The DXM topic

Keskustelua dissosiatiiveista ja delirianteista.
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Re: The DXM topic

Post by Delirium Tremens »

MadHatter wrote:^ Niin, ei ne vaikutukset siinä 20-30min kohdalla vielä mitään ihmeempiä ole, mutta jotain alkaa selvästi tapahtumaan. Voihan siinä jotai hävikkiä tulla, jos jo <30min päästä oksentaa. Joku 2h yleensä menee ennen kun on kunnolla noussu.
Tämän vahvistan omakohtaisesti. Jo 15 minuutin kuluessa oraalisesta huimausaineen nauttimisesta huomaa jotain, ja nousu kestää jopa yli 2 tuntia, vaikka onkin "kunnolla noussut" eli melko suuri osa kokonaisvaikutuksesta jo 60-90 minuutissa.
Itselläni 300mg toimii yleensä hyvin, mutta 450mg ei kerran sanonut yhtään mitään, vaikka en oksentanut, enkä ollut syönyt paljoa.
Tällaista eroa en ole huomannut, tai ehkä olen vain kuvitellut. Itse olen aina yhdistänyt mahan sisällön määrään tuon annoskohtaisen vaikutuksen. Esimerkiksi reilut 200mg lääkevalmisteena olen ottanut sekä huomattavilla vaikutuksilla että ilman juuri minkäänlaista vaikutusta, ja siis juuri aikaisemmasta aterioinnista riippumatta. Isommissa määrissä onkin sitten ollut aika vakiotilanne tähän asti aina, eli olen kevyesti syönyt noin 2 tuntia ennen ottamista.
AD_HD @ synirc
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Re: The DXM topic

Post by Delirium Tremens »

Tofupekoni wrote:Oikestaan ihmetyttää toi greipin ylistäminen ja että se muka tehostais vaikutuksia ihan sikana. Mut sitten taas meillä on kaikilla eri aivot, ainakin jossain suhteessa.
Näin on, ja lisäksi meillä on erilaiset maksat ja muukin aineenvaihdunta, ja fetissinsä kullakin. Yleisestihän tiedetään että greippi vaikuttaa monien aineiden metaboliaan.

En ole kokeillut greipin käyttöä boosterina. Olen tosin blandannut DXM-liuosta greippivirvoitusjuomaan, joka ei sisällä greippiä. :)
AD_HD @ synirc
MadHatter
Psykonautti
Posts: 112
Joined: Thu 01 Feb 2007, 17:11

Re: The DXM topic

Post by MadHatter »

Greipistä sen verran, että ei se mullakaan mitenkään ihmeemmin voimista vaikutusta. Se kuitenkin tuntuu pidentävän vaikutuksia ja muuttaa tripin luonnetta. Enemmän sellanen pitkä ja rento matka, lyhyemmän ja rajumman sijasta.
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Delirium Tremens wrote:
spasm wrote:yhteiskesto oli ehkä jopa puolet pidempi kuin normaalisti (kun laatta lentää).
Anteeksi saivarteluni, ei ole tarkoitus vittuilla. Tarkoitatko siis, että vaikutus kesti 1,5 kertaa vai 2 kertaa niin pitkään kuin normaalisti? Noillahan on suuri ero ja ihmiset käyttävät usein tällaisia paljoussanoja aivan väärin, kyselen vain tarkennusta.
Ymmärrän yskän. Tarkoitin 2 kertaa pidempää vaikutusta. Ja laskuja/jälkitiloja ei ole huomioitu tähän.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Re: The DXM topic

Post by Delirium Tremens »

spasm wrote:
Delirium Tremens wrote:
spasm wrote:yhteiskesto oli ehkä jopa puolet pidempi kuin normaalisti (kun laatta lentää).
Anteeksi saivarteluni, ei ole tarkoitus vittuilla. Tarkoitatko siis, että vaikutus kesti 1,5 kertaa vai 2 kertaa niin pitkään kuin normaalisti? Noillahan on suuri ero ja ihmiset käyttävät usein tällaisia paljoussanoja aivan väärin, kyselen vain tarkennusta.
Ymmärrän yskän. Tarkoitin 2 kertaa pidempää vaikutusta. Ja laskuja/jälkitiloja ei ole huomioitu tähän.
Tämä selvensi yskää huomattavasti, kuten yskänlääkkeillä on tapana.
AD_HD @ synirc
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Mihin ph-arvoon tulisi tähdätä dexmiä erotellessa, siis sitruunahappo-vesi -liuosta tehdessä? Millaisia määriä tuota sitruunahappoa tulee käyttää (itse olen aiemmin tehnyt 1000mg c-pore-tableteilla)?
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
arbello
Psykonautti
Posts: 105
Joined: Thu 01 Feb 2007, 22:58

