Uusinta: Hautuumaan porteilla 2c-e:n kera (wanha!)

[Asidyyli]

Tätä viime kesänä kolmosvaulttiin (?) kirjoitettua pitkää ja sekavaa trippistooria pyydettiin uudestaan julkaistavaksi, niin kopypastesin sen tähän nyt, ketä vain sattuu kiinnostamaan. Koitin lueskella läpi typojen varalta, mutta kärsivällisyys ei riittänyt aivan loppuun...


"HAUTUUMAAN PORTEILLA 2C-E:n KERA"

Seuraa neljäs ja ehdottomasti positiivisin kokemukseni 2c-e:n parissa. Tätä matkaa vauhditti kannabis, ja lisäksi pohjalla oli myös degeneroivampien aineiden setti, joilla en kuitenkaan näe olleen dramaattista vaikutusta kokemuksen luonteeseen. Ja pituutta raportilla on kuin nälkävuodella, joten lukekoon ketä kiinnostaa. Meno käy kovemmaksi loppupuolella.

Kaikki alkoi tähän tapaan; ystäväni löysi minut Marseille-saippuan sumentaman veden täyttämästä kylpyammeesta. Ympärilläni vedessä kellui tupakantumppeja, tyhjiä A. Le Cog -tölkkejä, jossain vaiheessa myös omaa oksennustani.
Kuosi oli seuraava: Olin päättänyt jatkaa aiemmin päivällä poistetun viisaudenhampaan puuduttamista parilla kaksikymppisellä Tenoxilla ja litralla olutta. Siinä kylpyammeessa istuskellessani ja musiikkia kuunnellessani päätin, että kuosia oli hieman terästettävä psykedeelisillä huumausaineilla, joten otin 10 mg 2c-e:tä.

Seurauksena oli tuttu aistillisen ja visuaalisen stimulaation tila, sekä tietty sekavuus, joka yhdessä bentsojen ja oluen kanssa oli omiaan johtamaan alennustilaani ammeessa ystäväni saapuessa. Pyysin häntä vielä soittamaan muutaman hyvän kappaleen, ja sitten kipusin sistimään jälkiäni.

Aloin olla suhteellisen skarppi, ja suunnitella miten toimia seuraavaksi. Kaverini päätti lähteä kotiin, minä päätin ottaa 10 mg lisää 2c-e:tä ja lähteä jonkin matkan päässä sijaitsevalle niitylle, jonka lähellä oli myös vanha hautausmaa. Liuotin 2c-e:n appelsiinimehuun, jonka otin pullossa mukaani. Pakkasin matkaan myös bongin ja hyvin pienen määrän kukintoa. Kello 00.00 - ennen poistumista asunnostani, join puolet pullon sisällöstä. Loppu liuoksesta kului hiljalleen yön aikana.

Kello oli n. 00.30 saapuessani vanhalle hautausmaalle. Olen aina pitänyt paikasta, mutta luonnollisesti tänä yönä se oli jotain aivan erityisen upeaa. Vanhat persoonalliset sammaleen peittämät hautapaadet, vinot rautaristit ja tunnelmalliset lehtipuut, kevyen usvan leijuessa kaikkialla.

Kävelin hiukan sivummalla olevaan pieneen puistikkoon ja istuin salavan alle. Kuuntelin Pink Floydin Saucerful of Secretsia (nimibiisiä). Latasin bongin ja poltin tuon pienen kukkamäärän. Siinä samassa tripin visuaalisuus kasvoi huomattavasti. Nurmikko alkoi välittömästi aaltoilemaan. Siinä missä istuin, avautui näkymä joelle ja sen takana olevalle tehtaalle ja ponttonisillalle, vedestä näytti nousevan violetista usvasta koostuvia valtavia höyrylaivojen hylkyjä ja konekummituksia.

Käännyin takaisin hautausmaalle, hautakivet ja ristit vääntyilivät kuin kumi ja tutisivat. Maa haudoissa kupruili. Saucerful of Secretsin Bach-vaikutteinen urkuhuipennus oli meneillään, ja hartaudessaan se sopi kalmistoon paremmin kuin mikään muu. Minusta tuntui että kuulin vainajien huutavan minulle maan alta, ne olivat lasten huutoja. Se ei ollut pelottavaa vaan pikemminkin upeaa. Tajusin kysessä olevan vain kemiallisen reaktion aivoissani.

Suuntasin nyt kohti läheistä niittyä, mistä näkisin auringonnousun paremmin. Kävelin hieman uudemman hautausmaan osan läpi, joka sekin oli mitä viihtyisin. Pysähdyin käärimään surkean sätkäyritelmän. Edessäni olevan haudan ruusut tuntuivat tanssivan Barrettin Jugband Bluesin tahtiin ja nurmi haudalla eli, taipuillen kuorossa.

