Neonhohtoista kosmista SEKSIÄ (käytännössä)

[Swampthing]

Siinä "minä" olin, nojatuolissani, hörppimässä sitruunamehulla laimennetulta oksennustiivisteeltä maistuvaa juomaa. Huoneeni oli vihdoin siivottu sellaiseen kuntoon, että siellä voi kävellä, joskin nojatuolini eteen asennettu tärkeiden tavaroiden asetelma hankaloittaa tätä. Sekalainen kasa kyniä, muistikirja, lasi vettä, lasi monoamidioksidaasia estävää oksennusta ja lasi sitruunamehua sienillä.

Olin keitellyt tuota kurkustani alas valuvaa liejua jo edellisenä päivänä, mutta kuume ja yleinen sairastelu esti minua juomasta. Tämä päivä oli ollut pelkkää valmistautumista. Rauhoituin ja kirjoitin, kävin suihkussa, puhtaat vaatteet päälle ja ruoaksi vain nestettä.

Olin himmentänyt valot ja päätynyt laittamaan Shponglea soimaan - tämä siksi, että viereisessä huoneessa veljeni pelasi varsin äänekästä verkkoräiskintää. Tahdoin todella olla yksin, omassa maailmassani. Ei vahtia eikä edes turvallisuudentunnetta siitä, että kyllä täällä on joku jos mulle tulee joku hätä. Vanhan talomme ovien lukitsemiseen tarvitaan avain, jonka olin sekaiseen huoneeseeni hukannut, joten kiilasin oven kiinni huoneestani sattuneesta syystä löytyneellä laudalla. Istahdin nojatuoliin ja tuijotin sinertävässä hämärässä oveeni piirtämääni hysteerisen innostunutta naamaa.

Heikottaa, pyörryttää, raskas olo. Hämmentävää. Tuntuu hassulta olla omassa päässään. Oummmmaaaaa, da do de do da woaaanggg. Shamanistinen hoilaaminen tuntuu hyvältä.

Note to self: mä oon harrastanu elämäni aikana seksiä yhen tytön kanssa ja oltiin molemmat ensikertalaisia, ollaan kasvettu yhdessä. Hitto millasia vaikeuksia joku uus tyttö tulee tuottamaan, varsinkin jos/kun sillä on enemmän kokemusta. Oon tuonkin tytön kans välil epävarma. Itsetunto, huh.

Olin täysin juurtunut nojatuoliini, kiskaisinpa vielä viltin ylleni. Istuin silmät kiinni ja rentona maailman käydessä yhtä utuisemmaksi, sinisemmäksi ja raskaammaksi. Synkemmäksi, toisemmaksi? Nappasin lattialta lasin, jonka pohjalla lilluivat jo harmaantuneessa sitruunemahussa pilkkomani madonlakit. Join mehun ja lusikoin suuhuni itse asiassa varsin miellyttävänmakuisen sienisilpun.

Nyt se on menoa. Enää ei voi mitään. Tästä tulee aika helvetin rankkaa.

Tyhjyydestä kehooni hiipi rytmi. Säpsähdin, kun jokin sai minut äkkiä liikahtamaan musiikin mukana. Lähdin mukaan ja mantrasin samalla, hytkyin ja mumisin rauhallisesti paikallani. Hetki meni ohitse, mutta outo olo vain vahvistui. Tuntui, kuin olisin ollut samean järven pohjalla, tai itse vettä. Mielikuvat laukkasivat. Koitin nousta tanssimaan ja tunsin henkimaailman energioiden virtaavan, mutta tasapainoni oli aivan liian heikko. Palasin takaisin tuolini turvaan.

Mitä mä oikeastaan voin sanoa mun persoonastani? Ehkä jotain perusjuttuja voi jotkut sanoa, mutta nekin vaihtelee ajan kanssa. Tää just on se iso pointti: vastapuoli sanoo, että "no ei ehkä mitään superspesifiä, mutta jotain perusjuttuja voi sanoa". Mutta kun ne perusjututkin muuttuu! Mitä mun kaverit osaa sanoa itsestään? Mitä ihmeen pysyviä persoonallisuuspiirteitä on, mitä pysyvää tai pitävää mä voisin muka sanoa siitä, millainen mun persoonani on? Ihmisten käsitykset omista perusominaisuuksistaan häilyy. Progerokkimaisesti.

Zzzzzzzäng!

