Tuota pitäisin hyvänä yleisohjeena, jota en tosin esimerkiksi omalla kohdallani noudata. Toisinaan minulla on tuollaista psyykkisistä syistä johtuvaa unettomuutta, eli päässä pyörii aivan hedelmätön keskustelu. Johtuu väärään vuorokaudenaikaan tapahtuneesta itsesäälin purkauksesta, muusta tunnekuohusta, nostalgiafiilistelystä tai jopa jostain muka ihmeellisestä teknillisestä innovaatiosta, jota jään pyörittelemään päässäni. Lyhyesti siis kyynisen nihilismin joutumisesta ajukopassa hetkellisesti alakynteen.aivoruoska wrote:tuo on helvetin yleistä. kokeile vaikka käydä iltalenkillä tai jotain? lääkkeet on se viimeinen vaihtoehto sitten.benelux fat wrote:No enpä tiedä sitten tulisiko todella tarpeeseen. :? Minulla ei ole oikeastaan jatkuvaa unettomuutta, vaan joskus on todella vaikea saada unta. Siksi olisi hyvä jos olisi jotain tuon tapaisia lääkkeitä varalle. Joskus saatan tunteja vaan maata ja mietiskellä kaikkea turhaa. Pari kertaa on tullut valvottua koko yö vain sen takia että seuraavana yönä saisi helposti unta.
Tiedän kokemuksesta hyvin, ettei tuollainen asioiden pohdiskelu väsyneenä auta minua ollenkaan, vaan pitäisi saada nukuttua ja ajatella asiaa aamulla uusin silmin, siis jos ajatus oli ollenkaan elinkelpoinen. Tällaisissa tilanteissa olen menestyksekkäästi käyttänyt kodeiinia tai viinaa. Voisin mielelläni kokeilla siihen bentsodiatsepiineja tai muita nukahtamislääkkeitä, mutta minulla ei ole koskaan sattunut olemaan sellaisia. Niin, en ole koskaan valittanut henkisistä ongelmistani arvauskeskuksessa, enkä tunne nistejä tai muita epämääräisiä paikallisia vähittäismyyjiä. Valitettavasti ja onneksi.
Mielestäni lääkkeiden pitkäaikainen säännöllinen tiheä käyttö unettomuuteen on se viimeinen vaihtoehto. Satunnaisiin nukahtamisvaikeuksiin taas se ensimmäinen, jos sopivaa myrkkyä on tarjolla.