Re: The DXM topic

Post by arbello »

spasm wrote:Mihin ph-arvoon tulisi tähdätä dexmiä erotellessa, siis sitruunahappo-vesi -liuosta tehdessä? Millaisia määriä tuota sitruunahappoa tulee käyttää (itse olen aiemmin tehnyt 1000mg c-pore-tableteilla)?

ph:sta ei mitään hajua mutta happoa tulee n.2 teelusikkaa ja 1/2dl vettä jos erottelet yhden 200ml pullon

http://soul.fiveam.org/robsku/dihkal/dxm_erottelu.html
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

arbello wrote:
spasm wrote:Mihin ph-arvoon tulisi tähdätä dexmiä erotellessa, siis sitruunahappo-vesi -liuosta tehdessä? Millaisia määriä tuota sitruunahappoa tulee käyttää (itse olen aiemmin tehnyt 1000mg c-pore-tableteilla)?

ph:sta ei mitään hajua mutta happoa tulee n.2 teelusikkaa ja 1/2dl vettä jos erottelet yhden 200ml pullon

http://soul.fiveam.org/robsku/dihkal/dxm_erottelu.html

Joo, tuo robskun ohjeessa mainittu n. 2 teelusikkaa on kyllä tiedossa, se vaan on kovin epätarkka, ja tuo jälkimmäinen kysymykseni liittyi oikeastaan ensimmäiseen. Ph-arvon kun tietää niin voi sen mukaan sitten laittaa sitruunahappoa niin paljon kun sopivaa on.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
User avatar
Usoda
LD50
Posts: 2083
Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06

Re: The DXM topic

Post by Usoda »

Kokeilin taas uudenlaista annostustapaa suussa sulatettavien Zicam Cough Melts tablettejen avulla. Yhdessä paketissa tulee 10 tablettia joissa jokaisessa on 30mg DXM (300mg per paketti).
Huomasin että jostain syystä vaikutus näistä kesti hyvin pitkään, aamusta iltaan asti. Mutta intensiivisyydeltään kokemus oli paljon miedompi verrattuna normaaliin annostelutapaan.
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Re: The DXM topic

Post by tRip »

Eikös nuo jotkut ole "depot" rakenteisia, mitä sielläpäin myydään?
Kannattaa tarkistaa, sillä kanadasta kun itse erehdyin sellaista ostamaan. (oli siis ihan litkumuodossa)
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Re: The DXM topic

Post by Delirium Tremens »

tRip wrote:Eikös nuo jotkut ole "depot" rakenteisia, mitä sielläpäin myydään?
Kannattaa tarkistaa, sillä kanadasta kun itse erehdyin sellaista ostamaan. (oli siis ihan litkumuodossa)
Jotkut on. En jaksa tutkia lähteistä, mutta erowid, WWFAQ, dextroverse jne ja jopa google varmaankin tietää, kun hakee ko. lääkeainetta sanalla dextromethorphan polistirex. En koe mielenkiintoa tuohon versioon, oletan sen haitallisemmaksi kuin normaalit suolamuodot tai vapaa dxm, eikä asia itseäni pahemmin kosketa kun täällä kotimaassa ei tuota sisältäviä lääkevalmisteita ainakaan enää ole myynnissä edes reseptillä. En voi erityisesti Usodalle tai muille Resilarturisteille ;) suositella sitä, mutta en tarkoita maalailla pirujakaan seinille. Eipä se varmaan maltillisesti annosteltuna kovin hirveää myrkkyä ole, mutta ilmeisesti haluttu vaikutus otettua milligrammaa kohti heikompi, joten huono kauppa?
AD_HD @ synirc
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Kylläpä dxm rupeaa helposti himottamaan useammin.. Olen pitämässä kuukauden taukoa, ja nyt puolessa välissä tuntuu jo pahalta, kun pitäisi dexmit saada. En tarkoittanut että olisin riippuvainen, kyse on vaan siitä tietystä psyykkisestä himosta, joka dexmiin hyvin tehokkaasti muodostuu (okei kuulostaa psyykkiseltä riippuvuudelta, mutta niinhän se kaiken mukavan kohdalla). Itsekontrollillahan siitä selvitään.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
User avatar
MetsänNeito
Apteekki
Posts: 308
Joined: Fri 23 Jun 2006, 15:27
Location: Up 'n High