Sähkövaraus kulki pääni läpi, korvasta korvaan. Se ei ollut enää mitään mielikuvaa tai fiilistelyä. Riuhdoin päätäni ja liikuskelin tuolissani. Mielikuvat pyörivät ja kieppuivat ja vahvistuivat vahvistumistaan.

Hassua miten mä en ole puhunut sille yhdelle tytölle koulussa vielä. Oikeesti, mikä siinä muka on esteenä? Sanon sille, että tahtoisin kommunikoida sen kanssa paremmin kun sillä tasolla, millä ihmiset yleensä pyörii. "Moimitäkuuluu?" "Ihahyvääentäsulle?" "Hyväämullekipitäänymennämoi". Mitä vitun paskaa, en mä halua olla mikään muurahainen joka kommunikoi toisten muurahaisten kanssa automaatiolla. Tää pitää sanoa sille tytölle. Ja että mä tykkään siitä. Se on päätetty. Mitä ihmettä se pelkoilu on? Jos se ei tykkää, ni sit ei, ja jos tykkää, ni hyvä. Asiat vaan tapahtuu, ei voi mitään. Neutraalia. Mutta en mä, eikä me kehitytä mihinkään jos ei leikata ihan vitusti sosiaalisia mutkia suoriksi. Ja ainakin voin aiheuttaa tällä hämmennystä, jos en muuta. Ei se tapa. Mikään ei o lopullista.

Ihmissuhteet on outoja. Niiku se entinen seurustelukumppanikin. Siisti tyyppi sekin, harmi että törmättiin sellaseen aikaan. Senkin kanssa vois joskus kommunikoida, varmaan sillä on aika jänniä juttuja. Seksikin on outoa. Se on tosi siistiä, mahtava asia ihmisten välillä. Hauskaa sekin että digaan tosi paljon entisen seurustelukumppanin ja sen yhden ihastuksen näköisistä pornostaroista. Ei se väärin oo. Täysin ymmärrettävää fiksaatiota, enkä mä tajua miksi tää pitäisi jotenkin kitkeä jos ymmärtää mistä on kyse. Olihan mulla pitkään paska olo sen entisen suhteen jäljiltä, luvattoman pitkään, mutta porno oli yllättävän auttava tekijä. Mikään ei ole lopullista, paitsi seksi. Se kyl loppuu, joskus nimittäin ei vaan saa. Häh?

ZING

Tällä kertaa sähkölataus oikeasti sattui. Sattui hyvällä tavalla, kaunista spirituaalista kipua. Kaikki tärisi minun ja musiikin tahdissa. Aivoni vilisivät neonhohtoisen- ja mustansekaisia mielikuvia. Nopeita autoja, valotauluja, informaatiota, loputtomasti informaatiota.

Tulevaisuus! Jumalauta!

Tähtäimenä on ihan vitun käsittämättömän intensiivinen tulevaisuus jossa kaikki on aivan helvetin siistiä. Kyllä. Me ei kehitytä yhtään minnekään ellei opita nauttimaan tietoisesta kokemuksesta sataprosenttisesti. Meidän on PAKKO nauttia tietoisesta kokemuksesta sataprosenttisesti. Miks pakko, pakko on paha sana? No koska se vaihtoehto on, että nautitaan siitä tietoisesta kokemuksesta eli olemassaolostamme - eli siitä ainoasta mitä meillä on - alle sataprosenttisesti. "Mä nautin mun tietoisesta kokemuksesta kakskytprosenttisesti", mitä vittua? Sata prosenttia, ota tai jätä.

Ja tää ei oo mitään vitun teorisointia ja mielenkiintosia filosofisia kantoja vaan ihan puhdasta käytäntöä. Meidän on kyettävä olemaan neutraaleja tulevan informaation suhteen ja ottaa kaikki mielenkiintoisena kokemuksena. Onhan se nyt helvetin vaikeeta joidenkin juttujen suhteen, mutta pyritään siihen. Voidaan tietty tulla hulluiksikin, tai voidaan vaikka kaikki räjähtää ennen kuin mitään "hyvää" tapahtuu, tai päätyä johonkin törkeeseen diktatuuriin, mutta eipä sillä varsinaisesti ole väliä. Tietysti mä toivon "hyvää", mutta jos tulee jotain muuta, ei voi mitään, on oltava neutraali. Tapahtumat tapahtuu.

