Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
-
ViCe
- Psykonautti
- Posts: 67
- Joined: Wed 26 Dec 2007, 20:38
Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Suomen poliisi ottaa maaliskuun alussa käyttöön verkkosivustoille tulevan painikkeen esimerkiksi huumausainerikoksista ilmoittamiseksi. Alun perin nappulan oli tarkoitus olla punainen.
Vihjemenettelyn toteutuksen yksityiskohdat julkistettiin eilen illalla kansallisen Tietoturvaviikon avajais- ja päättäjätilaisuudessa Helsingissä.
Nappulassa olemme hyödyntäneet Norjan mallia, sillä Norjan poliisin käyttämä painike on punainen ja nimeltään Red Button, kertoi Poliisihallituksen poliisijohtaja Robin Lardot esityksessään. Suomen poliisin tummansininen tunnusväri tulee Lardotin mukaan käyttöön uudessa painikkeessa.
Keskitetysti seurattavan vihjepalvelun avulla verkon käyttäjät voivat ilmoittaa verkkoa hyväksikäyttävistä rikoksista tai muusta epäilyttävästä aineistosta poliisille. Teknisesti esimerkiksi keskustelusivustojen ylläpitäjät voivat lisätä sivustojensa koodiin vihjenappulan koodin, jolloin nappula linkittyy poliisin sivustolle.
Vihjeenannon helpottamiseksi poliisi on laatinut html-lomakkeen, jossa vihjeen aiheen voi rastittaa ennen lisätietojen antamista. Aiheita ovat muun muassa huumausaine- ja väkivaltarikokset sekä rasistiset rikokset. Vihjeen voi antaa joko nimettömänä tai omilla yhteystiedoillaan varustettuna.
Mallia Norjasta
POLIISI - nettivihje -tekstin sisältävän painikkeen ulkoasu on pitkälti Norjassa käytössä olevan painikkeen kaltainen. Norjassa painike tuli käyttöön toissa syksynä.
Suomen poliisi esitti painikkeen käyttöönottoa lokakuussa 2008 Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ampumavälikohtauksen jälkeen. Norjan käyttämästä painikkeesta esimerkki on nähtävissä muun muassa Chat.no-chattisivustolla.
Omat osionsa poliisilla on verkossa jo Facebookissa ja YouTubessa. IRC-Galleriassa päivystävät poliisit toimivat oikeilla nimillään ja kuvillaan.
lähde: http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article372996.ece

King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Hui, onneks vaultissa ei oo mitään laitonta sisältöä (kuten huumekauppojen nimiä jne).
Mehän toimitaan foorumin suhteen ainakin suhteellisen laillisesti.

naponen
- OD
- Posts: 1389
- Joined: Tue 22 Jun 2010, 01:46
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Hmm, tarkoittaako tämä ettei uskalla puhuakaan jos kotona on kasvit kasvamassa tänne foorumille. Osa kuitenkin tietää aika tarkasti asuinpaikkanikin. Isoveli tunkee nokkansa joka vitun koloon.
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Kirjoita pelkästään alueille mitkä eivät näy ulkopuolisille, kuten Yleiskeskustelukaan ei käsittääkseni näy tätä nykyä rekisteröimättömille.naponen wrote:Hmm, tarkoittaako tämä ettei uskalla puhuakaan jos kotona on kasvit kasvamassa tänne foorumille. Osa kuitenkin tietää aika tarkasti asuinpaikkanikin. Isoveli tunkee nokkansa joka vitun koloon.
En tosin ole varma näkyvyydestä, ja olen liian laiska tarkistaakseni.
Kuka vaulttilaisista käräyttäisi ketään kotikasvatuksesta muutenkaan?
Enkä usko että kukaan tänne rekisteröityy vain jotta pääsisi kiusaamaan huumeveikkoja.
Eli mun mielestä, ei tarkoita.
Paitsi jossain sienien kasvatus topikissa pitää ilmeisesti (jos tahtoo) olla varovaisempi asian suhteen,
sillä sitä pystyy kuka vain seuraamaan ja painelemaan sinisiä nappuloitaan.
Ei ainakaan kannata huudella henkilötietojaan missään mikä näkyy kaikille, jos puhuu samoissa yhteyksissä huumeiden kasvattamisesta.
-
Uke
- LD50
- Posts: 2130
- Joined: Mon 01 Dec 2008, 01:05
- Location: Hki
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
..eikö tästä aiheesta ollu jo joskus piitkän aikaa sitten topikkia? En tiiä, edelleen sitä mieltä että ihan naurettava tollanen 

''Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat: tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista, mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.''
PLUR Peace, Love, Unity, Respect.
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Muistaakseni ''Pienet Uutiset''-topikissa oli keskustelua tästä.Uke wrote:..eikö tästä aiheesta ollu jo joskus piitkän aikaa sitten topikkia? En tiiä, edelleen sitä mieltä että ihan naurettava tollanen
Naurettavaahan se.
-
sxoxyvg
- OD
- Posts: 1622
- Joined: Tue 19 Jun 2007, 02:22
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Painoin varoitusta.
negatiivisesti sekaisin
<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8761
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Joo no siis... äääh.
jos joku kertoo omista kasvatuksistaan niin en usko, että poliisi pystyy tutkiin mistä nämä tiedot tulevat vai pystyvätkö?
epäilen heidän toimia kyllä etteivät he varmaan tälläiseen rupea, ei resursseja eikä jaksa? Vai? Kuinka helposti täältä trakätään ihmisiä mahollisesti? Tuskin mitenkään...
Kohta täällä varmaan alkaa käymään valekyttiä.
EHKÄ JOPA MÄKIN OON KYTTÄ!
:heh: :heh:

jos joku kertoo omista kasvatuksistaan niin en usko, että poliisi pystyy tutkiin mistä nämä tiedot tulevat vai pystyvätkö?
epäilen heidän toimia kyllä etteivät he varmaan tälläiseen rupea, ei resursseja eikä jaksa? Vai? Kuinka helposti täältä trakätään ihmisiä mahollisesti? Tuskin mitenkään...
Kohta täällä varmaan alkaa käymään valekyttiä.
EHKÄ JOPA MÄKIN OON KYTTÄ!
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Kyl mä uskon et niillä kyvyt riittää jäljittämään/löytämään/tunnistamaan ihmisen foorumin viestien perusteella,
mut tosiaankaan en usko että niillä intoa siihen riittää.

horna
- Kameleontti
- Posts: 847
- Joined: Thu 28 May 2009, 18:42
- Location: Halinallemaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Ehkä dexma on piilokyttä, joka ei itse sitä tiedä. Jollain hienolla koodisanalla sitten aktivoidaan kesken suuren vaulttimiitin ja sitten se pidättää kaikkiDexma wrote: Kohta täällä varmaan alkaa käymään valekyttiä.
EHKÄ JOPA MÄKIN OON KYTTÄ!![]()
![]()
![]()
![]()
:heh: :heh:
![]()
Tuo nappula on kyllä ihan hyvä idea jollekin foorumeille esim. pedofiilejä tms. varten. Jos sellaisia aletaan kuitenkin laittaa joka hemmetin foorumille, niin kyllä poliisien laatikot alkaa täyttymään viesteistä nopeasti.
Science flies you to the moon. Religion flies you into buildings. Drugs just flies you. Choose!
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Onko sun mielestäs pedofiiliaa jos jossain foorumilla avautuu ja kertoo olevansa seksuaalisesti kiihoittuva ihminen lapsista?
Onko sun mielestäs kytillä oikeutta vahtaa porukkaa keiden seksuaaliset halut ovat törkeästi yleisen moraalikäsityksen ulkopuolella?
On toki eri asia jos joku sanoo ''raiskasin tossa pari lasta'' kuin että kertoo vain pitävänsä lapsia seksikkäällä tavalla mielenkiintoisina ihmisinä.

pumpa
- Psykonautti
- Posts: 78
- Joined: Tue 06 Jul 2010, 07:06
- Location: itä
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
mä uskon et tälläkin foorumilla on kirjautuneena siviilikyttä tai kyttiä..aivan varmasti.
ja lukeevat aivan mitä tahtoovat.
mielummin ajattelen näin kuin huutelen liikaa,ja sitten kadun.
ne "kehittyy" kokoajan,niinkuin tosta nappulahommasta huomataan.
ja lukeevat aivan mitä tahtoovat.
mielummin ajattelen näin kuin huutelen liikaa,ja sitten kadun.
ne "kehittyy" kokoajan,niinkuin tosta nappulahommasta huomataan.
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Miks niitä muka kiinnostais nistien toiminta?
On mun mielestä aika huvittavaa kuumottaa tommosia asioita,
miten uskallatte ees käydä kaupassa?
On mun mielestä aika huvittavaa kuumottaa tommosia asioita,
miten uskallatte ees käydä kaupassa?
-
pumpa
- Psykonautti
- Posts: 78
- Joined: Tue 06 Jul 2010, 07:06
- Location: itä
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
en usko etteivät seuraisi tätä foorumia,
koska täällä on paljon porukkaa,ja poliisi todellakin haluaa tietoa päihteilyn kehittymisestä,
ja mahdollisia vihjeitä jne.
eihän alussa vuosia vuosia sitten kukaan uskonut sitäkään et puhelimia todellakin kuunnellaan-ei läheskään kaikkien,mutta joidenkin diilereitten,nistien,että saatais kiinni ihmisiä.
ja on saatukin tuolla tavalla kiinni porukkaa kun puhelimessa on juoruttu "vähän" ohi suun..
kaupassa käynti on vähän eriasia..
jokaisella oma mielipide.

ferox
- OD
- Posts: 1070
- Joined: Sun 29 Mar 2009, 01:45
- Location: ?f=7
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Siis kyllä minusta on täysin kannatettava ehdotus, että joka sivun yläreunaan ilmestyisi tällainen virallinen painike.

