Arkistoista: 5-meo-dipt, 2c-e, alkoholi ja bentsot

[Asidyyli]

5-MEO-DIPT / 2C-E / LIIKAA ALKOHOLIA JA BENTSOJA / LIHA DISKON KOSTO JA KOSMINEN KOTKANMUNAKAS

eli

Jäähyväiset Thresholdeille



Kirjoitin puhtaaksi vanhan tarinan. Aika on kesä 2005 ja paikka pelottava & inhottava pikkukaupunki pohjoisessa. Meininki on siis sen mukaista. Ensimmäinen osa keskittyy lähinnä juntteihin, bentsokänni-urpoiluun ja 5-meo-diptiin kammottavassa maakuntadiskoinfernossa ja toinen osa elämäni suurimpaan 2c-e -annokseen. Psykedeelinen osuus alkaa sieltä, joten psykedeelihörhöt voivat hypätä sinne suoraan... Juttu on pitkä kuin pirilaskut mutta mulla ei ole parempaa tekemistä, joten laitan tämän nyt tänne. Myöskään tarinan laatu ei ole kehuttava, koska olin kujalla.

1.

Elettiin heinäkuuta 2005 (29-30 päivä?) ja eräs perjantai muuttui hieman normaalia pussikaljoittelua oudommaksi. Syistä, joita en tarkoin muista, päätin ilahduttaa itseäni pienellä 5-meo-dipt annoksella. Ideaa joko edelsi tai seurasi mukavan rento tematsepaami-känni, luultavasti edelsi, mikä johti impulsiiviseen hallusinogeenin käyttööni.

Muistan kuunnelleeni huuruista huumemusiikkia (Dylania) mukavissa olotiloissa paskaisessa huumenarkkariluukussani, kun aine alkoi hiljalleen potkia, lähinnä pahanolon tunteena, joka ei (Tenoxin ansiosta, yltynyt oksentamiseksi, muistaakseni).

Kohtalaisen sekaisin kai olin, sillä muistan löytäneeni itseni kohta S-Marketista, kun ystäviltäni J ja T (nimet muutettu) tuli tekstiviesti, jonka mukaan minun olisi heti saavuttava kirjaston nurtsille juomaan oluthuumetta. Mikä minut oli saanut kauppaan ihmisten ilmoille hallusinogeenien vaikutuksen alaisena, valmiina laattaamaan koska vain, sitä en muista, mutta olin ostamassa joko olutta tai syötävää. Luultavasti olutta, joka mukanani suuntasin tuttavieni luo.

Menin kirjaston pihalle, missä makoilimme nurmella. Soitin nauhuristani Chemical Brothersia ja Beckiä. Olo oli varsin miellyttävä. Kevyesti tryptamiinimäinen mutta lunkisti bentsoissa. Oikea tapa viettää perjantaita. Hyviä tyyppejä. Niinkö? Kaverini saivat idean lähteä paikalliseen lihatiskidiskohelvettiin, sillä pääsymaksua ei vielä tähän aikaan illasta ollut. Voi ei...

Lihadiskohelvetti ei ollut tällä kertaa helvetti ensinkään. Olimme ainoat elävät sielut koko paikassa henkilökuntaa ja soundcheckiään tekevän DJ:n lisäksi. Istuimme tyhjillä sohvilla värivaloja katsellen. Se oli upeaa, mutta kaverini alkoivat tylsistyä, he haukkuivat musiikkia surkeaksi, mikä oli enemmän kuin totta, mutta minulle kelpasi tuossa vaiheessa mikä tahansa. Jjs DJ erehtyi soittamaan edes Basement Jaxxia olin jo innoissani.

Lähdimme kuitenkin asunnolleni jatkamaan pohjien juomista A.le Cogilla ja absintilla. Jossain vaiheessa saan yllättävän puhelun ystävältämme, joka on maisemissa ja yksinkertaisesti ilmoittaa, että meidän on tultava pihalle ja hypättävä autoon, joka on matkalla esikaupunkialueella. Aavistelen pahaa, mutta olen liian sekaisin ja annan periksi kohtalolle. Suostun vaikka kaverini ei ole missään vaiheessa kunnolla antanut perusteluja äkkilähdölle.