Mutta se tulevaisuus! Mä tahdon maailman jossa kaikki elää vitun intensiivisesti, käyttää psykedeelejä, liikkuu nopeasti, informoituu, harrastaa just niin perverssiä seksiä kun haluaa ja polttaa sikareita... Maailman, jossa kaikki on niin intensiivistä että tekee mieli HUUTAA ja koska ihmiset voi toteuttaa mielitekojaan ne myös oikeesti HUUTAA, vois tavata Kelvottoman ja viettää vaan tunti silleen että HUUDETAAN toisillemme päin naamaa!

Maailmani kävi aivan liian villiksi. Tuntui liian hyvältä. Olin niin täynnä informaatiota, ajatuksia, kykyä, intensiivisyyttä. Pystyin kontrolloimaan musiikin tempoa mielelläni. Ajatukseni puuroutuivat, kuuluivat selkeinä ääninä, kaikuivat ympäri huonetta ja kävivät miljoonan filtterin ja efektilaitteen läpi ennen kuin saavuttivat korvani. Blllrblrlblrlblrlblrlaaaasssssss!

Ajattelin, että voisin kuolla. Ei sillä suuremmassa mittakaavassa olisi varsinaista merkitystä, ja minä pääsisin sulkemaan tietoisuuteni lihallisen muodon sen täydellisimmässä vaiheessa. Kuvittelin aivojeni halkeavan ja ymmärrykseni sammuvan. Intuitiivisesti tuntui, että se tuntuisi vain hyvältä. Kuitenkin, asiaa piti ajatella useammallakin tasolla: vielä olisi paljon tehtävää, ja luultavasti monet kanssaolennot tarvitsisivat läsnäoloani tässä muodossa.

Loom, kaikki nää vanhat seikkailupelit, Ratchet & Clank, kaikki missä on sininen tunnelma... Ne on niin todellisia, ne on magiaa. Mä oon aina kelannut tieteelliseltä kannalta, että maailmankaikkeudessa ei ole merkityksiä, mutta mitä jos niitä on? Ei sillä mitään varsinaista suurta estettä ole. Mitä jos on? Ehkä. Ja ne pelihahmot. Mitä jos ne on tietoisia? Miten me varsinaisesti erotaan niistä? Me ollaan tiettyjen fyysisten ja kemiallisten lainalaisuuksien mukaan operoivia helvetin monimutkasia kemiallisia prosesseja. Jos meitä joku alienitiedemies tarkkailisi ruudulta, ei me vaikutettaisi mitenkään erilaisilta pelihahmoista. Ne on tiettyjen lainalaisuuksien mukaan toimivia kimppuja ohjelmaa. Ainoa mikä ne sitoo joksikin selkeäksi yhdeksi entiteetiksi on havainto. Miten me loputtomat kemiallisten prosessien jonot erotaan tästä?

Se on vähän niinku se mun kela Wittgenstein-intoilijoista. Ne ajattelee, että "hahaa, nyt katsonkin tuota lammasta ajattelematta sitä "lampaana" tai millään muulla sanalla, vaan katson sitä olentoa sinänsä!" - mutta ne tekee virheen, koska jos ne todella luopuis symbolien käytöstä ne ei tarkkailisi sitä lammasta vaan kaikkea. Mikä erottaa sen lampaan siitä ruohosta, sen omasta paskasta, kaikesta? Symboli. Me tarvitaan niitä. Mitä jos ne on oikeesti jonkinlaisina asioina olemassa meidän mielien ulkopuolella? Tai jos ei ookaan, kannattaako niitä silti ajatella "vain" symboleina?

Tälläkin on oikeesti käytännön merkitys. Kaikkein kosmisimmillakin keloilla voi olla. Jos ei muuta, niin ainakin voin toteuttaa kaaosmagiaa paljon hauskemmin tän pohjalta.

Nauroin sille, että kaikki näytti yhä samalta kuin ennenkin. Aivotoimintani oli, tietoinen kokemukseni oli, MINÄ olin täydellisesti eri maailmassa kuin koskaan ennen, mutta maailma näytti yhä samalta. Ajatella, että olin hingunnut valtavaa määrää hurjia visuaaleja ajatellen, ettei tämä olisi muuten "konkreettista arkitodellisuuden muuttamista". Hah!

