Menee offiksi, mutta pitää kysyä mielenkiinnosta, miten ajattelet tuon tasapuolisuuden käytännössä toteutuvan? Uskotko karmaan joka saa hyvän ja pahan palautumaan lähettäjälleen kaikissa tapauksissa, tai jonkinlaiseen jälleensyntymiseen jonka seurauksena jokaisen rooli on olla toisinaan saalistaja ja toisinaan saalis?Aukikco wrote:Entäs jos tää kaikki nimenomaan onkin täysin tasa-arvoista, ja useimmat ei vaan huomaa sitä, ja siksi syyttää elämää?Uke wrote:eihän tohon voi muuta sanoa, ku elämä on epäreilua ja se ei ikinä tule olemaan tasa-arvoista kaikille, valitettavasti.
Itsellä eräs voimakkaimpia ahdistuksen lähteitä koko elämäni ajan on ollut nimen omaan se etten ole pystynyt löytämään älyllisesti rehellistä todellisuudenhahmotusmallia joka poistaisi epäoikeudenmukaisuuden maailmasta. Ja niin kauan kuin on epäoikeudenmukaisuutta, elämä on jatkuvaa kamppailua voittamisesta ja syyllisyyttä sen väistämättömästä seurauksesta syöstä joku muu häviöön. Kaikki uskonnolliset näkemykset tuonpuoleisessa tulevasta tilipäivästä tuntuvat pohjautuvan liiaksi perustelemattomiin aksioomiin ja moraalirelativistisiin paradokseihin kyetäkseen tarjoamaan ratkaisua.
Päädyin kuin päädyinkin lopulta löytämään tällaisen ajatusmallin -ehkä vähemmän yllättäen- mystisestä kokemuksesta, pohjautuen egotransendenttiseen tilaan jolloin ei ole enää minää joka voisi kärsiä. Tarkemmin analysoitaessa tätä muutosta todellisuuden hahmottamisessa voisin sanoa psykedeelien muuttaneen käsitykseni kokemuksellisesta tietoisuudesta panpsykistiseksi, aika-avaruuden erottamattomaksi osaksi, kuolemattomaksi ikuiseksi ykseydeksi, aiemman emergentin, mieli-ruumis -dualismin mukaisen hahmotustavan sijasta. Silloin ei ole enää kuolemaa. Kun epäoikeudenmukaisuuden dilemma oli poistunut, pystyin vasta alkaa elämään hetkessä koko sydämellä.
Päädyin itse asiassa jopa tuohon tietoisuuden ykseyden mahdollisuuteen jo aiemmin silkan päättelyketjun seurauksena kyseenalaistaen ulkopuolisen tarkkailijan mahdollisuuden tunnistaa matalin tietoisuuden tuottava systeemin kompleksisuuden taso, koska kaikkien systeemien käytös, ihmisen tietoiset aivot mukaanlukien, on selitettävissä pelkästään siinä tapahtuvien luonnonlakien mukaisten ketjureaktioiden lopputulokseksi tehden näin kokemuksellisesta tietoisuudesta tarpeettoman oletuksen (vaikkakin selvästi silti todellisen ilmiön) minkään systeemin käytöksen selittämisessä. Ja jos se on tarpeeton oletus sekä havainnoinnin ulottumattomissa selvästi tietoisille ihmisaivoille, ei ole kuin ennakkoluuloihin perustuvia syitä määrittää rajanvetoja sille miksi tietoisuus ei voisi olla havainnoinnin ulkopuolisena läsnä yksinkertaisimmissakin hiukkasten välisissä vuorovaikutustapahtumissa. Kuitenkin vasta omakohtainen kokemus tällaisesta tietoisuuden alkuperästä mahdollisti hahmotustavan tulemisen todelliseksi emotionaalisella tasolla.
Ja tuo taitaakin olla aika lähellä sitä perus happopää-new agellista näkökulmaa elämästä, sikäli kun olen ymmärtänyt. Olisi mielenkiintoista tietää missä määrin kokemuksesi mukailee omaani.
Haittapuolena tuossa on egon taipumus oikeuttaa itselleen epämoraalisia tekoja perustuen egottoman tilan oivalluksien jättämiin muistijälkiin. Vaikka nämä oikeutukset ovat tietenkin vääristyneitä koska ego väistämättä suodattaa kokemuksen itsensä läpi jolloin se menettää kontekstinsa. Kun ei ole minää eikä sinää ei ole myöskään mitään johon kohdistaa omaatuntoa. Joskus olikin kaverin kanssa puhetta että psykedeelit ovat muuttaneet arvomaailman oikeastaan aika nihilistiseksi. Tämä ongelma tuntuu tulevan pinnalle aina jos on trippailematta pidemmän aikaa ja alkaa huomaamattaan rakentaa itselleen taas minä-käsitystä tai "identiteettiä".
