Intercity: Tampere - 2c-e

[Asidyyli]

Vanha juttu kesäkuulta 2005...

Istuin jonkin lasikattoisen kauppakeskuksen ylätasanteella, kuunnellen The Byrdsiä, Jefferson Airplanea ja kaiuttimista soljuvaa Everly Brothersia. nopean mutta intensiivisen harkinnan päästä päädyin syömään puolet yhdestä sokerikuutiosta. Muistaakseni kuutiossa oli 10 tai 20 mg.

Arvelin ettei yksi kuutio riittäisi mihinkään, ja silti otin vain puolet, olin sentään menossa junaan pian eikä minulla ollut mitään aikaisempaa kokemusta tästä. Mutta kun annostamisesta oli kulunut tunti enkä vieläkään tuntenut mitään vaikutuksia, aloin turhautua. Tämä oli varovaisen aloitusannoksen kauhea kirous: Jos tavara on kiven alla otan mieluummin överit kuin vajarit. Olinko siis heittänyt merkittävän määrän kemikaalia hukkaan?

Kävelin rautatieasemalle ja koitin vaihtaa lipunmyyntikonttorissa lippuni aikaisempaan junaan. Se ei onnistunut. Minulla olisi kaksi tuntia täysin joutilasta aikaa. Päätin, että ainoa varteenotettava vaihtoehto oli mennä asemabaariin ja ottaa olut sekä loput tuosta köyhän miehen meskaliinista.

Join kupillisen kahvia, johon lisäsin loput kuutiosta. Puolen tunnin kuluttua kävelin ulos vain aistiakseni, että aine alkoi ehkä hiljalleen potkia. Hetken aikaa tilannetta mietittyäni tulin siihen tulokseen, että olisi palattava baariin ja odoteltava, että 2c-e alkaisi kunnolla iskeä.

Kun tulin baariin takaisin, se oli jo muuttunut kaoottisemmaksi paikaksi. Tarkoitukseni oli ollut uppoutua johonkin looshiin olutuopin kera lukemaan sanomalehtiä ja nauttimaan olostani, mutta siitä ei tulisi mitään. Olin tehnyt perinteisen virheen, rikkonut käskyä välttää meluisia ja tungoksen täyttämiä paikkoja psykedeelien vaikutuksen alaisena, etenkin, jos olet ensimmäistä kertaa tekemisissä jonkin substanssin kanssa. Kuvittelin kuitenkin pystyväni pitämään pään kylmänä.

Baari oli liian täynnä. Istuin epämukavalla jakkaralla terassin oven vieressä. Minun alkoi tulla kylmä ja aloin voimaan pahoin. Se oli kuin kliseistä elokuvaa. Ihmisten puhe oli luonnottoman kovaäänistä, yksittäiset repliikit erottuivat välillä pelottavan selvinä ja yksittäiset ihmiset tarkentuivat silmiini nopeina leikkauksina. Kaiuttimista kaikui iskelmää. Baari oli täynnä pelkkiä pervoja, groteskin lihavia ihmisiä ja epäilyttäviä sikaniskoja.

Pahoinvointi iski aaltoina kun olin saanut tuopin puoleenväliin. Pelkäsin, että minun olisi rynnättävä oksentamaan baarin vessaan, jonka tiesin karmaisevaksi paikaksi. Palelin ja koitin olla tärisemättä. Kylmä hiki valui otsaani. Oloni oli epätodellinen.

Lopulta, kun junan lähtöön oli puoli tuntia, minun oli pakko paeta ulkoilmaan. Jätin tuopin kesken ja menin harhailemaan asemalaiturin lähettyville. Vaikutukset olivat päällä, ei epäilystäkään. Näkökenttä aaltoili, kaikki oli sekavaa. Jossain vaiheessa istuin penkillä ja viereen tuli istumaan kuumottava ulosanniltaan sekava rähjäinen kaveri joka pummasi tylysti tupakan. Muistelen että hän höpisi jotain vankilasta ja kyseli minulta kai huumeita. Lähdin paikalta mitään sanomatta.

Pendolino-juna saapui. Jotenkin sain itseni oikealle laiturille ja oikeaan vaunuun. Siellä oloni helpotti hieman. Pääsin istumaan rauhassa. Yritin lukea lehteä, mutta assosiaationi olivat villejä ja käsittämättömiä. Kun juna lähti liikkeelle, olotilani olivat välillä suorastaan upeat, mutta välillä bodyload taas palasi hyvin ikävänä. Mietin, kuinka selviäisin matkasta... 15 minuuttia junassa oli tuntunut ikuisuudelta. Juuri silloin huomasin ystäväni soittaneen minulle, hän oli aivan sattumalta samassa junassa. Soitin hänelle ja sovimme tapaavamme tupakkakopissa.

Pendolinon tupakkakoppi oli rauhoittava, olimme kuin jonkin orgaanisen solun sisään suljettuina. Kaverini oli huvittavan kumimaisen näköinen, hänen jalkansa taipuivat ja olivat luonnottoman suuret, samoin silmät, tietyt osat hänen ruumiissaan näyttivät loistavan vihreinä. Olin varsin vaikuttunut näistä efekteistä.

