Looppaus/Todellisuuden kadottaminen/MINDFUCK

[wRRa]

Ajattelin tehdä topicin tästä melko vahvasti psykedeelisiin kokemuksiin liittyvästä aiheesta, käytti siitä nyt sitten mitä käsitteitä tahansa niin ehkä mindfuck voisi olla paras termi, joka kuvaa näitä kokemuksia. Muutenkin saa kertoa "huonoista" deelikokemuksista.

Mindfuckit ovat itselläni olleet yleensä ahdistavia ja jopa osittain pelottavia, joskin niiden ylipääseminen on tuntunut erittäin hyvältä ja tyydyttävältä...

Tuleeko teillä paljon mindfuckia deeleissä? Minkälaiset deelit aiheuttaa pahimmat mindfuckit?

Sit looppaus, jonka laskisin eräänlaiseksi mindfuckiksi senkin. Eli jäättekö koskaan looppaamaan jotain ajatuskelaanne? Esimerkiks että vaan yks ajatus pyörii päässänne tuntikausia ettekä saa sitä pois ja se alkaa ahdistaa.

Itelläni pahimpia on sellainen salviamainen "herätys" tähän todellisuuteen, tunne siitä että en oikeasti ole siellä missä luulen olevani. Kyseessä siis looppimainen mindfuck, olen todellakin siellä missä luulen olevani, mutta kuvittelen vaan että olen niin pahasti seonnut/tilanteessa on jotain outoa, joten tämä ei mahdollisesti olekaan se oikea todellisuus vaan pelkkää trippiä... eli siis luulen oikean todellisuuden olevan trippiä. Hyvin ahdistava tilanne, käynyt mm. 2c-e:n ja hapon vaikutuksen alaisena. Siis sellanen fiilis että tää todellisuus on vaan joku salviatripin kaltanen harha (epävarmuus siitä et "oonko mä oikeesti tässä").

Muuta yleistä mindfuckia esim. kuumotukset sekoamisesta, se että pelkää jäävänsä olotilaan jossa on, ei vaikkapa ymmärrä yhtään mitä ympärillä olevat ihmiset puhuu (sosiaaliset tilanteet varsinkin joissa paljon porukkaa deeleissä ja kaikki keskustelee keskenään, saattaa olla välillä tosi ahistavaa kun ei pysy keskustelussa perässä eikä kukaan kuuntele toisiaan ja tulee olo että kaikki puhuu itsekseen tai vaihtoehtoisesti että itse on ihan VITUN SEKAISIN).

Sitten jossain surahdus-topicissa tästä puhuinkin mutta joskus tullut fiilis että oman todellisuudentajun "taajuus" ei hetkellisesti toimi.. eli siis sanotaanko et jos sun todellisuudentaju on niiku radiokanavan taajuus ja ajat tunneliin jossa tuleekin pelkkää rätinää ja yhtäkkiä tunnelista poistuttaessa kanava kuuluu taas normaalisti, niin tää vaikuttaa vähän samalta mutta musiikin sijaan kyseessä vaan oma todellisuudentaju. Nääkin kokemukset on olleet aika ahistavia, sellasia että hetkellisesti ei tajua mitään/on jossain ihan muualla ja sit säikähtää sitä fiilistä kun alkaa taas tajuta.

Kertokaahan omia kokemuksia, kyl varmasti kaikille deelipäille niitä huonompiakin kokemuksia mahtuu. Erityisesti mielenkiintoista tietää kuinka paljon samankaltaisia kokemuksia muilla ihmisillä on.

[Uke]

Looppaus on tosi vittumaista seurata vierestä, jos siis ihminen ajattelee ääneen sillon ku looppaa. Tuli tossa yks kerta happonousuissa katottua joku 2-4h sellasta looppia et ei kiitos enää

Mää en ole looppaillu kertaakaa, en oikeestaan kadottanu täydellisesti todellisuuden tajua ja pahimmat mindfuckit on tullu varmaan ku miettiny paukuissa jotain kuumottavaa.

[horna]

Pari kertaa on pieni looppi iskenyt päälle. Erittäin ärsyttävää, kun tajuaa itse tekevänsä jotain uudelleen, sanoo sen kaverille, unohtaa ja tekee taas uudelleen. Toinen paha mindfuck on, kun tuntee epämääräisesti olevansa esim. sairaalassa, ollessaan yksin tripin aikana esim. vessassa. Tulee outo fiilis, että on vielä tunnin pari "jäljessä ajasta" ja todellisuudessa onkin jo vatsahuuhtelussa tms. övereiden takia. Vaikeeta selittää, ellei itse ole asiaa kokenut

[siqqe]

Looppi osaa olla kyllä ärsyttävää. Mutta kerran sienipäissään elämäntarkoituksen kun löysin niin sitä luuppasi tuntikausia ja se tuntui hyvältä ja harmoniselta.

[King Ink]

Psykedeelien kanssa jäin jonkun aikaa sitten tosi herkästi vaan looppaamaan ajatuksiin kuten, olenko sekaisin, pystynkö keskittymään, haluanko keskittyä, pitäisikö edes keskittyä, olenko sekaisin, pystynkö keskittymään -..

