Viime viikonloppuna olimme Y:n kanssa ottaneet 7 mg kummatkin ja menneet baariin. Se oli ollut todella hauskaa, ja päätin, että otan nytkin. Mittasin lasiin 7 mg ja kulautin kurkusta alas.
Kohta soitin Y:lle, mutta hänellä oli paha olo, ja hän kertoi, että aikoo mennä kotiinsa nukkumaan. Harmitti, koska pikkuhiljaa tunsin aineen alkavan vaikuttaa, ja tiesin, että en pääsisi nukkumaan vielä moneen tuntiin. Ja nyt olisin yksin. Aloin kävellä takaisin keskustaan päin. Kohta Y soitti uudelleen ja halusi tavata. Arvelin hänen olevan huolissaan minusta. Tapasimme, ja jostain selittämättömästä syystä huomasin pian olevan kotonani hakemassa lisää ainetta. Tarkoitus oli mennä Y:n asunnolle ottamaan vähän enemmän.
Lähdimme kävelemään, ja kohta tunsikin jo huonon olon tulevan. Se oli tavallaan yllätys, sillä minulla oli vain 7 mg ja muutama kalja alla. Oksensin vuolaasti. Tuntui niin hyvältä. Rupesi naurattamaan. Jatkoimme kävelyä. Kävelin, oksentelin (tai oikeastaan kouristelin, sillä maha oli jo tyhjä), ja nauroin. Käsittämätöntä.
Pääsimme jossain vaiheessa asuntoon, ja olo oli melko deelinen. Aikaisemmin ottamani 7 mg tuntui toimivan todella moitteettomasti. Mittasin Y:lle 20 mg ja itselleni 15 mg. Yhteensä otin siis 22 mg. Mössöt naamaan ja odottelemaan.
Omat nousuni sujuivat mahtavasti. Ikään kuin liu’uin tripille. Todella smoothisti.. Pikkuhiljaa vain huomasin visuaalien ja värien lisääntyvän.. Pikkuhiljaa.. Ja kohta olinkin aivan tripillä.. Aivan mahtavaa. Yleensä aina nousuissa on kuuma tai kylmä tai kummatkin, jalat vispaa, leuat kalisee, oksettaa ja muutenkin on kovin kurjaa. Nyt ei ollut mitään tälläistä. Y kävi kyllä perinteisesti oksentelemassa ja valitteli kylmää.
Ennen aineen nauttimista Y oli kertonut, että aivan oikeasti tietää mitä tekee, ja tulee kyllä sanomaan jos jokin on hullusti. Tämä antoi minulle mahdollisuuden keskittyä vain ja ainoastaan itseeni. Vapauttava tunne. Tavallisesti olen aina huolissani kaverini hyvinvoinnista, enkä pysty keskittymään itseeni ollenkaan.
Nyt pystyin.
Makasin rauhassa sohvalla, katselin kun Y ravasi oksentelemassa, valitteli kylmää ja oli muutenkin vähän huonona. Sanoin rauhallisesti, että kyllä se siitä ohi menee. Ollaan vaa iha rauhassa tässä.. Pikkuhiljaa myös Y:n nousut tasoittuivat, ja hän alkoi olla rauhallinen.
Katselin sohvalla maaten visuaaleja. Huoneessa oli kovin pimeää, mutta kaikki hohti väreissä. Valkoinen katto oli vihersinipunainen. Värit vaihtelivat rauhallisesti.. Kaappi velloi edestakaisin.. Persialainen matto puuhaili omiaan.. Aivan tavallisia juttuja, ajattelin rauhallisesti.
Laitoin silmät kiinni ja aloin välittömästi nähdä CEV:ja. Geometrisiä kuvioita.. Niin kuin kaleidoskoopissa. Ei kuitenkaan niin värikkäitä. Näin perinteiseen tapaan myös ajatuksia, mutta nyt pystyin ikään kuin valitsemaan kumpaa katson. Joko kaleidoskooppia, tai ajatuksia. Hauskaa. Ennen minulla ei ole ollut pienintäkään sanavaltaa siihen, mitä näen.
Matkamusiikki oli todella inspiroivaa. Yritin kysyä Y:ltä mitä se oli. Kuulemma jotain Blue Notea. Blue Note? Ei mitään käryä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin kuuden levyn kokoelmasta. Kuusi levyllistä jazzia, jotka oli miksattu todella ovelasti yhteen. Välillä tuli aivan perinteistä jazzia trumpetteine kaikkineen, välillä meininki oli kuin vanhoista Charlien enkeleistä ja välillä oltiin lemmenlaivalla.
Muistan ajatelleeni, kuinka olin Charlien enkeleiden kanssa hohtavan valkoisella luksusjahdilla Miamin edustalla vetämässä kokaiinia.. Nauratti. Ajatus ja varsinkin todellinen mielikuva oli hyvin miellyttävä. Kävin koneella. Repesin totaalisesti. Todellakin. Blue Note kokoelman nimi oli Trip.
