Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Muita käyttökertomuksia, muistoja ja anekdootteja päihteidenkäytöstä.
Thoxium

Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Thoxium » Fri 16 May 2008, 11:28

Kello kahden aikaa koulun jälkeen väsäsin älyämpärin ja purin edellisestä päivästä jäljelle jääneen puolikkaan spice gold jointin. Puruja sain siitä n. kolmen pesän verran. Pistin ensimmäisen pesän ja vedin pullon ylös, sitten ei muuta kuin alas ja kaikki menee keuhkoihin.

Ensimmäisen älyhitin jälkeen menin jo melko pilveen n. minuutissa, eli spice gold vaikuttaa paljon nopeammin kuin kannabis. Vedin vielä toisen pesällisen älystä, ja tästä menin jo täysin solmuun, olo oli kuin olisi todella pilvessä hyvästä kukasta. Jäljelle jäi vielä yksi pesällinen, mutta mieleni sanoi "ei", joten jätin sen vetäämättä.

Suunilleen kymmenen minuutin päästä älystä, menin olohuoneeseen ja avasin kaikki kämpän ikkunat ja pistin tuulettimen pyörimään, ja valmistauduin eetterin vetoon.

Avasin 50ml eetteripurkin, kaadoin eetteriä rätin päälle, pistin pääni rätin sisään ja hengitin syvään.
Äänet alkoivat luupata ja tunsin kun tavallaan maailma muuttui epätodelliseksi.
Hengitin kaiken siisään mitä rätissä oli ja kävin koneella, kaikki tapahtui todella hitaasti, aivan kuin olisi ollut höyryjen seassa. Aistit alkoivat seota pikkuhiljaa. Istuin koneelle ja vaihdoin biisiä, tuntui kuin tää kaikki olisi jo tapahtunut. Menin takaisin olohuoneeseen ja istuin sohvalle.

Kaadoin taas eetteriä rätille, tässä vaiheessa eetteriä oli jäljellä enää puolet.
Laitoin rätin suun ja nenän alueelle ja hengitin syväään.
Tämän jälkeen lähti totaalisesti kontrolli, sekä itsestään että ympäristöstä.
Tunsin tai muistan että kaadoin hirveät määrät eetteriä paperitukun päälle ja rupesin hengittämään sitä. En muista että olisin missään välissä haukonut happea, tuntui ja olin vakuutunut että nokitin kokaiinia. Eetterihuurut tuntuivat viivalta mitä imutin nenääni, muistan kuinka älyttömän nopeasti imin kaiken nenään, mitä enemmän keskityin sen kovempi mielenlooppaus alkoi.

Aistini olivat tässä vaiheessa älyttömän hitaita. Tunsin ja kuulin kun esim löin käteni yhteen, mutta näin tämän vasta minuutin päästä äänistä. Tuntui ettei minulla olisi enää ollenkaan kontrollia kehostani, mitä ikinä teinkin niin tunsin sen etukäteen, mutta näin sen jälessä. En pystynyt ajattelemaan normaalisti, en pystynyt tekemään mitänä normaalisti. Tuntui kuin olisin ollut yksin pimeässä mielessäni.

Kuin joku muu olisi ohjannut minua, tunsin kun käteni tarttui eetteripulloon, mutta näin että käteni olivat vatsani päällä, en siis tehnyt niillä mitään. Sitten tunsin kun käteni avasivat korkin, mutta nyt myös käteni liikkuivat kohti eetteripulloa. Eli kaikki mitä näin oli tavallaan menneisyyttä, tiesin mitä tulen tekemään, olin sen jo koennut ja haistanut.

Kaadoin loput eetterit rätin päälle. Päässäni pyöri vain yksi ajatus; "täytyy päästä kauemmas", oon vieläkin pääni vanki.

Naama rättiin ja nuuhk....

Kuulin kun kaukaa pääni sisällä kuului "viiva", siis kuulin viivan äänenä, ääni vei minut kohti valoa, filmi elämästäni alkoi pyöriä. Kuin elämäni olisi videokasetilla ja joku kelasi sitä taaksepäin. Kaikki alusta loppuun.
Luulin että herään sairaalasta, sillä kuulin tuttujen ihmisten ääniä, olin varma että olin mennyt eetteristä koomaan ja nyt herään pitkän horroksen jälkeen. Kaikki muuttui valkoiseksi, valkoinen välähdys kävi läpi mieleni ja silmieni. Tämän jälkeen kaikki kelautu takaisin loppuun, siis nykyhetkeen. Heräsin lattialta, katsoin kelloa. Edes yhtä minuuttia ei ollut kulunut tästä.