Hoipertelin sängylleni ja nappasin kännykkäni. Tahdoin taas kommunikoida ihmisten kanssa. Näitä ajatuksia ei saa päästää hukkaan. Aivan aluksi soitin suhteellisen tuntemattomalle tyypille, jota aikoinaan haastattelin radioon. Selitin hänelle, että kaikki on mahtavaa ja maailmasta tulee nauttia.

"Ai häh?"
"No siis esim ooksä angstinen?"
"öäääm."
"Tai jumitaksä tosi paljon? Jumitaksä nytkin tietokoneella?"
"Ööö..tota."
"Sun pitäis aktivoitua ja nauttia."
"Mä taidan mennä nukkumaan."
"Tee se, nauti siitä."

Seuraavaksi soittelinkin erinäisille ystäville ja keskustelin informaatiohedonismista, sen yhteensopivuudesta itsensä viiltelemisen kanssa, tulevaisuudesta, HUUTAMISESTA, tabujen murtumisesta ja seksistä. Itse asiassa hyvin, hyvin paljon seksistä. Tabujen murtumisesta seksin suhteen, siitä, kuinka näin on hiljalleen tapahtumassa ja kuinka olisi hyvä, jos ihmiset voisivat halutessaan panna toisiaan puistossa ja vaikka kakkia toistensa päälle. Ei niin, että näin olisi kaikkien tehtävä, vaan että näin pitäisi saada tehdä joutumatta linnaan. Olisihan se outoa, kyllä, mutta se avaisi monia asioita. Ihmisten pitäisi antaa vapautta toisilleen ihmissuhteissa ja seksissä. Monia nykyihmisiä varmasti suorastaan pelottaisi ajatus yhteiskunnasta, jossa seksin harrastaminen on samanlainen perjantai-illan kaverien kesken -aktiviteetti kuin kebabin syöminen. "Hei, mennääks harrastamaan seksiä Southern Fried Chickeniin?"

Pohdin myös seksiä miehen kanssa. Voisi senkin toteuttaa. Varmaan tuntuisi aika villiltä, varsinkin olla alistuvana miehen käsittelyssä. Tähän mennessä olen tykännyt tytöistä ja jotenkin viehtynyt kevyesti enemmän vallassa olevan osaan. Seksi tuntui yleisesti varsin olennaiselta asialta, ihmisten pitäisi voida puhua siitä ja kaikesta siihen liittyvästä avoimemmin ilman, että se on jotain erikoista. Seksi pitäisi demystifioida, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Kaikki ystäväni hylkäsivät puhelinyhteyden kanssani hengästyttävän pitkän puhelun jälkeen. Ei haitannut, näin oli käytävä. Mikä tapahtuu, tapahtuu. Hörpin hyvänmakuiselta kaasulta tuntuvaa appelsiinimehua ja hoipertelin hiljaa peilin eteen, jossa ihmettelin kaikkialta minusta virtaavan energian määrää. Kaikki oli niin mahtavaa, valtavaa. Hohdin intensiivisyyttä kaikkialle ympärilleni. Ihastelin kultakutrejani ja varsin komeaa vartaloani, ja totesin, että kyllä seksi miehen kanssa tulee onnistumaan tulevaisuudessa ihan leikiten, jos ne ovat näin komeita. Koitin suudella lasin toisella puolella minua kirkkain silmin tuijottavaa kauneuden tiivistymää, mutta lasi pysyi välissämme.

Menin olohuoneeseen keskustelemaan isäni kanssa. Suhteemme on aina ollut jotenkin hankala, huutamista puolin ja toisin. Isä on hankala tapaus, paranoidi ja äkkipikainen taiteilijanero. Puhuimme riidoistamme, jotka tuntuivat molemmista turhilta. Koitin puhua äskeisistä ajatuksistani kaikesta, ja suorastaan näin kuinka isäni aivot suodattivat tämän kaiken oman todellisuustunnelinsa läpi. Tajusin, ettei se haittaa. Eri ymmärryksen tasoilla olevien ihmisten kanssa voi silti kommunikoida ja saada uusia näkökulmia. Isä ei kyllä ymmärtänyt lainkaan puhettani tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa ei operoitaisi rahalla: hän ei edes ryhtynyt väittämään vastaan, hän yksinkertaisesti sivuutti koko ajatuksen ja jatkoi oman todellisuustunnelinsa puhetta veroista ja vuokrista. Sama "minä olen paras ja te ette ymmärrä" -asenne paistoi yhä hänen puheistaan, mutta mies oli selvästi rauhoittunut. Olo jäi hehkuvan hyväksi.

