Paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuus jne

[Hitler]

Ahdistanut nyt jonki aikaa sosiaaliset kontaktit. Semmoset viitisentoista vuotta ainakin. Päihteet ja kivettyneenä seiniintuijottelu jeesaa kyllä pitkälle.

Chilli olo ollu ny pari päivää kun tuntuis vähän että kelat pyöriny jopa vähän samaan tahtiin kun tyypeillä ympärillä. Todennäkösesti päinvastaseen suuntaan silti. Empatiaa havaittavissa, melkein.

[Toma]

Paniikkihäiriö, sosiaalistentilanteiden kammo, masennus.. kaikki löytyy ja ilmeisesti perinnöllistä. Oikeella lääkityksellä oon saanu elämänlaatua paremmaks mut alkuun ku hoidin asiaa omatoimisella lääkityksellä nii onnistuin vaan pahentaa ongelmaa... Kerran oon kokenu parantuneeni tästä ja se aika oli ehdottomasti parasta aikaa mun elämässä. Mut sit se romahdus tuli taas. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja ADHD epäily löytyy myös. Päihteet pitää mut onnellisena. Ainakin niinkauan ku vaikutus kestää.... Sit palataan taas normaaliin olotilaan mikä nyt ei hirveen mukava oo mut kaikkeen tottuu.

[zerk]

Mulla hävis vuosia kestäneet ahdistusoireet kun laskin bentsot pois. Sen jälkeen ei ole ollu mitään ongelmia, paras ratkaisu minkä oon koskaan tehny.

[mattipatti]

Mistä johtuu et mulle tulee keväisin hirvee masennus, joka jatkuu koko kesän? Aamustakun nousen ylös ja menen pihalle ja aurinko paistaa mukavasti, tunnen kuinka hyvä olo valtaa mielen ja tuntuu ettei mikään voi mennä pieleen. Sitte ku aurinko alkaa kääntymään laskuun tunnen valtavan ahdistuksen sisälläni. Tänään huomasin taas saman kun menin 2-3 aikaan pihalle kun aurinko oli jo hieman laskemassa, mieleni valtasi tuo ahdistus ja lievä paniikki että jtn kauheaa tapahtuu.

[Baikonur]

Nostan nyt vanhaa topiccia kun en keksi parempaakaan paikkaa mietinnöilleni.

Nyt olen pari viikkoa ollut aika huonossa jamassa, en jaksa tehdä oikein mitään, itken usein ja ahdistaa. Mikään ei oikein kiinnosta, haen vain epätoivoisesti sosiaalisuutta, mutta mistään ei tunnu sellaista löytyvän. Hyvin usein mietin itseni tappamista, mutta en voi, koska vanhempani eivät ikinä pääsisi siitä yli ja minun täytyy pitää huolta kissastani. Olen miettinyt masennuslääkkeiden aloittamista, mutta en usko, että niistä olisi mitään apua, koska ne eivät poistaisi masennuksen syytä, sitä, että elämäni on hyvin tyhjää.

En päässyt opiskelemaan, eikä minulla ole töitä, joten olen päivät yksin. Kaverihin olen yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta joko he eivät edes vastaa viesteihini tai eivät ehdi koskaan nähdä, koska heillä on omia kiireitä. Mies ymmärrettävästi haluaa viettää aikaa myös kavereidensa kanssa, joten usein olen myös illat ja joskus yötkin yksin. Olen yrittänyt käydä netin kautta miiteissä, mutta niitäkin on hyvin harvoin enkä ole tutustunut niissä kehenkään. Yritän usein tehdä kotitöitä ja opiskella oman mielenkiintoni mukaisia asioita jne., mutta yksinäisyys tulee niin piinaavaksi, että mieluummin vain olen koneella tai nukun.

Luin tänään yhtä kirjaa, jossa kuvattiin kuvitteellisen yhteisön elämää. Sellaisessa yhteisössä olisin luultavasti onnellinen, aina muiden seurassa, yksinkertaista elämää ja yksinkertaista uskonnollisuutta, joka on yhteydessä maahan. Ei tarvitsisi olla huolissaan tulevaisuudestaan ja pelätä, ettei elämä ikinä muutu tästä paremmaksi. Olisin kyllä kohtuullisen tyytyväinen sitenkin, että opiskelisin minulle mieleistä alaa ja saisin sieltä ehkä uusia kavereitakin, mutta se nyt ei ole mahdollista ainakaan ennen seuraavaa yhteishakua...