Tunsin kun kehoni taas ohjautui takaisin sohvalle, annoin mieleni virrata. En tehnyt mitään, vaan aivan kuin olisin seurannut sivusta itseäni, itseni liikkui aivan minusta riippumatta. Kuulin hengitykseni. Olin kuin kuollut ja tarkastelen haamuna tätä todellisuutta. Olo oli kuin unessa, sumussa, mutta kuitenkin tunsin että olen tässä todelliuudessa kiinni.

Tämä tila oli kestänyt jo kolme tuntia, pientä paniikkia alkoi jo puskea. Vaikka koitin vain maata lattialla, niin tunsin kuin joku muu ottaisi kontrollin kehostani ja ohjaisi sitä kävelemään. En pystynyt olla ajattelematta mitään. Jos keskityin tähän todellisuuteen, niin kaikki kelautui eteenpäin hurjalla vauhdilla, jos annoin vain mieleni virrattavaksi niin kaikki hidastui, ja taas jokin otta vallan mielestäni ja kehostani.

Kello oli jo kahdeksan, vaikutus oli laantunut hieman, sain jo kontrollin todellisuudesta. Lähdin nukkumaan kymmenen aikoihin, kun olin vielä melko tukevassa pilvessä.

Tuo kontrollin menetys muistutti hyvinkin paljon DXM:in kolmannen plateaun flippausta, mut silloinkin se kesti vähän aikaa. Eetteri vei kontrollin täysin, ainoat omat ajatukseni päässä olivat että pakko ottaa lisää eetteriä. En enää välittänyt mistään seurauksista, vaan olo oli kuin täysin unessa, tai en olisi enää osa tätä todellisuutta. Menetin itseni päätymättömään looppiin.

Tää koko kokemus tuntui todella pitkältä, vaikka oikeasti olikin vain kolme tuntia, loput sitten hieman leppoisampaa. Nyt on kulunut n. 15h tuosta ja olo on yhä sekava. Mitään päihteitä ei tee enää mieli. Tuntuisi kuin eilisen matkan jälkeen jokin tyhjyys on täytetty. Tekee pahaa ajatella edes pelkkää kannabista, jopa tupakkaa. Ei mitään enää mulle, kiitos.

User avatar
Wol
Psykonautti
Posts: 95
Joined: Thu 06 Mar 2008, 20:46

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Wol » Sat 17 May 2008, 11:16

Ohhoh, olipas aika pelottavaa luettavaa. En tiennytkään, että tuo eetteri toimisi noin "vahvasti"... Itse en ole kiinnostunut kyllä eetteristä, mutta tuo spice goldi kelpais kyllä :)...
Jännä Stoori.
Wöl, bongia polttava lohikäärme.

User avatar
growy
Kameleontti
Posts: 833
Joined: Fri 16 Jun 2006, 23:31

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by growy » Sat 17 May 2008, 14:08

Hyvä stoori!
Aika pelottavakin joskin kiehtova.
Ulottuvuuksien kuvitteleminen on meille vaikeaa, koska elämme kolmiulotteisessa avaruudessa ja kiidämme ajan mukana eteenpäin.

User avatar
tRip
Me Gusta
Posts: 6240
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by tRip » Sat 17 May 2008, 19:18

Thoxium wrote: Mitään päihteitä ei tee enää mieli. Tuntuisi kuin eilisen matkan jälkeen jokin tyhjyys on täytetty. Tekee pahaa ajatella edes pelkkää kannabista, jopa tupakkaa. Ei mitään enää mulle, kiitos.
Ehkä sen pitikin mennä näin..?

Tullut myös itsellä samankaltaisia 'valaistumisia', kun meno karannut täysin käsistä.
Keep it unreal.

Thoxium

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Thoxium » Mon 19 May 2008, 18:28

Mikähän meni päästä hajalle, kun tästä, eli Torstaista lähtien näkö on "hehkunut" samalla tavalla kuin Spice Goldin kanssa. Eli minne ikinä katsookin niin näkökenttä hehkuu lainehtien, lisäksi on muutenkin epänormaali ja kohmeinen olo.

Voi vittu jos jotain aivovaurioita tuli, parempi että on joku väliaikanen afterglow.

User avatar
Jussi
Apteekki
Posts: 466
Joined: Sun 03 Sep 2006, 16:52

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Jussi » Wed 21 May 2008, 01:33

Mulla samankaltaisia vaikutuksia tullu pelkällä eetterillä.
Näin itteni jostain ja aattelin jotain 100 kertaa sekunnissa että puhuin jollekki "oonko mä toi?? en mä voi olla toi.. oonko mä se?. en mä oo tos haistelemas eetterii se kuolee.. en mä oo se. oonko mä toi???"

