Dexma wrote:
On se jännä löytää itsestään itseinhoo samalla kuin rakkautta...
joo, on tää elämä yks pirun ristiriita.. "Kumpi jeesus vaiko piru muutti veden viiniksi.."
mut just sen takia niin suurta mysteeriä, et parempi ku ei ees yritä käsittää, vaan oivaltais kaiken pyhän yksinkertasuuden.
wRRa wrote:..vaan siks et tykkään olla mukava ja reilu ihmisille yleensä.
wRRa wrote:Sanotaan kyl et tarjos ne mulle pari kertaa hittiä, mutta ehkä 90% kerroista minä olin se joka tarjos ja muutaman kerran kyllä vitutti ku itellä ei sattunu olemaan ja toiselta kysyy ni "emmä voi ku on nii vähä" vaikka oltas edellisenä päivänä minun vikat poltettu yhessä :[
kuulostaa niin tutulta..
mut siti edelleen jaan siitä omasta vähästäni mitä mulla on.. vaikka hatsin suhteen oon kyl aika pihi^^ tosin just nimenomaan mielummin tarjoon, ku poistan yhtää kellekäää hatsii.
On joutunu sinisilmäsyyden kautta oppimaan, intuitioon enemmän luottaen, kehen enää nykysin voi luottaa.
Joihinki ystäviin on hetkessä syntyny täysi luottamus, jotkut taas vaatii aikaa ennenku osaan nähdä ihmisen syvimmän olemuksen.
Joutunu myös kohtaamaan paljon frendien ja ystävien kuolemaa.. ja just viikonloppuna kuoli rakas-eno

ei sitä viel pysty ees käsittää, silti surettaa.
Suren liian monen puolesta, suren maailman kohtaloa.. suren ihmiskohtaloita. Suren itteäni.
Mut eikös siitäkin vois oppia pikkuhiljaa iloitsemaan...
vaikee vaan välillä uskoo tohon ees ite.. viimeaikoina moni tehny itsemurhan, sekin on tosi surullista. ja kaikkee tätä taakkaa mä jostainsyystä kannan mukanani. Se kouraisee, riipaisee ja viiltää syvältä sielussa.
Alan lähestyä PetriWallin ikää.....
mä joteki rispektaan sen aikomusta, sen päätöstä, sen kaiken tajuamista, ja sen tajuaminen et on vitun avuton tässä yksilökeskeissä yhteiskunnassa.
ja et ei mul oikee o enää frendei jotka ei jatkuvasti säätäis, puhuis doupeista ja kuosailis.. se on vitun sääli, moni frendi tulee jäämään.. en jaksa enää tätä maailmaa.-
Onneks on vielä niitä oikeitakin ystävii, onneks on tutustunu mahtaviin ihmisiin..
Silti tää kuosimaailma ei enää vaa nappaa... enkä väitä ettenkö ite kuosailis.. Ymmärtää ketkä ymmärtää..
..en viitti alkaa taas angstaan, vaikka se helposti joteki vaa purkautuu ulos.. purgaa.. sitä omaa pahaa oloaan.
ja onhan sitä tullu tajuttuu aivan käsittämättömän tajuttomasti tässä matkanvarrella.. saanu monia oivalluksia, valaistunut, kuollut, syntynyt uudelleen, kuollut vielä toiseenkin kertaan. 'Kolmas kerta toden sanoo?*
Hullultahan toi kuulostaa.. mut se tunne ku tunsi tajuuvansa kaiken, ni sit yhtäkkiä tajuski tuntevansa kaiken. elämän
ja et elämä on just sitä deliaa.. Psykedelia on katalyytti deliaan.
Mut oon saavuttanu senki plateaun et oon ikitripil. kai.
en tiedä ooksmä.. vai haluuksmä olla enää.
Liikaa paskaa, toisaalta elämä on haaste, pakko vaan jaksaa sinne pinnalle, vaikka tuntuiskin et se että lakkaa hengittämästä tuntuukin ihan vitun hyvältä mitä kauemmin on hengittämättä.. Kulkee kohti valoa, mut sit tajuuki et mul on elämä viel kesken. Mä olen vielä kesken.
Ja ku kelaa millanen mä olin vaikkapa kun alotin hUUmeiden käytön, tutustuin deeleihin ja hatsi on aina kulkenu mun rinnalla, ni ooksmä loppujenlopuks muuttunu yhtään sisimmältäni.. en ainakaan koe niin. mut elämä on jatkuvaa muutosta, elämä vaan energiaa joka muutaa muotoaan, koskaan katoamatta minnekään.
Ei elämä tu koskaan loppumaan..
Kuolema vaan vapauttaa sielun autuuteen. Vittu mä haluisin päästää irti.
Samalla vitun kiehtova ajatus, mut tiedän myös että elämä on elettävä vähintäänkin kunnialla, vaikka dokais sitä partavettä.
Mä oon oikeesti kiltti ja sympaattinen, hyväsydäminen ihminen..
jotain mulle on vaan tapahtunu et oon välillä ku säälittävin kusipää. enkä osaa edes hävetä sitä.
mut elämää intuitiol.. tha flow is tha way.. minnelie-tievie..
vaihoin muuten alkuperäsen nickini takas.. ehkä se kertoo jotain. ehkä.. ehkä.. fukin igipööp 