SadPanda wrote: Wed 28 Aug 2019, 11:43
Buprenorfiini on muutenkin yksi katalimmista opiaateista. Hyi! En suosittele kyllä kenellekkään tämän paskan kanss sekaantumiseen... vie nopeasti mukanaan, vaikka alussa tuntuis, että ei jää koukkuun ja sit ootjo kii !
[ontopic]
Mä nyt en ehkä asiaa noin radikaalisti ilmaisi, ihan siitä syystä ettei se oikein ole kovinkaan rakentavaa dialogin kannalta.
Mutta mä oon vähän samaa mieltä. Buprehan tosiaan on siinämielessä poikkeuksellinen opioidi (monen muun seikan lisäksi), että se sitoutuu reseptoreihin kuin liima, mutta kumminkin vain osittaisesti. Tällä meinaan sitä, ettei kehon omatkaan endorfiinit pääse kiinnittymään buprenorfiinin valtaamiin reseptoreihin, ja sitä voi tietysti vaan spekuloida mitä se sit käytännön tasolla tarkoittaa.
Mun mielestä bupresta on ihan helvetin vaikea päästä lopulta irti, etenkin psyykkisesti. Fyysisesti reflat vielä on melko siedettävät verrattuna moneen muuhun opioidiin.
Oon alkanutkin epäillä, et voiskohan toi psyykkinen addiktio nimenomaa liittyä siihen, että koska bupren kiinnittyminen resptoreihin ylittää kehon omien endogeenisten opioidien kiinnittymisen, eli tavallaan keho lakkaa tuottamasta riittävästi endorfiineja. Kun sit taas jos vertaa muihin opioideihin, täysagonisteihin, jotka kiinnittyy reseptoreihin yhtä hanakasti kuin kehon omat endorfiinit, niin ne tavallaan kilpailee keskenään, jolloin kehon oma endorfiinijärjestelmä ei lamaannu yhtä voimakkaasti.
Tää on tietty vaan mun omaa teoriaa ja pohdintaa.
Mutta kun mietin sitä aikaa kun olin bupreen koukussa, niin annosta pystyin tiputtaan ihan sinne yhteen-kahteen milliin, ja kuullut lukuisista ihmisistä ketä vielä tätäkin pienempiin annoksiin päässyt ilman kaameeta kärsimystä.
Mutta hetikun keho lakkaa saamasta kokonaan buprea, niin iskee nimenomaa kovat psyykkiset oireet, ja toki myös fyysiset. Fyysisiä oireita vaan en o koskaan kokenut kovin pahoina. Mutta ne psyykkiset... Viikosta toiseen "semi-refloissa" - eikä tuntunu vielä kuukaudenkaan jälkeen helpottavan.
Ja takas retkahtaminen on bupren kohdalla niin surullisen salakavalaa ja lähtee samantien lapasesta.
Et jotenkin buprea vois kuvailla "liima-opioidina".
Must perinteisistä opioideista on jollaintasolla helpompi päästä irti.
Kaikenlisäks bupre vie elämästä liian ison osan empatian tunteita, ja tunteita ylipäätään. Mistään ei osaa nauttia mikään toiminta tai sosiaalinen kanssakäyminen ei tuota sellaista palkitsevaa mielihyvää, että elämä tuntuu kroonisesti vajaalta ja tunnekuolleelta.
En tahdo tässä nyt dissata _sinällään_ buprenorfiinia.
Kuhan kerron oman kokemukseni aineesta.
Must bupren ehdottomasti parhaita puolia on sen kyky viedä vieroitusoireet vierottautuessa kovemmista oppareista. Mut kauheesti muuta käyttötarkoitusta en keksi buprelle kuin opioidivieroituslääkkeenä.
Toki korvaushoitona osa kokee bupren parempana. Ja sivuvaikutusten vähäisyyden takia sen ymmärrän hyvinkin.
Mutta bupren maine jotenkin "mietona" opioidina on mun mielestä todella haitallinen. Moni ei tule ajatelleeksi että kyllä siitä bupresta vierottautuminen on ihan yhtälailla tuskien taival kuin mistä tahansa muusta opioidista.
Mielialavaikutukset voi kestää kuukausia lopettamisen jälkeen.
Omalla kohdallani jostainsyystä jopa vaikeampi vierottautua jos on pidempään käytellyt ja vielä isoja annoksia.
Bupre on hyvin omituinen opioidi.