En kuitenkaan jaksa uskoa, että se tarkotti ihan tätä. Tarkoitti tai ei, niin musiikki toimi LOISTAVASTI.Musiikki vaihteli paljon, eikä jäänyt junnaamaan mihinkään. Ehkä juuri tämän takia en kokenut yhtään epämiellyttävää ajatusluuppia, kuten minulla normaalisti on tapana.
Matka jatkui. Suljin silmäni ja eteeni avautui todella värikäs ja liikkuvainen fraktaalimaailma. Kirosin ääneen, että taaskaan ei näe mitään visuaaleja simät kiinni, kun tätä kaikkee muuta höttöä puskee kokoajan tielle. Samalla tajusin tilanteen ja repesin nauramaan.
Kuvioita, kuvia, ajatuksia.. Miljoonia.. Loputtomasti. Ajatukset rönsyilivät fraktaalina, ensin oli yksi ajatus, josta haarautui kaksi, joista haarautui lisää ja lisää. Loputtomasti. Silti pystyin käsittelemään tätä sekamelskaa aivan luonnollisesti.
Myös kaikki kuvat, joita näin jakautuivat fraktaalisesti joka suuntaan niin kauan, että koko ”näkökenttä” oli aivan täynnä todella kirkkaita kuvioita tai kuvia. Kuvia oli joka lähtöön. Silmiä, siivekkäitä kenkiä, sieniä, aurinkoja, kuutamoita, neniä… Aivan kaikkea. Jokainen kuva tarkoitti tuhatta ajatusta ja jokainen ajatus tuhatta kuvaa. En vieläkään käsitä, miten pystyin hallitsemaan tolkuttomilla kierroksilla käyvän pääni.
Välillä kadotin ruumiini. Olin vain mieli, joka ajelehti fraktaaliavaruudessa. Täysin rauhallisena. Tämä oli minulle jotain aivan uutta. Rauhallisuus.. Miten ihanaa oli olla ilman kehoa.. Niin kevyttä.. Heti kun avasin silmäni, olin takaisin kehossani ja maanpinnalla. Pystyin pienellä keskittymisellä kävelemään ja hakemaan vettä. Heti kun suljin silmäni, lähdin lentoon. How cool was that?!
Jossain vaiheessa huomasin olevani jossain rehevässä, vihreässä, rauhallisessa paikassa. Kaikkialla oli kasvillisuutta. Suuria vihreitä lehtiä. Kenties saniaisia. Kohta joku otti minusta kiinni. Tämä joku alkoi esitellä paikkoja. Hän kertoi, että olin komentokeskuksessa. Minulle näytettiin eri kohtia tästä metsästä, ja kerrottiin, että tänne on koodattu kaikki kehoni toiminnot, ja että voisin halutessani muuttaa ihan mitä tahansa asetusta.
Selitän tilannetta. Tietokoneen näppäimistöön on ohjelmoitu, että kun painaa A symbolilla varustettua näppäintä, tietokoneen näyttöön tulee A kirjain. Tässä komentokeskuksessa voisin halutessani ohjelmoida koko näppäimistön uudelleen, tai vain vaihtaa näppäimien paikkoja, kuten jos tietokoneen näppäimet repisi irti ja laittaisi vääriin paikkoihin… Minua kehotettiin alkuun vaihtamaan vaikkapa sormien paikkaa siten, että jos haluaisin liikuttaa vaikkapa oikean käden etusormea, vasemman käden peukalo liikkuisi.
En uskaltanut vaihtaa asetuksia. Halutti aivan helvetisti kokeilla, mutta se tuntui niin todelliselta, että pelkäsin ohjelmoivani itseni jotenkin väärin. Perusasetukset saivat siis jäädä koneeseen. Minua mollattiin, kun en uskaltanut näppäillä asetuksia, mutta en silti muuttanut mitään.
Avasin hölmistyneenä silmäni. Mitäs äsken taas tapahtui?
Pikkuhiljaa kokemuksen huippu alkoi väistyä. Matkaan lähtö kesti aina vain kauemmin. En silti ollut lähellekkän sevinpäin, sillä unohdin itseni kokoajan miettimään mitä omituisimpia juttuja. Visuaalit olivat vieläkin todella mahtavia. Avasin ikkunan ja sytytin tupakan. Vastapäinen talo väreili vihreänä ja punaisena. Kaunista. Niin vitun kaunista. Tupakka maistui taivaalliselta. Vedin savua syvälle keuhkoihini. Tunsin, kuinka keuhkoni täyttyivät paksusta savusta. Huhhuh että nikotiini vaikutti voimakkaasti. En saanut poltettua koko tupakkaa. Tuntui siltä että raajani painaisivat ainakin tonnin. Melkein tipahdin lattialle. Sain kuitenkin raahattua itseni takaisin olohuoneen lattialle pötköttelemään. Olo oli aivan taivaallinen.
