Oma keskustelualue Killoille

Asiaa Asiasta Asiallisesti.
whenuntillthen

Oma keskustelualue Killoille

Post by whenuntillthen »

Tervehdys,

olen tätä ehdottanut myös hamppuforumilla (minne sain bännit, koska puhuin liikaa; forumilla) nojoo, mutta ehkä täällä olisi näkemystä noudattaa hieman erilaista kaavaa.

Tarkennan hieman nyt Kiltojen toimintaa, kun monelle on jäänyt epäselväksi niiden perimmäinen tarkoitus ja hupi. Postasin salanickillä tällaisen threadin hamppufoorumille äskettäin:

"Tervehdys,

tällaista sitten tällä kertaa, uusin merkki on taas julkaistu. Ehkä saataisiin tällä kertaa enempi sana kiertämään tai ehkä pitäisi vielä selventää MerkkiPelin tarkoitusta.

Eli kyseessä on, kuten Killatkin; eli voit itse vapaasti tehdä vaikka oman Killan. Uusin Kilta, mistä minä olen saanut tietää, oon KoodaajienKilta, mutta hey; ei kukaan estä sua perustamasta MyLittlePonyKiltaa, eikun miepäs perustan sellasen. No, nyt mie oon KiltaMestari siinä ja voin myös halutessani muodostaa siihen Neuvoston. Sittenhän porukka, ketä haluaisi kokoontua MyLittlePonyKillan tapaamisissa, alkaisi tapailemaan ja silleen, HKK sitten tapailee eri merkeissä ja pitää jäsentensä kesken yhteyttä ynnä myös opetustyö on vireillä. Tulemme tarjoamaan Suomen ensimmäisen oppisopimuskoulutuksen hampunkasvattajaksi ja myöskin MPK:lla on omat maailmanparantajaopetussuunnitelmansa vireillä.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että vaikka turisti ystäväisemme ei enää turise; miksi tehdä turhaa työtä, kun ylläpito ei vastaa kyselyihin ja uudet aiheet poistetaan välittömästi (mikä ei sekään enää onnistu, kun nimimerkki turisti ei enää voi tarkastaa edes yksityisviestikansiotaan) ja tässäkin menee ihan turhaan aikaa papattaessa kärpäsenkakoista, kun senkin ajan voisi käyttää johonkin hyödyllisempään, netti ei ole kuin työkalu ja haluaisin sitä juuri painottaa, että tämä MerkkiPeli on tarkoitettu ennenkaikkea Killan sisäiseksi vahventeeksi ja mukavaksi ajankuluksi, kyllä siitä irtoo monta tuntia hupia kun yrittää ratkaista jotain Merkkiä tai sitten siitä voi tehdä oman versionsa jos sellaisesta innostuu. Kuka tahansa voi jatkaa MerkkiPeliä omalla Merkillään, kyse onkin siitä; että kuka sen tunnistaa ja osaatko ratkaista sen, kuten riimukirjoituksen tai hieroglyfin.

Tässä nyt siis HKK:n Merkit aikajärjestyksessä uusimmasta alkaen:

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... nimetn.jpg

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... n/HKK4.jpg
http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... n/HKK3.jpg

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... n/HKK2.jpg

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... an/HKK.jpg

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... n/kota.jpg

http://i293.photobucket.com/albums/mm60 ... asdasd.jpg

Tässä myös forumille sopiva avatari alkuperäisestä logosta:

http://i293.photobucket.com/albums/mm60/an...n/koa.jpg"

Minulle on myös ilmoitettu muutamia Kiltoja, mistä olisi kiva saada myöskin keskustelua. Kun olisi oma osionsa Killoille, niin sinne voisi ketä tahansa helposti ilmoittaa Kiltansa ja myöskin siinä samassa topicissa hoituisi järkevästi keskustelu sen Killan asioista ja tiedottaminen esim. tapahtumista.

Haluaisin myös tuoda sen esille, että Kiltoja on toiminut ennenvanhaan todella paljon ja se on toimiva järjestelmä, koska se ei toimi rahalla ja keskittyy esim. HKK keskittyy hampunkasvatuksesta opettamiseen, niin pahojen entiteettien olisi todella vaikeaa käyttää tällaista systeemiä hyväkseen pahoihin tarkoituksiin. Lisäksi, koska Kiltojen hierarkia perustuu tietämykseesi alasta, niin sinulla on juuri niin hyvät "ylenemismahdollisuudet", kuin jaksat opiskella: riippumatta syntyperästäsi, rahatilanteestasi tai mistään muustakaan, mitä yleensä pidetään menestyksen merkkinä babylonissa.

Siksi haluaisinkin, että juuri tällä forumilla suorittaisimme tieteellisen kokeen, ensi askeleen muodostaa Suomeen toimivampi järjestelmä opetukseen, yhteiskunnalliseksi rakenteeksi. Ja kun nyt ajattelemme asiaa tarkemmin, niin mitä HAITTAA tästä voisi olla? Hyötynä mainittakoon se, että jokainen pääsisi halutessaan nyt helposti vaikuttamaan yhteiskuntamme asioihin ja tehdä vaikkapa oman Killan. Minä olen itse saanut pelkkiä hyviä viboja Killoissa toimimisesta: ihmiset ovat olleet todella innoissaan ja monet ovat todella pistäneet aikaansa ja uhrautumistaan pyynteettömästi maailmanparantamisen puolesta!