Autoa ajaa pari tyhmää, joskin mukavan oloista hillbillyä, jotka ilmeisesti ovat soittajan serkkuja. Kaikki 6 ahtautuvat pieneen autoon joka suuntaa kohti lähiöhelvettiä. Tilanne vaikuttaa edelleen uhkaavalta ja ristiriita-alttiilta, mutta mukana on tarpeeksi tuttuja naamoja ja tuntemattomistakin toinen vaikuttaa olevan rennossa umpituiterissa. Olen 5.meo.diptistä huolimatta sosiaalisen rennossa tilassa ja ennakkoluuloni haihtuvat. Juttelen humalaisen juntin kanssa absintin ominaisuuksista.

"Meilläpäin ei tajuta hyvän absintin päälle, baaritiskillä saa usein pelkkää Pernodia!" Juntti mesoaa. Tämähän on hyvää porukkaa, ajattelen. (Vaikka allekirjoittaneella ei mitään Pernodia vastaan olekaan, päinvastoin se on mitä parhain viinake, etenkin ryynien kera...)

Minulle selviää, että reissulla ei ole mitään muuta tarkoitusta, kuin saattaa kuski humalaan asunnossaan, ja palata taksilla kaupunkiin. Selitämme, että laukkumme ja takkimme ovat lihatiskidiskon narikassa, ja meitä kyyditsevä seurue päättää myös suunnata tuolle alhaiselle klubille.

Saavumme kuskin kämpälle. Se on outo. Olen saanut käsityksen, että tyyppi on sinkku, mutta asunto on selkeästi naisen sisustusjälkeä, eikä heppu vaikuta edes yhtään hinttimäiseltä. Asunto on silkkaa punaisen esiripun estetiikkaa, tuttua Moulin Rouge-leffan kuvastosta. Paljon punaista satiinia ja ihme tilpehööriä. Uppoudun pehmeään sohvaan ja katselen hämmentyneenä ja lumoissani jotain elokuvaa TV:stä. 1900-luvun alun pariisilaistaiteilijoista kertova filmi on sekin täynnä edellä mainittua kuvastoa. ”Perin erikoislaatuista…” tuumin ja kaivan kaikessa hiljaisuudessa taskustani pullon isobutyylinitriittiä. Päräyttävä efekti.

Vierailu asunnolla vaikuttaa minusta täysin järjettömältä. Se kestää ehkä noin 10 minuuttia, jonka aikana kuskimme ilmeisesti jossain vaiheessa on saanut kiskottua sisälleen suurehkon määrän alkoholia. Sitten tyypit jo soittavatkin vuokra-autoa. Lähdemme matkaan. Butyylinitriitti taksissa saa tilanteen tuntumaan aivan hervottomalta. Tissutellessamme siideriä taksikuski laukoo vitsejä.

Absinttijuntti on luvannut maksaa taksin, mutta saa yhtäkkiä idean, että ajammekin aivan eri paikkakunnalle. Mikä ettei! Kuulostaa sopivan kaistapäiseltä! mietin, mutta pian ajatukselle enää naureskellaan. Tajuan sen olevan hyvä merkki, sillä aivoni ovat kokoajan huutaneet: "Siinä ei olisi mitään järkeä, silkkaa typeryyttä! Se menisi LIIAN pitkälle! Ei ole mitään mieltä lähteä pienempään ja ahdasmielsiempään naapurikuntaan hakattavaksi, jos täälläkin voi saada turpiinsa!" Pysähdymme ABC:lle ja ryntään markettiin etsimään Käck-patukoita, jotka olemme yhdessä todenneet karkeista paskimmiksi.

Palaamme Liha Diskoon, missä seuraa lähinnä tylsistymistä. Musiikki ja ihmiset ovat ahdistavia, mutta itsepä tänne tuli lähdettyä, oma vika. Minä ja T alamme olla hyvin turhautuneita, mutta muilla on kova meno. Me häivymme kämpälleni juomaan tequilaa. Sitten palaamme takaisin.

Kello on kolme aamuyöllä. Istumme tylsistyneinä ja juomme viimeistä olutta johon meillä on varaa. Poltan tupakkaa ja kuuntelen Joy Divisionia korvakuulokkeista… se sopii paikan tunnelmaan. Välillä nuuhkaisen poppersia, ilmeisesti jossain vaiheessa en enää tarpeeksi varoen, sillä eräs portsareista mulkoilee minua ikävästi. Päätän pitää matalaa profiilia. Tuskin ehdin istahtaa nurkkapöytään, kun kohtaan hyvin hämmentävän iskuyrityksen historian siipien havinan saattelemana. En osaa oikein toimia mitenkään tilanteessa. Miltähän pupillini näyttävät tässä valaistuksessa? sSssötän sekavassa tilassa jotain häiriintynyttä ja homma menee käsille, ennenkuin on alkanutkaan. Kiroan Epäonnen Ruojaa ja tunnen oloni entistä tuhoisammaksi.