Mut mitään todella pahoja looppeja en ole psykedeeleillä saavuttanut, dexmillä kylläkin parin tunnin sessiot, mutta se onkin jo toinen juttu.

Oon kyl esim hometin kanssa ehkä kymmeneksi minuutiksi pudonnut visuaalimössöön jossa kadotin itseni ja muunkin, mut se kesti tosiaan vain 10 minuuttia nokittamisen jälkeen.

Todellisuus on vähän ollut hakoteilla dexmireissuilla aina, varsinkin isommilla doseila, ja aika pahastikin,
mut psykedeeleillä, mie harvemmin.

[Pariah]

....

Tämä on jännä aihe. Muutama todellisuuden kadottaminen takana, tässä muutama niistä.

1. Jwh018

Mahtiöverit, joudun keskelle tyhjyyttä nähden vai sinisen revontulimaisen virran, koko nykyinen todellisuus lakkasi olemasta, olin vain ja tuijotin tuota näkyä. Pikkuhiljaa opin ajattelemaan ja mietin olenko elävä vai kuollut. Sillä kuka olin ei ollut mitään merkitystä. Ensimmäinen kerta ikinä, pelotti niin per*ekeleesti mutta opetti paljon.

2. DXM

...Vierailu versessä, mietin kauanko tätä douppaamista on jatkunu, montako vuotta elämästäni olen todellakin hukannut etten muista niistä mitään. Ajatuksissani olin sairaalassa vihanneksena ollut jo vuosia loukussa omassa päänsisäisessä labyrintissä. Tätä kesti tunteja... ei välttämättä tervettä.

3. Salvia

Hitti -> jalat alta ja olin taas kolmevuotias, näin itseni silloisen hoitotädin luona syömässä. Katselin seinän läpi toisesta ulottuvuudesta, niinkuin 3D peli joka bugaa, olin tyhjän päällä. Tämän jälkeen paniikki ja tipuin fraktaaleihin, maailma jakautui kymmeneksi eri todellisuudeksi ja katselin tätä todellisuutta kolmannesta persoonasta ja nauroin kuinka sokeita ihmiset on, kaikki on vain illuusiota, aikakin. Onneksi salvia menee poltettaessa nopeasti ohi, säikähdin tätäkin paljon vaikka todellisuus on hämärtynyt useamminkin.

4. DXM

Jälleen DXM... mahtavan synkeä aine. Kerran pääsin aikajanalle. Oma enkyklopedia näkyi niinkuin se on ollut tähän asti mutta sepä ei pysähtynytkään siihen vaan todella nopeasti, saatanallisen nopeasti kelautui koko meikän tuleva filmi silmieni edessä. Taas tuli sellainen olo että todellisuus on harhaa ja oikea elämä on siellä jossain muualla.

Ei noita kokemuksia minun lahjoilla tuon paremmin saa selitettyä... jokaisesta kokemuksesta ammattimies kirjoittaisi vaikka kirjan, sen verran intensiivisiä ne on olleet.

Haluan lisää.

[Huiko]

Monsteri krapulaan vedin muutaman imovaanin, kun veli soitti että: -Nyt lähetään äitienpäivän viettoon ja syömään kakkua. Koitin oksentaa pillerit pois mut en osannu. Siellä sitten kertoilin edellisillan tapahtumat sanasta sanaan neljään kertaan, ja hortoilin. Viides kun alko niin veli onneks tajus että nyt ois aika lähtee. Tajusin sitten kotona että oli varmaan äitillä hyvä äitienpäivä.

[wRRa]

Pari kertaa on pieni looppi iskenyt päälle. Erittäin ärsyttävää, kun tajuaa itse tekevänsä jotain uudelleen, sanoo sen kaverille, unohtaa ja tekee taas uudelleen. Toinen paha mindfuck on, kun tuntee epämääräisesti olevansa esim. sairaalassa, ollessaan yksin tripin aikana esim. vessassa. Tulee outo fiilis, että on vielä tunnin pari "jäljessä ajasta" ja todellisuudessa onkin jo vatsahuuhtelussa tms. övereiden takia. Vaikeeta selittää, ellei itse ole asiaa kokenut

Hey I know exactly how that feels like!!! Just tätä yritin selittää tolla fiiliksellä siitä, että "en oo oikeesti tässä". Eli siis välillä tulee just sellanen olo että kuvittelen olevani jossain, missä OLIN mutten oikeasti ole enää, eli elän mennyttä hetkeä ja oon vaan jäänyt looppaamaan sitä mennyttä hetkeä niin pahasti etten tajua mitään tästä hetkestä. Eli joskus vaikka jääny sellanen kela päälle että "oon oikeasti mielisairaalassa ja kuvittelen vaan olevani vaultin miitissä" (2c-e ja vaultin miitti...<3) Ja ajattelin että miitistä on oikeasti jo viikkoja aikaa ja oon vaan istunu mielisairaalassa kelaamassa uudestaan ja uudestaan sitä trippiä jolle oon jäänyt enkä oikeasti olekaan siellä miitissä enää... Mutta lopulta kyseessä onkin vain tunne siitä, että todellisuus olisi trippiä.

