Set: Rauhallinen, olin psyykannut itseäni koko viikon dexmin ottamista varten.
Setting: Kaverin kämppä. Tuttu ja turvallinen ympäristö.
Istun kaverin luona kylpyhuoneessa. Olen sekoittanut 600 mg dekstrometorfaania sisätävän liemen appelsiinijaffaan. Juotavaa on noin 0,5 litraa. Ensimmäinen huikka. Yritän ottaa mahdollisimman paljon kerrallaan, sillä maku on kauhea. Dexmijaffa valuu kuitenkin pullosta niin hitaasti, että on pakko ottaa puhdasta jaffaa välillä päälle. Juon parilla seuraavalla kulauksella pullon noin puolilleen. Meinaa tulla ylös. Jaffaa vähän päälle. Odotellaan hetki.
Tarkoitus oli ottaa noin 400 mg:n edestä robolimua ensin ja myöhemmin buustia 200 mg:llä. Tajuan kuitenkin, etten pysty enää myöhemmin juomaan tuota 200 mg:n osuutta. Sitten lisää. Jaffaa päälle. Olen juonut arviolta 500 mg:n edestä. Pitää puuskutella hetki ja juoda jaffaa, ettei tule ylös. Jos sitä vielä kokeilisi juoda loput, kun ei ole enää paljoa jäljellä... Kokeilen. Välittömästi, kun kaadan juomaa suuhun, tulee kouristusrefleksi. Otan jaffaa ja taistelen kouristusta vastaan, ettei dexmi mene hukkaan.
Noin 500 mg:n edestä sain juotua. Kello on noin 22.30. Jään kylpyhuoneeseen istumaan, koska uskon oksennuksen tulevan kuitenkin jossain vaiheessa. Laitan kylpyhuoneesta valot kiinni, mutta jätän ovea hieman raolleen. Laitan kuulokkeet korviin ja Proteusta soimaan. Pimeässä olo on taas hieman parempi. Jonkin asteista pahoinvointia tuntuu kuitenkin olevan. Löhöän lattialla seinään nojaten ja kuuntelen musiikkia. 1. plate on saavutettu. Olo pientä pahoinvointia lukuun ottamatta mainio.
Kaveri tulee vessaan ilmeisesti tupakalle ja väsäilemään lätkää poltettavaksi. Kysyy minulta jotain oloista. Kerron olevani 1. platella ja että pahoinvointi häiritsee hieman. Kavereita tulee lisää vessaan. Yksi istuu vessanpöntölle. Pyydän siirtymään pois, kun kohta saattaa lentää laatta. Inisee jotain vastaan, mutta siirtyy sitten pois. Menen lähemmäksi pönttöä. Istun lattialla jotenkin kyykyssä ja puristan silmiä kiinni. Visuaaleja alkaa pyörimään silmissä. 2. plate saavutettu.
Noin klo. 23.00 tulee oksennus. Yksi kaveri alkaa selittämään jotain hämmennysjuttuja. Miten kaikki on placeboa. Ettei mikään ole todellista. "Mietippä sitä..." Vastaan, että nyt et kyllä saa vittu hämmentää. Että kun ite olit dexmeissä, etkä halunnut kattoa avaruusohjelmaa, niin mie olin reilu enkä laittanut avaruusohjelmaa... Itseä olisi silloin kyllä kiinnostanut. Ei sitten selittänyt hämmennysjuttuja sen enempää. Lyhyen häsellyksen jälkeen poistun vessasta ja ilmoitan kavereille etteivät polttaisi kaikkea lätkää. Kohta saattaa tehdä mieli. Yleensä olo on muuttunut oksentamisen jälkeen erittäin euforiseksi, mutta nyt euforiaa ei juurikaan tule. Vatsassa tuntuu vieläkin hieman epämiellyttävälle.