Ja vielä, onko meillä todellakin joku muu mahdollisuus nyt alkaa tekemään asioita yhdessä? Vai uskooko joku vielä, että nämä pahat entiteetit muuttavat tapojaan, muuta kuin pakon edessä: kun vuosi 2012 pyyhkii pois heidän valheensa, kuin vesi paljastaa puhtaanvalkoisen paperin tummien vesivärien alta. Siksi, miksi emme muuttaisi nyt heti tapojamme pois siitä, että ainoa keino vaikuttaa yhteiskuntaamme on palauttaa papereita virkailijoille? Ei se ole asioihin vaikuttamista, se on papereiden antamista virkailijoille. Asioihin vaikuttamista on keskustelu ja puhdas, rehellinen työ.

Ja nyt kun asiaa miettii, niin tuo paperikin on tehty puusta: mikä voisi vielä hyvin kasvaa siellä, en minä halua papereita palauttaa, kasvakoot puut rauhassa. Niin ikään, olisivat voineet myös ne hamput kasvaa siellä kaapeissa, tuottaen Suomeen lääkkeitä ja hyvää oloa, sensijaan: että ne kuolevat poliisien natsikellareissa ja kehoitetaan hakemaan ryynejä lääkäriltä. Tästä olen lähettänyt myös sossuun viestin, että en halua mitään ylimääräisiä papereita kotiini, mutta se ei onnistu; ilmeisesti he eivät saa paskapaperiorgasmiaan, elleivät voi lähettää minulle niitä:

http://naurunappula.com/g/12505
naponen
OD
Posts: 1389
Joined: Tue 22 Jun 2010, 01:46

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by naponen »

En tiedä mitä muut on mieltä mutta mun mielestä Kilta-asiat saisi tehdä vaikka ihan omaan Kilta-foorumiinsa jotta asiasta kiinnostuneet tulevat sitten sinne keskustelemaan. imo. :roll:
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8761
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by Dexma »

Joo siis niinkuin muillakin foorumeilla sulle on tainnut tulla eteen niin voit perustaa sen oman foorumin näille kilta jutuille...

Mun mielestä nämä kilta läpät voitas alkaa poistaa tältä foorumilta jos vain se kaikille sopii? Tuskin täällä muita kiltalaisia on kuin whenuntinlthen vai?
naponen
OD
Posts: 1389
Joined: Tue 22 Jun 2010, 01:46

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by naponen »

minusta lukkoon.

tästä Kilta-hommasta oli jossain jo eräänlainen info-topik (ellei sitä ole poistettu tai jotain) ja uskon että se topik riittää tälle asialle.
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8761
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by Dexma »

Saaks tätä käyttäjää bannia?

aika monella eri foorumilla näin jo tehty nähtävästi...
whenuntillthen

Oma keskustelualue Killoille

Post by whenuntillthen »

Tervehdys,

Nyt haluaisinkin keskustella Kilta-aiheesta koko foorumin väen kanssa. Killathan eivät toimi rahalla, missään Killan toiminnassa ei käytetä rahaa. Lisäksi, kaikki toiminta niissä on vapaaehtoista. Killan sisäinen hierarki perustuu siihen, kuinka paljon Killan jäsen osaa Killan hoitamaa alaa esim. HampunKasvattajienKillassa saat oppimestarin arvon, kun tiedät riittävästi kasvatuksesta. Killat siis pyrkivät lisäämään tietoa eli opettamaan ja myöskin ne ovat yleishyödyllisiä: HKK:n siemenpankki pyrkii jalostamaan siemeniä lääkekäyttöön ja ulkokasveiksi, näitä siemeniä tulee ilmaiseksi jakoon kunhan saamme vakautettua nyt viime talvena syntyneen geenipoolin. Tämän foorumin aiheeseen suoraan liittyvä Kilta on MuusikoidenKilta, mutta koska tämä on foorumi niin myöskin muita Kiltoja voi toimia täällä yleisen keskustelun periaatteella.

MaailmanParantajienKillalle on tulossa myös kesällä koulutustilaisuuksia, mitkä toimivat meditointipohjalta. HKK on myös Suomen ensimmäinen opetuslaitos, missä voit opiskella itsesi hampunkasvattajaksi, kysy lisää aiheesta minulta tai lähimmältä Killan toimitsijalta. Opetus on täysin maksutonta, kuten kaikki Kiltojen toiminta. Ketä tahansa oppimestari voi opettaa sinua ja lopuksi saat oppimestarin arvon ja stipendin tästä.

Minulle on myös ilmoitettu muutamia Kiltoja, mistä olisi kiva saada myöskin keskustelua. Kun olisi oma osionsa Killoille, niin sinne voisi ketä tahansa helposti ilmoittaa Kiltansa ja myöskin siinä samassa topicissa hoituisi järkevästi keskustelu sen Killan asioista ja tiedottaminen esim. tapahtumista.