Re: The DXM topic

Post by MetsänNeito »

Koitin etsiä haulla ja googlestakii ja dxm faqista mutta vika onki kai etsijässä. :oops:
Mites bentso (0,5mg xanori) alla kun ottaa deksmiä? Mahd. haittavaikutukset? On siitä bentsosta sitten
jo pari tuntia kun ottaisin deksmin..
"It is your mind that creates this world"
-The Buddha-
mufa
Tuppisuu
Posts: 10
Joined: Sat 10 Mar 2007, 11:20

Re: The DXM topic

Post by mufa »

meikä trippaili tosa viikonloppuna ekaa kertaa dexmillä. dose oli se 450mg mut trippailuun tai suureen olotilan muutokseen en päässyt. kuinka suuri riski on sit ens kerralla ottaa 700-800mg? luulis et 60kiloses ruhos pitäs futia toi eka doussi ees vähä kovemmi ko kavereillaki :E
"It's insane world, but I'm proud to be part of it."
-Bill Hicks
Piikki
Tuppisuu
Posts: 10
Joined: Wed 25 Jul 2007, 17:38

Re: The DXM topic

Post by Piikki »

Itse painan 50kg ja mulle on kyllä aina riittänyt 600mg...
Mieluiten otan sitä pikku pajautusten yhteydessä, kun alkaa laskea niin saatan muutaman kaljankin juoda.
Greippi ei kyllä buustannu mulla, tai sitten en vain huomannut sitä :?

Pelottavinta oli se kun aukaisin silmäni ja yhtäkkiä koko perspektiivi oli nurinkurin, piti järjestellä katto ja seinät takaisin paikoilleen :D
Mitään "pahoja trippejä" ei ole näkynyt.
Sekin ihmetyttää, miten jotku tuntevat dxm:ssä olonsa ahdistuneiksi, mut niin, ihmiset on erilaisia ja tietty vaikuttaa jokaiseen eri lailla..
invisus
Karvakuono
Posts: 19
Joined: Mon 09 Apr 2007, 12:16

Re: The DXM topic

Post by invisus »

itse tuli otettua jotain 4-6 olutta ja sitten ~150ml (en muista tarkkaan) ressua sellaisenaan.. kyllä siitä mieliala kohosi jonkin verran ja pientä euforiaa. yllättävän vähän vatsanväänteitä tuli. mitenkäs muuten ressu + tannopon yhdistelmä toimii, jos ei jaksa erotteluun viettää aikaa? onko mitään hyötyä edes?
en pidä kokaiinista, se vain tuoksuu hyvältä
Joniitti
Apteekki
Posts: 363
Joined: Mon 17 Apr 2006, 20:58

Re: The DXM topic

Post by Joniitti »

HEI ROBOTIT SEIS!

Onko moni savutellut dexmeissä, siis kunnon paukkuja? Mitä tapahtui??
User avatar
Lymykonna
Kameleontti
Posts: 858
Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
Location: Nilkkilä

Re: The DXM topic

Post by Lymykonna »

Joniitti wrote:HEI ROBOTIT SEIS!

Onko moni savutellut dexmeissä, siis kunnon paukkuja? Mitä tapahtui??
Ydin erkani nesteestä viileästi?
Joniitti
Apteekki
Posts: 363
Joined: Mon 17 Apr 2006, 20:58

Re: The DXM topic

Post by Joniitti »

Hyvältä kuulostaa :o!! Lisää...
Piikki
Tuppisuu
Posts: 10
Joined: Wed 25 Jul 2007, 17:38

Re: The DXM topic

Post by Piikki »

Ainakin mulla savut buustaa dexmiä PALJON.
Nykyään ei jaksa sitä erottelun vaivaa nähdä jos ei päälle saa pajoja poltettua.