Lopulta tulin mainitsemalleni niitylle. Se oli suhteellisen korkealla paikalla ja tarjosi upean miljöön tutkailla muuttunutta maailmaa. Vaihdoin soittimeen Olivia Tremor Controlin Dusk at Cubist Castlen, joka on aina ollut levy ylitse muiden ruokkimaan mielikuvitustani, ja nytkin visuaalit kävivät entistä villimmiksi. Seisoin keskellä niittyä, joka kasvoi jotain heinää ja orjantarppuroita(?). Vallitseva väri oli lila. Katselin pilviä ja auringonnousua. Pilvetkin olivat lilan värisiä, ja pilviharsojen kohdalla taivaan täytti läpinäkyvä, violetti, tavallaan lukuisista epäsäännöllisen muotoisista floatereista muodostuva kalvo, josta pian alkoi piirtyä silmiä. Jättimäiset silmäparit tuijottivat minua taivaalta. Niitty ympärilläni tuntui hengittävän, ja minä olin keskipiste. Heinät aaltoilivat ja jokaisen kasvin ympärillä loisti violetti sykkivä aura, tuoden mieleeni mandorloja tai Voynichin käsikirjoituksen eksoottisia kasveja kasvavan pellon.

Katsoin taakseni hautausmaalle, metsässä oli selvästi liikettä, sotilaat tai merirosvot pitivät siellä tukikohtaansa. Parasta oli silti näky, jonka näin kaukaisuudessa siintävän suuren kivitalon pihassa. En tiedä mitä ne todellisuudessa olivat, mutta jonkinlaisia valtavia rimoista/muusta puisesta sälästä koostuvia, ihmistä kaukaisesti muistuttavia hökötyksiä talon pihassa oli, ja ne alkoivat nyt tanssia keskenään kuuntelemani veikeän musiikin tahtiin, muutama lähellä oleva puu liittyi myös mukaan tanssiin. Näyissä ei ollut mitään pelottavaa, mikä varmaan johtui juuri musiikin hilpeydestä. Hankala kuvitella, millaisia assosiaationi olisivat olleet jos olisin kuunnellut jotain ahdistavampaa.

Palasin hautuumaalle. Matkalla näin tielle pysähtyneen jäniksen. Se ei minusta vaikuttanut hallusinaatiolta, tiesin niitä liikkuvan täällä. Pakoon pinkaistessaan jänis jätti itsestään sarjan fraktaalimaisia värikkäitä jälkikuvia.

Hautuumaa oli nyt täynnä elämää. Kaikkialla kaukaisuudessa näkyi jotain toimintaa. Jossain oli meneillään rakennustyö, jossain maajussin näköinen zombi oli kivunnut oman hautakivensä päälle istuskelemaan. Kauempana outo suuriin silintereihin pukeutunut hautajaissaatto kuljetti vaaleanpunaista arkkua. Yritin seurata saaattuetta, mutta se katosi pian näkyvistä. Kaikki oli elossa, kasvit kivet...

Ainoa pelottavampi näky oli tuore hauta, jonka kiveä ei oltu vielä asetettu kunnolla paikoilleen. hauta näytti karulta ja pelottavalta. Multa oli kosteaa. Hauta näytti tulehtuneelta, märkivältä paiseelta, se sykki ja mullan pinta rakoili - välillä suorastaan kiehui. Minusta tuntui, että minun oli työnnettävä käteni multaan ja vedettävä jotain ylös. Onneksi musiikki kuulokkeissani kävi pian hilpeämmäksi. Loin katseeni riviin hyvinhoidettuja ja kauniita vanhoja sukuhautoja, niiden hiekka kumpuili ja jokainen suku lauloi leikkisää kilpalaulua, siitä, kenen sukuhaudassa on paras meininki.

Jätin vastentahtoisesti hautausmaan ja suuntasin kotiin. Paluumatkalla metsätie muuttui yhtäkkiä purppuraisten fraktaalikuvioiden reunustamaksi. Saatoin vain ihastella ja kävellä haltioituneena. Kävelin vanhan kartanon ohi, pysähdyin hetkeksi. Pihalla aurinkokatoksessa oli menossa juhlat. Paljon olkihattuisia viiksekkäitä miehiä punavalkoraidallisisa puvuissaan.

