Semien opetuksia

[Darw]

Olin jo jonkin aikaa halunnut ottaa lisää selvyyttä parilla edellisellä sienitripillä esiintyneeseen eläinhahmoon, olisiko se mahdollisesti jonkinlainen voimaeläimeni. Aikaisemmalla, hieman överiksi mennellä tripillä olin kokenut täydellisen muuntumisen tuoksi hahmoksi ja reilun vuoden takaisella metsäretkellä tunsin kuinka tuo eläin istui vieressäni. Mitään yhtä voimakasta kokemusta en tällä kertaa saavuttanut, vaikka tunsinkin eläimen mukanaolon. Aloitetaanpa siis alusta...

Kippasin kuppiin kuumaa vettä ja muutaman voimakkaan kurkkupastillin peittäämään sienten ihanaisen maanläheistä makua. Seuraavaksi uiskentelemaan pääsivät 15-20 Psilocybe semilanceataa, pussinpohjat toissakesäisetä suopeltolöydöstä. Istuin kotonani mukavassa tyynykasassa ja kulautin juoman kello 16.40. Vaikutukset alkoivat aika tarkalleen kello 17. Pinnat alkoivat aaltoilla ja jalkojeni lihakset krampata, tätä tosin tapahtuu joka ikisen päihteen vaikutuksen alaisena. Suljin silmäni ja tajusin liikkuvani värikkäässä tunnelissa.

Yleensä trippailu vie minulta muistin melko hyvin ja tuleva teksti sisältää vain joitain muistamiani välähdyksiä. Sinänsä helpottava piirre oli, että koin pystyväni pysäyttämään tripin aina kun avasin silmäni. Tämä soi pieniä lepohetkiä ennen kuin taas uskalsin ja kykenin "sulkemaan" silmäni.

Ensin tunsin kuinka oikealle puolelleni ilmestyi imu joka imi minut tyhjäksi kaikesta. Tähän liittyi myös jotenkin valkoinen ja musta valo jotka päättelin hyväksi ja pahaksi. Yritin taistella vastaan ja kysellä miksi näin tapahtuu, mutten saanut vastausta. Lopulta olin tyhjä ja mietin että nyt kai sitten olen puhdas ja että tämä pitää vain hyväksyä. Tässä välissä tapahtui jotain muutakin ja aloin tuntea että nyt matka on menossa hieman synkemmille poluille. Päätin siirtyä sängylle sikiöasentoon makaamaan.

Tietoisuuteni oikeaan ylänurkkaan ilmestyi voimakas valkoinen valo tai olento jolla ei kuitenkaan ollut muotoa tai olemusta. Siitä kurkottui hermosäikeitä jotka tarttuivat minuun ja muuttivat jotain. Sen jälkeen oli hetken hyvä olo, mutta myös ahdistus kasvoi. Yritin kysellä mielessäni mikä tuo valo on ja miksi se on siellä, mutten saanut mitään vastausta.

Keskitin ajatukseni toiseen eläinhahmoon jonka olen kokenut itselleni läheiseksi. Tunsin kuinka tämä hahmo liitettiin minuun jostain ulkopuolelta, mutta se ei tuonut mukanaan oikein mitään tunnetta. Seuraavaksi ilmestyi taas jonnekin mielen oikeaan laitaan ainaisessa liikkeessä oleva muodoton asia joka paljastui jonkinlaiseksi luonnonhengeksi.

Sitten joku alkoi repiä tietoisuuttani/egoani tai henkeäni irti minusta. Tunne oli todella pakokauhuinen ja taistelin sitä vastaan. Tiesin että jotain tapahtuu jos päästän irti ja että minun pitäisi vain päästää irti, antaa asioiden olla ja katsoa mitä tapahtuisi. Kiskoin kuitenkin itseni takaisin ja huomasin istuvani sängylläni. Mielessäni takoi ajatus että tällaista on kuolema, tietoisuuden antautumista jonkin rajan yli ja liittymistä johonkin korkeampaan voimaan. Kello oli noin 19.30. Olo oli voipunut ja raukea, mutta trippi oli oikeastaan päättynyt.

Tunnin päästä olo oli lähes täysin normaali, ainoa havaittava muutos oli että uskon päässeeni yli vuosia kalvaneesta kuolemanpelosta. Kuoleman, tai olemassaolon loppumisen ajatteleminen sai minulle ennen lähes kestämättömän paniikinomaisen kohtauksen aikaan, mutta nyt en tunne asiaa ajatellessani oikeastaan mitään, korkeintaan jonkinlaista alistumista. Toivottavasti tämä opetus oli pysyvä ja pystyn elämään asian kanssa jatkossa helpommin.