Mun mielestä erityisesti tää kela on tosi ahistava. Just että on jumittunut päänsä sisällä elämään jotain aiempaa tapahtumaa, ja oikeasti aika onkin liikkunut paljon eteenpäin eikä olekaan siinä missä kuvittelee olevansa. Jos mietin paljon näitä fiiliksiä selvinpäin niin joskus saan flashareita niistä, mutta toisaalta taas tässä on myös yksi syy sille miksi kiskon deelejä; haluun tutustua paremmin tähän tunteeseen ja oppia hyväksymään sen, että elän sitä todellisuutta jota elän, voimatta kuitenkaan olla 110% varma siitä että se on se oikea todellisuus... ja ettei sitä oikeesti tarvi kuumotella! Jos kaikki on harhaa ni sit on. Mikä vika?

Haluaisin siis tutustua sisäiseen hulluuteeni ja antaa sille luvan olla ja hyväksyä sen.

Toinen joka herättää mussa heti jonkunlaisen pelon/järkytyksen-tunteen ovat KYSYMYKSET joita muut ihmiset esittävät.
"Kuvittelenks mä vaan vai ootsä vähän paukuissa?" (Herättää ajatusketjun; kuulostan todella sekavalta, nyt on jotain vialla..)
"Mitä sä teet?" (Ai jumalauta kun lähdet deeleissä tätä looppaamaan! 'Teenköhän mä jotain tosi outoa kun toi kysy noin, oonkohan mä seonnu, mitähän....')
"Onks kaikki hyvin?" (Vaikka kaikki olis hyvin, tulee olo et ILMEISESTI EI OLE KUN SITÄ PITÄÄ KYSYÄ)

Ai niin yks mindfuck vielä joka tulee sosiaalisissa tilanteissa: jos kaikki muut tuijottaa sua. Se on TOSI ahistavaa. Siin tulee sellanen "Nyt mussa on jotain outoa, jotain on hätänä/vialla, miks kaikki tuijottaa"-kuumotus.

jne.

[ferox]

Jos mietin paljon näitä fiiliksiä selvinpäin niin joskus saan flashareita niistä, mutta toisaalta taas tässä on myös yksi syy sille miksi kiskon deelejä; haluun tutustua paremmin tähän tunteeseen ja oppia hyväksymään sen, että elän sitä todellisuutta jota elän, voimatta kuitenkaan olla 110% varma siitä että se on se oikea todellisuus... ja ettei sitä oikeesti tarvi kuumotella!

Tämä saa nyt minut ymmärtämään asian niin, että yrität deelejä käyttämällä ratkaista deelien käytöstä syntynyttä ongelmaa. Kuulostaa jo hieman sellaiselta ajatukselta, joka saattaa olla itselle jopa aavistuksen haitallinen. Onko kiva alkaa kuumottaa ympärillä olevia ihmisiä siksi, että he kysyivät sinulta jotakin??

[lahke]

looppaaminen.. deeleissä tulee kierrettyä joskus kehää, että "mitä sitä nyt tekis?" "Mitä mä HALUAN tehdä?" "haluanko oikeesti sitä?" "mitähän sitä tekis?"

selvin päin pahimmat luuppaukset on tullu ihmissuhteissa.. rakkaus kun sekottaa niin pahasti, että siinä tulee pyörittyä ympyrää ja jälkeenpäin vasta tajuaa sen..

rakkaus.. my "only" weakness.. xD

[wRRa]

Tämä saa nyt minut ymmärtämään asian niin, että yrität deelejä käyttämällä ratkaista deelien käytöstä syntynyttä ongelmaa. Kuulostaa jo hieman sellaiselta ajatukselta, joka saattaa olla itselle jopa aavistuksen haitallinen. Onko kiva alkaa kuumottaa ympärillä olevia ihmisiä siksi, että he kysyivät sinulta jotakin??

Tavallaan olet oikeassa, että yritän deelejä käyttämällä ratkaista deelien käytöstä syntynyttä "ongelmaa". Mutta en tiedä lähtisinkö laskemaan tätä ongelmaksi? Haluan tutustua itseeni paremmin ja kun olen löytänyt näitä kuumottavia ajatuksia itsestäni, haluan oppia pääsemään niiden yli. Voidakseni tehdä sen, tarvitsen ne kuumottavat ajatukset päähäni ensin päähäni ja tiedän että ne löytyy sieltä kun kiskon tarpeeksi deelejä.

Ei deelit toki pelkkää kuumottelua ole mulle olleet. Huonoja kokemuksia on huomattavasti vähemmän kuin hyviä, mutta mielestäni huonot kokemukset on usein kasvattavampia kuin hyvät ja niiden käsittely auttaa ymmärtämään itseä paljon paremmin.

