Happoisessa viidakossa..

[tRip]

Mysteeriksi jäi, miten päädyin nauttimaan "500micin" lapun.. Mutta eräänä väsähtäneenä yönä sen joskus aamuyöstä nautin.

Menin nukkumaan, koska olin väsymyksestä ja pilvestä jo hieman 'pihalla.'

Jossain vaiheessa tajusin havahtuneeni uninurkkauksestani keskelle viidakkoa. Katselin aluksi hyvin hämmentyneenä ryijyäni seinällä..
olin pitkään jo tutkaillut aina sängyllä loikoillessani miten siinä ikäänkuin näkyisi jotain alkukantaisia ihmishahmoja
..Ryjyn hahmoilla oli jonkinlainen rituaali meneillään. Kuin he olisivat siunanneet matkaani.
Ihastelin tätä seremoniaa lähes transsitilassa. En kyennyt kuin vain ihmettelemään.

Jossain vaiheessa katseeni oli jo hakeutunut ikkunallepäin, jossa koko kasvikunta tanssahteli kiemurrellen ja sykkien kauniisti. Olin aivan lumoutuneena.
Kasvit, etenkin kaktukset värähtelivät omaa henkeään ympäristöön, joka oli muuttunut viidakoksi.
Kuulin kaikki viidakon eläimet ympärilläni. Ihmettelin.

Aloin hieman piristyä ja alkaa järkeillä että happoa muistan ottaneeni.

Matka jatkuu ulos.. Kalvava pitkä silta kiemurtelee ja yritän kulkea visusti kiinni oikeassa laidassa. Ties vaikka jokin olisi saattanut jyrätä minut alleen.

Saavun puistoon, jossa on pimeää, mutta näen tarkasti ympärilleni.
Alan vapautua fyysisesti..
metsä hyökyy lävitseni saaden aikaan säkennöivää euforiaa sisälläni. Näen ihmishahmoja, ehkä tonttuja.
Kaikki hyökyy eteeni, vellon sen mukana kuin veden kannattelemana.

Havahdun koiran haukuntaan ja ihmisten ulinaan. Näen useita poliisiautoja, tajuttoman kauniit vilkut loistaen. Mietin hetken kuumottako minua.
Pelästyn, mutta samantien alan nauraa ja itsevarmana menen lähemmäksi ihastelemaan. Tunsin kutkuavan jännityksen. Outo mahtipontinen kunnioitus heräsi mielessäni.

Päätin jatkaa matkaani kotiin, koska ulkonaolo alkoi mennä häiritsevän villiksi.
Kun saavun kotiin lämpöiseen, Visuaalitulva hyökyy melkein päälleni, mutta jätän sen vellovaksi ympärilleni. Tunnen mystistä tyytyväisyyttä hetkeen ja kaikkeen. Olen iloinen. Melkein hyvin onnellinen.

Poltan hieman pilveä ja vajoan taas horrokseen jumittelemaan visuaalikeinutusta. Keinun mukana tyytyväisenä. Oivallan asioita käsittämättömän paljon. Hengitän sen mukana antoisasti.

Jossain vaiheessa otan bentsoa ja päätän jättäväni matkan tähän päästäkseni nukkumaan. Muutamien tuntien päästä pitäisi selvitä kouluunkin.

Pääsen kouluun asti, juon kahvin, poltan tupakan ja menen maalaamaan.
Kaikki elää vielä. Olen hurmioituneen inspiroituneessa tilassa ja vain antaudun maalaamiselle. Annan koko sieluni sen vietäväksi.

Otan bentsoa ja päätän taas hitaasti laskeutua.. Että selviäsin koulusta, joka osottautuikin mainioksi ideaksi jaksaa lähteä.

Olen silti edelleen melkolailla omissa maailmoissani, mutta hymyilen ihmisille.
Katson harmoonisena maailmaa.. Ymmärrän ihmisiä. Ymmärrän itseäni. Ymmärrän elämää.

Hymyilen...

[tRip]

Oikeestaan varsinainen henkinen trippi alkoi vasta matkan jälkeen..


Pikkuhiljaa alkanu tunteen sellasta syvällisempää rakkautta elämää kohtaan. Ihmisiä. Ja tietyt ihmiset taas on alkanu yhä enemmän vaan vituttaan.
Tietyt kaverit vaan ajaa douppailemaan.

On selkeytyny se mikä on itelleen hyvästä ja mikä ei.

Itsekkyys on alkanut vituttaan, jopa masentaan. Oks ihmiset niin hiton itsekkäitä? oikeesti..? Miks mä oon niin itsekäs.. Päihteet tekee kusipääks.

Kaikki vaan elää omassa harhassa. Miksen minäki.

Miksen vois luoda onnellista elämää. Miks jatkuvasti kuvittelen et en vois sitä saavuttaa.

Miks haluun olla riippuvainen.. miksen vois vaan riippuu elämässä. Miks jatkuvasti vellon paikallaan, miksen anna itteni kehittyä.

Miks stressaan liikaa asioita, miksen anna vaan niiden kulkea omalla painollaan.

Miks en kuuntele itteäni. oikeesti.

Kysymyksiä siis tuntui herättävän paljonkin toi trippi. Ehkä myös hieman vastauksia.
Mut oon taas löytäny sen polun. Kehittyä.

Miksipä en tosiaan vaan vois olla onnellinen. Kuhan elämä tuntuu vaan mielekkäältä. Ei siitä elämästä jokapäivä tarvi päihtyä.
kun kokee joka hetkeen tyytyväisyyttä, voi alkaa olla onnellinen.