Olisin kyllä kiitollinen jos jollakulla olisi jotain vinkkejä, miten selvitä tästä tilanteesta. Mielenterveyshoidossa olen ollut jo monta vuotta, ja terapiassa käyminenkin on muuttunut niin hirveäksi, että joka kerta kun tulen sieltä, olo on vain pahempi. Puhuminen ammattiauttajien kanssa ei auta, koska ei se korvaa oikeaa ystävyyttä. Mikään psykedeelitrippaaminen ja asioiden pohtiminenkaan ei ole auttanut hirveästi, sitä paitsi yksin trippailu on minulle yhtä tuskaa, kun ei ole ketään kenen kanssa puhua. Kiitos jos joku vastaa tähän jotain, ja jos edes luitte.

[SadPanda]

Mä en tiedä mistä tämä johtuu, onko tutkarit aiheuttanu tän mulle koska joka aamu kun herää niin se alkaa, vituttaa herätä, ahistaa, luon solmuja päähän tyhmistäkin asioista( tyyliin pakkooireista ajatushäiriöitä) kuumottelen turhia teen kärpäsestä härkästä luon kuumotuksia itelleni ja ahistun kokoajan enemmän ja enemmän. Paniikkihäiriökohtauksia sitten siinä samalla hikoilua pelkotiloja yhtä helvettiä..Vai johtuukohan tämä siitä että kun ei ole rutiinia eikä ole tehnyt mitään moneen vuoteen muuta kun ollut joutilaana.Toisaalta ei voi tehdäkkään mitään ku on näin ahistunu. Sittenkun menee lääkäriin niin menee hakemaan niitä bentsoja, jotka oikeasti auttaa mutta sitten taas tulisi koukutettua ittensä niihinki. On tämä oikeasti aika stressaavaa ja tuntuu ettei aurinko paista tähän risukasaan enää koskaan. Noh, oneksi iltaa kohden aina olo paranee ja ahidistus alkaa katoamaan.

En tiijä mikä neuvoksi. katkolle tutkareista vaikohan mitä..

[King Ink]

Joo Panda, rauhottele vähän douppaamisen kanssa. Luulen, et ei se ainakaan tilannetta huononna.

Eikä Baikonurille kummempia vinkkejä, mutta koita pärjätä.

[mauseri]

Mulla hävis vuosia kestäneet ahdistusoireet kun laskin bentsot pois. Sen jälkeen ei ole ollu mitään ongelmia, paras ratkaisu minkä oon koskaan tehny.

Mulla ihan sama. Ei ne bentsot auta mitään sit ku niihin on tottunut.

Ja Panda: Veikkaan et oot vaan doupannu liikaa/liian kauan, oisin voinut itse kirjottaa ton tekstin viime talvena.. Koita pitää vaik kuukauden tauko kaikesta ni voi helpottaa. Mulla ainakin tollanen olo paheni douppaamalla siihen pisteeseen et teki mieli tappaa ittesä..

Nykyään ehkä pahin ongelma mulla on se et aina ahdistaa oma käytös kun on enemmän ihmisiä. Tuntuu et ei osaa puhua selville ihmisille yhtään mistään ja kaikki mitä sanoo kuullostaa tyhmältä. No, kai toi ajan kanssa helpottuu kun tulee lisää kuivaa aikaa mittariin.

[Baikonur]

Eikä Baikonurille kummempia vinkkejä, mutta koita pärjätä.

Kiitos

[Vape]

heh itsellä vaan parani masennus kun heitin lääkkeet roskiin. vähän liikuntaa ja ruokavaliota kuntoon niin alkaa mieli kirkastuun vielä enemmän

ahdistus nyt onkin sitten toinen asia, mutta sentään masennus selätetty

[frapathea]

Baikonur, kinkkistä! Oon itekin ollut aina aika yksinäinen, joskus se kalvoi pahemman kerran mut omaks onnekseni oon itte oppinu valtaosan ajasta nauttimaan omist oloistani. Mut muistan kyl elävästi ne ajat ku olin vaan vitun tukossa, ni ei tehny mieli tehä mitään mist olin ennen saanu kiksei, ei piirtää eikä soittaa koska luulin etten kuitenkaan osais, eikä mitään muutakana koska "ei se kuitenkaa auttais, eikä mul ees oo mitään", joten selasin vaan päivät pitkät intterin netin hauskoja kuvia ja mätänin ahistuksessani himassa ja vedin huumeit vähä välii mut ei niitäkää kokoaikaa pystyn säätää ku ei tuntenu ketää aktiivisest.. Ehh.. Ja irkkiaddiktioo.. Kaikkee.. Bleh. En tiiä pääseeks epäsosiaalisuudesta koskaan varsinaisesti irti, emmä ainakaa oo varsinaisesti päässy vaikka tuon erään toisen foorumin porukasta on irronnu paljon mun jutuist ilmeisesti tykkäävii kaiffarei, mutku aina se outo olo minkä tahans porukan seuras, et ei tää nyt sit ehkä kuitenkaa kovin tyydytä mua.. ... Vittu ei auta muutaku vaa meditoida himpes.. Koettaa hyväksyy sitä ettei elämä tuu välttämättä ikinä olemaan sellasta mitä mulle väitettii et se tulis olemaa,..