Flasharit on ehkä hieman väärä sana... mutta siis hmmh.. jos tarpeeksi mietin jotain deelikokemusta niin saatan hyvin vahvasti muistaa sen tunteen, joka mulla on sillä hetkellä ollut. Ei siis tarkoita sitä että selvinpäin joku kysyis multa et "ootko ihan okei?" ja alkasin kuumotella että nyt oon flipannu. Flash backeja en yleensä saa ellen oikeasti paneudu pohtimaan jotain aiempaa deelikokemusta ja yritä kaivella niitä tuntemuksia ja ajatuksia esiin omasta pääkopastani.

Mun tämänhetkinen "ongelmani" on deelien kanssa ilmeisesti sekoamisen pelko, ei sekoaminen. Haluaisin oppia hyväksymään sen, että on ihan okei seota. Vaikka se kuulostaakin vähän hassulta... Siis just niillä kerroilla kun on tullut hirveä sekoamisen pelko deeleissä niin siitä on päässyt yli vasta kun on antanut itselleen "luvan" seota ja antaa mennä vaan ja avata kaikki solmut päästä joita on yrittänyt pitää solmussa ettei sekoaisi... mutta koskaan ei sit kuitenkaan oikeesti sekoo kun antaa itselleen luvan siihen vaan ku homma on hyväksytty niin pelko vaan katoaa.

[Uke]

Tosta 'Onko tää maailma se oikee maailma vai vaan mielikuvaa'-ajatuksesta tuli mieleen, et jos vähääkään ton kaltaset jutut kiinnostaa niin suosittelen Inception leffaa. Mun mielestä ainaki aivan mahtava.

[wRRa]

Tosta 'Onko tää maailma se oikee maailma vai vaan mielikuvaa'-ajatuksesta tuli mieleen, et jos vähääkään ton kaltaset jutut kiinnostaa niin suosittelen Inception leffaa. Mun mielestä ainaki aivan mahtava.

Muistelisin jonkun aikaisemminkin suositelleen kyseistä leffaa, pitänee pistää korvan taakse jahka ois aikaa!

Oon kyl kelaillu, et en voi tietää 'onko tää maailma se oikea maailma vai vaan mielikuvaa' koska kaikki mitä tiiän tästä maailmasta perustuu pelkästään mun kokemukseen, ja sehän voi olla vaan mielikuvitusta, tai ehkä osittain on ja ehkä osittain ei, kuitenkin se on vaan mun kokemus.

[naponen]

Ensimmäisellä tripillä (2c-p) oli aika wtf-fiilikset kun hallusinaatiot olivat tapissaan. Mä luulin että asuntoni on raunioina, tai siis sellaisena mä sen näin. Oli olo kuin olisin viimeisiä ihmisiä maailmassa. Sitten vielä kun toinen alkoi selittämään kaikkea (mm. syötiin kylmää grillattua kanaa, ja toi alkoi selittämään että se on pyydystänyt marsun meille syötäväksi) niin välillä kuvitteli että siis mitä ihmettä, onko tää sittenki niinku totta?

Mä alan tripeillä selittää kamalasti sitä miten tripeillä mä oon, ja tajuan sen sitten hetken päästä. Jokaisella trippikerralla siinä "pahimmassa halluvaiheessa" on käynyt kans mielessä että entä jos jää trippi päälle loppuelämäksi ja sekoaa ym.

Myös tuo kun toinen kysyy "onko kaikki hyvin" tms, niin alan heti miettimään että hmm onko mulla kaikki hyvin, kai mulla on kaikki hyvin mutta eihän mulla mitenkään voi olla kaikki hyvin kerta tuo toinen kysyy onko kaikki hyvin ym. : D

Yhteenvetona sanoisin etten yhtään ihmettele jos jollain sekoaa kuuppa noista. Itellä joka trippi ollut aikas mindfukkia.

wRRa: Eli joskus vaikka jääny sellanen kela päälle että "oon oikeasti mielisairaalassa ja kuvittelen vaan olevani vaultin miitissä" (2c-e ja vaultin miitti...<3) Ja ajattelin että miitistä on oikeasti jo viikkoja aikaa ja oon vaan istunu mielisairaalassa kelaamassa uudestaan ja uudestaan sitä trippiä jolle oon jäänyt enkä oikeasti olekaan siellä miitissä enää... Mutta lopulta kyseessä onkin vain tunne siitä, että todellisuus olisi trippiä.

^ tuollaisia ajatuksia tulee trippaillessa useasti mieleen.

[Uke]

^ Pakko kyl itseasias myöntää et mullakin melkein joka tripillä käväsee (oli se sit vaikka nanosekunnin pitunen ajatelma), että mitä jos tää jääki nyt päälle, pystynkö mä elämään tän kanssa, mitä vanhemmat aattelee jne jne.
..ja vittumaisinta tripillä on se että joku tulee kysymään 'Onko kaikki okei?' tai 'JOKO FUTAA?? MILTÄ TUNTUU?????' Ei siinä jos yhen kerran kysäsee ihan btw-kyssärinä, mut ku joku hokee sitä monesti ni argh.

