Ahdistus/paniikki

[GammaGoblin]

Itse päätin jo että bentsoihin en aio koskea vasta kuin viimeisenä vaihtoehtona. Olen lukenut monien ihmisten kokemuksia helvetillisestä bentsoriippuvuudesta ja itse en halua samaa. Myöskin on todettu, että on suuri riski sairastua masennukseen bentsojen takia joita alunperin söi paniikkihäiriöön.
Haluan selvittää tämän paniikkihäiriöni selventämällä itse ajatukseni mahdollisesti ammattiauttajan avulla. Psykologilla käyntiä odotan. Odotan toiveikkaana ja iloisin mielin. Ajanvaraus varmaankin viimeistään ensiviikolla.
Olen vasta tällä viikolla tiedostanut kärsiväni paniikkihäiriöistä, ja se herätti minut heti. Haen aktiivisesti apua ja lisäksi tämä oli se viimeinen piste tupakoinnille sekä alkoholin kanssa läträykselle.

[tRip]

GammaGoblin - Tosi arvostettava asenne.. :)

Mä en sillon jaksanu aktiivisesti hakea apua..
mulle vaan tyrkättiin ksanori-respa, just siinä iässä kun kuosipää alko nostaa hattuaan..
ja nyt sit ihmetellään et mites täs ny näin kävi.

En silti pidä bentsoja huonona vaihtoehtona akuuttiin, tilapäiseen käyttöön muun hoidon ja tuen oheella..
mut jos se on se ainoa 'ratkaisu', ni siitä harvoin seuraa mitään hyvää.

[GammaGoblin]

GammaGoblin - Tosi arvostettava asenne..

Mä en sillon jaksanu aktiivisesti hakea apua..
mulle vaan tyrkättiin ksanori-respa, just siinä iässä kun kuosipää alko nostaa hattuaan..
ja nyt sit ihmetellään et mites täs ny näin kävi.

En silti pidä bentsoja huonona vaihtoehtona akuuttiin, tilapäiseen käyttöön muun hoidon ja tuen oheella..
mut jos se on se ainoa 'ratkaisu', ni siitä harvoin seuraa mitään hyvää.

Kiitän, ja yritän pitää siitä kiinni
Minullakin kuosipää alkanut tässä viimeisen puolen vuoden aikana nostaa hattuaan. Alkoholin suurkulutus on ollut hullunmyllyä. Ryypännyt 2-5 kertaa viikossa yleensä. Lisäksi ensimmäiset psykedeelikokemukset olleet tässä puolen vuoden aikana. Uskon, että alkoholilla on ollut massiivinen vaikutus psyykkeeseeni.
Bentsoja otan korkeintaan kohtauksen lieventämiseen jos nyt ylipäätänsä tulee olemaan tarvetta. Jos on ihan pakko. Jos olo on niin käsittämättömän hirveä.

SAATTAA tietysti olla, että tämä on vain lyhyt ohimenevä vaihe. Diagnoosiahan ei minulle vielä olla tehty. Alustavan omatoimisen tutkimuksen mukaan oireet silti viittaavaat paniikkihäiriöön joten en aseta toivoani turhan korkealle sen ohimenevän vaiheen suhteen.

Muu päihteily saa nyt kyllä toistaiseksi jäädä. Vanhaa tuttua JWH018 on tosin tulon päällä, että päihteilyksihän se menee väkisinkin sen kanssa. Mutta yritän pitää sen kohtuudessa (hauska ajatus kun kyseessä on JWH) ja välttää laisinkin alkoholia.

[frapathea]

Joopa. Mä sain viimeyönä taas niin kauniita kohtauksia. Jotenki. Sellasia. Että aloin ymmärtää niiden syntymekanismia paljon paremmin.