Seuraavaksi muistan rouskivani puolikasta 2mg Xanoria vessassa valomerkin tultua. Suuntaamme ulos ja kohti asuntoani. Kaverini haluaisivat jatkoille. Sanon ettei käy päinsä, mutta voimme pitää jatkot läheisessä rantapuistossa. Haen ylhäältä olutta ja kolmen vartin tequilapullon. Vietämme puistossa ehkä tunnin.

2.

Viiden jälkeen lähden lopulta kotiin. Mutta ei puhettakaan että olisin menossa nukkumaan. Rantapuiston ja aamu-usvaisen joen nähtyäni olen päättänyt, että tämä voi olla viimeinen sopiva aamu ottaa 30 milligramman annos 2c-e:tä!

Muistan laskeneeni kylvyn, jossa istun ja nautin pienissä erissä appelsiinimehuun liuotettua 2c-e:tä. Kello on puoli kuusi aamulla. Kuuntelen musiikkia niin kovaa kuin uskallan ja sytytän tupakan toisensa jälkeen. Muistikuvat hataria. Vahva sekavuustila.

Hallusinaatiot alkavat pian ja voimakkaina, huone tuntuu elävän. Lopulta vesi on kylmää ja päätän, että on lähdettävä pian ulos. Jossain vaiheessa otan lisää tematsepaamia.

Poistun asunnostani, mutta päätänkin lähteä ylöspäin portaita. Hallusinaatiot ovat nyt erittäin voimakkaita. Valot rapussa sammuvat. En löydä katkaisijaa, niiden punaiset lamput moninkertaistuvat loputtomasti ja pimeässä sadat punaiset pisteet ympäröivät minut. Jatkan kierreportaita ylöspäin pimeässä.

Ylhäällä kuudennessa kerroksessa on kattoikkuna, joka alkaa jossain vaiheessa tuoda käytävään valoa, mutta ovet ovat kadonneet. Tilalla on vain valkea käytävä. Pääsen ylös asti. Kattoikkunasta avautuu näkymä puiden reunustamalle joelle, jonka aamuaurinko värittää upeasti. Kompuroin alas pimeässä. Pohjakerrokseen tullessani vilkaisen kellariin. Betonilattia näyttää olevan hengittävän, sammaleisen metsämaiseman peittämä.

Ulkona kesäaamussa päälle vyöryvien visuaalien tulva on valtava. Kävelen joen viertä huojuvien talojen reunustamaa katua ja suuntaan kulkuni jälleen kerran vanhan linnoituksen raunioille. Olen jo usein aiemmin havainnut sen loistavaksi ympäristöksi ja kuten arvelinkin, paikka on aivan uskomaton trippailuun. Jokainen muurinkivi hengittää ympärilläni.

Pysähdyn vanhan vankityrmän eteen. Ovi on suljettu rautaisella ristikolla. Hieman peloissani katsahdan sisään, mitä tulen pimeydessä näkemään. Työkaluja, aivan kuin joissain dekstrometorfaaninäyissäni. koko pimeä tyrmä näyttäisi olevan työkaluja, ilmassa leijuvia kottikärryjä ja lapioita täynnä. Kokeilen käteeni portin sulkevaa riippulukkoa. Se loistaa hopeisena ja teräs taipuu kädessäni. Lopetan hieman huolestuneena lopputuloksista (tämä on jotenkin hiukan liikaa ja päätän että nyt on hyvä olla skarppina). Katseeni kiinnittyy johonkin oudonmuotoiseen puun kappalaseen (?) maassa. Kuin jokin erikoinen merenelävä, trilobiitin ruumis, mutta suden kuono, kosken sitä kengänkärjelläni, se elää ja hengittää selvästi. Kaikki ympärilläni elää ja hengittää, ruoho, maa, kivet. Arkiset lenkkarinjäljet hiekassa piirtyvät nyt uskomattoman selvästi, sykkien, fraktaaleja muodostaen; kaikki ihmiset jotka noita eläviä loistavia kengänjälkiään tänne ovatkaan jättäneet… Voi luoja! Maa on täynnä satoja, tuhansia kengänjäkiä, jotka kaikki piirtyvät selkeinä ja tarkkoina, miksemme normaalisti kiinnitä huomiota tälläisiin asioihin? Jokainen täällä lähiaikoina käynyt on jättänyt itsestään oman jäljen hiekkaan. Liikaa informaatiota!