Menen sohvalle makaamaan silmät kiinni. Makaan siinä maailmanlopunmontussa, jossa olen makoillut aiemminkin. Kuulokkeista soi 1200 microgramssin biisejä. Ensin tulee jotain enemmän ja vähemmän yksinkertaisia tasokuviomaisia visuaaleja. Sitten olen yllättäen metsän keskellä autotiellä. Jokin väläys lapsuudesta pelaamassa Colin McRae Rallya... Ajan Subaru Imprezalla pimeää metsätietä pitkin lujaa vauhtia. Kaikki on pimeää. Kuulen, kun kaverit tulevat kylpyhuoneesta pois. Yllättäen ajan kotini läheisellä tiellä huoltoasemalle päin. Kuulen, kun yksi kavereista kysyy toiselta, että mihinköhän olen matkalla. Selitän silmät kiinni tarkemman paikan ja jatkan matkustelua.
Silmissä pyörii tasokuviomaisia visuaaleja ja aivojen sisällä tuntuu pyörivän joku 3D-elokuva.
En osaa päättää kumpaan keskittyisi. Yritän keskittyä niihin tasokuviohin, koska odotin enemmän sellaisia. Dexmi-annos oli kuitenkin melko pieni. Silti huomaan vähän väliä päätyväni johonkin kolmiulotteiseen maailmaan. Jossain vaiheessa tajuan, että nämä kolmiulotteiset maailmat on aika siistejä. Että miksi tyytyisin ihailemaan kaksiulotteisia kaleidoskooppeja, kun voin seikkailla tällaisissa maailmoissa? Havahdun avaruusaluksen ohjaamosta. Lennän avaruudessa.
Jossain välissä avaan silmät. Olen juuri siellä mihin jäinkin sulkiessani silmät. Maailmanlopunmontussa. Katselen ympärilleni hölmistyneenä. Sekavaa. Silmät kiinni ei ollut yhtään sekavaa. Silmät kiinni oli selkeää, mutta pimeää. Kysyn, että jäikö sitä lätkää jäljelle. Voisin lähteä savuille. Mennään savuille. Älyämpäristä pullo täyteen savua. Vedän savut henkeen mahdollisimman voimakkaasti. Silmissä välähtää jotain sinisiä rengaskuvioita... Vau. Eipä ollut kyllä häävin makuista... Pesään olisi vielä jäänyt polttoa, mutta maku oli niin erikoinen, ettei tee mieli. Lähden takaisin maailmanlopunmonttuun.
Silmät kiinni. Tuntuu, että huone tekee voltteja ja pyörii vähän joka suuntaan. Pyöriminen tuntuu siistiltä. Silleen niin kuin huvipuistossa, ei silleen niin kuin kaatokännissä... 1200 micrograms, Magic mushrooms. Olen altistunut viime aikoina passiivisesti World of Warcraftille. Nyt olen jossain luolastossa. WOW-tyylisiä maisemia, mutta todella pimeitä. Tässä luolastossa kasvaa jättiläissieniä. Kuljen jotenkin eteenpäin luolastoissa. En oikein tiedä kävelenkö vai lennänkö, mutta liikun kuitenkin. Kolme silmää ilmestyy tarkkailemaan minua. Yksi silmistä on tornissa. Samalla tavalla kuin Lord of the Ringssissä. Kaksi muuta silmää on milloin missäkin, luolaston seinissä tai lattiassa tai lenteli ympäriinsä.
Yllättäen jostain maan raoista luolastoon alkaa puskea zombeja. Zombeja! Mitäs paskaa??? Aha, joo joo... Grendelin Zombie Nation soi... Elävät kuolleet laahustivat ympäriinsä ilman mitään päämäärää. Tai itse en ainakaan kyennyt löytämään niiden vaellukselle suuntaa tai syytä. Zombeja en kokenut mitenkään uhkaavina tai ahdistavina. Niitä oli aika veikeää seurata. Kunnes sain päähäni ajatuksen siitä, että mitäs, jos kaikki onkin oikeassa maailmassa muuttuneet zombeiksi? Kauanko olen ollut täällä... Jos minut on unohdettu jonnekkin, kun zombie-epidemia on alkanut... Silleen niin kuin 28 Days Later -leffassa, tai Walking Dead sarjassa... Olikohan viisasta katsoa Walking Deadin 1. tuotantokausi, kun olin aikeissa ottaa ressua...