Oon palannut siihen päätelmään mitä oon yrittänyt vuosia tukahduttaa; mä oon traumatisoitunut ennen ku oon ollut kykeneväinen käsittämään ja käsittelemään traumojani ja täten sulkenut ne pois itsestäni ja toisinaan kun se joku vuotaa yli mä dissosioidun ja ne osat musta, joille oon ulkoistanut traumojani ottaa musta vallan. Mun päässä on ainoastaan vitun tyyni ääni joka havainnoi kaikkee tosi selkeesti, mutta mun ulosanti irroittautuu mun tietoisesta mielestä. Viime yönä aloin itkeä ja kuolata ja sopertaa jotain itsellenikin tuntematonta ja silmät pyöri päässä. Mut valtasi pelokas pikkutyttö jota sattui saatanasti. Ja koko ajan mun päässä soi vakaa, tyyni aikuisen ääni, joka sanoi, että älä nyt jaksa, ota ittees niskasta kiinni, toi nyt on aivan typerää. Ja se pieni tyttö itki sydämensä kyllyydestä, ja sit vaan jossain vaiheessa sain itteni takas hallintaan.

[mattipatti]

Onse jännä et miten yks ainut paniikkikohtaus saa masentumaan niin pahasti.. Pelottavaa oli miten syvälle ajatuksiin pystyin vajoamaan ja et kaikki tuntui niin epätodelliselta. istuttuani keittiön pöydän ääressä ja vajoamalla n.3h ajaksi erittäin syvälle ajatuksiin en enää meinannut osata päästä pois sieltä ja en tosiaankaan enää tiennyt onko tämä unta vai totta. Tosi skitsoja ajatuksia on tulvinut päähäni viimepäivinä esim. tuntuu et oisin ainut ihminen maassa ja muut ovat jtn robotteja tai jtn.. eihän millään meidän tekemisillä oo mitään merkitystä kun me kuollaan kummiski ja kun esim minä kuolen niin heti kun aivot lakkaa toimimasta ja tietoisuus ja aika katoaa, niin heti on menty 100000miljardia vuotta eteenpäin jolloin aikaa ja planeettoja ei enää ole olemassa on vain tyhjä avaruus... eli heti kuoleman jälkeen aikaa ei enää ole olemassa. ihminen= kertakaikkiaan tyhmä eläin joka liikkuu ja käyttäytyy juuri niinkuin geenit jne ovat määränneet, joihin ei itse voi mitään vaikuttaa.. esim. mies joka tuhlaa elämänsä siihen että etsii naarasta jonka aivot kertovat olevan hyvännäköinen.. Ettei maailma oliskin vaan yks hallusinaatio ja kun me kuollaan niin se hallusinaatio loppuu.. mitä mieltä te olette? mikä on totta? mitä kuoleman jälkeen on? Mutta yhdestä asiasta olen varma joka ei ole hallusinaatio, nimittäin hyvä musiikki. tällähetkellä huoneessa soi ihana blues

[tRip]

Onse jännä et miten yks ainut paniikkikohtaus saa masentumaan niin pahasti.. Pelottavaa oli miten syvälle ajatuksiin pystyin vajoamaan ja et kaikki tuntui niin epätodelliselta.

Kuuloti hyvinkin tutulta.. jännää kuulla, et joku toinenkin kokenu samoin.

Mulla tainnu jäädä pahoi traumoi paniikkikohtauksista, koska ajatukset menny niin vitun diipeiks, ettei ne vielä pitkänkään ajan jalkeen jätä rauhaan.
Toinen trauma on just bentsorefloissa koetut vahvat epätodellisuuden-tilat, jossa vaan ahdistaa ihan saatanasti, eikä ahdistukselle näytä löytyvän mitään syytä. Kaikenlisäksi kun minut valtaa tuo depersonalisaatio, joka pahentaa ahdistusta entisestään. Ei o mitenkään hyvä olla fyysisesti, psyykkisesti eikä henkisesti.. Sitä vaan tuntuu olevan romahduksen partaalla, ja kaikinvoimin koittaa pitää itteensä kasassa.