Kuljeskelen raunioissa. Erään huoneen lattialla on röykkiö kiviä, joka selkeästi onkin nyt röykkiö kissanpentuja. Eläviä pieniä kissanpentuja yhteen käpertyneinä. Kosketan yhtä kiveä maassa. Käteni tulee osaksi sitä ja alkaa kasvaa pieniä vihreitä piikkejä, kuin ruusussa. Vetäisen käteni pois.

Menen linnan pihalle, mistä avautuu upea näkymä joelle ja voimalaitokselle. Aurinko paistaa, uskomattoman kuumasti. Kuuntelen Chemical Brothersin Surrender-levyä, poltan tupakkaa ja makaan ruohikolla. Kaikki on uskomattoman informaatiorikasta. Joki kimmeltää ja valillä voimalaitokselta (kuten joskus ennenkin, se tansii ylös alas, kuin suuri palanen hyytelöä) päin kiitää minua kohti outoja, veden pinnan yläpuolella liitäviä soutuveineitä luodin nopeudella.

Joen rannassa kaksi nuorta tyttöä muistuttavaa olentoa kylpee ja puhaltelee suuria saippuakuplia, jotka leijuvat pääni yli joen toiselle puolelle. Välillä nuuhkaisu poppersia, ja tuntuu etten kestä kokemuken kokonaisvaltaisuutta, havaintojen päällekäyvyyttä, kaiken ultimaattista OLEMISTA. Ja sitten amyylirush jo laantuu.

Turisteja alkaa pyöriä linnoituksen ympäristössä, joten jatkan matkaani. En suoraan sanoen muista minne, mutta jossain vaiheessa olen eräällä suosikkiniitylläni, puiden varjossa ja saatan vain ihmetellä kuinka suuri ruohokenttä taipuu ja kumpuilee kuin villisti aaltoileva meri. Kuinka upeita mandorloja siihen ja ilmaan piirtyy, kuinka puut huojuvat 2c-e:n myötä aina aivan eri tavoin. Ja jälleen nuuhkaus amyylinitriittiä tekee kaikesta niin ylitsevuotavaa, että olen pakahtua.

Vaikutukset alkavat lopulta laantua. Jopa siinä määrin, että uskaltaudun kotimatkalla kauppaan ostamaan jäätelön. Vielä kotonakin katselen ulos avatusta tuuletusikkunasta ja voin vain hämmästellä, kuinka liioiteltuja nämä efektit ovat. Kuinka tavallisestanurmikosta kerrostalon pihalla, tulee purppuraisena loistavine auroineen korkea, lilana hekuva niitty, joka sykkii ja elää.

Tähän loppuvat muistikuvat ja muistiinpanot. Oli ehkä turhankin sekalaiset settingit, mitään suurta henkistä kasvua tuosta kiertoradalla törmäilystä ei juuri voi itselleen sanoa kertyneen, mutta ihan kivaa oli. Bentsoja ei tulisi sekoittaa deelien kanssa, vetää liikaa sumuun koko kokemuksen, ei osaa vaikutuksia kuvailla enää jälkeenpäin.

"Know your source - don't be off course"

[himalaya]

hyvä tarina tekis itekki mieli kokeilla tota 2c-e:tä kuulostaaki niin loistavalta vaikka tripiltä ei pitäs mitään odottaakkaan. =)

[Kalastaja]

On jäbäl kyl aika pyörimiset. Kuulostaa kyl aika perseeltä. Kiva lukea, ikävä kokea.

Mut jeah, tosi hyvin taas naamioitu kirjaimiin tarina.

[Asidyyli]

Nuorempana oli pyörimiset. Nyt otan mietiskellen.

Ja btw tuokin juttuhan oli suunnilleen yhtä viinalla ja bentsoilla läträämistä deeleillä maustettuna. Onneksi moinen hyödytön bentsoperseily ja koomailu on jäänyt vähemmälle.

[majesteetti]

Mielenkiintoiselta illalta/aamulta kuulostaa, mukavan sekavalta jopa. Harmi vaan että jouduit kärsimään sen _kajaanissa_
(rantapuisto ja linnanrauniot paljasti).

Itse aikoinaan tuolla raunioilla sieniä söin, suht rauhassa sai olla siihen asti että aamu 8 maissa rupeaa tosiaan porukkaa ilmestymään.

..niin ja osanotot montusta/96 karmeita paikkoja.