Avaan silmät. Olen vielä kaverin luona, mutta missä kaikki muut ovat? Katson kylpyhuoneeseen. Siellähän ne, eikä kukaan ole zombi. Helpotus. En osaa päättää tuntuvatko hetki sitten polttamani savut missään. Kysyn jäikö lätkää enää jäljelle. Ei kuulemma. Hmmm... Minkäs teet. Takaisin maailmanlopunmonttuun.
Katselen nopeasti ympäri huonetta ja kattoa ennen kuin suljen silmät. Katossa olleista lampuista suljettuihin silmiin jää hienot tracerit. Makaan pimeässä ja jotain pieniä visuaaleja pyörii ympäriinsä. Olen tyhjyydessä. Visuaalit hävisivät. Huomaan kuinka kaverini olohuone alkaa kasvaa alhaalta nurkista pimeyteen. Pian huone on valmis. Huoneessa ei ole kuitenkaan ketään muita kuin minä, vaikka kaverit olivat palanneet kylpyhuoneesta olohuoneen puolelle. Kuulen kuinka kaverit puhuvat oikeassa olohuoneessa. Tämä olohuone on pimeä ja kaikki näyttää synkälle ja kylmälle. Varpaita polttelee mukavasti. Varpaat tuntuvat olevan taas kaukana siitä pisteestä, jossa ajatukseni sijaitsevat.
Ihmettelen kaverini olohuoneen kylmää ja pimeää kopiota. Olen varmaan jossain kuolleiden maailman ja elävien maailman välissä, koska täällä ei ole ketään. Kappas, nyt olen päätynyt johonkin toiseen huoneeseen... Huone on tilavampi. Hieman kuin jokin sali. Täällä on vielä pimeämmän ja kylmemmän oloista. En kuitenkaan palele. On hyvä olla lukuun ottamatta sitä, että vatsassa tuntuu vieläkin hieman siltä, että saattaisi tarvita oksentaa. Huoneen seinät ovat täynnä ylösalaisin käännettyjä mustia ristejä. Tässä huoneessa viihdyn.
Avaan silmät, kun kaverit touhuavat jotain oikeassa maailmassa. Osa kavereista on lähdössä jonnekkin ajelemaan. Mietin hetken, että pitäisikö lähteä mukaan. Vieläkin tuntuu jotenkin heikolta vatsassa. En lähde. Käyn vessassa ja menen toiselle sohvalle makoilemaan. Osa porukasta lähtee. Jään asunnon omistavan kaverin ja toisen kaverin kanssa kämppään.
Kuuntelen silmät suljettuina Proteuksen remixiä Turmion Kätilöiden Verta ja lihaa -biisistä. Näen kuinka jostain ilmestyy piirretty karhun pää, joka laulaa biisiä... Karhu! Miksi ihmeessä karhu? Biisi vaihtuu Turmion Kätilöiden Teurastajaan. Karhu laulaa vieläkin. Karhun takana sanoitukset saavat aikaan aivan älyttömän musiikkivideon pääni sisällä. Katselen kuinka pään sisällä pyörii video, joka seuraa tarkkaan biisin sanoituksia... Jokainen voi itse kuunnella biisin ja kuvitella miten absurdilta "video" näytti...
Pikkuhiljaa visuaalit alkavat heikkenemään. Avaan silmät. Selitän jotain tripistä kavereille. Tekee mieli tupakkaa. Kysyn onko kummallakaan. Tekisi mieli lähteä kylpyhuoneeseen polttamaan tupakkaa pimeässä. Toinen kavereista käärii minulle tupakan ja lähtee itsekkin tupakalle. Poltetaan valot päällä.
Poltetaan tupakkaa ja puhutaan pitkään niitä näitä huumeista, maailman olemuksesta ja kaikesta. Olot alkaa laskemaan päin. Tulee virkeämpi olo kuin aiemmin. Tupakan polttaminen on euforista. Nälkä. Soitan kämpältä aiemmin lähteneille kavereille, että mikäli tulevat takaisin jossain vaiheessa, niin toisivat tupakkaa ja jäätelöä.