Jakamisen ilo on hienoa.. Siitä tulee tosi hyvä fiilis. Tuntee syvää tyytyväisyyttä, kun on joku jonka kanssa jakaa.
Rakkaus on kauneinta maailmassa. Se on se elämän liekki.
Mulla se on liian pitkään ollu kytevä hiillos

[Aukikco]

Siinähän ne kaikki tärkeet vastaukset sun hetkees just nyt olikin. Sit vaan rohkeasti toteuttamaan, etenkin niitä jotka kaikista eniten pelottaa.

[mauseri]

hienoo tekstiä tRip! tosissaan toivon että "pysyt polulla". muistan kun joskus aikoinaan kuuntelin yhden tyypin happo-juttuja niin, aattelin vaan et joo joo, toihan on ihan seko. mut sit kun itse otti eka kerran sieniä niin alko aatteleen et ei se tainnutkaan olla ihan seko, nyt kun muistelen sen kertomuksia, niin ymmärrän että sehän puhu asiaa( vaikka en oo VITTU VIELÄKÄÄN saanut happoa , jotenkin toi mun viime matka herätti mut).

[Aukikco]

hienoo tekstiä tRip! tosissaan toivon että "pysyt polulla". muistan kun joskus aikoinaan kuuntelin yhden tyypin happo-juttuja niin, aattelin vaan et joo joo, toihan on ihan seko. mut sit kun itse otti eka kerran sieniä niin alko aatteleen et ei se tainnutkaan olla ihan seko, nyt kun muistelen sen kertomuksia, niin ymmärrän että sehän puhu asiaa( vaikka en oo VITTU VIELÄKÄÄN saanut happoa :D , jotenkin toi mun viime matka herätti mut).

Nii-i. Psykedeeleillä on tapana aiheuttaa psykooseja ihmisissä jotka ei oo koskaan niitä ottanu.

On niin vitun yleinen se AI TÄTÄ SE TARKOTTAA -fiilis ihmisillä jotka on saattanu suhtautua alunperin täysin kyynisesti ja negatiivisesti.

[tRip]

Sit vaan rohkeasti toteuttamaan, etenkin niitä jotka kaikista eniten pelottaa.

Kumma kyllä, asiat joita olen eniten pelännyt, en enää niin pelkääkään.

Tänään koin uskomattomia onnen hetkiä kun uskaltauduin sosiaalisiin tilanteisiin ilman rohkaisua, lääkkeitä.
Koin mitä elämä oikeasti on. Ne pienet ilon hetket tuntuivat hienommilta kuin mikään päihde. Aitoa tyytyväisyyttä. Hymyilin ihmisille.
Annoin sympatian virrata itseeni ja itsestä muihin. Näin ihmisten vastaavan katseeseeni sympaattisella tavalla. Tavalla joka aikaisemmin on sisältänyt ehkä tietynlaista epävarmuutta.

Tiedän että tämä polku ei todellakaan tule olemaan helppo, mutta ehkä vihdoin olen oppinut sen että vanhoihin huonoksi havaittuihin kaavoihin ei pidä enää sortua.
Luovuttaminen on liian helppoa, mutta ei todellakaan sen arvoista vaikka onkin niin helppoa.
Ei se elämä ole helppoa. Oikeestaan enemmän helvettiä se on päihteiden kanssa elää kuin ilman.

[Aukikco]

Kumma kyllä, asiat joita olen eniten pelännyt, en enää niin pelkääkään.

Niin se käy. Yhtäkkiä tapahtuu nyrjähdys joka saattaa muuttaa kokemuksen kaikesta.

Tänään koin uskomattomia onnen hetkiä kun uskaltauduin sosiaalisiin tilanteisiin ilman rohkaisua, lääkkeitä.

Mä taas koin toissailtana oudon pärähdyksen kun vaan kävelin kaupungilla luurit päässä, kuuntelin Solar Fieldsiä. Yhtäkkiä lävitseni vaan ryöpsähti suunnaton ilo ja onnellisuus, tyytyväisyys ja haltioitunut olo elämää ja koko maailmankaikkeutta kohtaan. Kävelin ja hihittelin itekseni.

Toisaalta kääntöpuolena, olin tossa pari viikkoa sitten kaupungilla poltettuani just paukut. Olin jotenkin kuumottuneessa olotilassa, sellaisessa että sosialisointi vieraiden ihmisten kanssa tuntu jotenkin häiritsevältä. Tuli semmonen "hyväksyyks toi ihminen mut ku oon näin paukuissa"-olotila. Mut sit tajusin et hemmetti, ensinnäkään paukuissa ei käyttäydy mitenkään erityisen omituisesti, ja toisekseen, kyllä mun nyt helvetti pitää voida hyväksyä itteni missä tilassa tahansa niin ettei tarvii pelätä sitä miten joku muu reagoi. Totta kai muiden reaktiot silti vaikuttavat, mutta ei niiden pidä antaa dominoida. Sit totesin et just tollasessa sosiaalisuuskuumottuneessa tilassa pitää erityisesti alkaa heittäytymään niihin pelottaviin tilanteisiin. Se on kehittävää. Tuntu tosi nautinnolliselta oivallukselta.

Jännä elämys muutenkin, koska pääsääntöisesti tunnen itteni sosiaalisesti hyvin vapautuneeks ja virtaavaks ihmiseks.

Ei se elämä ole helppoa.

Ei oo, eikä tarviikaan. Haasteet tuntuu muuttuvan koko ajan vaan paremmantuntuseks ku niihin suhtautuu intohimolla.