Tänään mua ahdistaa ihan pirusti.. enkä mä tiiä miks.
Mulla on ihan helvetin voimaton olo.. pitäispitäispitäis.. ei pysty.. ei huvita.. ei jaksa.. VITTU MUA AHDISTAA!

ehkä tää on refloja.. ehkä tää on kaikkee muutaki.. ehkä tää on vaa elämää

Oon palannut siihen päätelmään mitä oon yrittänyt vuosia tukahduttaa; mä oon traumatisoitunut ennen ku oon ollut kykeneväinen käsittämään ja käsittelemään traumojani ja täten sulkenut ne pois itsestäni ja toisinaan kun se joku vuotaa yli mä dissosioidun ja ne osat musta, joille oon ulkoistanut traumojani ottaa musta vallan. Mun päässä on ainoastaan vitun tyyni ääni joka havainnoi kaikkee tosi selkeesti, mutta mun ulosanti irroittautuu mun tietoisesta mielestä.

Vaikka tiedän, ettei mun tarvis sanoa tähän perään mitään, niin selvyyden vuoks..

Mä oon tuntenu aina samoin.

[GammaGoblin]

Onse jännä et miten yks ainut paniikkikohtaus saa masentumaan niin pahasti.. Pelottavaa oli miten syvälle ajatuksiin pystyin vajoamaan ja et kaikki tuntui niin epätodelliselta.

Allekirjoitan myös. Kohtauksestani on nyt 2 päivää ja vieläkään ajatukseni eivät pyöri muussa kuin ahdistuksessa ja kohtauksessa. Aina välillä unohdan 5 minuutiksi ne ajatukset, mutta sitten ne palaa taas. Yölläkin nukkuminen on vaikeaa kun uppoutuu päänsä sisään ja kelaa vaan uudestaan ja uudestaan sitä kohtausta..

[Mimosamuikkunen]

@mattipatti: Ei välttämättä kannata jumiutua liikaa siihen että oma käsitys asioista on niiden oikea laita.
Uudet näkökulmat avartaa, ravistelee, muuttaa sun maailmaa.
Esim. kvanttifysiikka voi avata ihan uusia näkökulmia siihen mitä ihmiset/ihmisyys on, ja kaikkeen muuhunkin.

[frapathea]

Oon palannut siihen päätelmään mitä oon yrittänyt vuosia tukahduttaa; mä oon traumatisoitunut ennen ku oon ollut kykeneväinen käsittämään ja käsittelemään traumojani ja täten sulkenut ne pois itsestäni ja toisinaan kun se joku vuotaa yli mä dissosioidun ja ne osat musta, joille oon ulkoistanut traumojani ottaa musta vallan. Mun päässä on ainoastaan vitun tyyni ääni joka havainnoi kaikkee tosi selkeesti, mutta mun ulosanti irroittautuu mun tietoisesta mielestä.

Vaikka tiedän, ettei mun tarvis sanoa tähän perään mitään, niin selvyyden vuoks..

Mä oon tuntenu aina samoin.

Niin no emt. Tokihan joo. Juttelin tuossa viestissä rivien välissä varhaislapsuuden seksuaalisista traumoista mahdollisesti ja huomaan tuntevani ärtymystä KU SIIS NIIKU TAJUUTTEKO MILT SE TUNTUU NO ETTE VITUS TAJUUUUU?!?!?! mut no joo. Ehkä oot tuntenut samoin, kenties, kukaties, en minä.

Jooh nyt se on sanottu jollain nettifoorumillakin ääneen. Purkautuisko vähitellen?

Yhtenä päivänä dissosiaatiokohtauksen aikana havainnoin silitteleväni itseäni ja hokevani lausetta "kaikki hyvin". Tänään kävin jossain rajamailla. Henkilö mun seurassani on jo ehtinyt näkemään näitä kohtauksia ja osaa kummasti ottaa yhteyden niihin olentoihin jotka mussa herää. Sanoi, että taas pakenemassa, ei sun tarvii pitää kuorta. Laukes. Hetken vilisti silmät taas hulluja reittejä ja itkua. Sit heräs. Ja hymyili. Ja rakastui.