Yritettyäni hetkellistä nettikommunikaatiota ja pohdiskeltuani kaikkea varsin neutraalista näkökulmasta aloin havaita sen, mitä olin uumoillutkin: olin hyvin hitaasti palautumassa, ja aloin suhtautua asioihin arkisemmin, olin skeptinen omista oivalluksistani ja niiden käytännöllisyydestä. Tämä oli hauskaa, koska pystyin seuraamaan vierestä oman itseni muuttumista kosmisesta neutraalista arkiseen. Pyrin pitämään mieleni kirkkaana ja optimistisena.

En pystynyt nukahtamaan. Tuntui, etten sittenkään laskeutunut. Hyväksyin hiljaa ja täysin rauhallisena sen pienen mahdollisuuden, että olin oikeasti onnistunut aiheuttamaan aivoilleni pysyvän nyrjähdyksen, enkä pystyisi nukkumaan viikkoon tai jäisin pysyvästi ylineutraaliksi. Ainakin olisi mielenkiintoista! Ei voi mitään, näin on tapahtunut. Purskuttelin tylsistyksissäni kaasumaiselta tuntuvaa appelsiinimehua suussani ja ympäriinsä. Nauroin sormilleni. Maailma tuntui maagiselta, kaikki esineet olivat aina juuri siellä missä halusinkin niiden olevan. Tunnuin soljuvan asioista läpi. Pakkoliikkeet nykivät päätäni suuntaan jos toiseen ja ajattelin taas kuolemaa. Totesin, ettei se olisi hyvä vaihtoehto. Ajattelin koko iltaa, magiaa, tyttöjä, rakkautta, isän kanssa rauhoittumista ja uusia ystäviä.

Palautiminen arkihavainnointiin kävi hyvin hitaasti, eikä loppujen lopuksi koskaan saavuttanut varsinaista päätepistettään. Täällä ollaan, ainakin osittain, yhä.

[Ahab]

Vau sä kyllä jaksat joka kerta yhtä tarkasti kommunikoida jotain tripin aikaisia ajatuskulkuja. Ihmettelen siis että muistatko oikeesti noin sanatarkasti jotain omia kelojas vai voitko vaan elävästi jälleentuottaa ne.
Sulla taitaa mennä kovaa vastahan mä luin sulta yhden trippistoorin.

Ootko muuten lukenut ketjua Hurmaavan huumaavat surahtelut noihin sähköpurkauksiin liityen?

[Swampthing]

Kyllä mä ne ajatukset muistan aika hyvin. Pystyn aika helposti kelaamaan jälkeenpäin tuollaista trippikelavyyhtiäkin taaksepäin, ja katsomaan, mikä ajatus johti mihinkin. Toistelen myös juttuja aika paljon mielessäni ihan automaattisesti, ehkä se auttaa.

Tästäkin kertomuksesta jäi paljon pois, luonnollisesti. Pelkästään Kelvottoman kanssa käydystä puhelinkeskustelusta olisi varmaan voinut kirjoittaa tämänmittaisen stoorin. Unohdin myös ihan kokonaan kissojeni kanssa käydät keskustelut. Niitäkin ymmärsi paljon paremmin.

Olin kyllä lukenut noista surahteluista, mutta en olis odottanut niiden olevan noin rankkoja. Huh.

Mahdollisesti huomenna tiedossa Neonhohtoista kosmista SEKSIÄ (käytännössä) -BOONUS MATERIAALIA, eli päiväkirjamerkinnät ennen itse trippiä.

[mauseri]

Loistava stoori! mauser kiittää ja kumartaa.

