Amanita muscaria, pettymys...

Psilocybe Cubensis, Amanita Muscaria...
PahaArkkitehti
Psykonautti
Posts: 63
Joined: Sun 24 Jul 2011, 20:20

Amanita muscaria, pettymys...

Post by PahaArkkitehti »

Tuli testattua viime perjantaina. Ei ollut niin kovinkaan päräyttävä kokemus, mutta kerrotaan nyt jotain.

Noin 5 grammaa hyvin kuivattua punakärpässienen lakkia ilman helttoja syötynä. Lisäksi muutamat savut kärpässieni/kukka jointista. Paino n. 70 kg.

Yllätyin kuinka hyvin sienet menivät alas. Pieneksi silpuksi leikellyt sienet olivat helppoa syötävää, kun laittoi ruokalusikallisen suuhun, kulaus vettä päälle ja nielaisu. Ei ehtinyt maistaa muuta kuin korkeintaan pienen suolaisen maun. Myös sienien polttaminen oli paljon helpompaa kuin olisin uskonut.

Ensin siis söin sienet ja noin 20 min myöhemmin muutamat savut siitä jointista. Viimeisistä savuista jäi kielen päälle pistelevä sienten maku. Nopeasti tämän jälkeen tuli hieman humaltunut olo, jointissa ollut kukka saattoi vaikuttaa asiaan.

Menin istumaan sohvalle. Kielen päällä pisteli kärpässienten maku. Yllättäen kurkkuunkin alkoi pistämään. Samalla tavalla kuin sinne olisi joutunut ampiainen piikittämään. Myös kitalakeen alkoi pistämään. Ihan kuin suu ja nielu turpoaisi... Mitä vittua? Voiko kärpässienille olla allerginen. Päätin että on parempi olla kuumottelematta asiaa vaikkei tuntemus ollut lainkaan miellyttävä.

Laitoin napit korviin ja jäin silmät kiinni kuuntelemaan musiikkia. Suussa ja nielussa pisteli vittumaisesti mutta muuten olo oli aika hyvä. Silmät kiinni tuntui, että ympärillä pyörisi porukkaa kävelemässä edestakaisin edestäni. Avasin silmät kaverit olivat samoilla paikoilla kuin aiemminkin. Jatkoin silmät kiinni olemista. Ajattelu tuntui vähän syvenevän. Ympärilläni pyörivät olemattomat ihmiset jatkoivat pyörimistään. Välillä tuntui siltä, että joku olisi tullut ihan viereen tuijottamaan minua... Ajattelin että se on joko harhaa tai sitten joku kaveri tekee sitä kiusallaan. En viitsinyt edes avata silmiä.

Kuulin musiikin läpi, että kaverit olivat menossa tupakalle. En jaksanut avata silmiäni, mutta "tunsin" kuinka he menivät ulos ovesta. Melkein heti tämän jälkeen tunsin kuinka joku kiersi taakseni sohvan ja seinän väliin ihastelemaan seinällä olevaa taulua. Mitä? Sohvahan on seinässä kiinni! Ei sinne väliin kukaan mahdu... Eikä seinällä ollut edes mitään tauluja vaan seinälippuja, mutta sinne mennyt henkilö katsoi varmasti taulua... Oli pakko avata silmät ja todeta, ettei siellä kukaan katsonut taulua. Sama tuntemus toistui pari kertaa.
Myöhemmin illalla kiinnitin huomion toiseen seinälipuista ja se näytti kyllä paremmalle kuin aiemmin.

Kun kaverit palasivat tupakalta avasin silmät. Olot tekivät jännää sykliä: Älytön pistely kielessä => Jotain jännää oloa, en osaa kuvailla => Euforiaa => Pistely kielessä alkaa taas => Sama sykli jatkuu...

Loppuilta meni paukkuja poltellessa, kun huomasin, ettei sienistä tulisi enää mitään huimia vaikutuksia.

Tiivistettynä olo oli jotenkin humalainen pilvi jollain oudoilla lisäefekteillä joita ei tosiaan tullut tarpeeksi tuolla annoksella. Muutenkin pilven ja sienten vaikutus tuntui vähän sekoittuvan, koska pilvestä on vielä niin vähän kokemusta. Kuitenkin ehdottomasti kokeilen uudelleen kun jäi vielä 7g jäljelle. Ehkäpä dexmin kanssa kombotettuna. Plussaa siitä ettei tullut missään vaiheessa minkäänlaista pahoinvointia ja aamulla oli oikein hyvä olo. Tuokin saattoi tietysti johtua paukuista...

Odotin ehkä hieman liikaa noin pieneltä annokselta ,joten petyin vähän, mutta ensi kerralla sitten enemmän.
User avatar
King Ink
LD50
Posts: 3910
Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38

Re: Amanita muscaria, pettymys...

Post by King Ink »

Mjoo, pitäis kai syödä enemmän jos kunnon tripin haluaa. Järkevintä ois varmaan jauhaa kaikki sienet mitä on, ja sit annostella siitä pienestä määrästä aloittaen, kuten varmaan teitkin.

Jännäst vaikuttaa et kannabis yleensä laukasee vaikutukset jos niitä ei muuten ilmenisi. Oon ite poltellu kannabis/kärpässieni sekoitusta välillä ja se on kyl pistäny hetkeksi tosi pihalle. Tyyliin kattonu että kaveri pitää puhelinta ilmassa ajatuksen voimalla ja luullut hetken että oon jossain pelissä. Tälläset on hävinny aina jossain 5 minuutissa, mut hetken toimii ainakin ihan täysillä. Ja sit ihan mukava pöhnä jää.

Pitänee kokeilla syödä taas joskus näit, ja varata savuja mukaan niin voisi saada jopa pidempikestoisia efektejä.

Dexmi+kärppärit on ihan jännä kombo, mulla jotenkin.. maadoitti dexmitrippiä kun söin kärppäreitä päälle, tuli paljon rauhoittuneempi ja rennompi olo, ja ajatus juoksi jotenkin selkeämmin ja nopeammin. Poisti dexmistä sen tietyn terävyyden ja kolkkouden. Suosittelen kylkyl. Miul tais olla joku vajaa 3 plateaun dexmit ja joku ihan sattumanvarainen määrä kärpässientä, ku ei omistanu vaakaa viel.
Last edited by King Ink on Thu 03 Nov 2011, 00:31, edited 1 time in total.
Reason: kirotusvirheet
User avatar
Ziliacus
Psykonautti
Posts: 96
Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42

Re: Amanita muscaria, pettymys...

Post by Ziliacus »

Kärppärit on Shamaanikamaa ja vaatii ammattitaitoa.
Itse en lähtis ees messiin jos et oo samalla tavalla valmistanu kun mä.
Ilman korkeamman tahon mukana olemista turhaa hyvällä aineella leikkimistä.
Miks sen asian pitäs siihen jäädä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.