[tRip]

Niin no emt. Tokihan joo. Juttelin tuossa viestissä rivien välissä varhaislapsuuden seksuaalisista traumoista mahdollisesti ja huomaan tuntevani ärtymystä KU SIIS NIIKU TAJUUTTEKO MILT SE TUNTUU NO ETTE VITUS TAJUUUUU?!?!?! mut no joo. Ehkä oot tuntenut samoin, kenties, kukaties, en minä.

En tiedä.. emmä tiedä mitään.. valehtelisin jos sanoisin tietäväni.

Mut, pointti tossa mun viestissä oli se, että vaikka mulla ei samanlaisia traumoja olekaan, pystyn samaistumaan niihin omien traumojeni kautta..
Mut ehkä pitää olla varovaisempi sanoissaan.

en tiedä.

Peace..

[GammaGoblin]

Päivitän tässä vaiheessa omaa tilannettani.

Nyt tässä yli viikon ollu rentoutumassa Lapin kauniissa maisemissa. Voin sanoa, että mieli on levännyt kuin myös keho.
Välillä ollut päiviä jolloin ahdistusta ei ole ollut lainkaan. Oli ilo huomata kuinka paljon osasin nauttia niistä päivistä, vaikka mitään erikoista ei tapahtunutkaan. Ainoastaan se hyvä ja eloisa olo joka siitä tuli kun huomasi ettei ahdista riitti luomaan minulle loistavan päivän josta nautin täysin siemauksin
Välillä silti tulee vaikeita hetkiä kun uppoudun ajatuksiini. Olen huomannut, että jos ahdistus tulee niin se hiipii luokseni yleensä siinä klo: 19-22 välillä ja viihtyy päässäni n. 2-3h (ellei sitten kehity kohtaukseksi.)
Viikon päästä lauantaina minulla kuitenkin aika psykologille ja pääsen purkamaan sokkeloista päätäni. Eiköhän tämä pää tästä fixaannu ajan kanssa

[frapathea]

Niin no emt. Tokihan joo. Juttelin tuossa viestissä rivien välissä varhaislapsuuden seksuaalisista traumoista mahdollisesti ja huomaan tuntevani ärtymystä KU SIIS NIIKU TAJUUTTEKO MILT SE TUNTUU NO ETTE VITUS TAJUUUUU?!?!?! mut no joo. Ehkä oot tuntenut samoin, kenties, kukaties, en minä.

En tiedä.. emmä tiedä mitään.. valehtelisin jos sanoisin tietäväni.

Mut, pointti tossa mun viestissä oli se, että vaikka mulla ei samanlaisia traumoja olekaan, pystyn samaistumaan niihin omien traumojeni kautta..
Mut ehkä pitää olla varovaisempi sanoissaan.

en tiedä.

Nii siis musta tuntuu just et mun ensireaktio oli ylimitoitettu. Vaikka tosin traumojen laadulla on vaikutusta asiaan varmaan, idk, idc? Mut kun pieni lapsi kokee asioita mitä ei osaa käsitellä niin ne sulkeutuu aika hyvin mielen perukoille ja vuotaa välil ulos vasta paljon myöhemmin. Ja niit vuotoja on välil hankala tunnistaa ja tutkia. Kun ne muistot on ulkoistettu aika tehokkaasti. Tai kai tää pätee toisinaan jopa aikuisiin ihmisiin.

Mulla hoideltiin yläasteikäisenä psykiatrisella ollessani DID:äkin, mut emt, omasta mielestäni mun oireet ei oo niin, öö, rankkoja. Mä en dissosioidu täysin ja niiden toisten "persoonien" kanssa ei esimerkiks kauheesti voi kommunikoida, koska ne on häilyviä, nopeita vuotoja. Intensiivisiä paluita muistoihin.