Oliko reissu sitten jotenkin paha? Ei mielestäni, jossain vaiheessa mieleeni juolahti että oikeastaan kaikki edellisetkin reissut ovat olleet jossain määrin ahdistavia. En muista että olisin kertaakaan kokenut mitään valtavia ilon tai onnen fiiliksiä. Mietin jopa että pitäisikö tämä pään sekoittaminen lopettaa kun ei se näytä tuovan kuin pahoja viboja. Mutta elämä opettaa ja kaikki ei vaan voi olla kivaa. Jospa seuraava reissu olisi vähän valoisampi.

[trama]

hienon kuuloinen trippi, oli mukavaa luettavaa. ite en oo ikinä keskittyny ikinä silmien kiinni pitämiseen jos on psykedeelejä alla, en tiiä mist johtuu kai maailma on vaa niin sairaankaunis silmät auki

[Kobe]

hienon kuuloinen trippi, oli mukavaa luettavaa. ite en oo ikinä keskittyny ikinä silmien kiinni pitämiseen jos on psykedeelejä alla, en tiiä mist johtuu kai maailma on vaa niin sairaankaunis silmät auki

Silmät kiinni pääsee mun mielestä oman mielensisäiseen maailmaan ilman ulkoisia ärsykkeitä. Mun mielestä kysymys on siitä mihin tripillänsä tähtää ja mikä tuntuu oikealta (huom. ei välttämättä hyvältä).

Hieno sepostus. Toi on hienoa ku pystyy muistamaan tripistä suurimman osan ts. on tapahtunu asioita joiden muistaminen on tärkeetä. Ja positiivista kuulla että pääsit kuolemanpelosta, semmonen on aika raskasta kantaa mukana vaikka se alitajunnassa piileskelisikin. Vapauttaa ihmistä kummasti tuommosten riippakivien halkominen

[King Ink]

Silmät kiinni pääsee mun mielestä oman mielensisäiseen maailmaan ilman ulkoisia ärsykkeitä. Mun mielestä kysymys on siitä mihin tripillänsä tähtää ja mikä tuntuu oikealta (huom. ei välttämättä hyvältä).

Joo, samaa mieltä veikkonen. Ja pienemmillä annoksilla voi silmät kiinni olla helpompi löytää se.. jokin mitä nyt psykedeeleiltä voi hakea.

Mut ei kannata sulkeutua liian syvälle omaan mieleen, ku sillon unohtaa miten kaunis ja inspiroiva ulkopuolinen maailma on, tai kuinka on asioita minkä eteen voi tehdä jotain. Oon kokenu ulkopuolisen maailman tarkkailun myös tosi hyvänä keinona kartoittaa omaa mieltään, reaktioiden kautta mm.


Hienon kuuloinen trippi.

Sienillä tuntuu porukka yleensäkin saavan hieman epämiellyttäviä kokemuksia. Kasvattavia ja upeita tietty, mut monesti on myös se ahdistus mukana. Itse en taida muistaa kuin yhden oikeasti euforisen sienimatkan.

Sitten joku alkoi repiä tietoisuuttani/egoani tai henkeäni irti minusta. Tunne oli todella pakokauhuinen ja taistelin sitä vastaan. Tiesin että jotain tapahtuu jos päästän irti ja että minun pitäisi vain päästää irti, antaa asioiden olla ja katsoa mitä tapahtuisi. Kiskoin kuitenkin itseni takaisin ja huomasin istuvani sängylläni. Mielessäni takoi ajatus että tällaista on kuolema, tietoisuuden antautumista jonkin rajan yli ja liittymistä johonkin korkeampaan voimaan. Kello oli noin 19.30. Olo oli voipunut ja raukea, mutta trippi oli oikeastaan päättynyt.

Voi vitsi kun olisit päästänyt. Sieltä ois varmaan tullut jotain tosi hekumallista vastaan. Irtipäästäminen on hienoo.

Vähän pyöritellyt ajatusta siitä että itsekin palaisi taas sienien pariin, mutta vähän semmoset fiilikset ollu, et pitäis päästä jonnekkin luonnonhelmaan nauttimaan. Upeinta on ollut syödä tatteja mökillä järvenrannalla.

Harmi kun välit erääseen ihmiseen ovat kylmenneet siinä määrin, ettei ole mahdollista ottaa mökkiympäristössä psykedeelejä upean ihmisen kanssa.

Kesäl sit metsään syömään sienii, je.