“ ferox puhuu usein asiaa omas todellisuustunnelissaan ” — frapa
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
No vittu todellaki..King Ink wrote:Mehän toimitaan foorumin suhteen ainakin suhteellisen laillisesti.
Sananvapaus!
banniin menee meitsil ainaki heti jos nään et tääl tapahtuu yhtää mitää säätämistä.
Sitä mä katon pahalla.
murr
No siis todellaki
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
No aivan varmasti.pumpa wrote:mä uskon et tälläkin foorumilla on kirjautuneena siviilikyttä tai kyttiä..aivan varmasti.
ja lukeevat aivan mitä tahtoovat.
mielummin ajattelen näin kuin huutelen liikaa,ja sitten kadun.
ne "kehittyy" kokoajan,niinkuin tosta nappulahommasta huomataan.
Mut siis toi nappulahommahan on ihan läppä.. oikeesti.. vai siis ihan oikeesti
Nosiis ne ilmeisesti kaipaa roskapostia, kun ei NE muuten saaaaa..horna wrote: Tuo nappula on kyllä ihan hyvä idea jollekin foorumeille esim. pedofiilejä tms. varten. Jos sellaisia aletaan kuitenkin laittaa joka hemmetin foorumille, niin kyllä poliisien laatikot alkaa täyttymään viesteistä nopeasti.

Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
peltsi
- OD
- Posts: 1033
- Joined: Mon 11 May 2009, 22:53
- Location: MuuMaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Saadaankohan sitä tietää kuka nappia on painanut?? Vasikoiden unelma jos ei saada.
"I hurt myself today to see if I still feel"
*Johnny Cash - hurt*
*Johnny Cash - hurt*
-
Mushru
- Moderator
- Posts: 3003
- Joined: Mon 05 Jan 2009, 20:31
- Location: Stäshi
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
olis koomista jos joskus kytät ilmestyis oven taakse
"Saatiin intter netistä vihje että olit kirjoittanut
poltin vähä kujuu. Nyt sellille."
Hei wut..

. . . ヽ(-▽ -)ノ °●✺
-
Uke
- LD50
- Posts: 2130
- Joined: Mon 01 Dec 2008, 01:05
- Location: Hki
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Mushruumis wrote:olis koomista jos joskus kytät ilmestyis oven taakse
"Saatiin intter netistä vihje että olit kirjoittanut
poltin vähä kujuu. Nyt sellille."
Hei wut..

''Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat: tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista, mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.''
PLUR Peace, Love, Unity, Respect.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8761
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Miten niillä oikeasti voi olla tähän resursseja tutkia enään? Kun ei jaksa bustata koko porukkaa joka käy ostaan pajakämpästä pajaa?Mushruumis wrote:olis koomista jos joskus kytät ilmestyis oven taakse
"Saatiin intter netistä vihje että olit kirjoittanut
poltin vähä kujuu. Nyt sellille."
Hei wut..
tää on taas joku poliisi näyttää medialle juttuu..
-
peltsi
- OD
- Posts: 1033
- Joined: Mon 11 May 2009, 22:53
- Location: MuuMaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Jaa'a tuntuu siltä että kyttien resursseja nimenomaan huumepuolella on nostettu aivan vitusti..sääli että niitä vielä käytetään johonkin harmittomien hamppuilijoiden kiusaamiseen.
"I hurt myself today to see if I still feel"
*Johnny Cash - hurt*
*Johnny Cash - hurt*
-
Mushru
- Moderator
- Posts: 3003
- Joined: Mon 05 Jan 2009, 20:31
- Location: Stäshi
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Mää en jotenkin jaksa uskoo et ne kyttää huumeidenkäyttäjiä netissä ja ratsaa niitä vain
kirjotusten perusteella,ehkä jahtaavat the big dealereitä..
Ja uskoisin ton nappulan olevan enemmän lapsi/eläinpornoa varten,
tai tappajahulluille, kuin huumeidenkäyttäjille..
kirjotusten perusteella,ehkä jahtaavat the big dealereitä..
Ja uskoisin ton nappulan olevan enemmän lapsi/eläinpornoa varten,
tai tappajahulluille, kuin huumeidenkäyttäjille..
. . . ヽ(-▽ -)ノ °●✺
-
peltsi
- OD
- Posts: 1033
- Joined: Mon 11 May 2009, 22:53
- Location: MuuMaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Joo en miekään usko et mitää tollasii kyttäis..sitäpaitsi tollane ei ees kelpaa todisteeks.Mushruumis wrote:Mää en jotenkin jaksa uskoo et ne kyttää huumeidenkäyttäjiä netissä ja ratsaa niitä vain
kirjotusten perusteella,ehkä jahtaavat the big dealereitä..
Ja uskoisin ton nappulan olevan enemmän lapsi/eläinpornoa varten,
tai tappajahulluille, kuin huumeidenkäyttäjille..
"I hurt myself today to see if I still feel"
*Johnny Cash - hurt*
*Johnny Cash - hurt*
-
BrokenFinger
- Lepakko
- Posts: 160
- Joined: Fri 09 Jul 2010, 16:40
- Location: Oulu
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Ja eikö tuossa lukenut että foorumin ylläpitäjä voi lisätä napin foorumissensa? eli ei se tuonne vain ilmesty.
ja vaikka ilmestyisikin.. kukapa sitä täällä painaa kun täällä tuskin on montaa tuulipukua tai kukkahattua keskustelemassa hammastahnojen hintojen kehityksestä tai verhojensa pituudesta. Kyttiähän tänne on aivan satavarmasti rekannut ja tutkii jos sais isompia tekiöitä kiinni.. Mielestäni saisivat pitäytyä kunnon rikoksissa joista on pahaa muille.. tällä saralla järjestelmällinen ja laaja huumekauppa kyllä menee tuohon ryhmään.. 
-
XTCVelho
- Lepakko
- Posts: 179
- Joined: Fri 10 Sep 2010, 12:51
- Location: Velhovuori/Vantaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Tästä tarkemmin että hamppufoorumia ja kasvattajia siellä poliisi kahlaa aika ahkerasti lävitse ja kotietsintöjä täysin tuntemattomista syistä on tapahtunut. Eli kaikki ilmanvaihtolaitteet on ei hajua naapureille tai rappuun huoltomies ei ole käynyt ja silti tullut kotietsintä vaikka simputkin oli saatu hamppumarssista. Joten ei ole mitään muita vaihtoehtoja. Varokaa ihmiset!Mushruumis wrote:Mää en jotenkin jaksa uskoo et ne kyttää huumeidenkäyttäjiä netissä ja ratsaa niitä vain
kirjotusten perusteella,ehkä jahtaavat the big dealereitä..
Ja uskoisin ton nappulan olevan enemmän lapsi/eläinpornoa varten,
tai tappajahulluille, kuin huumeidenkäyttäjille..
Pannul ei muutaku kanaa, hyllys ei muutaku kamaa BITCH!
-
wRRa
- Moderator
- Posts: 2228
- Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
- Location: Pääsi sisällä
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
hei ihmiset voi kirjottaa netissä vaikka mitä paskaa
ei se oo sanottu et puoletkaan jutuista on totta mitä nettiin kirjotetaan. meitsiki voisin kirjottaa tänne että mulla on 5 kiloa heroiinia kaapissa tulkaa poliisit hakemaan! ja sitte ne tulis tänne ja löytäs kaapista säkin perunajauhoja.
"The Emperor... wants to conquer outer space. Yoda... wants to explore inner space, and that is the fundamental difference between the good and the bad side of the force."
-
tattimatti
- Psykonautti
- Posts: 129
- Joined: Tue 05 Oct 2010, 06:05
- Location: Vantaa
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Rottanappia painamalla pitäisi CD-Asemasta ilmestyä 9mm pelastus
"Peace, it does not mean to be in a place where there is no noise, trouble or hard work. It means to be in the midst of those things and still be calm in your heart" - Unknown
-
gaia
- Kameleontti
- Posts: 710
- Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Siis hetkinen. Eikö ylläpitäjät saa tuota nappia pois? Ja miten tuo edes toimii. Pitääkö henkilön A ainoastaan napsauttaa tuota nappulaa jolloin poliisin tietokoneella kuulu *plim* uusi vihje saapunut. Hieman vaarallista mielestäni jos näin on, sillä tuotahan voi kuka tahansa siinä tapauksessa käydä naputtelemassa pitkin päivää ottamatta kantaa mitä sivu sisältää.
Vai toimiiko?
-
wRRa
- Moderator
- Posts: 2228
- Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
- Location: Pääsi sisällä
Re: Keskustelufoorumeille tulossa poliisin nettivihjenappula
Huomasitteko minne toi nappi johtaa
?? Takaisin etusivulle!
Se on ylläpidon läppä.