Palataan takaisin olohuoneeseen. Menen sohvalle makoilemaan. Kello on 2 yöllä tai jotain sinne päin. Dexmin ottamisesta on reilut 4 tuntia. Katselen kun kaveri pelaa WOW:ia. Ei jaksa oikein kiinnostaa... Päätän kuunnella hieman musiikkia, jos se kuulostaisi hyvältä. Laitan silmät kiinni, jotta voin keskittyä paremmin musiikkiin. En usko, että enää vaikutusten tässä vaiheessa tulee mitään visuaaleja.
Mitäs vittua?! Suljettujen silmieni edestä ui suurikokoinen syvänmerenkala...
Joo, joo, jooo... Ei taida olla vaikutukset vielä niin lopuillaan kuin arvelin... Katselen hämmentyneenä pimeydessä pyöriviä visuaaleja ja kuuntelen musiikkia. Jännää, että musiikki vaikuttaa näin paljon. Jos otan luurit pois korvista, ei tule esiin mitään visuaaleja. Samantien, kun laittaa luurit takaisin päähän, alkaa päässä pyörimään ihmeellisiä visuaaleja...Vähän ajan päästä menen tietokoneelle räpeltelemään. Selitän jotain kaverille facebookissa ja selailen psyvaulttia. En kuitenkaan osaa oikein keskittyä lukemaan mitään tarkemmin. Tekisi mieli lähteä keskustaan. Kaverit jotka aiemmin oli lähteneet olivat keskustassa jossain bileissä. Ei vaan ole kyytiä. Kuuntelen vähän musiikkia netistä. Musiikin kuunteluun on helppo keskittyä. Musiikki kuulostaa hyvältä. On kuulostanut koko vaikutusten ajan. Se kuulostaa jotenkin moniulotteisemmalta.
Noin klo. 04.00 aamulla päätän mennä nukkumaan, että seuraavana päivänä jaksaisi jotain. Outoa mennä nukkumaan, kun ei nukuta ollenkaan. Ihmeellinen stimu-efekti tuossa afterglow:ssa. Kokeilen, että nukuttaako paremmin, jos laittaa jotain rauhallista musiikkia. Laitan niin hiljaisella kuin mahdollista soimaan Adam Strangen Travellerin
. Joo, joo, jooo... Ei taida tulla musiikin kanssa nukkumisesta mitään, kun taas alkaa kaleidoskoopit rullaamaan pään sisällä... Ihastelen vielä hetken visuaaleja ja sitten sammutan soittimen. Jonkin aikaa pitää pyöriä ennen kuin saan unta.Aamulla herätessä oli ensimmäistä kertaa hieman paha olo seurauksena dexmin ottamisesta. Johtui kyllä lähinnä siitä, että mahan tyhjäksi oksentamisen jälkeen ei tullut syötyä mitään, kun en jäätelöä sitten saanutkaan. Jaffaa, vettä ja pepsi maxia tuli ainoastaan juotua. Mitään muuta pahaa oloa ei oikeastaan ollut, mutta vatsassa kurni nälkä ja tuntui edelleen hieman oudolle. Väsymystä oli myös jonkin verran, sillä unen laatu oli aika heikkoa. Alkuun uni ei meinannut tulla ja oli katkottaista. Sitten jossain vaiheessa heräilin jatkuvasti siihen, että oli kylmä, mutta en jaksanut ottaa peittoa toiselta sohvalta...
Henkisesti matka oli todella helppo, eikä tarvinnut vaivata päätä millään vaikella ajatuksilla. Chilliä avaruusseikkailua. Aamulla suihkussa shamppoo-pulloa jumittaessa päähän pamahti ainakin itseni mielestä hieno mietelause: "Scissors: This product is not suitable for reconnecting hair and head..."
Ja kyllähän loppui se pari viikkoa riivannut yskä
.Että kai siitä sitten jotain hyötyä taas oli...
Ihan vähän vaa appelsiinimehua (tyyliin 1/3) ja koko roska ykösellä huiviin.