Oli jännää leikkiä poikaystävän kanssa raiskausleikkiä yhtenä päivänä kun yks tilanne siinä laukaisi tosi vahvoja mielikuvia ja leikki loppui siltä erää sitten siihen. Päästiin tutkailee kyllä. Päästiin tutkailee aika paljon syvemmin kuin ennen.

[tRip]

Rupesin kelaan..
et mitäpä jos traumojen tarkotus onkin just suojella psyykettä, dissosioimalla tajunnan överiks menevästä tunne-kokemuksissa.

Vähänkuin ystävä kuolee.. voi kestää pitkään ennenkun edes tajuu et, vittu, se on ihan oikeesti kuollu.

Oon muuten huomannu et kissat on aika trauma-keskeisiä otuksia.

eikös syntymänkin sanota olevan jonkinlainen trauma..?

[GammaGoblin]

Mielenkiintoinen ajatus. En oo ite tullu moista pohtineeksi, mutta nyt kun asian noin ilmaisit niin voisin ihan helposti ajatella asian olevan juurikin noin.

Mutta toisaalta, itselle ainakin tunteiden purkaminen on erittäin helpottavaa psyykkeelle. Joten jos dissosiasoitunut tila suojelee meitä tunteiltamme, niin en koe sitä ainakaan itselleni hyväksi. Henkilökohtaisesti kävisin mielummin läpi asian tunteiden purkamisella, kuin dissosiasoimalla. Tosin sekin varmasti riippuu hyvin paljon ihmisestä ja traumasta.

Ja miltä se trauma meitä loppujenlopuksi suojelisi? Mitä haittaa meille on tunteiden läpikäymisestä? Masennus? Ahdistus?

[ferox]

Trauma on defenssimekanismi... Ihmiselle on luontaista hävittää mieltä järkyttävät asiat pois mielestä turvautumalla puolustuskeinoihin kuten kieltäminen, projektio ja sublimaatio.

[GammaGoblin]

Olen tainnut nyt oppia ymmärtämään mistä ahdistus iskee minulle. Se nimittäin tulee joka päivä. Yleensä aaltoina.

Aina kun ajatukseni alkavat seikkailla itsetutkinnan puolelle, esimerkiksi kun huomaamatta alan ajatella identiteettiäni, alan kyseenalaistamaan omia periaatteitani, sekä mielipiteitäni ja huomaan ajattelevani, että kenties asiat ovatkin aivan toisella lailla kuin olen ajatellut. Sitten ahdistun. Enkä voi estää ajatuksiani harhailemasta tälläisten asioiden pariin, sillä pohdin paljon asioita päässäni. Pohtiminen, tutkiskelu ja filosofointi ovat olleet minulle erittäin tärkeitä asioita. Nautin niiden harjoittamisesta, mutta nyt en voi enää nauttia, sillä ne johtavat väistämättä ahdistukseen. Mitä jos en ole ollenkaan sellainen henkilö jollaiseksi olen itseni luonut? Toisinaan toivon, että olisin yksinkertainen "tyhmä" henkilö joka ei koskaan pohdi syvällisiä. Toisaalta sellainen on ihminen on esimerkki siitä jollainen en itse haluaisi koskaan olla.

En saa pointtiani esille haluamallani tavalla, mutta toivon, että ymmärrätte mitä haen takaa tällä tekstillä.

[King Ink]

Itsensä kyseenalaistamisesta oppii eniten. Se vahvistaa uskomuksia.
En kyllä keksi yhtään miksi se ahdistaisi sinua. Minua ei. Koita miettiä minkätakia se ahdistaa, pelkäätkö keksiväsi olleesi väärässä?

