Istun linja-autossa matkalla kaverin luo. Matkaa on noin 10 kilometriä. Joko uskallan ottaa dexmit, vai laattaanko linja-autoon? Pahat paikat. Odottelen, että matkaa on jäljellä enää noin 5 kilometriä ja kaadan Resilar-pullosta pieneen tilavuuteen keitetyn DXM-liuoksen suuhun. Nielaisen välittömästi. Ei ollut niin kamalaa kuin aiemmin... No hyi hyi hyi... Maku nousee jotenkin kielen takaa hiipien koko suuhun. Oli se sittenkin kamalaa... Jaffaa päälle. Helpottaa.
Kello on 16.12.
Osa 1: Nousut.
Nousen linja-autosta. Olo alkaa olla jo jotenkin kevyempi. Kävely tuntuu kevyeltä. Kävelen kaverin kämpälle. Kaveri on menossa suihkuun ja kohta lähdetään toisen kaverin luo, minne on tarkoitus mennä. Nousut tuntuvat jo melko selvästi. Mietitään että mitäs jos minulta tulee laatta, kun kaveri on suihkussa. Kämpässä on vain yksi kylpyhuone. Otan muovipussin varalta esiin. Alkaa tulemaan pahoinvointia. Kello on noin 16.40.
Siirryn parvekkeelle muovipussin kanssa. Kello on noin 16.50. Ikävä olo. Pakko oksentaa. Zerk taisi väittää DXM-topicissa, että dexmeissä oksentaminen on suorastaan orgastista... En allekirjoita. Sattui palleaan ihan vitusti ja oli jotenkin vaikeaa oksentaa. Oksensin kuitenkin. Tällä kertaa ei kyllä vituttanut pahasti, koska osasin odottaa oksennusrefleksiä. Sikäli kyllä mukavaa, että dexmeissä tavallaan darra tulee ennen trippiä. Ei tarvitse kärsiä enää seuraavana päivänä. Mietin, että toivottavasti kaikki dexmi ehti imeytyä, kun aine ei ollut vatsassa kuin vajaan tunnin. Niinpä niin, taisi ehtiä...
En halunnut mennä oksennuspussin kanssa sisälle. Oltiin ensimmäisessä kerroksessa joten lähdin ninjailemaan parvekkeen kaiteen yli roskakatokselle. Tässä vaiheessa nousut alkoivat tuntumaan oikein ryminällä. Valtaisa euforian tunne ja päässä huimaa. Vien pussin roskiin ja palaan sisälle. Kaveri on tullut suihkusta joten menen pesemään hampaat vessaa. En tiedä mikä siinä on, mutta mikään sillä hetkellä ei varmaan olisi voinut tuntua yhtä hyvältä. Rapsuttavaa euforiaa...
Palaan olohuoneeseen. Istun samalle sohvalle samaan monttuun, jossa vietin melkein kokonaan edellisen DXM-matkani. Se on "maailmanlopunmonttu". Se on hyvä paikka matkailla. Olen ehtinyt sopivasti tottua maailmanlopunmonttuun, niin kaverit ilmoittavat, että nyt lähdeltään sinne seuraavan kaverin luo, minne oltiin alunperinkin menossa. Paha paikka irtautua maailmanlopunmontusta, mutta muu ei nyt auta.
Autoon. Älytön euforia. Pakko pitää silmiä kiinni ja nauttia siitä auton liikkeestä. Sekavuus alkaa lisääntymään mikä häiritsee jonkin verran. Vaikeaa tajuta mitä ympärillä tapahtuu. Silmät kiinni auton liikkeen tuntee. Samalla näen CEV:ejä. Pimeää metsää, jossa liikun kovaa vauhtia. Ilmeisesti autolla, mutta kuka sitä ajaa? En ainakaan minä. Havahdun siihen, ettei auto liiku. Ollaan huoltoaseman pihassa. Autoa pitää ilmeisesti tankata. Kaikki menee ohi. Yritän kuunnella musiikkia silmät kiinni, mutta musiikki ei ole oloihin nähden oikeanlaista.