Saatoimme vain nauraa tilanteen absurdiudelle. Mietin, oliko koko juttu hallusinaatiota. Tapasimme tuosta vain junassa ja toinen meistä oli sekaisin kuin seinäkello. Tupakka, nauru, kauniit maisemat ja tripin muuttuminen villimmän visuaalisemmaksi saivat mielialani nousemaan. Pian minun oli kertakaikkiaan loistava olla.

Menimme kaverini paikoille istumaan. Hän oli muutaman vaunun päässä ja johdatti minua ikuisuudelta tuntuvan matkan Pendolinon käytävää pitkin, tuntui kuin olisimme kävelleet luolastoissa kolisevan konevuoren syövereissä. Upea tunne. Kun mainitsin tästä, kaverini vastasi: "Tervetuloa Edward Griegin maailmaan."
"Joo. Edward Griegin Pentium-maailma, Intel Inside." sanoin.

Istuutumaan päässtyämme kuuntelimme 60-luvun brasilialaista psykedeliaa (Gal Costa, Os Mutantes) ja se kuulosti loistavalta. Varsinainen Magigal Mystery Tour. Maisemat näyttivät jumalaisilta ja kaikki aistimukset olivat upeita, silkkaa enteogeniaa. Tunsin kosmisen energian säikeiden kietoutuvan kehälle sisälläni ja latautuvan jatkuvasti latautuvaksi pommiksi, joka ei koskaan saavuttaisi kriittistä massaansa.

Pistin Grateful Deadia soimaan ja aloin tutkia laukkuni sisältöä. Se oli täynnä outoa sälää. Pullo Professorin yskänlääkettä, Alaston Lounas -juliste, puolikas piirakka... naureskelin tavaroille. Näytin karjalanpiirakkaa kaverilleni:
- Ryöminpä tästä takaisin ripsipiirakkaan.
- Karjala takaisin, vaikka piirakka kerrallaan. kaveri vastasi.
- Ryömitään takaisin Karjalaan! Vaikka ripsipiirakka kerrallaan! Vaikka ryömien takaisin karjalanpiirakkaan!
Takanamme istuvat varusmiehet ilmeisesti kuuntelivat typerää keskusteluamme.

Mielialani alkoi tarttua kaveriini. Lähdimme taas tupakkakoppiin. En osannut kävellä suoraa käytävää. "Näytä tietä!" sanoin kaverilleni. Lopulta pääsimme koppiin. "Hitto! Täällä haisee ihan Rod Stewartin makuuhuoneelle!" ärjäisin. Istuimme suuren osan ajasta tupakkakopissa polttamassa hyvän makuisia savukkeita.

Jossain vaiheessa koppiin poikkesi muita ihmisiä ja yritimme käyttäytyä normaalisti, mutta aloimme pian puolittain vahingossa friikata ihmisiä keksimällä mahdollisimman käsittämättömiä juttuja. Jostain syystä ventovieraat tuntuivat olevan jutuissa täysin mukana. Sivariystäväni jutteli pitkään jonkun toisen omaa palvelustaan aloittelevan siviilipalvelusmiehen kanssa. En pysynyt keskustelussa kärryillä. Yhtäkkiä tyyppi vain tokaisee: "Mä menen huomenna ostamaan suihkusandaalit!" Purskahdin nauruun. Sitten aloimme jutella pääsykokeista. Tämä tuntematon sivari tiesi minun olleen tietyssä pääsykokeessa. Tyyppi oli nähnyt minut yliopistolla aikaisemmin päivällä. Sanoin etten muistanut enää tarkalleen missä kokeissa olin ollut. Ystäväni oli ollut diakonia-opiston kokeissa. "Diakonia? Eikö se ole jotain veden jakamista?" kysyin. Leppoisa meininki.

Hiljalleen vaikutukset sitten laantuivat ja olin suhteellisen selvä kun saavuimme pääteasemallemme. Menin väsyneenä kotiin missä otin hieman bourbonia yömyssyksi. Matkalla minun oli vielä pysähdyttävä baariin erään ystävän toiveesta. En olisi viihtynyt siellä mielelläni, olin väsynyt ja kaipasin unta.

[growy]

Mahtavaa aika lepposen kuullonen unamatka.

[Hz0]

Mahdoit tehdä hyvän vaikutuksen kanssamatkustajiin Mutta hyvä juttu sinänsä.

[mauseri]

todella mukavaa luettavaa! varsinkin kun muistelen jonkun vihjailleen mulle että tota voisi jostain löytyä

[13360]

Hauskasti kirjoitettu juttu :)

[MissPsychedelic]

Junat on mielenkiintoisia deeleissä

[spz]

Pakko sanoa että junat voivat olla iha helvetillisiä deeleissä
varsinki sillon ku ne muuttuu kirkuviksi karuselleiksi, vihreät ja oranssit väri hyökkii
päälle, kondyktöörit ovat elämäänsä kyllästyneitä pingviineitä ja loput junasta
täynä nukkuvia kasvoja.

[Aesma]

Hmm jotenkin muistuttaa omaa kokemustani dexmistä junassa..
Oli aika kuumottavaa silloin kun juna viivästyi koko ajan teknisten ongelmien takia yhteensä noin tunnin ja luulin kokoajan junan räjähtävän tai jotain vastaavaa

Hieno tarina, kiitos.. Oon kai lukenut tämänkin aiemminkin, kun kuulostaa niin tutulta..

[Pariah]

Mainio tarina Samantyylisiä juttuja tuli itelle vastaan jwh018n kanssa matkustellessa