Blue Note soi edelleen. Tosi hauskaa musaa. Pakko trippailla myös jatkossa jazzin tahtiin. Kohta huomasin kuitenkin ärsyyntyväni musiikista. Kappaleet tuntuivat loppuvan kokoajan kesken. Mietin, että johan on kumma, että juuri kun kappale saavuttaa sen pisteen, jossa sitä voi sanoa kappaleeksi se loppuu. Mietin tätä juttua hetken ja sain neronleimauksen. Kappale loppuu tietysti juuri silloin kun sen KUULUU loppua. Eihän se voi mennä pidemmälle tai kestää kauemmin kuin sen on tarkoitettu? Jotenkin kuulin kappaleen aikajanalla täysin oikein, mutta vasta kun viimeinen nuotti kappaleesta oli saavuttanut tajuntani, älysin kuulleeni kappaleen, enkä ainoastaan sekalaisia ääniä. Muodostin mielessäni tästä vielä jonkinlaisen kaavakuvan, jota myöhemmin yritin selittää kaverilleni. Hän ei tajunnut alkuunkaan. Yllättävää..
Vaihdettiin musiikkia Pink Floydiin. Toimi todella mahtavasti. Huomasin yhden hauskan efektin. Osaan Floydin kappaleiden sanat lähes ulkoa, ja lauleskelin pääni sisällä mukana. Hauskaa oli, että aina kun en muistanut sanoja, en myöskään kuullut laulajan laulavan niitä, ainoastaan mutisevan jotain epäselvää.
Välillä myös sanat tuntuivat tulevan väärin päin tai muuten vain omituisesti. Jännä..
Vaikutukset laskivat hiljalleen.. Joskus aamu yhdeksän aikaan yritin keittää kahvia ja syödä hiukan. Mikroaaltouuni oli ehkä hankalin laite koskaan. Ihmettelin myös, miksi kahvinkeitintä käyttääkseen tarvitsee olla NASA astronautti. Aivan tajuttoman hankalaa puuhaa. Kahvi maistui mainiolta, mutta puoliksi kylmä mikropitsa sen sijaan ei. Jäi syömättä. No, eipä kyllä ollut nälkäkään.
Join kahvia ja keskustelin Y:n kanssa jotain. Keskustelut olivat äärimmäisen viihdyttäviä, mutta sekavia eivätkä ne johtaneet mihinkään. Jutteleminen oli silti todella hauskaa.
Noin kymmeneltä lähdettiin vähän tuulettumaan. Käveltiin meren rantaan istumaan ja polttamaan tupakkaa. Todella kaunis päivä. Tuulinen, tosin. Ulkosalla suurimmat vaikutukset hiipuivat. Noin kello yksi jäljellä ei ollut muuta kuin kamala väsy ja todella, todella todella hyvä, tyytyväinen ja iloinen olo.
JÄLKIPUHE
Tosiaan, tämä matka oli kaikista 2c-e matkoista ehdottomasti kaunein, rauhallisin ja miellyttävin. Yleensä olen jossain välissä matkaa hermostunut, ahdistunut tai muuten pelännyt jotain. Nyt ei ollut mitään tähän viittaavaa. Välillä unohdun myös johonkin todella rasittavaan looppiin, josta ei ole poispääsyä. Tälläinen looppi voi olla jokin ajatus, tai sitten tapahtumasarja, josta ei vaan pääse yli. Nyt ei ollut mitään tähän viittaavaa. Koko kokemus eteni mutkattomasti.
Normaalisti 2c-e tuottaa minulle kaamean täpinän. En pysty keskittymään. Kiertelen huoneistoa jatkuvasti. Jonnekkin pitäisi lähteä, tai jotain pitäisi tehdä, mutta minulla ei ole mitään ajatusta siitä mihin lähtisin tai mitä tekisin. Aina kun yrittää keskittyä johonkin, alan kuulla harhoja ja havahdun. Se on todella ärsyttävää. Nyt sain olla täysin rauhassa.. Silmät kiinni.. Niin kovin miellyttävää, kun ei kokoajan ole pakko tehdä jotain vaan voi vaan maata rauhassa paikoillaan.
Jotenkin olin jo ehtinyt kyllästyä koko aineeseen, ja ajatellut, että siitä ei ainakaan itselleni ole mihinkään muuhun kuin pienillä, alle 10 mg annoksilla baarissa sekoiluun. Tämä matka osoitti, että kyllä siitä on ihan kunnon sohvamatkailuunkin.
Muuten, jos haluaa kokeilla jotain ihan muuta, tai ainakin erilaista niin suosittelen tuota Blue Note kaikille, joille ei ole entuudestaan tuttu!
