Egokuolema

[Mekstori]

Ei äkkiseltään löytynyt omaa ketjua aiheelle joten päätin täällaisen tehdä. Yleisesti isoa psykedeeliannosta saattaa seurata egokuolema jossa oma ego pirstaloituu ja katoaa pois pala palalta, kunnes jäljellä on vain äärettömyys/universumi/energiaa.

Eli oletteko kokeneet egokuoleman? Mitä se ylipäänsä mielestänne tarkoittaa? Voiko tilaa sanoa olemiseksi ja onko tämä olemisen muoto juuri se syvin ihmisyys joka on kaikilla samanlainen?

Keskustelu alkoi tästä topikista ja voinee jatkua täällä.

Jos modet näkee tarpeelliseksi siirtää tuosta toisesta viestiketjusta viestejä tänne niin siitä vaan

[veke]

mä määrittelisin et egokuoleman jälkee on mikä tahansa olemassaolon muoto...yleensä ku tapahtuu egok. juduu ni ajatukset menee maailmankaikkeudellisee..

[Tavantallaaja]

Oon ollu tuossa syvässä aukossa ja vaan itkin ku oli niin nolla olo. Silokkeja kakkonen huimasti lähes ensikertalaisena ja setti oli valmis. Nykyisin vetelen hieman nöyremmin näitä psykejä

[Patterson]

Tämä konsepti on kyllä mietityttänyt ja olen melko varma, että koin jonkinasteisen egokuoleman vuonna 2011.

Olin Hollannissa droppailemassa happoa ja päälle tuli lussutettua varmaan 10 grammaa kukkaa illan aikana. Kummallisesti siinä tripillä oli olo että koko ajan pakko polttaa vaan lisää ja lisää ja sitten jossain vaiheessa kun olin makoilemassa sängyssä, niin ampaistiinkin johonkin ja ihan kunnolla. Muistikuvat on suht hämärät, mutta mitä tapahtumasta muistan, niin makoilin sängyllä todella härössä asennossa ja yhtäkkiä löysin tajuntani jostain kummallisesta "mustasta" universumista. Olin siis tässä paikassa ajatuksieni kanssa ja ihmettelin, että mihinkäs helvettiin sitä nyt on tupsahdettu. Ajatuksissani raikui koko ajan vähän hauskantuulinen ääni joka jatkuvasti toisteli lausetta: "Kaikki on valetta, oikeesti sun pitää nyt herätä hei, kaikki on valetta, herää nyt!"

Ilmeisesti useamman tunnin trippailun jälkeen havahduin tästä samasta häröasennosta yläpediltäni ja hyppäsin alas. Samalla näin itseni peilistä ja putosin välittömästi polvilleni itkemään ja kiitin kaikkea siitä, että olen yhä elossa omassa fyysisessä ruumiissani. Ei muuten ole ikinä näyttänyt auringonnousukaan yhtä kauniilta...

Kokemus oli kyllä varsin järisyttävä ja tämän jälkeen vietin varmaan vuoden pari tässä happojeesussyndroomassa (bongasin jostain täältä vaultista tämän termin, helvetin osuva ) ja vasta lähiaikoina saanut elämän suht koht takaisin "normaaleille" raiteilleen.

Yhden käden sormilla on tämän jälkeiset psykeilyt laskettavissa, herätti kyllä kunnioitusta.

[Suboxoneprinssi]

Ei äkkiseltään löytynyt omaa ketjua aiheelle joten päätin täällaisen tehdä. Yleisesti isoa psykedeeliannosta saattaa seurata egokuolema jossa oma ego pirstaloituu ja katoaa pois pala palalta, kunnes jäljellä on vain äärettömyys/universumi/energiaa.

Eli oletteko kokeneet egokuoleman? Mitä se ylipäänsä mielestänne tarkoittaa? Voiko tilaa sanoa olemiseksi ja onko tämä olemisen muoto juuri se syvin ihmisyys joka on kaikilla samanlainen?

Keskustelu alkoi tästä topikista ja voinee jatkua täällä.

Jos modet näkee tarpeelliseksi siirtää tuosta toisesta viestiketjusta viestejä tänne niin siitä vaan

Olen kokenut, useasti. Yksinkertaistettuna, silloin oman ymmärryksen voi selittää kliseellä "I am one with the universe" (joskin paradoksaalisesti, koska "I" - minua - ei ole enää olemassa. Tai tietty tavallaan on, mutta minua ei ole erotettavissa mitenkään muusta olemassaolevasta).

