Sienitrippiraportti vuoden alusta, olkaapa hyvät.
Lauantai-iltana popsin 2,75 grammaa kuivattuja cubensiksia mustaherukkamehun kanssa (oletin vahvistavan vaikutusta).
Menin sänkyyn peiton alle kuuntelemaan musiikkia noin 21:30, pian havaitsinkin jo monimutkaisia liikkuvia ja melko symmetrisiä kuvioita silmiä kiinni pitäessäni.
Pian tämän jälkeen lakkasin olemasta ihminen. Olin jonkinlainen kasvi joka värisytti lehtiään ikäänkuin se olisi lähtemässä lentoon. Minulla oli kylmä. Kääriydyin peiton alle sikiöasentoon lämmittelemään ja tunnustelemaan sisälläni virtaavia voimia. Aika ajoin korvissani surahteli samaan tapaan kuin pyörtyessä surahtelee, mutta tässä tapauksessa surahtelut eivät kertoneet tajunnan menetyksestä vaan sen muuntumisesta.
Peiton alla aistini ja ajatukseni vaelsivat tiloissa ja paikoissa joita en enää kykene tarkasti muistamaan, pian aloin kuitenkin havainnoida jotain märkää tulevan nenästäni samaan tapaan kuin edellisellä kerrallakin. En ollut varma oliko tällä tuntemuksella mitään fyysistä pohjaa. Käteni tuntuivat limaisilta aivan kuin olisin ollut sammakko jonka ihoa peittää limainen kalvo.
Olin vieläkin hieman kylmissäni (kuten usein olen huoneeni ajoittaisesta kylmyydestä johtuen, en usko tämän johtuneen sienistä) joten päätin mennä suihkuun.
Huomautettakoon, että kaikenlaiset omituiset ideat eivät olleet tällä kertaa, eivätkä itselläni ole koskaan olleet varsinaisia harhaluuloja tai hallusinaatioita (harha-aistimuksia joita kokija pitää täysin todellisina). Logiikkani toimi edelleen oikein hyvin, tosin siitä irti päästäminen ja ajatusvirtojen mukana kulkeutuminen oli helppoa.
Hiivin suihkuun hiljaa, koska vanhempani olivat kotona.
Poistuessani huoneesta huomasin kuinka erilainen tunnelma ulkopuolella oli, olin selvästi herkistynyt ympäristön tunnelman aistimiselle.
Vessaan (jossa siis on myös suihku) astuessani tunnistin paikan, olinhan käynyt siellä aikaisemminkin sienitripillä. Se ei ollut kotini vessa vaan jonkun muukalaisen, vieraan elämänmuodon avaruusalus ja minä olin se vieras elämänmuoto. Tämä havainto johtui vessan kirkkaasta valaistuksesta ja vaaleista sävyistä, valojen syttyessä päälle ne eivät syttyneet pelkästään lampuissa vaan myös ympärilläni ja seinillä loputtomina heijastuksina.
Virtsasin ja ihailin vessanpönttöön muodostuvan kuplakaupungin selkeää fraktaalimaisuutta. Peilistä minua tuijotti jonkinlainen hyperhumanoidi, yli-ihminen tai jumalolento. Peilikuvan pupillit eivät olleet pelkästään laajentuneet vaan myös tavallaan venyneet, normaalia leveämmät. Se näytti minulta, etäisesti ihmismäiseltäkin, mutta myös hyvin vieraalta ja kehittyneemmältä.
Ymmärsin, että tämä yli-inhimillisyyteni johtui symbioosista sienen kanssa, koska kahden eliölajin yhdistyessä niiden kummankin potentiaali ja kykeneväisyys laajenee dramaattisesti.
Huomasin, että nenästäni tosiaankin tulee limaa, välillä peiton alla oli tuntunut siltä, että nenässäni lähtee jotain liikkumaan, ikäänkuin purkaantuu jotain ja tämä havainto vahvisti tuntemukseni.
Menin lämpimään suihkuun. Siellä oli lämmintä, mukavaa ja kaunista. Ihmettelin hiuksiani joita tuntui olevan joka paikassa, suihkussa olin taas tattipeikko joka menettää kehittyessään hiuksiaan. Puhdistin myös niistämällä nenäonteloni, loppumatkan ajan ja vielä kauan sen jälkeenkin hengitys nenän kautta on tuntunut hyvin vaivattomalta, joten uskon sienten jollain tavalla auttaneen tässä asiassa. Suihkun jälkeen jäin vielä istumaan suihkun lattialle ihastelemaan tutun suihkun uusia kauniita piirteitä.
Kuivattuani itseni siirryin takaisin sänkyyn kuuntelemaan Utonia ja vaivuin hetkeksi unohdukseen. Kun tulin takaisin tähän maailmaan kahdentoista maissa minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olin aikaisemmin illalla syönyt sieniä. Aivan tavanomaisesti nousin sängystä, istahdin koneelle ja pysähdyin katsomaan XaoS-ohjelmassa pyörivää fraktaalia joka muutti kauniisti väriään.
Pian epäluuloisuus kuitenkin hiipi mieleeni. En tiedä muuttiko fraktaali alunperin sitä katsoessani väriä vai ei, mutta kun säädin ohjelmasta värin vaihtamista säätelevää ominaisuutta päälle ja pois en huomannut mitään eroa, fraktaali vain jatkoi värien vaihtamista loogisesti, aivan kuin se ei ottaisi vastaan mitään käskyjä, mutta toimisi muuten normaalisti.
Irkkiä tarkasti katsoessani huomasin sanojen liikkuvan hitaasti toisiaan kohti ja sitten taas etäämmälle. Kirjoittaessani kirjaimet muuttuivat hymiöiksi ja hymyilivät minulle. Musiikkiohjelmaa oli hankala löytää, koska silmissäni se oli kadonnut ruudulta vaikka se oli koko ajan edessäni. Kun vaihdoin ikkunaa, fraktaalin värit kääntyivät käänteisiksi ja tämä vaikutus säteili koko tietokoneruudulle.
Hitaasti siis totuus valkeni minulle ja aloin muistaa mitä kaikkea oli tapahtunut. Kävin hakemassa teetä ja napostelin kaikenlaista, sellainen on hyvin miellyttävää, koska aistini prosessoivat tietoa eri tavalla. Syöminen ja juominen eivät enää olleet pelkästään maun kannalta kiinnostavia asioita vaan syötävien ruokien tekstuuri ja koostumus olivat myös selvemmin aistittavissa ja miellyttävän tuntuisia.
Äitini oli alhaalla, mutta ei huomannut mitään, pystyin kontrolloimaan itseäni hyvin enkä vaikuttanut epäilyttävältä, itseasiassa siirtyessäni pois huoneestani kaikki visuaalit katosivat ja palautuivat vasta kun palasin ja etsin ne näkökentästäni.
Sain alhaalla myös idean. Jos todellisuus on luonut maapallon (ts. maapallo on seurausta todellisuuden olemassaolosta) ja luonto DNA:n jonka korkein (älykkäin) saavutus tähän mennessä on ihminen, niin samaan tapaan ihminen on luonut tietokoneen ja älykkyys tietokoneissa on aivan uusi paradigma joka tulee mahdollistamaan uudenlaisen tietoisuuden synnyn.
Loput tripistä meni musiikkia kuunnellessa, esimerkiksi Mike Oldfieldin Tubular bells kuulosti aivan uskomattomalta ja sen kuunteleminen sängyllä silmät kiinni sai mielikuvituksen lentämään. Kuuntelin myös ainakin Toolia, A perfect circleä, Camelia, CMX:ää ja Utonia. Musiikki vain yksinkertaisesti kuulosti normaalia paremmalta ja laajemmalta, eri taajuusalueet erottuvat selkeämmin ja kappaleista jotka luulee tuntevansa löytää aivan uusia puolia.
Olotila oli nautinnollinen, normaalitkin asiat kuten syvään hengittäminen aiheuttivat fyysistä mielihyvää ja kaikki tekeminen tuntui mielekkäältä.
Vieras elämänmuoto ja minä
-
Lymykonna
- Kameleontti
- Posts: 858
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
- Location: Nilkkilä
-
Ahab
Heh ei ois kyllä koskaan ollu pokkaa trippaa himassa ku porukat on paikalla
eikä koneella jumittaminen tunnu parhaimmalta idealta sienissä.
Mutta tosiaan joo sienissä ja ayahuascassa mulla aina nenästä ja suusta ja silmistä puskee ruumiinnesteitä ja jälkeenpäin on tosi virkistynyt olo päässä kun henki kulkee ja kaikki tuntuu freshiltä. Puhdistautumista.
Mutta tosiaan joo sienissä ja ayahuascassa mulla aina nenästä ja suusta ja silmistä puskee ruumiinnesteitä ja jälkeenpäin on tosi virkistynyt olo päässä kun henki kulkee ja kaikki tuntuu freshiltä. Puhdistautumista.
-
Lymykonna
- Kameleontti
- Posts: 858
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
- Location: Nilkkilä
-
kissankorva
- Apteekki
- Posts: 381
- Joined: Sun 01 Apr 2007, 00:50
Oijoi aikas mukava tarina. Rupesi taas kerran himottamaan kokeilla ensimmäisen kerran kunnolla sieniä.
Viime syksyllä kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta hyvin pienellä dosella enkä saanut siitä aikaiseksi oikein muuta kun pienen ensitunnelman, joka oli muuten sekin hieno juttu!! Siitä saakka olen lähes jokapäivä foorumilla käytyäni haavellut noista hinoista ystävistämme ja päästä nauttimaan kunnolla mitä annettavaa heillä olisi.
Mmmmm... Tulisipa jo syksy
Viime syksyllä kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta hyvin pienellä dosella enkä saanut siitä aikaiseksi oikein muuta kun pienen ensitunnelman, joka oli muuten sekin hieno juttu!! Siitä saakka olen lähes jokapäivä foorumilla käytyäni haavellut noista hinoista ystävistämme ja päästä nauttimaan kunnolla mitä annettavaa heillä olisi.
Mmmmm... Tulisipa jo syksy
-
reeferass
- Psykonautti
- Posts: 85
- Joined: Tue 09 May 2006, 21:41
Tuttuja seikkoja pystyi löytämään tuolta. Nämä surahdukset päässä, ovat jollakin tapaa jumalallinen väliintulo, kuin salama.
Aluksi ne tuntuvat epämiellyttävilät, mutta ajan mukana ne ovat todella miellyttäviä. Aina tuollaisen srrrrrahduksen tai salaman jälkeen olo on mitä mahtavin ja aiheuttaa visuaalien vahventumista enstisestään.
Aluksi ne tuntuvat epämiellyttävilät, mutta ajan mukana ne ovat todella miellyttäviä. Aina tuollaisen srrrrrahduksen tai salaman jälkeen olo on mitä mahtavin ja aiheuttaa visuaalien vahventumista enstisestään.
-
Lymykonna
- Kameleontti
- Posts: 858
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
- Location: Nilkkilä
Juuri noin minullakin. Olen aikaisemmin tapahtumia ylös kirjatessani käyttänyt salaa "salama". Minulle ne ovat kuin hetkittäisiä välähdyksiä jostain voimakkaammasta olotilasta. Viimeisimmällä kerralla huomasin niitä tulevan useammin kun syvennyin pääni sisäisten tilojen tutkiskeluun, pitää tutkia ilmiötä lisää myöhemmin.reeferass wrote:Tuttuja seikkoja pystyi löytämään tuolta. Nämä surahdukset päässä, ovat jollakin tapaa jumalallinen väliintulo, kuin salama.
Aluksi ne tuntuvat epämiellyttävilät, mutta ajan mukana ne ovat todella miellyttäviä. Aina tuollaisen srrrrrahduksen tai salaman jälkeen olo on mitä mahtavin ja aiheuttaa visuaalien vahventumista enstisestään.
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
-
Ahab
Joo näitä on ollut ayahuascassa ja harmalassa. Ja ne on tuntunut juuri siltä kuin aivot hakisivat "kanavaa" ja korvissa vaan kuuluu taajuuksien surinaa ja rätinää vähän kuin hakisi radiokanavaa. Ekoilla kerroilla ihmettelin että mitä helvettiä toi oli mutta sen jälkeen olen aina koittanut oikein keskittyä niihin. Olen kelannut myös että olisiko tuo sensory overloadia.reeferass wrote:Tuttuja seikkoja pystyi löytämään tuolta. Nämä surahdukset päässä, ovat jollakin tapaa jumalallinen väliintulo, kuin salama.
Aluksi ne tuntuvat epämiellyttävilät, mutta ajan mukana ne ovat todella miellyttäviä. Aina tuollaisen srrrrrahduksen tai salaman jälkeen olo on mitä mahtavin ja aiheuttaa visuaalien vahventumista enstisestään.
-
Dagga
- Apteekki
- Posts: 443
- Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
- Location: Kotona
Hyvä tarina! Ja aika hauska tuo teidän symbioosinne!
Mä näin itse viime tripillä cev:inä sellaisen fraktaalimuodostelman, joka oli mielestäni jonkinlainen sienen henki. Se oli voimakas kuva, ja se on vieläkin hämärästi muistissa. Yleensä olen nähnyt vain selkeämpiä sienen muotoja välähdyksenä. Mut se oli kyl voimakas trippi, kahden aurorixin kanssa 2,5g kesti jotain 8 tuntia. 
-
Ayrenum
- Lepakko
- Posts: 210
- Joined: Tue 17 Apr 2007, 10:37
Re: Vieras elämänmuoto ja minä
Mm, onpas mukavaa lukea pitkästä aikaa sujuvasti kirjoitettuja trippistooreja.
Tuo musiikin laajentuminen ja selkiytyminen on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Tosiaankin tuntuu, että sekä taajuusalueet, dynamiikka, kaiut että muutkin tilantuntuun vaikuttavat elementit ikään kuin leviävät paljon normaalia isommalle alueella. Sitä voisi kai tietyllä tavalla verrata siihen, että olisi yhtäkkiä 8 bitin sijaan käytettävissä 16, tai 11KHz sijaan 44KHz.