'Yksinkertaisena' tosiaan olisi varmasti helpompaa, vaikka toisaalta on heilläkin asiat joita miettiä päänsä puhki. Aika törkeä yleistys, mutten paremmin osannut ilmaista.

Edit. Ei ahdista mikään, ei milloinkaan. Hyvin vaan menee.

[frapathea]

Mutta toisaalta, itselle ainakin tunteiden purkaminen on erittäin helpottavaa psyykkeelle. Joten jos dissosiasoitunut tila suojelee meitä tunteiltamme, niin en koe sitä ainakaan itselleni hyväksi. Henkilökohtaisesti kävisin mielummin läpi asian tunteiden purkamisella, kuin dissosiasoimalla. Tosin sekin varmasti riippuu hyvin paljon ihmisestä ja traumasta.

Dissosiaatio ja paniikkikohtaukset ei välttämättä ole sidoksissa toisiinsa. Paniikkikohtaukset ei välttämättä ole dissosiatiivisia.

Yhtenä päivänä löin nenän lattiaan (ihan perus)paniikkikohtauksen aikana ja siitä tuli verta. Ei ole ennen noin käyny!

[GammaGoblin]

Itsensä kyseenalaistamisesta oppii eniten. Se vahvistaa uskomuksia.
En kyllä keksi yhtään miksi se ahdistaisi sinua. Minua ei. Koita miettiä minkätakia se ahdistaa, pelkäätkö keksiväsi olleesi väärässä?

Tiedän.
Ei minuakaan ennen ole ahdistanut itseni kyseenalaistaminen. Kyseenalaistan jatkuvasti uskomuksiani ja mielipiteitäni, ja sen avulla olenkin hionut itselleni juuri minulle täydellisen maailmankatsomuksen.
Nyt vain viimeaikoina olen alkanut huomata, että juuri tämä kyseenalaistaminen saa minut ahdistuneeksi. Pelkään nimenomaan sitä, että olenkin ollut väärässä. Vaikka olen näitä samoja asioita kyseenalaistanut lukuisa kertoja aiemmin olen aina päätynyt siihen, että olen ollut oikeassa. Nyt pelkään, että olen ollut väärässä kaiken suhteen, enkä vain ole sitä aiemmin huomannut.
Olen rakentanut ja hionut itselleni juuri täydellisen pohjan elämälle. Olen rakentanut ja hionut itseni. Ja yhtäkkiä en olekkaan enää varma mistään. Se musertaa kaiken mitä olen itselleni rakentanut.

[GammaGoblin]

Mutta toisaalta, itselle ainakin tunteiden purkaminen on erittäin helpottavaa psyykkeelle. Joten jos dissosiasoitunut tila suojelee meitä tunteiltamme, niin en koe sitä ainakaan itselleni hyväksi. Henkilökohtaisesti kävisin mielummin läpi asian tunteiden purkamisella, kuin dissosiasoimalla. Tosin sekin varmasti riippuu hyvin paljon ihmisestä ja traumasta.

Dissosiaatio ja paniikkikohtaukset ei välttämättä ole sidoksissa toisiinsa. Paniikkikohtaukset ei välttämättä ole dissosiatiivisia.

Ei tietenkään. Mutta minulle tapahtunut kohtaus ainakin esti minua käymästä tunteita läpi ja dissosioiduin. Mieluusti kävisin tunteeni vain läpi ja vaikka itkisin muutaman tunnin, ainakin se helpottaisi.

[mattipatti]

Mutta toisaalta, itselle ainakin tunteiden purkaminen on erittäin helpottavaa psyykkeelle. Joten jos dissosiasoitunut tila suojelee meitä tunteiltamme, niin en koe sitä ainakaan itselleni hyväksi. Henkilökohtaisesti kävisin mielummin läpi asian tunteiden purkamisella, kuin dissosiasoimalla. Tosin sekin varmasti riippuu hyvin paljon ihmisestä ja traumasta.

