Eillen päätettiin kavereiden kanssa poltella vähän kannabista ja viettää kivaa koti-iltaa.
Olin kysynyt kaveriltani jo aikaisemmin että olisiko mahdollista tripata kämpällään. Päivän hämärrettyä
tuikkasin noin 200 siementä suuhuni kokonaisena, ja pureskelin ne. Maku ei ollut niin kamala kuin
ihmiset sanovat.
Siinä sitten istuttiin, katseltiin telkkaria. Pian minulle tuli pienimuotoinen hihittelykohtaus, ja sellainen
eräänlainen jäätyminen. Katselin telkkaria ja höpisin paskaa. Kaikki telkkarista tullut ohjelma vaikutti
aivan helvetin upealta, kuin siihen olisi pistetty miljardeja euroja rahaa, vaikka tosiasiassa katsoimme
starship troopersia.
Jonkinaikaa katseltuamme nousimme ulos polttelemaan pilveä, meillä oli noin 2g lehteä, ja ajattelimme
että tuskin tuosta mitään kovin vahvaa kokemusta tulee. Itse olin jo melko sekaisin ennenkuin polttelimme.
No, kaivoimme pienen akryylilasibongini, ja latasimme sen pilvellä. Istuttiin siinä sitten 1,5h poltellen
pilveä terassilla. Itsestäni aika tuntui helvetin hitaalta, tuntui kun olisi vain 15min mennyt. Yhtäkkiä
itselleni tuli jännä olo, sillä tuntui kun jalat painaisivat 1000 kiloa ja ylävartalo haluaisi lentää, ja niiden
liitoskohdassa tuntui kun olisi reikä, tuntui kun olisin ollut kahdessa eri osassa.
Poistuimme terassilta, aikomuksena palata elokuvan pariin. Kuitenkin sain silmiini kukkaruukun, ja rupesin
katselemaan sitä: kukkaruukussa olevat kukat rupesivat hyllymään kuin öljy jota sekoiteltaisiin kokoajan,
se oli sen verran pelottavan näköistä etten katsellut kuin hetken.
Palasimme sisään, istuimme sohville ja jatkoimme elokuvaa. No, muistin että minulla oli pitsaa jääkaapissa.
Nousin sohvalta, ja huomasin että nivuseni olivat aivan helvetin kipeät, ja pisteli ja sattui joka paikkaan.
Pääsin keittiöön, otin vaivoin pitsan kaapista, ja vein sen mikroaaltouunille.
Mikroaaltouunin edessä rupesin sätkimään ihmeellisesti, se tuntui niin hyvältä etten halunnut lopettaa sitä,
tein sitä varmaankin 10min ennen kuin kaverini huomasi sen, ja tuli lopettamaan touhuni ja laittoi pitsani
mikroon
Noh, söin pitsan, maku ei ollut kovin loistava, mikropitsa huom. Muistin että olin netistä lukenut että
peiliin katsominen olisi aika intensiivinen kokemus, joten vaivoin kävelin vessaan. Ensihätään menin
kuselle, ja katsoin alas pönttöön, ja pöntön vesi rupesi väreilemään eri väreissä. Se oli itseasiassa aika
kaunista.
No, sain vyöni vaivoin kiinni, ja muistin peilin. Tämä oli varmasti pelottavin kokemus ikinä.
Pupillini olivat lautasen kokoiset. Katselin naamaani, ja tein ilmeitä. Alkuun en huomannut mitään, mutta
kun avasin suuni suureksi, näytti kuin leukani olisi roikkunut 20cm päässä päästäni. Sitten yhtäkkiä silmäni
rupesivat eräällätavaalla "roikkumaan", joka oli erittäin hämmentävä kokemus. Näytin harmaalta, vanhalta
naiselta jostainsyystä, ja se ei ollut kovinkaan hauska kokemus.
Palattiin takaisin elokuvan pariin, ja trippini tuntui pikkuhiljaa vähenevän. Tosiasia oli että se ei ollut vielä
loppu. Rupesin näkemään varjojen hyppivän ympäri talon seiniä, ja pieniä vihreitä ja punaisia pisteitä
tasaisissa riveissä.
Tämän jälkeen menin nukkumaan, kello taisi olla jo puoli viisi ellei ylikin.
Loppuhenkäisyt: Melko mielenkiintoista, tuntui vähän kun tuo päivänsini olisi buustannut pilven vaikutusta
eikä toisinpäin. En päässyt mielestäni henkiselle matkalle, vaan lähinnä visuaaliselle jostain syystä.
Ensi kerralla kokeilen suuremmalla satsilla päivänsineä.