Tosta 'Onko tää maailma se oikee maailma vai vaan mielikuvaa'-ajatuksesta tuli mieleen, et jos vähääkään ton kaltaset jutut kiinnostaa niin suosittelen Inception leffaa. Mun mielestä ainaki aivan mahtava.

Muistelisin jonkun aikaisemminkin suositelleen kyseistä leffaa, pitänee pistää korvan taakse jahka ois aikaa!

Oon kyl kelaillu, et en voi tietää 'onko tää maailma se oikea maailma vai vaan mielikuvaa' koska kaikki mitä tiiän tästä maailmasta perustuu pelkästään mun kokemukseen, ja sehän voi olla vaan mielikuvitusta, tai ehkä osittain on ja ehkä osittain ei, kuitenkin se on vaan mun kokemus.

Tästä tuli mieleen, et jotain juttuja mitä pienenä on tehny muistaa ihan helvetin tarkkaa ja sit kun kertoo sitä juttua niin joku tai jotkut tulee sanomaan sen ihan eri tavalla miten se homma on menny, vaikka omasta mielestä se ei menny mitenkään niin - käyny nimittäin aika monesti näin.
En osaa sanoa ku et ihmismieli on ihan liian iso juttu mulle mietittäväks.

[frapathea]

Oon kyl kelaillu, et en voi tietää 'onko tää maailma se oikea maailma vai vaan mielikuvaa' koska kaikki mitä tiiän tästä maailmasta perustuu pelkästään mun kokemukseen, ja sehän voi olla vaan mielikuvitusta, tai ehkä osittain on ja ehkä osittain ei, kuitenkin se on vaan mun kokemus.

Kaikki mitä sä tiiät, mut sit tää maailma koostuu myös jutuist joit et tiedä ja jutuist joit et tiedä tietäväs. Itse liitän ontologisen solipsismin lähinnä päiväkoti-tasolle; varmaan moni silloin kuvittelikin, että maailma katoais selän takaa, kun sen kääntää, ja ilmestyis aina uudestaan, ku selän taakse katsois. Kuitenkin ala-asteelle lähtiessä on moni jo varmaan tajunnut, että äiti ei katoo koulupäivän ajaksi, vaan käy oikeesti töissä, tai ainakin näin voitaisiin kaikkien pikku johtolankojen perusteella päätellä. Eli ei voitais. Pitää siis vaan uskoa. Mut yleisesti toi juttu tuntuu vaan niiiiiin puhkikuluneelt. Tai sit mä oon istunu liikaa nuorten hippityttöjen seas, jotka on yrittäny kuulostaa syvällisilt tällasten pohdintojen kans, tai sit mä oon vaa kusipää, tai sit mun kusipäisyys onkin vain illuusio, jonka kuvittelen, moimoi.

[horna]

Ensimmäisellä tripillä (2c-p) oli aika wtf-fiilikset kun hallusinaatiot olivat tapissaan. Mä luulin että asuntoni on raunioina, tai siis sellaisena mä sen näin. Oli olo kuin olisin viimeisiä ihmisiä maailmassa. Sitten vielä kun toinen alkoi selittämään kaikkea (mm. syötiin kylmää grillattua kanaa, ja toi alkoi selittämään että se on pyydystänyt marsun meille syötäväksi) niin välillä kuvitteli että siis mitä ihmettä, onko tää sittenki niinku totta?

Liikaa Mad Max tyyppisiä leffoja Naureskelin kyllä äsken hetken tuolle marsu -jutulle. Oliko se ihan tarkoituksellinen läppä, vai kuvitteliko trippikumppanisi oikeesti pyydystäneensä marsun?

[wRRa]

Kaikki mitä sä tiiät, mut sit tää maailma koostuu myös jutuist joit et tiedä ja jutuist joit et tiedä tietäväs.

Missään vaiheessa en mielestäni väittänyt, etteikö näin voisi olla.

Mut siis, mitä mä voin puhuu objektiivisest todellisuudest ku mun kokemus siitä on subjektiivinen? Onhan mahollista et objektiivinen todellisuus on vaan subjektiivisten todellisuuksien summa, who knows? Kollektiivinen todellisuus ainakin on. Mut pointti oli tossa aiemmassa viestissä se, et kaikki kokemukset on lopulta kuitenki subjektiivisii vaik monet pitää niit objektiivisina ja sen myöntäminen poistais ihan vitusti riitoja maailmasta.

//e

Loppujen lopuks koko "todellisuus" perustuu aika paljon vaan siihen fiilikseen siit et mikä tuntuu todelt. Ainaki mulle. Tietysti on myös rationaalinen puoli asiassa. Mut siis... turhahan sitä on liikaa pohtia ja stressata, koska niiku joku arkipäivän filosofi jossain kirjassa kirjoitti: "jos haluat tietää, onko kivi olemassa, niin potkaise sitä". Se oli mielestäni ihan hyvin sanottu.

Silti on ihan kiva myöntää että kyseessä on subjektiivinen kokemus, se avartaa paljon eikä tuu teilattua muidenkaan tarjoamia vaihtoehtoja niin nopeasti.