[Aukikco]

~~~

[psy01]

Tätä oli hirveän hauska lukea. Tulevaisuus ilman estoja, silkkaa läsnäoloa, ei mitään epäaitoa. Ah, siinäpä olisikin jotain.

[slack1]

Hieno raportti. Kiinnostaisi tietää jäikö sinulle pysyviä muutoksia itseesi vai palauduitko täysin 'ennallesi', pääsitkö pois automaatio-muurahaismaailmasta?

[Swampthing]

Kas, oon tosiaan unohtanut postata tänne.

Itse kokemus tapahtui 5.1, kirjoitin raportin 26.1. Tuolloin olin vielä sillä kannalla, että takaisin ei olla tultu. Olen yhä samalla kannalla. Joku voisi sanoa että vaikutus laimenee hitaasti, mutta sanoisin itse, että kokemuksen Suurista Pointeista tulee pikemminkin osa normielämää. Pidän tuota iltaa yhtenä merkittävimmistä asioista, joita on elämässäni tapahtunut, ainakin top kympissä, ellei vitosessa.

Kävin oikeasti puhumassa sille tytölle, jolle päätin käydä puhumassa. Hankala ihminen, ei tuntunut nappaavan, mutta kävinpähän avautumassa sille tunnoistani. Se oli hienoa.

Oon myös toteuttanut satunnaisesti kaikenlaista hauskaa ajatuskikkailua ja kaaosmagiajuttuja. Ajatusmaailmani yleisesti tuntuu olevan liikkumassa enemmän tuon tripin suuntiin, laajalle ulottuvaa neutraaliutta joka oikeasti vaikuttaa siihen, miten toimin. Käytäntö oli yks iso pointti. Varsinkin jenkkiboordeja lukiessa tulee fiilis, että monet deelipäät tuntuu saavan suuria oivalluksia joita ei toteuta, tai hurjia kokemuksia jotka ei kuitenkaan ollenkaan vaikuta siihen mitä ne tekee seuraavana päivänä, mitäs vitun järkeä siinä sitten on?

Osaan entistä vähemmän pitää "minua" tai "vapaata tahtoa" olemassaolevina, annan vaan olla ja teen, ja käytän yksikön ensimmäistä persoona koska en jaksa kikkailla. Kun kokee käytännössä sen, että vähän serotoniinitoimintaa heiluttelemalla muuttuu täysin toisenlaiseksi persoonaksi, ei oikein jaksa pitää "itseä" ollenkaan niin merkityksekkäänä tai pysyvänä. "Olin" jo ennen tuota kokemusta aika liberaali ja neutraali, mutta jotenkin tuossa tapahtui sellainen loksahtaminen ja se neutraalius vaan levisi kaikkialle. Mä en ole harmaa, valkoinen tai musta hattu, en "vasemman" tai "oikean käden polulla", mä vaan oon. Poissa sieltä, ei niitä polkuja tai hattuja ole.

En ole tuon tripin jälkeen kauheasti jaksanut yhtään mitään filosofisia pohdintoja jotka tuntuu tosiaan olevan vaan pohdintoja, joilla ei musta tunnu olevan merkitystä sen kannalta, millä mielin ostan kaupasta maitoa, jos edes ostan kaupasta maitoa. "Happopääteorioinnit", junou, ei nappaa. Pyrin opiskelemaan kaikkea kiinnostavaa neurotieteellistä, pärjäämään hyvin yo-kirjoituksissa ja aloittamaan robottirakenteluprojektin, kunhan kirjoitukset lakkaa.

[Asidyyli]

Oli hyvin kirjoitettu juttu

[Gartargor]

Aivan mahtava tarina, itsekin toivoisin uskaltavani enemmän tuollaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Nykyään olenkin uskaltanut enempi kun ennen, mutta enempi parempi

[happosieni]

"Tähtäimenä on ihan vitun käsittämättömän intensiivinen tulevaisuus jossa kaikki on aivan helvetin siistiä. Kyllä. Me ei kehitytä yhtään minnekään ellei opita nauttimaan tietoisesta kokemuksesta sataprosenttisesti. Meidän on PAKKO nauttia tietoisesta kokemuksesta sataprosenttisesti. Miks pakko, pakko on paha sana? No koska se vaihtoehto on, että nautitaan siitä tietoisesta kokemuksesta eli olemassaolostamme - eli siitä ainoasta mitä meillä on - alle sataprosenttisesti. "Mä nautin mun tietoisesta kokemuksesta kakskytprosenttisesti", mitä vittua? Sata prosenttia, ota tai jätä." vastaus virhe valinta = ääretön = 8 = loppumaton kehä = loputon jatkumo nirvanaan asti. mun Kelassa.

[Dexma]

Jos vain hei kiskottais niitä psyke settejä ja pantais?

se tuntuu hyvältä jätetään se muu pois... vaan antaa mennä ja TÄYSILLÄ!

[highhat]

Tajuttoman upea stoori. Iskee, ...