Mua on itteeni auttanu vuosien ahdistuskierteessäni lopult sen tajuaminen ja sisäistäminen, et mä tuun luultavasti ikuisuuksien ajan tai ainaki hiton pitkään seilaamaan tajunnan- ja mielentilast toiseen ja aina ne ei oo sellasii millasii toivoisin niiden olevan. Oikeastaan sen myötä niist on alkanu tulla enemmän sellaisia, millaisia toivoisin niiden olevan. Tiiän et se ei oo helppoo ajatella kaikkia tilojaan jotenkin asiaankuuluvina ja kehittävinä ja osana "spirituaalist kehityst" tai whatsoever, ku olo on ihan paska ja tekee vaan mieli lakata olemast, mut äh, ASIALLE EI VOI YHTÄÄN MITÄÄN.

Mua on kans lohduttanu tieto siit, et vanhat uskonnolliset meiningitkin tuntevat niinkutsutun sielun pimeän yön ilmiön. Itsemurha-ajatuksiin liittyen tsiigaa etenkin buddhist parallels ja desire for deliverance. Eiiivvittu ku oonki välillä toivonut et joku vaan hakis mut pois täältä, ettei mun tarvis enää avata silmii, ettei tarvis enää olla, voi saatana.

Mä oon kokenu pitkittyneen ahdistuneisuuden, eristäytyneisyyden ja vihan maailmaa kohtaan siit hyvänä, et ku lopulta en oo vieläkään päätynyt tappamaan itteäni kaikest halust huolimatta, niin se on pakottanut mut ettimään käytännöllisempiä tapoja suhtautua kärsimykseeni. Ku ei oo ollu mitään mihin paeta sitä, koska välil ei oo ketään jolle puhua eikä mitään mitä vois tehdä asialle, muutaku istuu ja kattoo ja koettaa muistaa, et kokija ≠ kokemus.

Voimii.

[Baikonur]

Voi frapa, kiitos. En tiedä mitä tuohon sanoisin, tallennan varmaan viestisi ja lueskelen sitä vielä uudemman kerran. Tuon kaltaisista ajatuksista olen aikaisemmin saanut voimia, mutta kun tulee uusia haasteita, niin ratkaisut jotenkin unohtuvat eikä taas yllättäen näe mitään ulospääsyä tilanteesta. Taidan ainakin ruveta taas lukemaan erästä kirjaa joka on minulle pitänyt seuraa monina vaikeina hetkinä, nimittäin Jyrki Laineen Sanoja päivin ja öin. (Kirjan nimi siksi, jos joku vaikka joskus lukee näitä juttuja ja on kiinnostunut. Ei ole muuten mitenkään uskonnollinen kirja tuo, vaikka siltä kuulostaakin.)

Ajattelin myös laittaa tähän huolinuken toimintaperiaatteen mukaan kaksi asiaa jotka vaivaavat tänä yönä. Se, että en ole saanut kunnolla nukuttua ja pelkään, että se kehittyy kunnon unettomuudeksi. Minulla on uusi psykiatri, enkä tiedä milloin saan hänelle aikaa tai määrääkö hän sellaisia lääkkeitä kuin tarvitsisin. Toinen asia on se, että en pääse käymään harrastuksessa, joka varmaankin auttaisi minua tässä, koska bussimatka sinne on niin ahdistava ja pilaa koko päivän, jos menen.

[King Ink]

Sain tossa viime viikolla paniikkikohtauksen kaupassa. Tai mitään varmuuttahan tästä oo, mut jälkeenpäin ku selailin netistä tietoa niin oireet ainakin täsmäs aika täydellisesti niihin mitä on yleisesti lueteltu.