[frapathea]

Mut siis, mitä mä voin puhuu objektiivisest todellisuudest ku mun kokemus siitä on subjektiivinen?

Okei, selvennetää täs kohtaa, et mistä me puhutaa, kun me puhutaan todellisuudesta. Mist?

Mut pointti oli tossa aiemmassa viestissä se, et kaikki kokemukset on lopulta kuitenki subjektiivisii vaik monet pitää niit objektiivisina ja sen myöntäminen poistais ihan vitusti riitoja maailmasta.

No niinpä.

[Dexma]

Vähemmästäkin flippaa

Ja varsinkin psykedeeleissä.


Joo on tullut luupattua aina silloin tällöin, viime tripillä meni muutama tunti aika pitkälle yhden ajatuksen kanssa luuppailtua (löysin pitkästä aikaa itsestäni mätää se tuntui rankalta ). Loppupeleissä sana luuppi, kumminkin mulle tarkoittaa sitä, että ajatus jäisi absoluuttisesti tökkiin. Mun mielestä aina nämä jotka tuntuu luupeilta niin loppupeleissä on vain, ajatuksien hidasta kehittymistä. Ne on vain hitaita prosessaja.


Mindfuck mun mielestä tuntuu enemmän vain siltä, että joku panee korvankautta tulemaan uutta informaatiota vähän liian kovaa ja sitä kaikkee ei just sillä hetkellä vain jaksa käydä läpi, no se menee ohi nopeasti, silloin on psykedeeli nousut päällä, kandee laittaa vain sormi sinne missä se kivoimmalta tuntuu ja sitä hieroo sit.

Todellisuuden katoaminen sanasta mulle tulee mieleen huono set and setting.

[wRRa]

Mä oon huomannu et mulla on tullu paljon enemmän näitä "huonoja" vaikutuksia deeleissä nyt ku oon viihdekäyttäny niitä, eli ottanu just bileissä/festareilla ym. eli varmaan toi set & setting on tosiaan aika tärkee. Tai siis, ei mua kaduta, kantapään kauttahan se on hyvä oppia ni ainaki jää mieleen, mutta ehkä siirtynen tänne kotipuolelle taas näitten deeleilyjeni kanssa ja jätän bilekäytön vähemmälle.

Oon mä kyl joskus himassa yksinkin kadottanut todellisuudentajuni kokonaan... mut oon kokenu sen jonkunlaisena egokuolemana. Siis, et mä lakkasin olemast, joten ei ollu mitään subjektiivista todellisuutta (tai no tietysti tää on just sitä mun subjektiivista kokemusta, mut älkää antako sanojen häiritä) jota normaalisti koen vaan oli vaan kaikkeus ja ei mitään, ei aikaa, ei paikkaa ei tilaa, ja silti kaikkeus. Tai silt se tuntu. Emmä osaa sitä kuvata sanoin. Se oli tosi pelottavaa, mut sen jälkeen must tuntu et oisin syntyny uudestaan... Tai oikeestaan se kokemus ei ollu pelottava, vaan hetki ennen sitä. Se kokemus itessään ei tuntunu miltään tai sit se tuntu kaikelt samaan aikaan, siin oli vaa kaikki ja ei mitään. Niin.

Mut joskus tulee sellasia, et on tosi uppoutunu ajatuksiinsa ja yhtäkkii tajuukin et on TÄSSÄ ja se tuntuu tosi pelottavalta, et se tajunta iskee niin yhtäkkii päin näköö. Sillee, et ois ollu jossain ihan muualla hetken aikaa ja yhtäkkiä tajuaakin missä on... Vaikka jos on tosi syvästi ajatuksiinsa uppoutunut ja havahtuu hetkeks. Mä oon ainaki säikähtäny sitä miten kaukana oon ollu.

Mulla deeleihin liittyy paljon pelkoo, mut emmä tiiä onko se paha asia. Se vaan on.

[hahaviv]

Oon mä kyl joskus himassa yksinkin kadottanut todellisuudentajuni kokonaan... mut oon kokenu sen jonkunlaisena egokuolemana. Siis, et mä lakkasin olemast, joten ei ollu mitään subjektiivista todellisuutta (tai no tietysti tää on just sitä mun subjektiivista kokemusta, mut älkää antako sanojen häiritä) jota normaalisti koen vaan oli vaan kaikkeus ja ei mitään, ei aikaa, ei paikkaa ei tilaa, ja silti kaikkeus. Tai silt se tuntu. Emmä osaa sitä kuvata sanoin. Se oli tosi pelottavaa, mut sen jälkeen must tuntu et oisin syntyny uudestaan... Tai oikeestaan se kokemus ei ollu pelottava, vaan hetki ennen sitä. Se kokemus itessään ei tuntunu miltään tai sit se tuntu kaikelt samaan aikaan, siin oli vaa kaikki ja ei mitään. Niin.