Lopuksi kuljin aivan kotini vieressä olevan rantapuiston kautta. Uskoin, että viihtyisä, mutta tuttu puisto ei antaisi suurta aistillista stimulusta, mutta olin väärässä. Katselin joelle ja saatoin vain hämmästellä sen toisella puolella olevaa suurta mäntyä, jonka auringonnousun punaamat oksat vääntyilivät kuin mustekalan lonkerot. Pian muutkin joen varren puut yhtyivät tähän, mutta mänty oli näyttävin kaikista. Sitten katsoin upeaa näkymää voimalaitokselle, joka tuntui sekin tanssivan kuin mekaaninen haitari, sulkuportteineen kaikkineen. Koko maisema oli enemmän elossa kuin koskaan. Kaikki liikkui ja oli läsnä. Vivid - parempaa termiä en osaa keksiä.

Vastarannan kalliot olivat jatkuvassa liikkeessä, niistä murtautui irti kivisiä suuria krokotiilejä hurjan, puisen narinan saattelemana. Informaatiotulva oli niin valtava, että olin pakahtua! Jossain vaiheessa kaikki sai hehkuvan violetin sävyn. Punaista graniittia olevat rannan kivikot hohtivat kuin jalokivet.

Käännyin pois ja seisahduin vielä Eino Leinon patsaalle. Patsas katsoi minua ja koetti puhua saamatta huuliaan liikkumaan tarpeeksi. Hänen hahmonsa kävi läpi jatkuvaa metamorfoosia, Leinon kasvot vääntyviät välillä tuskan ja välillä naurun ilmeeseen. Tunsin assosioituvani Leinoon ja kokevani itsessäni samat muutokset. Välillämme oli jonkinlainen tahtojen taisto. Kaiken aikaa Leinon otsassaan näkyi pieni kirkon alttaritaulua muistuttava esitys, jossa enkeli ja jonkinlainen siivekäs paholaishahmo taistelivat.

Ilmeisesti paholaishahmo pääsi voitolle, sillä Eino alkoi näyttää vääristyneeltä demonilta ja nojautua selkeämmin minuun päin. Kuulin hänen hengityksensä. Tilanteessa oli tiettyä uhkaavuutta, varsinkin kun välillä aloin tuntea ympäröivän todellisuuden jähmettyvän ja jääväni yksin tämän hurjistuneen paholaisolennon kanssa, joka vaihtoi jatkuvasti ulkoasuaan. Patsaan ääriviivat pysyivät vakaina, mutta kasvonpiirteissä vaihtelivat karmeat vääristymät ja ihon väri kävi läpi mitä moninaisempia kuviointeja. Yhtäkkiä Eino Leinosta olikin tullut Juhan Af Gran! Yllään musta viitta, jossa välkkyi jonkinlaisista halvoista jouluvaloista tehtyjä sinisiä galakseja. Saatoin vain naurahtaa ilmestykselle ja typerälle mielikuvitukselleni. Päätin alkaa kalppimaan.

Olin kotona arviolta neljän maissa. Vaikutukset olivat selkeästi vielä päällä, mutta visuaalit tukahtuivat täysin tutussa ja virikkeettömässä asunnossa. Olin väsnyt ja menin nukkumaan, mikä oli hankalaa. Kuuntelin peiton alla levyjä. En nähnyt juuri minkäänlaisia CEVtä. Sen sijaan musiikki kuulosti mahtavalta. Etenkin kaksi levyä, Chemical Brothersin Exit Planet Dust ja Masonnan Vestal Spacy Ritual olivat uskomattoman nautinnollisia kuuloelämyksiä kaikuineen ja efekteineen. Silti rikkain kokemus taisi olla kuuntelemani CD, joka sisälsi mm. Terence McKennan, Learyn, Shulginin, Grofin ja muiden gurujen puhita – se toi mieleen varsin kiintoisia ajatuksia.

Vasta tässä vaiheessa (ehkä koska kannabiksen vaikutus oli laantunut) aloin tuntea itselleni tyypillisiä 2c-e:n fysisiä vaikutuksia, eli vahvaa jännittymistä. Tuo kihelmöoivä tunne - kuin olisi loputtomiin asti jännitttyvä jousi... mutta tällä kertaa jännitys ei ollut loputon, vaan saavutti huipun ja jakaantuen kahteen, sitten kolmeen ja neljään "braaniin"... alkaen taas alusta. Tunne oli mahtava.

Kokemukseni oli kaikilta osin positiivinen ja etenkin visuaalisesti paljon rikkaampi kuin olin saattanut ikinä odottaa. Ilmiselvästi syynä oli kannabis, joka paitsi toimi katalyyttinä visuaaleille, vähensi huomattavasti jännittyneisyyttä ja body loadia. Myös stimuloivan ympäristön rooli visuaalien synnyssä on syytä muistaa.