:D

Thoxium

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Thoxium » Mon 09 Jun 2008, 16:46

Nyt kun muistelee, niin olihan tuo melko vahvasti dissosiatiivinen kokemus. Yhdessä vaiheessa oli kaikki pimeää, kuulin vain kun "imin" eetteriä sisääni, kuulin myös voimistuvaa ininää, sen jälkeen tunsin kun mieleni oli jättänyt kehoni. Olis jossain pimeässä paikassa ja luulin että olin kuollut, tai olen juuri kuolemassa, hetken totuttelun jälkeen hyväksyin sen ja melkeinpä rupesi kiinnostamaan miltä tuntuu olla kuollut. Noh näin katkonnaisia muistoja jotka menivät kokoajan tulevaan, lopulta näin itseni sohvalla, aika hidastui tässä vaiheessa, pystyin kuitenki kelaamaan tapahtumaa edes ja takas, ja tarkkailemaan sitä. Sitten kuulin taas voimistuvan ininän ja näin kaiken taas pikakelauksena, jonka jälkeen kaikki meni taas mustaksi, sitten pikkuhiljaa rupesi näkymään valoa, joka suureni kunnes täytti koko näkökenttäni. Tässä vaiheessa luulin että olen kuollut tai herään jostain koomasta, mutta heräsinkin sohvalta ja katsoin kelloa, koko tuo tapahtuma oli kestänyt vain muutaman minuutin, vaikka tuntui että oli mennyt tunteja.

Ihan mielenkiintoinen kokemus, ellei lasketa sitä että aistit menivät kolmeksi tunniksi aivan sekaisin, enkä pystynyt tekemään mitään, koska tuntui että aika kului todella hitaasti. Menin makamaan sängylleni ja odottamaan et pää selviäisi.

Oli näköjään spice goldilla osuutta asiaan, sillä eetteriä oli mulla vain 50ml ja meni noinkin jännäksi, vaikka olen pelkkää eetteriä vetänyt neljä tuntia (2dl) ja vasta sen neljännen tunnin aikana alkoi muistuttaa samanlaista menoa.

User avatar
Aukikco
Moderator
Posts: 1502
Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Aukikco » Wed 11 Jun 2008, 11:11

huh, olipas se hurjan kuuloista. en uskaltais. mutta luen mielelläni.

User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2147
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Asidyyli » Tue 15 Jul 2008, 22:08

Herkkujuomaa!

Thoxium

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Thoxium » Tue 15 Jul 2008, 22:14

Asidyyli wrote:Herkkujuomaa!
Päänraiskausta :twisted:
Olihan tällä mielenkiintoista kokea "near death experience", valoa kohti, filmi omasta elämästä, kaiken muun katoaminen paitsi tajuntansa, mielensä. Mutten sanoisi että oli jälkiolojen arvoista, toivoin jo näkeväni mitä siellä toisella puolella on. No, sen tuun vielä näkemään, toivottavasti ei kuitenkaan ihan lähiaikoina.

User avatar
Hz0
Apteekki
Posts: 428
Joined: Thu 24 Jan 2008, 18:40
Location: 0x00000001

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Hz0 » Mon 01 Sep 2008, 13:36

Spice Gold on helvetin häröä tavaraa kun sitä yhdistelee muihin aineisiin. Esim. olin bileissä joissa join alkoholia kokoajan, poltin vähän ganjaa ja spiceä sekaisin ja sitten jossain vaiheessa nappailin hbwr:ää ja morning gloryä gelatiinikapseleissa. Loppuillan muistikuvat on se että talutin pyörää ja luulin ajavani sitä ja edessä näkyi kokoajan pinkkejä täpliä asvaltissa ja vihreitä neoninvärisiä viivoja jotka ohjas oikeaan paikkaan. En tajunnut tuossa vaiheessa mistään mitään ja kyselin kaverilta näkeekö ne niitä. Eivät nähneet :D

Yksi kaveri tiesi tarkalleen mitä olin ottanut ja muut sitten ihmettelivät että onpas tuolla hauskaa ja miksi ihmeessä heilun niin paljon fillarin kanssa :D Kännykästä löytyi sitten jälkikäteen joku videonpätkä missä muistin etunimeni väärin ja sukunimenkin vain puoliksi, ja meno oli muutenkin aika sekavaa.

Ja krapulaa ei muuten tullu jostain syystä, vaikka tuli juotua iltakuudesta aamukolmeen.
<@ferox> mä en pysty kuvittelemaan toista kanavaa, jonka puheenaiheet vaihtelee kvanttifysiikasta s-marketin ryöstämiseen

User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8640
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Sairasta menoa eetterin ja spice goldin kanssa

Post by Dexma » Mon 01 Sep 2008, 15:28

Kiehtovan kuuloinen kokemus... Itse voisin tykätä paljonkin tuollaisesta... Tuollainen "seko" tila on juuri se joka opettaa, asioita joita ei muuten tajua.... Kokemus on ainoa...
tRip wrote:
Muistakaa et jokainen haskattu elämä on vähän sääli, koska potentiaalia meissä on ihan widusti,!