Tuli ykskaks juustohyllyä etsiessä tosi epätodellinen olo, en saanu kunnolla katsottua kuin yksittäisiä kohteita näkökentässä. Rupes hiukan oksettamaan ja mahaan koskemaan, lisäks tuntu sellasta pientä kihelmöintiä vähän koko kehossa. Kävi ihan ylikierroksilla. Rupes pelottamaan et mitäs hittoa tässä näin käy, sanoin isälle että meen vähän haukkaamaan raitista ilmaa ja menin sitten ulos kaupasta. Istuin rappusille ja mulle tuli ykskaks tosi kylmä. Istuskelin siinä sitten ja valuin kylmää hikeä. Vainoilin et pikkupojat tuijottaa mua ja luulee nistiks. Meni joku 15 minuuttia rauhottuessa, mahaan kyl koski loppuillan. Henki ei kulkenut kauheen hyvin myöskään.

Sen jälkeen on ollu vähän omituinen olo kokoajan.

Ei mitään suurempaa friikkausta sattunu, ku sain itteni rauhoiteltua ja vilinästä pääs aika nopeesti pois. Jätti vähän semmosen olon et mitä vittua, miks mulle käy näin, miks mulle. Oli kyllä joku vajaan viikon alkoholiputki takana, et se voi jotenkin liittyä asiaan. Ja lisäks koko viikon tuli nukuttua ja syötyä toooosi vaihtelevasti.

Tai sit se oli joku fläshbängi ku tais terkkari varoitella semmosista. Tai psykoosi, tai joku. Kuulostiko paniikkikohtaukselta?

[zerk]

Kyllä tossa mun mielestä ainakin on paniikkikohtauksen piirteitä.

[Aesma]

Jep siltä tai joltain ahdistuskohtaukselta kuulostaa..
Itelläni samanlaisia oireita tulee usein liiallisesta hatsin poltosta.
Joskus, vaikka olisi kuuma kesäpäivä, saattaa paleltaa ja tärisyttää niin vitusti, että pakko mennä kuumaan suihkuun lämmitäkseen.. :S

[tRip]

Mun mielestä paniikkikohtausta kuvaa parhaiten termi 'paniikinomainen tila'
Se piste kun tuntuu ettei kykene enää hallitsemaan ahdistustaan.. menettää kontrollin.. ahdistus ikäänkuin valahtaa koko kehon pakokauhuksi.

emt, toi on ehkä mun käsitys paniikkikohtauksesta. Niitäkin on niin monenlaisia ja eriasteisia.

King Ink, uskoisin että paljon on vaikutusta sillä kun mainitsit alkoholinkäytön ja epäsäännöllisen ruokailun.
Itsellä nämä, kuin myös valvominen ja stimulantit tuppaavat aiheuttamaan, varsinkin hatsia kun säännöllisesti poltin, juuri tuonkaltaisia tiloja.
Hetken epätodellisuuksia.. vaikea niitä oikeastaan selittää.

Mua ahdistaa, ja hermostuttaa liika hälinä, ylenpalttinen sosiaalisuus, ylipäätään jos on liian monia tuntemattomia ihmisiä läsnä.
Myöskin jos kokee olonsa vaikeaksi jonkun ihmisen seurassa, ahdistaa.

Mua ahdistaa oikeastaan aina. Oppinut sitäkin hallitsemaan, ja on tiettyjä ihmisiä joiden kanssa koen olevani 'turvassa'
Olen tietyllätapaa sosiaalinen yksineläjä. Niin helppoa on vain käpertyä omiin tekemisiinsä ja keloihinsa, mutta lopulta siihenkin homehtuu ja kaipaa ihmisiä ympärilleen. Mutta harvassa ovat ne, joiden seura tuntuu tyynnyttävän rauhatonta mieltäni.
Tai ylipäätään ihmiset joiden seurassa osaan vapautua olemaan täysin oma itseni, ja sen lisäksi vielä päästää valloilleen se minun sosiaalinen puoli, hyväntuulisuus ja kaikenmoinen väkertäminen ja säheltäminen yhdessä toisen kanssa on tosi hauskaa.

Joskus painittiin yhden frendin kanssa (broidien kanssa me ollaan harrastettu sitä ikämme)
Yllättävällätapaa se lähensi suhdettamme, ikäänkuin olisi jokin 'lukko' auennut, eikä toisen seura enää aiheuttanutkaan samassamäärin sosiaalista väsähdystä, oman itsetuntoni latistumista tai muutakaan.