Musiikin tekeminen deeleissä on myös ihan loistavaa, koska se avarampi kuuleminen ei tosiaankaan tunnu olevan mitään harhaa. Lisäksi miellyttävä ominaisuus psykedeelien (mukaanlukien pilvi) ja musiikinteon yhdistämisessä on se, että fiilistelee omia tuotoksiaan tavallista enemmän, eli se perinteinen "musiikki kuulostaa paremmalta"-kokemus. Tästä seuraa luonnollisesti se, että työstää luomuksiaan eteenpäin tavallista suuremmalla innolla.
Unohtamatta tietenkään vapauttavia vaikutuksia luovuuteen...
Toivottavasti ei mennyt liian ot:ksi.
Tuo musiikin laajentuminen ja selkiytyminen on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Tosiaankin tuntuu, että sekä taajuusalueet, dynamiikka, kaiut että muutkin tilantuntuun vaikuttavat elementit ikään kuin leviävät paljon normaalia isommalle alueella. Sitä voisi kai tietyllä tavalla verrata siihen, että olisi yhtäkkiä 8 bitin sijaan käytettävissä 16, tai 11KHz sijaan 44KHz.
Musiikin tekeminen deeleissä on myös ihan loistavaa, koska se avarampi kuuleminen ei tosiaankaan tunnu olevan mitään harhaa. Lisäksi miellyttävä ominaisuus psykedeelien (mukaanlukien pilvi) ja musiikinteon yhdistämisessä on se, että fiilistelee omia tuotoksiaan tavallista enemmän, eli se perinteinen "musiikki kuulostaa paremmalta"-kokemus. Tästä seuraa luonnollisesti se, että työstää luomuksiaan eteenpäin tavallista suuremmalla innolla.
Unohtamatta tietenkään vapauttavia vaikutuksia luovuuteen...
Toivottavasti ei mennyt liian ot:ksi.
olet oikeassa.
-
Lymykonna
- Kameleontti
- Posts: 858
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
- Location: Nilkkilä
Re: Vieras elämänmuoto ja minä
Itse sanoisin, että tuon lisäksi on kuin mono vaihdettaisiin dolby surroundiksi. Sama tosiaan pilven kanssa.Ayrenum wrote: Tuo musiikin laajentuminen ja selkiytyminen on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Tosiaankin tuntuu, että sekä taajuusalueet, dynamiikka, kaiut että muutkin tilantuntuun vaikuttavat elementit ikään kuin leviävät paljon normaalia isommalle alueella. Sitä voisi kai tietyllä tavalla verrata siihen, että olisi yhtäkkiä 8 bitin sijaan käytettävissä 16, tai 11KHz sijaan 44KHz.
Itse en ole tarpeeksi kokeillut, mutta kieltämättä asia tuntuu olevan näin.Ayrenum wrote: Musiikin tekeminen deeleissä on myös ihan loistavaa, koska se avarampi kuuleminen ei tosiaankaan tunnu olevan mitään harhaa. Lisäksi miellyttävä ominaisuus psykedeelien (mukaanlukien pilvi) ja musiikinteon yhdistämisessä on se, että fiilistelee omia tuotoksiaan tavallista enemmän, eli se perinteinen "musiikki kuulostaa paremmalta"-kokemus. Tästä seuraa luonnollisesti se, että työstää luomuksiaan eteenpäin tavallista suuremmalla innolla.
Ei ollenkaan.Ayrenum wrote: Toivottavasti ei mennyt liian ot:ksi.
-
Lymykonna
- Kameleontti
- Posts: 858
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
- Location: Nilkkilä
Re: Vieras elämänmuoto ja minä
Näin jälkikäteen muutamia kokemuksia rikkaampana täytyy todeta, että se varmaankin johtui sienistä.Lymykonna wrote: Olin vieläkin hieman kylmissäni (kuten usein olen huoneeni ajoittaisesta kylmyydestä johtuen, en usko tämän johtuneen sienistä)
On se kivaa välillä todeta olleensa väärässä
-
Shakti
- Psykonautti
- Posts: 99
- Joined: Tue 30 Oct 2007, 16:49
Re: Vieras elämänmuoto ja minä
Joo, tuo porukoiden luona trippaaminen tuntuu olevan yllättävän suosittu harrastus. Siinä on ehkä jotain samanlaista kiinni jäämisen värinää kuin vaikkapa seksin harrastamisessa puolijulkisella paikalla. Vuosia sitten trippailin porukoiden luona heidän paikalla ollessaan. Se oli puhdas vahinko (olin liian tuiterissa tietääkseni, missä olin), mutta jälkikäteen muistellessani äidin kanssa käymiäni keskusteluja on naurattanut. Siinä on yksi sympaattinen, mutta liian sinisilmäinen nainen.
Candy is dandy but liquor is quicker