Itsellä autto se, kun yksinkertaisesti lopetin pelkäämisen. Just toi egokuolema esim. on pelottavaa, mutta pitää yrittää antaa tilanteen vaan viedä ja vähän niinkun katsoa siinä sivussa mitä tulee tapahtumaan.
Seurata tilannetta. Ei pelätä.

[SahkoinenVelho]

Itsellä autto se, kun yksinkertaisesti lopetin pelkäämisen. Just toi egokuolema esim. on pelottavaa, mutta pitää yrittää antaa tilanteen vaan viedä ja vähän niinkun katsoa siinä sivussa mitä tulee tapahtumaan.
Seurata tilannetta. Ei pelätä.

Näinhän se menee. Tää voi olla tietty helvetin hankalaa, mut siks deeleillä pitäiski alottaa pienillä annoksilla ja totutella varovasti siihen oloon. Perinteisillä psykedeeleillä hyvän set&settingin kanssa on kuitenkin todella epätodennäköistä ja harvinaista käydä OIKEASTI jotain vaarallista. Siksi on turha pelätä mitään. Sanoisin että ne mahdolliset deelien haittavaikutukset tuleekin just tosta pelkäämisestä ja panikoimisesta ja siitä ettei "päästä irti". Siis tietysti jos set&setting on muuten kunnossa.

Toki psykedeeleillä voi olla potentiaalisia ja vaarallisia haittavaikutuksia muutenkin, mut minusta oikeestaan vaan siinä tapauksessa ettei set & setting ole muutenkaan alunperinkään kunnossa

[King Ink]

Kyl se vituiks voi mennä vaikka kuinka olis kiva kämppä ja hyvä fiilis.

Mitä meinaat perinteisillä psykedeeleillä?

[frapathea]

Mitä meinaat perinteisillä psykedeeleillä?

Varmaan niit sellasii tunnetumpii, elikkäs ei mitään uudempia, tuntemattomampia epämääräisiä kirjainnumeroyhdistelmätutkareita?

[ferox]

Varmaan niit sellasii tunnetumpii, elikkäs ei mitään uudempia, tuntemattomampia epämääräisiä kirjainnumeroyhdistelmätutkareita?

Niin juuri, siis näitä alkuperäisiä, klassisia alkaloideja jotka me länsimaalaiset kaikki tunnemme isoisoisiemme isien kautta, kuten esimerkiksi LSD-25 tai N,N-dimetyylitryptamiini (DMT) ja sen analogit 4-HO-DMT, 5-HO-DMT ja 5-MeO-DMT. Unohtamatta tietenkään meskaliinia, kukapa ei tuntisi sitä.

[wRRa]

Itsellä autto se, kun yksinkertaisesti lopetin pelkäämisen. Just toi egokuolema esim. on pelottavaa, mutta pitää yrittää antaa tilanteen vaan viedä ja vähän niinkun katsoa siinä sivussa mitä tulee tapahtumaan.
Seurata tilannetta. Ei pelätä.

Joo, siis just tätä yritinkin jossain selittää, että mun miksi yritän "parantaa deelien käytöllä deelien käytöstä syntynyttä ongelmaa" niin siksi että nää jutut perustuu lähinnä pelkoon sekoamisesta, kuolemisesta tms. ja ongelma on se pelko, ei se että oikeasti sekoaisi tai kuolisisi. Eli siis tarpeeksi monta kertaa kun ajan itseni siihen tilaan, opin olemaan pelkäämättä sitä... ainakin luulen niin. Tähän mennessä on ainakin vähän helpottanut, ja joitain ennen deelien vaikutuksen alasena syntyneitä pelkoja ei enää tule.

Haluaisin oppia heittäytymään, päästämään irti... se on pelottavaa aina aluksi. Kyse ei ole ainoastaan deelipäissään heittäytymisestä, vaan mun mielestä se on tärkeetä harjotusta myös oikeen elämän kannalta. Esimerkiks selvinpäin tanssiessa mä oon oppinut "heittäytymään", eli mua ei vaan kiinnosta vittuakaan mitä muut mun tanssimisesta ajattelee, tanssin niin täysiä ku musta tuntuu jne. monet tuntuu tarvitsevan jonkun rohkasuryypyn uskaltautuakseen tanssilattialle, tai jos selvinpäin uskaltautuvat niin tanssi on kovin vaisua. Mä oon huomannut että tällanen heittäytyminen tuntuu tosi hyvältä.

Tanssi ei tietenkään ole ainoa asia, esimerkiks kun haluais sanoa kovasti jonkun jutun, mutta ei kehtaa... niin silloinkin pitää tavallaan heittäytyä Päästää irti siitä omasta pelostaan, että "mitä jos noi muut ei enää hyväksy mua tän jälkeen" jne.

Ja siis ylipäätään jos sä haluut pystyä olemaan täysin oma itsesi ja tekemään just sitä mitä haluat tehdä, niin sun pitää heittäytyä ja päästää irti just näistä "mitä jos muut ei hyväksy"-peloista.

