En oikein edes tiedä laitanko tähän vai johonkin muuhun ketjuun...
Hirveän voimakasta kaikki. Siis kaikki mitä koen, aistit ja tunteet. Nauru herkässä, mutta niin on itkukin. Jo ennestään tunnepitoisen biisin kuuntelu muuttui aivan järjettömäksi itkuparuksi. Yhdessä vaiheessa kaikki oli hirveän miellyttävää. Oli nälkä ja söin, niin huomasin, että vaikka suolakurkku leivän päällä maistuu nyt vähän turhankin voimakkaasti, niin ainakin suolakurkkuvoileipä tuntuu hirveän miellyttävältä mun suussani.
Vakoisessa seinässä oli myös aivan mieletön show. Mustia varjoja, jotka muodostivat ihanan uhkaavia ja pelottavia ihmismäisiä mörköjä. Ja valkoisin ääriviivoin piirrettyjä hahmoja jotka vaihtuivat musiikin tahtiin. Ja kun musiikki vaihtui mustemmaksi niin katselin vierestä sohvalta miten valkoisessa seinässä mustat varjot työkseen teurastivat valkoisia hahmoja.
Toi peiliin katsominen oli just se millä pääsi todella syvälle, visuaalit peitti koko näkökentän.
) vaikka jälkimmäisessä visuaalit yms. on paljon voimakkaampia.
Varsinkin kun ei se sitten ollutkaan yhtään liikaa. Nousu vaan oli tosi ikävä, kun vapisi niin hirveästi ja oli vähän hyperventiloiva olo. Mutta se meni ohi kun sain purettua sen ihan hillitömästi nauramalla. Kiva aine totta tosiian. 