Dissosiaatio ja paniikkikohtaukset ei välttämättä ole sidoksissa toisiinsa. Paniikkikohtaukset ei välttämättä ole dissosiatiivisia.

Ei tietenkään. Mutta minulle tapahtunut kohtaus ainakin esti minua käymästä tunteita läpi ja dissosioiduin. Mieluusti kävisin tunteeni vain läpi ja vaikka itkisin muutaman tunnin, ainakin se helpottaisi.

on muuten melko vaikea itkeä kun saa paniikki kohtauksen.. muutaman kerran oon yrittänyt mut ei vaan onnistu olis paljon helepompaa kun tulee kohtaus niin purkaa tunteita itkemällä mut jokin estää sen ja pakottaa käsittelemään asioita pelolla.. ahistus->paniikkikohtaus->vielä kovempi ahdistus->masennus..

[frapathea]

Mun paniikkikohtaukset väistämättä huipentuu juurikin itkemiseen. Yleensä se tulee sen jälkeen ku oon huutanu ku syötävä. Ku ei ääni enää kanna ni kauhunhuudot lyhistyy nyyhkytykseks. Siinä sitä sitte räkä valuu juuri siihen mihin oon naamani ehtiny paiskaamaan. Ja siinä sitte nyyhkytetää seuraavat hetket. Siinä niin ihan.

Haluisin joskus saada mun kohtauksii videolle olis jännää.

[mattipatti]

Mun paniikkikohtaukset väistämättä huipentuu juurikin itkemiseen. Yleensä se tulee sen jälkeen ku oon huutanu ku syötävä. Ku ei ääni enää kanna ni kauhunhuudot lyhistyy nyyhkytykseks. Siinä sitä sitte räkä valuu juuri siihen mihin oon naamani ehtiny paiskaamaan. Ja siinä sitte nyyhkytetää seuraavat hetket. Siinä niin ihan.

Haluisin joskus saada mun kohtauksii videolle olis jännää.

jossain vaiheessa ahisti et joku läheinen tai tuttu löytää nuo mun aineet ja se ahistus kasvo niin kovasti et heitin kaikki aineet mettään. jännä homma et se ei ihan sillä korjaantunut vaan ne aineet vainos viellä unissakin.. näin unta lähes joka yö et joko poliisi tai joku sukulainen löytää aineet ja seuraavaksi olin pakkopaidassa hullujen huoneessa jossa hoitajat syöttimulle väkisin jtn lobotomia lääkkeitä..

[GammaGoblin]

Tänään olin ensimmäistä kertaa psykologilla.
Ihan hyvää teki Puhuttiin kaikenlaista maan ja taivaan väliltä.

Ilta menikin sitten ystävien ja JWH:n parissa ja mukavaa oli. Kyllä tämä elämä tästä vielä rullaamaan lähtee

[lanttu]

itte tässä toipumassa 3v kestäneestä kovien opioidien käytöstä ja 5-6v bentso sekamelskasta ja amfetamiinit, deelit siis helvetinmoisesta sekakäyttö ongelmasta! pohjalla on käyty vieläki ollaan siellä bentsot tulee mm. menee koko loppu elämän ja opioidit et tyytyväinen en oo mutta siitä et oon hengissä! paljo on tapahtunu ja sattunu et kaikki ihan rempallaan vieläki mutta sitä se on! henkiset reflat on aika pirulliset "annanko periksi vai enkö" no en vitussa ainakaan vielä! on tullu ratkeiltuu mut se kuuluu asiaan ja helpottaa kummasti ja vie olon kans kummasti paskemmaks sellasta itteensä on helppo kusettaa meininkii mut elämä on laiffii mitä vittuu täs itkee koko ajan paska olojaan, kun on kuitenki terve järki pelissä niin hiljaa hyvä tulee! sieltä pumpuli usvasta ku nousee ja se sortuu alta niin fyysiset tuntuu tappavilta mut eine tapa pritloja naamaa!