Olen kokenut useita kertoja egokuoleman, ei taida sormet enää riittää mut varpaat päälle ni eiköhän ne saa laskettuu. 3x psilosybiinillä, loput LSD:llä ja DMT:llä (harvemmin DMT:llä, yleensä vaan syömällä vitusti happoo). En tiedä onko se kaikilla samanlainen, koska sitä on vaikea pukea sanoiksi.

Minusta tilaa voi sanoa "olemiseksi" koska se on juuri: sitä vaikka on olemassa vain yksi minä - minä, joka olen siis myös kaikki muu - olen kuitenkin olemassa. En minään persoonana tai henkilönä, en tietääkseni kykene silloin käsittämään moista asiaa, mutta se, mihin kuulun, ei ole vain pääni sisällä, vaan on siellä myös minusta riippumatta. Jos tätä siis hait - vaai mitä tarkoitat sillä "olemisen tilalla"? Että "olen egokuollut" tjsp.?

Silloin en sano että se olisi ainakaan itselleni. Muiden silmissä joo, olen ehkä egokuollut, mutta itselleni en tietenkään, koska minua ei ole. En sanoisi myöskään sitä syvimmäksi ihmisyyden tilaksi; en tiedä onko sekään syvin, (ja luultavasti sanoisin ei, siitä huolimatta että olen vitun happopää ja trippi-ihminen muutenkin), tai onko se niinkään ihmisyyteen liittyvää kuin metafyysistä. Ihmimillisemmät jutut mulla tulee alle out of body:n happotripeillä, kun kokee asioita ihmisten kanssa, tajuaa asioita ihmisistä heidän kertomuksistaan ja tekemisistään, käyttäytyy itse jostain syystä vitun huomaavaisesti ja jopa altruistisesti, ja muuta - kun sitä ihmisyyttä pystyy silloin ymmärtämään ja pohtimaan. Keskustelu usein jää mulle tonne 5-6h jälkeiselle ajalle, ku tykkään kuitenkin syödä sen verran happoa että vaikka sanottavaa ois vaikka mitä, en osaa vittu puhua Mut silloin uppoudun psykedeliaan, plateau on integraatiota ja suurempaa sosialisoimista varten.

[heihoi]

Oon kokenu jotai mut en kyl sitä mist tääl puhutaa. Mut oon kokenu sen iha äärettömän ahistaval tavalla, et koen sulautuvani johonki isompaa mut se tuntuu tukahduttavalta ja et mua ei oo olemas koska mitää ja ketää muitakaa ei oo olemas koska kaikki on vaa yhtä ja se on iha vitun pelottavaa et jos hengailen esim jossai porukassa ni tuntuu et kaikki ihmiset on vaa jotai mun mielikuvitusystävii ja puhun tyylii vaa seinille kosk ketää ei oo oikeesti olemas ::D

mutjoo ei taida iha samasta jutusta olla kyse ja tekis kyl varmasti hyvää ja ois voimaannuttavaa jos kokis sen the egokuoleman auttas varmasti myös kuolemanpelkoo ku kokis sen oman katoavaisuuden ja olemattomuudenvapauttavana ja voimaannuttavana eikä vaa sellasen et joutuu vaa helvettii eikä voi koskaa enää tuntee mitää rakkautta tai onnea tai iloa ku ei oo olemas

[barturi]

Mun on vaikea sanoa olenko kokenut, koska toisten kokemuksia egokuolemasta on mahdoton täysin ymmärtää, koska ei ole sitä samaa kokemusta kokenut. Jos egolla tarkoitetaan Freudilaisittain käsitystä "itsestä", niin en ymmärrä miten mitään voi silloin tiedostaa kokevansa, jos egoa ei ole olemassa? Olen matkoillani yrittänyt tarkastella omaa mieltäni, mutta aina törmää samaan ongelmaan: ei pääse eroon tarkastelijasta. Mieli on kuin peili, josta näkee itsensä.

