imovaneista näin kujalle?

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
MinorShoe
Karvakuono
Posts: 26
Joined: Mon 22 Jan 2007, 20:08

imovaneista näin kujalle?

Post by MinorShoe »

Niin siis otin viisi noita imovaneja, 5mg tsopiklonia jokaisessa. niillä kesti vain jotain puoli tuntia ruveta vaikuttamaan. tää oli kolmas kerta kun vedin niitä, ennemmin en oo mitään vastaavanlaisia halluja nähny vaikka sekasin olenkin ollu.. ensin lähti lihasten hallinta. muistan vain pätkiä tapahtumista. kattelin vesikannua ja näin siellä vaikka mitä! mun huoneessa kaksi kaveria seuranani seuranani. toinen niistä haki vihon johon se rupesi laittamaan ylös kaikkea mitä näin. siis on niin hankala selittää. aluksi näin vaan värejä ja karvoja ja limaisia väreileviä pintoja (siis lasisessa mehukannussa jossa on vain vettä). kaikki ne maton ja ympäristön värit heijastui siihen. sitten antoi vain mielekuvituksen juosta ja sinne tuli jonkin hotellin kerroksia ja siellä käveli ilmeisesti johtaja smokki päällään. siis elämästä tuli kuin joku valveuni kun tuijottelin sinne kannuun, siellä vaan tapahtu kaikenlaista ja sinne oli kiva katella. muistan kun selitin niitä juttuja ja ajattelin että voi hitto mitäköhän nuo kaikki kaverit ja tutut ajattelee musta kun kuuntelvet tuossa näitä mun sekoiluja. nostin pääsi kannusta ja AINIIN HÄH eihän täällä ole muista kun minä nuo kaks, ainiin. se on niin outoa miten niistä tulee sellainen tunne että kämppä on täynnä porukka.

----- tyhjää -----

istutaan sohvalla ja kattelen keittiön pöydän kasveja. niistä muodostuu kaiken maailman menninkäsiä jotka tanssii. niitten takana pöydän penkillä istuu joku pienipäinen punkkari tyttö, joka aluksi kait flirttaili minulle mutta sitten ei enää. suutuin sille muka ja huusin että 'mitä sää punkkari siellä niissä ruukuissa oikeen kasvatat?!' ja siis olin koko ajan täysin tajuissani sen asian suhteen että ne on vaan halluja, oli kiva vaan leikitellä niillä ja ruokkia omaa mielikuvitusta :)

----- tyhjää -----

menin kattomaan tietsikan ruutua ja kaikki palkit kivasti liikkui paikoiltaan, mutta se oli ihan tylsää. jä lähin hyppelemään kait keittiöön päin.

----- tyhjää -----

olin jossain olohuoneessa ja tajusin etten ollu nähny kavereitani pitkään aikaan. no aivan sama. hyppelehdin siellä pimeässä koska liikkuminen tuntui niin kivalta, kuin lipuisi ja leijuisi samalla kun vaappuu. jossain vaiheessa juoksin sitä keittiön ja olohuoneen erottava seinää ympäri ja näin vilauksen jotain vaaleaa juoksevan nurkan taakse. mielikuvitukseni toimi taas: sehän oli erään kaverini poikaystävä! sitten leikittiin hippaa sen kanssa vähän aikaa vaikken nähnytkään sitä vaankuin kahesti vilukselta.

----- tyhjää -----

meen kattomaan miten toinen kavereistani jaksaa. huone on hämärä niin tottakait minun hallut ja mieli kuvitus taas räjähtää: sänky on täynnä ihmisiä, kaveri oudosti mutkalla niiden välissä. näen selvästi yhden kasvotkin mutta kun oikein keskityin huomasin että se oli vaan tyyny (ihme että tyyppi oli niin kalpea). kaikki ne ihmiset liikkuu ja pyörii lakanoittensa välissä. päätän sitten laittaa valot päälle ja eihän siellä mitään ole. menen nukkumaan.
outoja hippejä, ekstaasi trippejä
User avatar
bol
Kameleontti
Posts: 601
Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by bol »

Kyllä yksinkin näyttää olevan kivaa :)
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by Jeshu »

Hurjia ja siistin kuuloisia halluja kyllä ihmiset sanovat saavansa näistä. Melkein harmittaa, että itse en noista saa mitään visuaaleja.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
User avatar
kissankorva
Apteekki
Posts: 381
Joined: Sun 01 Apr 2007, 00:50

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by kissankorva »

Itse saan visuaaleja oli bentsot lähinnä mitä tahansa, viimeksi tuntematon määrä eri bentsoja, (taisi olla joukossa xanori, tenoxeja ja opamoxeja+savut) , no loppuillasta huoneen telvisio rupesi monistumaan ja välillä tuplaantumaan, hahmot ikäänkuin nousivat ruudusta ylos telvision viereen. No määrät varmasti vaikuttavat mutta kylläpäs nuo ryynit yleensä sekoittaa pään aika tutkalle, mutta miellyttävällä tavalla.
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by Jeshu »

kissankorva wrote:Itse saan visuaaleja oli bentsot lähinnä mitä tahansa, viimeksi tuntematon määrä eri bentsoja, (taisi olla joukossa xanori, tenoxeja ja opamoxeja+savut) , no loppuillasta huoneen telvisio rupesi monistumaan ja välillä tuplaantumaan, hahmot ikäänkuin nousivat ruudusta ylos telvision viereen. No määrät varmasti vaikuttavat mutta kylläpäs nuo ryynit yleensä sekoittaa pään aika tutkalle, mutta miellyttävällä tavalla.
Tavallisillakin bentsoilla saattaa olla tämmöinen vaikutus, mutta harvemmin. Sedatiivisuus voi aiheuttaa sen että alkaa nousemaan unikuvia esiin. Itse olen saanut korkeintaan jotain alkavaa esiin vain.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
User avatar
Squege
Psykonautti
Posts: 120
Joined: Wed 03 Dec 2008, 08:50

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by Squege »

Itsekkin söin 3kpl seiskapuokkeja, ja sain eräänlaisen lyhyen tripin..

Se alkoi siitä että menin dataan, mesetin mikään ei ollut selvää. Katselin tarkemmin
että näkisin edes jotain. Motoriikka ja kirjoituskyky meni päin vittua, mikään ei onnistunut.
PC alkoi heilumaan ja tää näyttö jutteli mulle, ja kertoi
olevansa vuoristorata. Kun "trippi" alkoi olla ohi, kävin hakemassa kaljan, ja nautiskelin tässä dataillessa sitä,
Taas heiluminen alkoi ja käsi jurriutui silleen jänskästi,
että tyyliin kaatamalla sitä valui lattialle jne.. Sit menin ulos. Muutapa en muistakkaan.
User avatar
Uke
LD50
Posts: 2130
Joined: Mon 01 Dec 2008, 01:05
Location: Hki

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by Uke »

Mullekin ehkä yhdet parhaimmat sekavuudet on sponssannu Imovane+budi.
Image
''Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat: tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista, mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.''

PLUR Peace, Love, Unity, Respect.
User avatar
Happotatti
Apteekki
Posts: 353
Joined: Thu 20 Sep 2007, 14:27
Location: Sad N.Pike P.U

Re: imovaneista näin kujalle?

Post by Happotatti »

Imovane+lehdykkäsavut+subu oli aika sekava kombo, ei muistikuvia. Onneksi löyty videota puhelimesta.
Valehdeltaisko, että kaikki ois kohta ihan vitun hyvin?