jo lähtökohdat olivat huonot:
kaapista löytyi alkuillasta vanha purkki jauhettua muskottipähkinää, ruokakaupoissa myytävää, jonka parasta ennen -päiväkin oli jo ummessa.
spontaanisti kuitenkin sekoitin ~2 ruokalusikallista vesitilkkaan ja annoin "tahnan" mennä.
mitään vaikutusta en huomannut ja koko juttu unohtui. lähdin illalla ulos juomaan kavereiden kanssa ihan normaalisti.
sinä aikana meni n 7-8 pulloa olutta. menin kotiin nukkumaan.
seuraavana päivänä herään aamukymmeneltä. tiesin heti, että jotain on tapahtunut. kun nousin ylös sängystä, tuntui kuin päähän olisi kohdistunut vahva paine. jaloista loppui heti voima. järkytyin heti sillä kyseessä oli työpäivä. se tunne oli kaukana krapulasta.
keräsin voimat ja kävelin rappuset yläkertaan. pääsin vessaan asti ja lyyhistyin maahan. olo oli kamalin ikinä. oksetti. lattian kylmä ilmavirta oli ainoa helpottava tunne.
kaksi tuntia meni kuin shokissa, sitten jonkun ihmeen kautta sain itseni ajoissa töihin.
kello ei kuitenkaan edennyt sekuntiakaan. koko ajan oli loputon jano. tunne oli heikko. en ollut juttutuulella. päivä kesti ikuisuuden.
kotiin päästyäni menin nukkumaan ja seuraavana päivänä kaikki oli normaalisti ja kunnossa. oli virhe syödä muskottipähkinää.
perkeleen muskotti
-
bol
- Kameleontti
- Posts: 601
- Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27
Re: perkeleen muskotti
Ei kuullosta kauhean hyvältä tripiltä
. Yhden stoorin olen vain lukenut, jossa on saatu hyvä trippi aikaan muskotilla. Ja niitä epäonnistumisia olen lukenut jotain 10.
Itsekkin olen kokeilut muskottia syödä, mutta ei vaan mene alas.
Itsekkin olen kokeilut muskottia syödä, mutta ei vaan mene alas.
-
Inovix
- Apteekki
- Posts: 417
- Joined: Sat 28 Oct 2006, 19:26
Re: perkeleen muskotti
Ehei, ei oluttu myristisiinin ja elemisiinin kanssa. Ja kova paina päässä ei kuulosta yhtään hyvältä. :?
Inovix
Inovix
-
MaryDoe
- Psykonautti
- Posts: 61
- Joined: Fri 04 May 2007, 00:01
Re: perkeleen muskotti
Muistuttaa tosi paljon omaa muskottikokeiluani. Muskotti illalla "Jahas, ei tapahdu mitään." --> nukkumaan. Aamulla nousen sängystä ja tasapaino heittää. Empä siinä sitten viitsinyt lähteä kouluunkaan, kun olin varma että ajan pyörällä ojaan.
Nukuin koko päivän, olin ylhäällä vain yhteensä ehkä pari tuntia ja silloin vain join koko ajan, kun suuta kuivasi. En tiedä sitten, että jos olisin valvonut silloin yöllä niin olisi voinut näkyä jotain jänniä visuaaleja, ainakin kaverillani näkyi kun hän söi muskotit aamulla.
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: perkeleen muskotti
Good old muskottisettiä
-
Rauzi
- Psykonautti
- Posts: 88
- Joined: Mon 09 Jul 2007, 22:42
Re: perkeleen muskotti
Taidanpa käyttää sen muskotti pussin mausteeksi sittenkin
Ei ilmeisesti kovin hyvä tapa trippailla vaikka sitä saakin ostettua helposti ja suht halvalla. :?
-
Hattusiili
- Karvakuono
- Posts: 21
- Joined: Wed 19 Dec 2007, 17:34
Re: perkeleen muskotti
Oh Boy! 
sounds such a fun
sounds such a fun
-
Jussi
- Apteekki
- Posts: 463
- Joined: Sun 03 Sep 2006, 16:52
Re: perkeleen muskotti
Itse otin klo 15 20 g muskottimaustetta.. Pahinta mitä oon koskaan maistanut.
Klo 20 alkoi naurattaa ja kuulumaan ääniä. Äänien kuulumiset tajusin vasta parin päivän päästä. Kuulin pantteri-mainoksessa pantterin ääni ja naurua ja luulin että se on normaalia.
Seuraavana päivänä heräsin klo 11 ja lähdin vessaan kuselle.. Kuseminen oli melkein mahdotonta oksentamatta. Heikotti älyttömästi ja näkyi tähtiä.
Kuseminen onnistui vain istuaaltaan.
Sitten menin nukkumaan ja heräsin seuraavana päivänä ja en tiennyt mikä päivä oli, niinkuin edellinen olisi jäänyt välistä.
Paskaa.
Klo 20 alkoi naurattaa ja kuulumaan ääniä. Äänien kuulumiset tajusin vasta parin päivän päästä. Kuulin pantteri-mainoksessa pantterin ääni ja naurua ja luulin että se on normaalia.
Seuraavana päivänä heräsin klo 11 ja lähdin vessaan kuselle.. Kuseminen oli melkein mahdotonta oksentamatta. Heikotti älyttömästi ja näkyi tähtiä.
Kuseminen onnistui vain istuaaltaan.
Sitten menin nukkumaan ja heräsin seuraavana päivänä ja en tiennyt mikä päivä oli, niinkuin edellinen olisi jäänyt välistä.
Paskaa.
Kun matkalle kerran on lähdetty, ei paluuta takaisin enää ole.
-
amx03
- Psykonautti
- Posts: 106
- Joined: Fri 18 Jan 2008, 01:07
- Location: Flipperi???
Re: perkeleen muskotti
Samaa settiä, mitä oon useammalta foorumilta lukenut.. :? Itse en lähtisi koittamaan kyseistä substanssia. Paskaolot yms. muut ollu joka paikassa yliviivattuja.. hyhhhh (mistä saa sen gurkel smilen?)
Herb is a Godly creation from the beginning of the world. The political worldwide organizations have framed mischief on it and called it drugs.