Tai viimeksi otin kyllä ilman sauhuja (600mg)
eikä ollut ollenkaan petymys.
Muta sekin on taas niin mielentilasta kiinni, kuka nyt syö esm essoja jos on jo naposteluvaiheessa tosi paska fiilis?





I don`t like the drugs but the drugs like me!!!
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Joniitti wrote:HEI ROBOTIT SEIS!

Onko moni savutellut dexmeissä, siis kunnon paukkuja? Mitä tapahtui??
Mie tykkään todella paljon polttaa dexmeissä savua. Boostaa dexmisiä vaikutuksia ja visuaalinen puoli pääsee esiin. Ei käy kurkkuunkaan ollenkaan kun on dxm puuduttanut. Aikamoisia muutoksia visuaaliseen kenttään on kyllä saatu dxm+savu -kombolla. Ehdottomasti suosin. Tuskin ilman savuja hirveästi jaksan dexmiä ottaakaan.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: The DXM topic

Post by Asidyyli »

Toisinaan olen polttanut paukkuja dexmin yhteydessä. Muuttaa huomattavasti kokemusta, mutta ei varsinaisesti voimista. Ennen tuntui että savut buustasi dexmiä todella vahvasti mutta nykyään en tätä huomaa vaikka hiisaisi oikein urakalla. Eikä se dexmikään enää niin hyvin pelitä, eli voi johtua siitä.
Piikki
Tuppisuu
Posts: 10
Joined: Wed 25 Jul 2007, 17:38

Re: The DXM topic

Post by Piikki »

Parhaiten se toimii ku polttaa kukkaa n.puolen tunnin päästä litkun juomisesta.
Kyllä se mulla trippejä voimistaa.
jäniksenmetsästäjä
Tuppisuu
Posts: 11
Joined: Sat 30 Jun 2007, 21:52

Re: The DXM topic

Post by jäniksenmetsästäjä »

Savut kyllä "pehmentää" deksoverseä huomattavasti. Ite kuitenkin diggaan enempi nautiskella savuja vasta kun dekso itsessään on jo laskussa taikka enää "after glow" päällä. Mun mielestä dxm/jälkitila buustaa savuja, eikä toisin päin. Dexoissa savut tuntuu olevan ikään kuin "päällä" (eli dxm+pilvi=dxm+pilvi), eikä itellä ainakaan itse dxm-kokemusta buustaa. Savut kuitenkin heikentää dxm-tripin muistijälkiä vielä entisestään, joten sen takia se ei mun mielestä oo hyvä juttu. Muutenkin pilven pahin puoli on tuo muistin pätkiminen - ajatusrakennelmia ei saa kehiteltyä kuin tietylle tasolle asti kunnes ajatus katkeaa... Dexoissa taas on useimmiten mahdollista kehitellä vaikka yhtä ja samaa juttua koko tripin ajan, jos se mielekkäältä tuntuu.
The Followers of the Rabbit
immuzu

Re: The DXM topic

Post by immuzu »

Itellä ainakin savut heitti dexmin todella oudoks. Meno meni ehkä kolme kertaa sekavammaks. Tosin poltinkin aika paljon ja älystä. Kaveri meni samoilla annoksilla ihan valkoseks ja istu vessan lattialla jotain kolme tuntia keinuen ja hoki, ettei selviä hengissä :?
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Huhhahhei! Tahtoo dxm-pukkelointeihin. Kohta, kohta. Pitkä tauko onkin ollut. Ei tänään kuitenkaan. Vielä vähän. 1200mg ja bongi esiin.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
User avatar
Usoda
LD50
Posts: 2083
Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06

Re: The DXM topic

Post by Usoda »

Huomenna 600mg. Toivottavasti osaan erottelun taidon vielä. :?
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: The DXM topic

Post by spasm »

Usoda wrote:Huomenna 600mg. Toivottavasti osaan erottelun taidon vielä. :?
liian vähän toistoharjoituksia. :wink:
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
MadHatter
Psykonautti
Posts: 112
Joined: Thu 01 Feb 2007, 17:11

Re: The DXM topic

Post by MadHatter »

^^Se o iha ku fillaril ajo.. : )
User avatar
Usoda
LD50
Posts: 2083
Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06

Re: The DXM topic

Post by Usoda »

Eniten huolestuttaa vaan että kuinka useita kertoja voin samaa zippobensasatsia käyttää erottelemiseen kunnes ei enää pelitä vanhalla bensalla.
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava