robotomia wrote:Ennen kahdeksannetta luokkaa olin aina ollut huumeiden ja päihteiden vastainen. Silloin tuli muutos, halusin kokeilla LSD:tä. Mielenkiintoni heräsi hiljattain heränneen musiikkikiinnostuksen myötä kaiken muun lisäksi. Elämä ei yksinäisyyttäni tuntunut miltään ja tästä tuli oikeastaan ainoa vähäinenkään unelmani. Kuvittelin pääseväni lähemmäs unelmaani erilaisten päihdeporukoiden myötä. Tutustuin yhdeksännellä luokalla ihmisiin joiden kautta pääsin lähemmäs näitä päihdeporukoita. En mitään ihme hörhöjä, vaan ihan perus viikonloppukännejä vetelevää porukkaa.
Jossain vaiheessa puistossa jokapäiväiseksi muuttuneen dokaamisen ohella törmäsin pilveen. Tätä vaihetta jatkui noin vuosi. Tällöin tutustuin monien muiden lisäksi Anaganja nimisen vaulttilaiseen, jolta sain ensimmäisen Rivatrilini. Siitähän se sitten lähti. Yskänlääkkeestä tuli LSD:n korvike, joka osoittautui kuitenkin paremmaksi kuin aine jonka korvikkeena sitä käytin. Sillä päästiin kauas kaikesta ja siitähän minä tykkäsin. Subua. Taino suboa koska sitä sai halvemmalla. Tästä se sekakäyttö sitten alkoi. Ei siitä ole kulunut nyt vasta kuin hieman yli puolitoista vuotta.
Et sä multa mitään oo saanu.
Sitäpaitsi, älä kuulosta noin melankoliselta. Jäbä näyttää ja vaikuttaa hyvältä nykyään.
Mun mielestä ei pitäs vaikuttaa mitenkään sen sydämen lämpötilaan. Kaikki luo omat ongelmansa
Mutta ihan muusta:
Hienoja tarinoita on ihmiset tännekin kirjoitellut, kiitän näistä. Toivotaan näiden sanojen olevan yhtä piristäviä ja inspiroivia teille kuin tarvinat olivat minulle. Tai jotain.
Luin tietoo kannabiksesta netin kautta ja tätä samaista foorumia lueskelin, tuli tietoa huumeista eri puolilta nettiä. No mikäpä siinä, alko himottaa tuo pilvi ja sitä tuliki sitte kokeiltua siinä legendaarisessa 15 vuoden iässä. Vuotta myöhemmi tuliki benzot ja eri opioidit tutuiksi ja niin.
Eli netin kautta, kai näin voisi sanoa. Netin kautta se kiinnostus aineisiin lähti.