Haluaisin myös tuoda sen esille, että Kiltoja on toiminut ennenvanhaan todella paljon ja se on toimiva järjestelmä, koska se ei toimi rahalla ja keskittyy esim. HKK keskittyy hampunkasvatuksesta opettamiseen, niin pahojen ihmisten olisi todella vaikeaa käyttää tällaista systeemiä hyväkseen pahoihin tarkoituksiin. Lisäksi, koska Kiltojen hierarkia perustuu tietämykseesi alasta, niin sinulla on juuri niin hyvät "ylenemismahdollisuudet", kuin jaksat opiskella: riippumatta syntyperästäsi, rahatilanteestasi tai mistään muustakaan, mitä yleensä pidetään menestyksen merkkinä babylonissa.

Siksi haluaisinkin, että juuri tällä forumilla suorittaisimme tieteellisen kokeen, ensi askeleen muodostaa Suomeen toimivampi järjestelmä opetukseen, yhteiskunnalliseksi rakenteeksi. Ja kun nyt ajattelemme asiaa tarkemmin, niin mitä HAITTAA tästä voisi olla? Hyötynä mainittakoon se, että jokainen pääsisi halutessaan nyt helposti vaikuttamaan yhteiskuntamme asioihin ja tehdä vaikkapa oman Killan. Minä olen itse saanut pelkkiä hyviä viboja Killoissa toimimisesta: ihmiset ovat olleet todella innoissaan ja monet ovat todella pistäneet aikaansa ja uhrautumistaan pyynteettömästi maailmanparantamisen puolesta!

Ja vielä, onko meillä todellakin joku muu mahdollisuus nyt alkaa tekemään asioita yhdessä? Vai uskooko joku vielä, että nämä pahat ihmiset muuttavat tapojaan, muuta kuin pakon edessä: kun vuosi 2012 pyyhkii pois heidän valheensa, kuin vesi paljastaa puhtaanvalkoisen paperin tummien vesivärien alta. Siksi, miksi emme muuttaisi nyt heti tapojamme pois siitä, että ainoa keino vaikuttaa yhteiskuntaamme on palauttaa papereita virkailijoille? Ei se ole asioihin vaikuttamista, se on papereiden antamista virkailijoille. Asioihin vaikuttamista on keskustelu ja puhdas, rehellinen työ.

Joten, keskustellaan aiheesta: mikä mietityttää Killoissa, mitä parannettavaa mielestäsi olisi, mitä tunteita Killat herättävät!

Savuisin terveisin,

- turisti, Kiltamestari
User avatar
ferox
OD
Posts: 1070
Joined: Sun 29 Mar 2009, 01:45
Location: ?f=7

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by ferox »

whenuntillthen wrote:Tervehdys,

Nyt haluaisinkin keskustella Kilta-aiheesta koko foorumin väen kanssa.
Oletko nyt täysin vakuuttunut siitä, että myös foorumi haluaa keskustella kilta-aiheesta sinun kanssasi?
 “ ferox puhuu usein asiaa omas todellisuustunnelissaan ”  — frapa
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8761
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by Dexma »

ferox wrote:
whenuntillthen wrote:Tervehdys,

Nyt haluaisinkin keskustella Kilta-aiheesta koko foorumin väen kanssa.
Oletko nyt täysin vakuuttunut siitä, että myös foorumi haluaa keskustella kilta-aiheesta sinun kanssasi?
Juu ei mua ainakaan kiinnostais. Eks tällä foorumilla pitänyt huumeista puhua enimmäkseen?
whenuntillthen

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by whenuntillthen »

On myös olemassa ShamaanienKilta. :)
User avatar
CYKO
Kameleontti
Posts: 531
Joined: Thu 14 Jan 2010, 09:41

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by CYKO »

whenuntillthen wrote:On myös olemassa ShamaanienKilta. :)
mielenkiintoista :roll: miten tämä liittyy mitenkään mihinkään tällä fooorumilla käsiteltävistä asioista?
User avatar
King Ink
LD50
Posts: 3910
Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by King Ink »

CYKO wrote:
whenuntillthen wrote:On myös olemassa ShamaanienKilta. :)
mielenkiintoista :roll: miten tämä liittyy mitenkään mihinkään tällä fooorumilla käsiteltävistä asioista?
Ei ehkä tän topicin aiheeseen.. mut psychoactive vault, tääl jutellaan hallusinogeeneist, eiks ne vähän voi liittää shamaanijuttuihinkin, aika pitkälti?
User avatar
CYKO
Kameleontti
Posts: 531
Joined: Thu 14 Jan 2010, 09:41

Re: Oma keskustelualue Killoille

Post by CYKO »

^psykedeelit liittyyvät kyllä sekä spiritualisuuteen että mystisyyteen mutta minusta näitä aspekteja ei täällä pahemmin puida. (ei minulla mitään sitä olisi, tosin..)