Trippiin ei sisältynyt tryptamiinimaista henkisyyttä, kirkastumista, tai selkeänäköisyyttä. Kyse oli väkevistä näköaistimuksista vailla syvempää merkitystä. Tripin ainoa henkinen aspekti oli esteettisen nautinnon ohella tuo kaiken vahva eläväisyys.

2-ce on poliittisesti korrekti huumausaine, se ei juurikaan tuputa näkökulmia, herätä käyttäjässään radikaaleja katsantokantoja. Koko tripin ajan olin varsin selväjärkinen ja pystyin "nojautumaan taaksepäin" kuin elokuvaa katsellen ja ihaillen aineen aikaansaannoksia - hyvää viihdettä. Silkkaa enteogeniaa.

[Dalph]

Todellakin lukemisen arvoinen.

Pystyin kuvittelemaan mielessäni mitä kaikkea näit ja koit. Minua olisi kyllä luultavasti alkanut pelottaa osa noista jutuista, ja vielä hautausmaalla olit. Musiikki varmaankin auttoi tuohon, mitä veikkaat, olisiko pelottanut jos olisit kuunnellut erilaista musiikkia? Jotain hidasta ja raskasta tai vastaavaa.

[Kuumotus]

Todellakin lukemisen arvoinen.

Pystyin kuvittelemaan mielessäni mitä kaikkea näit ja koit. Minua olisi kyllä luultavasti alkanut pelottaa osa noista jutuista, ja vielä hautausmaalla olit.

Sama mulla.

Paras lukemani trippistoori, kiitos siitä.

[tRip]

Pakko todeta, että todella pidän Asidyylin kirjoitustyylistä.

[MetsänNeito]

Hieno trippi ja kertomus

[HZB]

tämmöistä tekee mieli lukea uudestaan. itse harvemmin kyllä pystyn tuohon "hahaa kuinka hauskaa että mielikuvituksineni lapsellisesti keksii tämmöistä" ajatteluun, kun demoneja lähestyy joka puolelta tms. en ole tarpeeksi kypsä kenties...

[TiiEitsKay]

Yhtäkkiä Eino Leinosta olikin tullut Juhan Af Gran!

[Ackman]

Kerrassaan mahtava kertomus, johtuen vaikuttavista aineista sekä kirjoitustyylistä. Toisinsanoen "Tätä lisää."

[dr.odd]

Loistava stoori! Olin kyllä täysin tunnelmassa mukana kun luin

[Miasma]

Ylivoimaisesti paras trippistoori tähän mennessä. Oli oikein ilo lukea. Keep up the good work

[spasm]

Kyllä. Tämä on lemppari.

[Señor Escobar]

hienon kuuloinen trippi, mäki haluun !

[Jeshu]

Tämä on kyllä hyvin kerrottu.

[Delirium Tremens]

Tässä on kyllä kirjallisia ansioita otsikkoa myöten. Ennen lukemista ei tule mieleen, että tosiaan konkreettisesti oltiin hautuumaan portilla. Tai ei ainakaan minusta pitäisi tulla mieleen.

[Asidyyli]

Niin siis Cemen kanssahan mä kuosasin...

[Julmahuvi]

Alun kylppäriskenaario on kuin suora fear&loathing laina kaikessa rappioromantiikassaan. Kerrohan Asidyyli, kuuntelitko vielä White Rabbitia?
Sen verran viihdyttävää luettavaa että ei voi kun toivoa lisää olevan tulossa. Joten trippailemisiin vaan.

[skirtfeber]

"throw the player into the bathtub when the rabbit peaks!"

[Jeshu]

Yhtäkkiä Eino Leinosta olikin tullut Juhan Af Gran!

Jooh ja ne siniset halvannäköiset jouluvalot... Pidätkö Juhan Af Grania huuhaa-miehenä?

[Asidyyli]

Yhtäkkiä Eino Leinosta olikin tullut Juhan Af Gran!

Jooh ja ne siniset halvannäköiset jouluvalot... Pidätkö Juhan Af Grania huuhaa-miehenä?

Pidän Juhania miehenä jolla olisi tyylitajua ja laatutietoisuutta pukea ylleen kalliinnäköiset jouluvalot.

Shit se sen viitta oli kyllä aivan U-F-O!

[frapathea]

h0h0. Täähän on parhain.

[bol]

Uskomattoman hieno ja onnistunut trippi. Hienoa luettavaa!

[yoshimura]

kyllä tää oli yksi parhaista trippistooreista jatka samaa rataa