[hahaviv]

Tanssi ei tietenkään ole ainoa asia, esimerkiks kun haluais sanoa kovasti jonkun jutun, mutta ei kehtaa... niin silloinkin pitää tavallaan heittäytyä Päästää irti siitä omasta pelostaan, että "mitä jos noi muut ei enää hyväksy mua tän jälkeen" jne.

Tästä tuli mieleen, jos vaikka oletetaan, että on kavereiden kanssa eikä heille kehtaa/uskalla kertoa omista tunteistaan, pitää todellakin päästää irti siitä pelosta mistä puhuit. Mulla oli just kaveriporukan sisällä vaikka mitä kinaa, mutta
kun otin niskasta kiinni ja istutin kaverit pöydän ääreen vaan keskustelemaan kaikesta, huomasi sen jälkeen heti, että fiilis on ylipäätänsä paljon parempi. Tollasten kautta luottamus kasvaa sekä ystävyyssuhteet syvenee, ja sitä kautta esim. deelien kanssa kokemuksista tulee samalla porukalla paljon enemmän yhteisiä/yhtenäisiä ja suuremmalla todennäköisyydellä (ei perustu mihinkään tutkimustietoon) tripistäkin tulee "parempi". Menee hieman offtopiciksi taas.......

[Mushru]

Uwaaaah.

Paniikkikohtaus dexmeissä. Sigmassa.
Jotain käsittämätöntä... Olin hoiperrellut metsään,
yhtäkkii kaikki lähti pyörimään,puut ja oliot ympärillä,
tuntu kun sairas ahistus ja paniikki iski,raavin itteni paskaks,
hikosin,taoin päätä,päässä kaikki ajatukset fläsähteli ja tuntu et juoksin kaikkea pakoon (vaikka ryömin)
se oli todellist hulluutta paeta harhoja ja omia ajatuksia,
mä olin varma et tää jäi tähän,jäin tähän ikuisesti.
Puut iski itteään mua vasten ja hiovat mun ihon verille...
Hallusinaatiot ja päänsisänen matka painajaisiin.
Se oli lopun tuntu. Todellisuuden katoaminen. Itsensä kadottaminen.

En tienny ketä mä olin,mitä tapahtu,missä olin,elinkö,tajusinko,olinko yksin,MITÄ TAPAHTU,menneisyyttä,
tulevaisuutta,tätä hetkeä,kaikki oli vitun KADOKSISSA.

[wRRa]

mä olin varma et tää jäi tähän,jäin tähän ikuisesti.

ja silti sä oot nyt tässä, kokemuksen rikkaampana!

Tästä tuli mieleen, jos vaikka oletetaan, että on kavereiden kanssa eikä heille kehtaa/uskalla kertoa omista tunteistaan, pitää todellakin päästää irti siitä pelosta mistä puhuit. Mulla oli just kaveriporukan sisällä vaikka mitä kinaa, mutta
kun otin niskasta kiinni ja istutin kaverit pöydän ääreen vaan keskustelemaan kaikesta, huomasi sen jälkeen heti, että fiilis on ylipäätänsä paljon parempi. Tollasten kautta luottamus kasvaa sekä ystävyyssuhteet syvenee, ja sitä kautta esim. deelien kanssa kokemuksista tulee samalla porukalla paljon enemmän yhteisiä/yhtenäisiä ja suuremmalla todennäköisyydellä (ei perustu mihinkään tutkimustietoon) tripistäkin tulee "parempi". Menee hieman offtopiciksi taas.......

Näinhän se on! Sen takia en välttämättä kokis näitä kaikkia "negatiivisia" juttuja deeleissä kuitenkaan huonoiksi. Mä otan ne haasteena. Omien pelkojeni voittamisena. Ja ku mä voitan ne, se on hienoo. Mä opin käsittelee paljon omia pelkoja sillon. Mä tajuun et mun ongelma ei oo se mitä tapahtuu, vaan se et mä pelkään sitä mikä tapahtuu. Ku mä opin hyväksyy sen, oli kyse sit sekoamisesta, kuolemisesta tai kavereiden kesken vakavasta aiheesta puhumisesta, mä olen ehjä. Mua ei enää pelota, se pelko ei enää hallitse mua. Se on upeeta.

Eiks ois tyhmää heittää hukkaan koko elämäänsä vaan peläten esim. kuolemaa? Se tulee kuitenkin. Tietysti kuolemanpelko on varmasti biologinen mekanismi elävillä olioilla, sillä eihän elämä ois muuten selvinny tähän päivään asti. Mut miten vahvasti se hallitsee mun elämää? Voinks mä heittäytyä hetkeen ja päästää irti peloistani, jotka koskee jotain tulevia asioita, joita ei ehkä kuitenkaan tapahdu? Mitä järkee pelkää jotain asioita, jotka kuitenki tapahtuu? Jos ne kerran tapahtuu, niin ne tapahtuu. Ihan sama pelkääkö niitä vai ei.

Tietysti on myös olemassa ihan terveitä pelkoja, esim. ettei välttämättä halua juosta auton eteen kun se ajaa 120km/h vauhtia mut luulen et tiedätte mitä tarkotan näillä peloilla joista puhun.