Edellisellä happomatkalla, pari kuukautta sitten, saavutin jonkinlaisen singulariteetin, jonka käsitin joksikin, jota kohti kaikki olevainen pyrkii. Olen yrittänyt verbalisoida tätä kokemusta jälkikäteen, mutta se on ollut aika mahdotonta, mutta olen nähnyt vilauksia tästä "pyrkimyksestä" erilaisissa maalauksissa, musiikissa, arkkitehtuurissa ja luonnonpaikoissa. Jotkut tietyt soinnut esimerkiksi tuovat kokemuksen mieleen. Kokemuksen aikana tuntui erittäin selkeältä, että näin kaikki todella on rakentunut ja se tuntui tutulta, kuin jostain jo unohdetuista lapsuuden unista. Tämä singulariteetti oli kuin kupla aika-avaruudessa - portaali, jonka välityksellä pystyi olemaan yhteydessä kaikkiin ikinä olemassa olleisiin tajuntoihin, kaikkiin eri ulottuvuuksiin ja aikoihin, jokaisen atomin ja alkeishiukkasen sisälle. Ja kaiken sisällä oli tämä tietty ajatus, pyrkimys kohti jotain. Jossain vaiheessa olin vakuuttunut, että olin siirtynyt eri ulottuvuuteen ja eri versioon omasta elämästäni. Aloin epäillä, että oliko menneisyyteni muuttunut jotenkin ja oliko muistoni vaihtuneet. Yleensä happomatkoilla on ollut jokin henkilökohtainen opetus, mutta tällä kertaa tunsin vain jotenkin muuttuneeni toiseksi ihmiseksi. En osaa selittää millä tavalla eri ihmiseksi, mutta jotain tuntui muuttuneen.

[Dissonautti]

Nyt kun kerran kysytään että olenko kokenut egokuoleman niin vastaus kuuluu KYLLÄ!

Olen kokenut sen muutaman kerran muutaman eri psykedeelin vaikutuksen alaisena: Psilosybiinisienet, salvia sekä erityisesti vanha kunnon DMT, jolle kuuluu erään intensiivisimmän trippini perusteella psykedeelisten tryptamiinien kuninkuus. Dimitri on deelien kuningas, ei siitä pääse yli eikä ympäri

Elämäni järisyttävimmän DMT-tripin aikana toissavuoden jouluna koin egokuoleman.Muistan ton tripin vanhana vaarinakin, syytä olisikin. Dimitri palautti minut maan pinnalle!

Olin tuolloin tuttavalla käymässä ja hän tarjosi minulle dimitrit. Hänen laittaessa bongin pesään changat, kyselin että paljonkos tossa ny on??? Ei kai liikaa? Tämä kaverini sanoi että tasan 0,1g. Totesin, tai no itseasiassa ylimielisesti oletin että kyllä mä ny tommosen dosen pystyn händläämään ( Tämä sama kaveri oli tarjonnu mulle muutama kuukausi aikasemmin DMT:tä, mut en kokenut mitää egokuolemaa vaan nautin tripistä täysin rinnoin silmät kiinni värikkäässä kaleidoskooppiavaruudessa ). Mutta kuinkas ollakaan olin todella VÄÄRÄSSÄ!

Kaverini laittaessa taustalle psykedeelistä musiikkia ja valmistautuessa trippivahdin velvollisuuksiin aloin imeä vesipiipusta elämäni tokan kerran tätä spirituaalisen päräyttävää, maagista psykedeeliä. Liekitin pesää niin kovalla liekillä et oksat helvettiin! Savua alkoi kertymään putkeen kaverini opastaessa vierellä et "ime, ime , ota ny kunnon hitti prkl!" Saatuani karseanmakuset savut suuhuni pidätin niitä keuhkoissa n. 10 sekuntia kunnes tapahtui jtn todella dramaattista. Normitodellisuus repeytyi ja tajusin olevani jossain ihan muualla , jossain toisessa universumissa! Ihan kun minut olisi laukaistu tykin suusta "portin" läpi toiseen rinnakkaistodellisuuteen , jossa fyysistä MINUA ei ollut olemassa. En pystynyt puhumaan, en liikkumaan. Ihan kuin joku DMT-versumin konekeijuista olisi painanut OFF-nappia tyhjentäen mun egon , mun muistot , mun kokemukset. Asiat jotka tekevät minusta MINUT! Pelkäsin oikeasti kuolevani fyysisesti eikä minulla ollut 15 min ajan minkäänlaista mielipide- tai sanavaltaa konekeijujen ja tonttujen asuttamassa universumissa ( tämä oli myös ensimmäinen entiteettikohtaaminen minkään aineen vaikutuksen alaisena). Aloin myös jossain vaiheessa "tappelemaan" trippiä vastaan , mutta se vaan pahensi asiaa. Mitä enemmän tappelin trippiä vastaan, sitä vihaisemmaksi nämä konetontut muuttuivat Onneks DMT:n laskettua pystyin taas toimimaan normaalisti vaikka olin saanut psyykkisesti pataan todella pahasti!

Tämän painajaismaisen kokemuksen myötä opin arvostamaan enemmän muita ihmisiä, perusasioita sekä varsinkin itseäni! Egokuolema auttoi minut jälleen tajuamaan asioita paljon paremmin ja selkeämmin sekä löytämään uusia puolia itsestäni ( tuli tripin aikana tajuttua, että mun yksi peloista on kuolemanpelko. Imo jokaisen ihmisen on elämässään kohdattava pahimmat pelkonsa). Täytyy sanoa kyllä että olin tämän ruumiistairtautumismatkan jälkeen kuin uudestisyntynyt!!

[frapathea]

Mun on vaikea sanoa olenko kokenut, koska toisten kokemuksia egokuolemasta on mahdoton täysin ymmärtää, koska ei ole sitä samaa kokemusta kokenut. Jos egolla tarkoitetaan Freudilaisittain käsitystä "itsestä", niin en ymmärrä miten mitään voi silloin tiedostaa kokevansa, jos egoa ei ole olemassa? Olen matkoillani yrittänyt tarkastella omaa mieltäni, mutta aina törmää samaan ongelmaan: ei pääse eroon tarkastelijasta. Mieli on kuin peili, josta näkee itsensä.

Ei oo kyse freudilaisesta egosta varsinaisesti, hipit meinaa sillä yleensä jotain sellasta sisarilmiöö jokaniinku on esteenä jollekin alkulähteellä olemiselle ja aiheuttaa haluja. Ja muutenkin kokemus egottomuudesta liittyy enemmän ymmärrykseen siitä, että ei oo mitään rajaa tarkkailijan ja tarkkailun kohteen välillä, koska ei ole ketään hetkestä toiseen muuttumatonta tyyppiä, joka tarkkailis. Jos mieli on kuin peili, josta näkee itsensä, niin kuka tai kenen se mieli sitten on? Ja kuka on se tarkkailija, joka katselee mielestä itseään?

En sit tiiä mitä jengi tässä topicissa oikein meinaa egokuolemalla, nää on siitä hankalia keskusteluja että omia kokemuksia on hirveen helppo projisoida johonkin jännältä kuulostavaan termiin, koska oudot kokemukset tavallisesti aiheuttavat ihmisissä polttavan nimeämisen vimman, jotta kokemuksen saisi jotenkin käsitteellistettyä itelleen. Mut sanat on yhtä lailla mielivaltaisia rajanvetoja kuin itseyden raja – käytännöllisiä, mutta kuitenkin täysin hatusta vedettyjä unelmia.

Sulla ja seinällä ei oo mitään eroa, ja kaikki on vaan tyhjyyttä ja atomeita ja värinää. Ja silti sä luet siinä tätä viestiä ja raavit persettäs. Ihmeellinen on elämä.

[Mekstori]

Vaikka termi saattaa olla keinotekoinen niin mielestäni sanana se kuvaa koko prosessia jonka itse koin DMT:ssä. Ei sitä tilaa ilman egoa varmaan voikaan tiedostaa mutta ne tuntemukset, jotka siihen tilaan johtavat ja palautuminen tästä on ehkä se mitä itse tarkoitan egokuolemalla. Kuolemisen voi kokea mutta ei kuolleena oloa

Ehkä omassa kokemuksessa vaan tuntui niin selkeästi siltä, että oma psyykkinen olemus kuoritaan pois kuten sipulin kerrokset. Omassa kokemuksessa en oikein osannut päästää irti ja tuntui siltä että kaikki looginen ajattelu, kaikki opitut asiat ja erilaiset symbolit vain poistuivat omasta pääkopasta vaikka kuinka yritin näistä pitää kiinni. Kun looginen ajattelu oli poistunut oli jäljellä vain tunteita kuten pelkoa ja viimeiseksi muistan tunteneeni oloni erittäin tyytyväiseksi ja täydeksi jonka jälkeen muistikuvat ovat hämäriä kunnes paluu normaaliin ajatteluun tapahtui vähitellen. Ehkä Freudin termein tuntui siltä kuin ego olisi kuollut pois jonka jälkeen oli vain impulsseja super-egosta ja id:stä ja lopulta jäi jäljelle vain id joka sekin hävisi lopulta pois

Tuo oma kokemus vaikutti hyvin samalta kuin monen muun henkilön kuvaus egokuolemasta joten sitä termiä olen itsekin käyttänyt. Toki saattaa olla että olin jo etukäteen lukenut paljon aiheesta ja se vaikutti siihen miten suhtauduin kokemukseen, mutta joka tapauksessa tämä kerta herätti erittäin suuren kunnioituksen psykedeelejä kohtaan enkä DMT:tä ole tuon jälkeen kokeillut.

[PinballWizard]

Tästä on kauan mutta on kyllä elämäni mieleenpainuvimpia trippejä, kokemus ei ollut hauska mutta jälkeenpäin katsottanu se opetti minulle helvetin paljon todellisuuden luoteesta, loppujen lopuksi kuka määrittää "todellisuuden" ja "mielíkuvituksen" ja miten ne eroavat toisistaan?