Itsellä juurikin tuo sosiaalinen ahdistus on ehkä kaikkein rajoittavin 'ongelma'
Sen lisäksi ahdistun vielä yksinäisyydessäni helposti.
Vaikeeta pitää tasapainoa yllä.. Vaikeeta säädellä, ja säästellä omia voimavarojaan, ja oppia tuntemaan tilanteita ja ihmisiä, minkälaisia fiiliksiä ja tuntemuksia, tunnelmia ne aiheuttavat.

Jokainen kumminkin säteilee joinkinlaista omaa itseään.
Jos en pääse samalle tasolle toisen kanssa, vaan esim. tunnen tiettyä alemmuutta, saattaa koko tilanne ja tunnelma muuttua hyvin äkkiä siihen etten oikein saa sanaa suustani, ja hermostuneena sähellän jotain, koska minun on vaikea olla tekemättä mitään.

Joskus koen jonkun ihmisen herkistävän itsetuntoni tai itsetuntemukseni eri tasoille, joskus se voi myös olla lamauttavaa, koska tunnen äärimmäisen herkästi pieniä vivahteita tunnelmissa.

En tiedä miten tästä tekstistä saa oikein tolkkua, kun huomaan kuinka vaikeaa on selittää omia tuntemuksiaan, jotka helposti voivat johtaa yleistyneeseen ahdistuneisuuteen kaikkea kohtaan.
Ja sitten taas käperryn omaan maailmaani. Sieltä vain on tuskaisen vaikeaa joskus vängertää itsensä takaisin 'ihmisten ilmoille'

Jännää myös miten jännitys luo herkkyyden, pelko ahdistuksen, ja ahdistus ilon pilkahduksen.

Kaikkein parasta on kun INNOSTUU asioista, ja voi jakaa sitä toisen kanssa yhtä vilpittömällä innolla.
Se on vain niin helposti tukahdutettavissa jos toinen ei ole samalla aallonpituudella.
Myöskin se aiheuttaa joskus tukalia tilanteita, kun jos on fiilis ettei oikein ole sanottavaa, mutta kaipaa vain toiselta seuraa ja läheisyyttä.. ja jos kyseinen henkilö ei ymmärrä sitä, vaan kiusaantuu hiljaisuudesta. Silloin tulee itselle tunne että ikäänkuin minusta haluttaisiin päästä vain mahdollisimman kohteliaasti eroon.

Myönnän että usein ylitulkitsen varsinkin 'negatiivisia' sosiaalisia kommervenkkeja.
Joskus taas osaan ottaa oman adhd-sähellyksen asenteella, ja itsekin nauran hörhöpäisyydelleni.
Mutta siitäkin joskus seuraa kiusaantumista, kun kiusaantuneena höhöttelen omille toimilleni ja toinen puuhailee vain omiaan tai ei reagoi sen kummemmin. Siinä tulee jotensakin tyhmä olo.

nohmut.. hmm.. eipä mulla nyt kait muuta höpötettävää ole, vaikka voisinkin höpöttää ummet ja lammet.

Siispä päätän tekstini ummetukseen.

[zerk]

Mä samaistuin aika paljon tribh tohon sun tekstiin...

[frapathea]

Kuulostiko paniikkikohtaukselta?

Vähän tollasia ne joo on. Kuvauksen perusteella ei rajuimmast päästä, ja vähä hankala välillä vetää ahistus- ja paniikkikohtauksen välille rajaa, joskin paniikkikohtauksis tuntuu olevan just sellane tosi nopee ja arvaamaton naksahdus ja vyöry, siin mis ahdistuskohtaukset tuntuu enemmän sellaselt hiljaa hiipivält liejulta...

Mut joo, lievähkölt paniikkikohtaukselt kuulost. Onneks pääsit rauhas istumaan hyvis ajoin, jos ei oo ennen saanu kohtausta ni täysmittaisen hyperventilaatiokohtauksen saaminen julkisella paikalla voi olla hiton ilkeetä, ku ite ei tiiä mitä tapahtuu eikä muut tiiä mitä tapahtuu. Kantsii varmaan niille vanhemmille ja muille kertoo et näin kävi ellet jo tehny sitä, että on sitte ainaki joku, joka osaa riittävän rauhallisesti suhtautuu jos viel jotain käy, nuo ku eivät tuppaa olemaan vaarallisia muuhun kuin pakokauhuun yhistettynä, vaikka "ikäviltä" (tuntuu oudolt sanoo noin ku en oo kärsiny kohtauksist nii pitkiin aikoihin ) saattavatkin tuntua.

[naponen]

Mä sain pitkästä pitkästä aikaa kohtauksen, viime yönä. Se tuli ihan puun takaa.
Piti mennä sänkyyn vaikkei yhtään ollut uni ku aamusta piti herätä aikaisin. Siinä mä sitten pyörin ja ajatukset alkoi ajelehtia... Aloin kuvitella kaikkea, entä jos joku tulee ja satuttaa meitä? Hassua, eihän tänne sisälle kukaan lukitun oven läpi pääsisi (tai aikoisi edes tulla), mutta ajatus oli niin vahvana...
Hetkessä huomasin levottomuuteni kasvavan. Palelsi ja oli kuuma yhtä aikaa, sydän hakkasi, tärisin ja tuntui että oksennan tai pyörryn hetkenä minä hyvänsä. Korvat meni lukkoon ja päässä kuului sellainen tosi kimeä ääni. Hyperventiloin. Olo oli kaikinpuolin kamala, teki mieli vaan hypätä sängystä ja juosta oloa pakoon huutaen. Mut en päässyt sängystä mihinkään, takerruin vain vierustoveriin kovemmin.

Mietin että olisin käynyt ottamassa xanorin, kun ei oikein muutakaan mulla ois ollu avuks. Olisinki ottanut, jos olisin päässyt sängystä pois keittiöön asti.Toisaalta taistelin pitkään, että kyllä se olo menee ohi ilman nappeja, mulla on kaikki hyvin jne... Mut sit olo oli jo niin kamala että ajattelin lääkkeeen olevan ainut apu, mut sit en päässyt sitä ottamaan.

Heräsin tuossa tunti sitten, pari tuntia kellon mukaan oon nukkunut. Vieläkin paleltaa ja silmiä kirvelee ja punoittaa. Tuntuu että on itkenyt hulluna, vaikken kyllä muista itkeneeni yöllä.

Mulle ei oo aikoihin tullu mitään tälläsii. Kyllä tää yksin oleminen on välillä rankkaa, ja elämässä on niin paljon muuttujia ym tällä hetkellä että se stressaa paljon. Mutta oon elänyt sen kanssa, iltaisin oon vähän jännittynyt mutta se on sitten mennyt ohi. Mut nyt se meni niin yli et huh...

[zerk]

Mulla on aikoinaan diagnosoitu paniikkihäiriö ja se rajoitti elämää aika rajusti vielä silloinkin, kun sain lääkityksen. Nykyisin elän ilman mitään lääkitystä ja vaikka kärsin edelleen joskus paniikkikohtauksista, niin olen oppinut hallitsemaan niitä aika tehokkaasti. Helppoa se ei ole ja vaatii paljon työtä, mutta täysin mahdollista.

[farout]

Vaikka olen yleensä tosi sosiaalinen välillä taas hyvinkin sulkeutunut, mutta tulen ihmisten kanssa toimeen pääosin hyvin. Aina keskustassa kameroiden yms ihmismassan keskellä jotenkin vaikea olla, onneksi siihen on kuitenkin lääkitys.

[wRRa]

Minä pääsin eroon paniikkihäiriöstä, kun lakkasin yrittämästä päästä eroon siitä.

[frapathea]

Nykyisin elän ilman mitään lääkitystä ja vaikka kärsin edelleen joskus paniikkikohtauksista, niin olen oppinut hallitsemaan niitä aika tehokkaasti. Helppoa se ei ole ja vaatii paljon työtä, mutta täysin mahdollista.

Näin ja

Minä pääsin eroon paniikkihäiriöstä, kun lakkasin yrittämästä päästä eroon siitä.

näin.



Piti vaa päästä korostamaa, et

näin.

[tRip]

Nykyisin elän ilman mitään lääkitystä ja vaikka kärsin edelleen joskus paniikkikohtauksista, niin olen oppinut hallitsemaan niitä aika tehokkaasti. Helppoa se ei ole ja vaatii paljon työtä, mutta täysin mahdollista.

Näin ja

Minä pääsin eroon paniikkihäiriöstä, kun lakkasin yrittämästä päästä eroon siitä.

näin.



Piti vaa päästä korostamaa, et

näin.

No jotensakin näin se varmaan menee..
Mulle lääkkeistä ollut rehellisesti jopa hyötyä kohtaamaan itse kohtaus, enkä enää vuosiin ole ajautunut paniikkiin, vaan oppinut jotenkin handlaamaan sen etten anna mieleni ajautua paniikkiin asti.

Mut jotenkin toi että 'yrittää siitä päästä eroon'.. ni ei se must niinkään ihan mee.. okei, ei liikaa yrittämäl mikään onnistu, mut must pikemminki kohtauksista voi oppia pois
Kait sä vähän samaa vissiin meinasitkin.

Ja vielä sitä vaan, et paniikkihäiriö on eriasia kuin yksittäinen paniikkikohtaus.

[frapathea]

Ja vielä sitä vaan, et paniikkihäiriö on eriasia kuin yksittäinen paniikkikohtaus.

Joo, tärkee huomio! Ite koen parantuneeni just nimenomaan paniikkihäiriöstä sikäli, että toistuvat paniikkikohtaukset eivät oo toviin häirinneet elämää. Kohtauksistahan ei voi edes varsinaisesti parantua, koska kohtaus on vaan sen kohtauksen ajan.

[wRRa]

Mut jotenkin toi että 'yrittää siitä päästä eroon'.. ni ei se must niinkään ihan mee..

En tiiä viittasiks sä tohon mun viestiin mut tarkentaakseni; mun mielest paniikkikohtaukset tosi usein johtuu siit, et pelkää menettävänsä kontrollin tai pelkää menevänsä paniikkiin ja sit panikoi sitä paniikkikohtaust. Emmä sano et aina, mut tosi usein paniikkihäiriö saattaa yksittäisest paniikkikohtauksest kehittyy just siks, et pelkää et kohtaus tulee uudestaan ja se pelko on just se mikä sen laukasee.

Esimerkkinä päänsisäisestä selostuksesta, jota paniikkikohtauksen aikana vois olla:

"Toivottavasti mulla ei tuu paniikkikohtausta nyt"
"Ei vittu, ei vittu, mitä jos se tulee"
"Apua, tuntuu et se ois ehkä tulos. Ei, mä varmast vaa kuvittelen. Ei se tuu. Ei se saa tulla. Ei nyt, ei tässä"
"Nyt se tulee, eiii, ei saa ei saa, ei saa mennä paniikkiin"
"Nyt rauhotu, ei oo mitään hätää. Oo ihan rauhassa."
"Ei, en haluu tuntee näit fiiliksii, en haluu, ei... EI!"
"KAIKKI ON IHAN HYVIN NYT ÄLÄ PANIKOI EI OO MITÄÄN SYYTÄ PANIIKKIIN"
"No niin, mieti jotain muuta nyt... jotain muuta... ei paniikkia... ei paniikkia..."
"APUA TÄST EI TUU MITÄÄN EIII MÄ MEEN PANIIKKIIN EN KESTÄ TÄTÄ APUA"
"KAIKKI IHMISET KATTOO MUA, EN HALUU ET TÄÄ TAPAHTUU NIIDEN EDES, MUN PITÄÄ PITÄÄ TÄÄ KASAS, EIIII"
"EN SAA MENNÄ PANIIKKIIN EN SAAAAA MENNÄ PANIIIKKIIIIIN EEIIIIII"
"RAUHOTU! RAUHOTU! RAUHOTU! RAUHOTU!!! MIKSEI TÄÄ JO LOPU!?? RAUHOTU!!!"

joo ja loppupuolel se kohtaus onki jo pääl...

Oon ite ainaki kokenu et toi paniikkikohtauksen "kieltäminen" vaa pahentaa kaikkee.

[Lehti]

Oon ite ainaki kokenu et toi paniikkikohtauksen "kieltäminen" vaa pahentaa kaikkee.

Jep, saattaa hyvinkin olla näin.

Jos tuntuu, että kohtaus on tulossa, niin antaa sen tulla. Sitä vastaan ei pidä taistella, koska kukaan ihminen ei kaiketi pysty taistelemaan sitä vastaan kieltämällä sitä (ainakin, jos kohtaus on päällä).

[PORBOT]

Mulla on sairaalloinen ahdistus omasta mielestäni. Pitää sitten odottaa mitä psykologi sanoo.

[lieta]

Paniikkihäiriö itselläni on ollut jo vuosia ja itse paniikkikohtauksen olen/olin (ennen tätä vuotta) saanut kerran. Bentsoja söin säännöllisesti muutamanvuoden kunnes tajusin etten niitä tarvitse, sillä kykenin/kykenen paniikkihäiriön kanssa kyllä elämään ilman lääkkeitäkin, kohtaukset olivat asia joita pelkäsin. Olen nyt muutaman vuodenajan kyennyt oikein hyvin olla ilman lääkkeitä, eikä minulla vuosiin ole ollut kohtausten pelkoa. Ennenkuin nyt sitten tänävuonna...Olen saanut muutamankuukaudensisään kaksi paniikkikohtausta ja kummatkin samankaltaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Minulla ei siis ole sosiaalisten tilanteiden fobiaa tai julkisten paikkojen pelkoa, mutta nämä paniikkikohtaukset sain kuitenkin tälläisessä yhteydessä.

Eli kohtaukset ovat kumpikin iskeneet aivan yhtäkkiä, myös siis tämä toinen kohtaus, joka sattui kaksipäivää ensimmäisen kohtauksen jälkeen, ilman että olisin panikoinut tuossa tilanteessa tai pelännyt kohtausta etukäteen. Ensin tuli sellainen lämpövirtaus kehonläpi, hapenpuutteentunne, tuntui että olisin saanut hetkellisen poissaolokohtauksen, aivan muutaman sekunnin mittaisen jonka jälkeen sekunttienverran oli hyvin epätodellinen ja lähes psykoottinenolo. En tiedä huomasivatko minua vastapäätä istuneet henkilöt tätä todellisuudessa lainkaan, mutta sinä hetkenä tuntui siltä että kaikki huoneessa olijat katsoivat juuri minuun enkä ollut varma oliko joku juuri kysynyt minulta jotain. Sellainen tunne vain tuli (vaikka kukaan ei ainakaan kysymystään toistanut jos näin oli) Kohtaukset itsessään eivät kestäneet kauaa, sillä hyvinnopeasti sain kohtaukset hallintaani ja kasattua itseni. Tästä kaikki taas jatkui normaalisti.
Ensimmäisen kohtaukseen jälkeen en jäänyt edes pelkäämään että saisin uudenkohtauksen, mutta tämäntoisen kohtauksen jälkeen minulle jäi sellainen (sekoamisen)kontrollinmenetyksenpelko, joka siis iskee nyt päälle kun olen samanlaisessa tilanteessa kun tuolloin kohtaukset saadessani. Sellainen kehonylivalmiustila. Ja nyt vaikka olisinkin ensin noissa tilanteissa keskittynyt ajattelemaan jotain aivan muuta, niin toisessahetkessä huomaankin että sellainen ilkeä paniikinomainen pelkotunne alkaa valtaamaan ajatuksiani, että mitä jos en nyt saakkaan keskeytettyä ajatusteni kääntymistä katastrofin puolelle. Joten olen nyt sitten vain lähtenyt pois tilanteesta. Tiedän kuitenkin että sellaisia hetkiä tulee, jolloin en pääsekkään heti lähtemään tilanteesta pois. Apu ei löydy siitä että aloittaisin syömään bentsoja ikäänkuin ennealtaehkäisevästi, eli että ottaisin lääkkeen ennen tuollaiseen tilanteeseen menoa, sillä tällähetkellä joutuisin sitten syödä niitä jokaikinenpäivä. Mutta mielellään kuulisin miten te muut olette toimineet tälläisissä tilanteissa?

enkä enää vuosiin ole ajautunut paniikkiin, vaan oppinut jotenkin handlaamaan sen etten anna mieleni ajautua paniikkiin asti.

Osaisitko kertoa keinoja joilla olet tähän tilanteeseen päässyt?

[frapathea]

enkä enää vuosiin ole ajautunut paniikkiin, vaan oppinut jotenkin handlaamaan sen etten anna mieleni ajautua paniikkiin asti.

Osaisitko kertoa keinoja joilla olet tähän tilanteeseen päässyt?

Vaikka et multa kysynytkään, niin paniikkihäiriön itseltäni parantaneena kiinnitin huomiota siihen, että käytit ilmaisua "kehon ylivalmiustila". Mulla parantui itsestään häiriö nimittäin just kehon jännitystason pidemmän aikavälin laskemisella. Käytännössä siis keskityin kuukausia opettelemaan rentoutumista.

Yks hyvistä keinoista on maata joka päivä selällään ja keskittyä rentouttamaan jokainen kehonosa yks kerralla päälaesta varpaisiin. Lihaspanssarit kun saa pois jatkuvasta pelkotilasta niin ainakin mulla vaan yksinkertaisesti ensin väheni ja helpottui, ja sitten katos kohtaukset.

Tosin niiden tilalle tuli sellasia satunnaisia euforiakohtauksia, että alkaa naurattaa ja vapista ja nytkiä kun tuntuu yhtäkkiä niin hyvältä.