Elikkä siis oli ilta ja olin saanut päähäni että haluan kokea egokuoleman, tarkoitus oli ottaa salviaa mutta koska sitä ei löytynyt päädyin lopulta marzineihin. Hain levyllisen apteekista ja menin kotiin kattelemaan leffaa, söin 7 tablettia ja venailin 30min-60min eikä vaikutusta, päätin ottaa loput 3. Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja kun asuin solukämpällä kuulin kaverini tulleen huoneeseeni ja hän kysyi lähdenkö baariin, sanoin ei, olen väsynyt anna minun nukkua. Kaveri ei kuitenkaan lähtenyt ja aloin vittuuntua ja päätin nousta ylös ja sanoa hänelle että antaa minun olla rauhassa.

Huomasin silmät avauttuani että huoneessa ei ole ketään itseni lisäksi ja tästä lähti käyntiin surrealistinen sekoilu joka kesti noin 4-8 tuntia en muista tarkkaa aikaa koska ajantaju katosi täysin. Luulin yhdessä vaiheessa että varjoihmiset ovat tulossa valtaamaan taloni joten linnottauduin huoneeseeni mutta samalla kuulin että poliisit ovat tulossa ja aikoivat viedä kissani? Joten menin piilottamaan kissan alakertaan ja kuuntelemaan ovelle onko siellä ketään. Ketään ei kuulunut tai näkynyt? Menin yläkertaan ja näin rastapäisen hipin säätämässä luurillaan jotain sohvalla ja menin juttelemaan jos olisi tarjonnut savut. Ei kuulemma ollut ja kaveri höpötti jotain outoa ja kun katsoin oikealle tunsin tuulen vireen ja äijä oli hävinnyt. Katsoin alakertaan vieviä portaita ja mummini seisoi siellä ja sanoi minulle "nyt ei tarvitse enää pyörätuolia" ukkini tuli hänen viereensä ja vain tuijotti minua. Katsoin ikkunasta ulos ja siellä näkyi omakotitalo jonka edessä oli hevonen joka ampui korkkipyssyllä pakoon juoksevia myyriä?

Menin keittiöön ja ikkunan takana kävelee 2 koiraa joilla on pää edessä ja takana mutta kävelevät kuitenkin eteenpäin? Tai mikä sitten nyt on tuollaiselle olennolle eteenpäin... Menen takaisin huoneeseeni ja hipin näköinen tyyppi istuu siellä sängyllä dataamassa läppärilläni ja sanon hänelle - "hei on ihan kiva jos tuut kylään mutta voisit pyytää luvan jos menet koneelleni" Samassa tyyppi ilmestyy sängyn oikealle puolelle leijumaan ilmaan ja mumisee "jos haluat että lähden kumita minut sitten pois". Samassa äijä katoaa ja tajuan olevani tripillä.

Katson seinävaatetta joka minulla (Auringosta hankittu psykedeelinen tiedye kangas) Näen itseni sen keskellä ja yhtäkkiä katoan kankaasta. Samalla poltin röökiä ja tajusin että kuolen keuhkosyöpään, aloin kuumottamaan että henkimenee ja sain jonkin asteen paniikkikohtauksen. Kuitenkin kun myöhemmin illalla mietin trippiä tajusin että psykedeelinen hengari kämpilläni oli ollut yliminäni joka oli johdattanut minua tripin vaikeimpien vaiheiden läpi ja joka kadotessaan tarkoitti että "Jos et halua usko unelmiisi voit aina tehdä jotain muuta, en kiellä sinua." Tuntui kuin olisi jutellut jeesukselle...

Opin reissusta paljon mutta en suosittele tälläistä doussia ottamaan ilman trippivahtia olisin hyvin voinut lähteä ulos harhailemaan ja jäätyä metsään tai jäädä auton alle tai muuta vastaavaa. Mutta tosiaan hetken ajan koin maailman sellaisena jos "minua" tai minun "Minäkuvaani" ei olisi ja se oli paljon parempi paikka elää. Samassa tajusin kuitenkin että en voi élää ilman minä kuvaani vaikka se tuokin pahuuden mukaanaan, tosin myös toivon. Ikään kuin olisi avannut pandoran lippaan. Tuo trippi kesti mulla monta vuotta saada selvitettyä että mistä oli kyse mutta se teki minusta vahvemman persoonan. Aina vaikka savuja poltellessa jos alkaa kuumottaa niin mietin tota reissua ja ajattelen että "noh, eipä olla kyllä lähellekään noita sekiksiä, ota iisisti".