Lähdetään taas liikkelle. Auton liike tuntuu edelleen hienolle. Miksi muuten kesti niin kauan ennen kuin oltiin siinä huoltoasemalla? Sehän oli ihan lähellä lähtöpaikkaa... Silmät auki vai kiinni? En osaa päättää. Silmät kiinni. Suljettuani silmät näen yhä maiseman jossa ajoimme. Maisema alkaa muuttua taas pimeäksi metsäksi, josta puskee muitakin visuaaleja. Alkaa olla jotenkin turhan sekavaa. En varmaan osaa suhtautua oloihin oikein, kun pysyy tällaisella sekavuusasteella, eikä avaruuksista ole tietoakaan.
En tiedä olinko silmät auki vai kiinni, mutta havahdun siihen, että kuljettaja sekoilee jotain. Mitä? Miksi se ajaa liikenneympyrässä useamman kierroksen ympäri. Kohta ollaan perillä kaverin luona. Loput matkasta on aika hämärää. Ollaan perillä. Kävelen sisälle kämppään ja yritän etsiä suorimman reitin johonkin löhötuoliin. Menen siihen makaamaan jotenkin kippurassa. Ei tee mieli liikkua. Ei sitten pätkääkään. Liian sekavaa. En osaa valita oikeanlaista musiikkia, että trippi lähtisi rullaamaan jotenkin. Pyydän kavereita laittamaan soimaan Eläkeläisiä. Miksi? En tiedä itsekkään. Eläkeläisten musiikkikaan ei ole sopivaa.
Vajoan ajatuksiini tuolissa ja yritän sulkea kaiken muun pois. Sekavaa. Sekavuus on ärsyttävää. En tykkää olla sekaisin. Kun tietäisi miten suhtautua näihin oloihin niin sekavuus vähenisi. Tahdon päästä pois tästä sekavuudesta ja kokea jotain todella synkkää ja pimeää.
Yksi kavereista yrittää jutella jotain. En pysty puhumaan. Ei tee mieli. Sanon kuulemma jotain tyyliin: "Älä vittu viiti kuumotella... Ei oo nyt yhtään sosiaaliset olot eikä huumeet..." Vajoan taas ajatuksiini. Ajantaju on aivan totaalisen hukassa.
Aika sekoaa. Paikka sekoaa. Sekoilenko? En sekoile. Olen paikallani löhötuolissa. Sekoanko? Aika ja paikka ovat ainakin sekaisin. Minäkin olen sekaisin. Mutta ovatko ne seonneet? Olenko minä sekoamassa? En tiedä. Liian sekavaa. En jaksa kuumotella sekoamista. Liian sekavaa, että voisi käyttää aivoja sellaiseen. En ole sekoamassa, mutta ärsyttää tämä sekavuus.
Mitä?! Olenkin kotona nukkumassa päiväunia ja herään. Kello on vasta 14.00 tai jotain sinnepäin. Olipa outo uni. Näin unta, että oli jo ilta ja olin dexmeissä. Jokin ei täsmää... Mitä vittua? Olen linja-autossa ja juon dexmiä. Olen matkalla kaverin luo... Outoa. Ei, en ole linja-autossa vaan olen autossa... Matkalla tänne missä nyt olen. Missä muuten olen? Niin niin. Olen tässä tuolissa kaverin luona minne tultiin... Olipa hämärää... Elin aiemmat illan tapahtumat uudelleen. Niin elävästi etten voi edes käsittää sitä. On pimeää. Kello on siis paljon. Lähdenkö kotiin nukkumaan vai jäänkö tänne? Liian sekavaa lähteä kotiin... Eksyisin... Katson kelloa. Kello ei ole kuin jotain 17 ja 18 väliltä. Haha... Hassusti häviää ajantaju...
Yksi kaveri kävi tässä äsken. Vai kävikö? Täytyy kysyä kavereilta. Kyllä kävi. Vajoan taas ajatuksiini. Olen jossain. En tiedä missä. Yhtäkkiä lennän takaperin sieltä jostain kaverin parvekkeen oven ikkunasta läpi siihen tuoliin jossa olin... Mitäh? Jään tuijottamaan ikkunasta ulos. Ulkona on katulamppuja ja muita taloja. Jälkikäteen tajusin, että maisema ei ollut kyllä lainkaan samanlainen kuin normaalisti.
Osa porukasta lähtee jonnekkin muualle. Jään kämppään kahden kaverin kanssa. Olo alkaa selkiytymään hitaasti. Kaaos ja sekavuus loppuu. Mitä? Laskutko alkavat?
Osa 2: Huippu.
Sekavuus häviää ja tekee mieli puhua. Luulen, että laskut alkoivat, kun ajatukset juoksevat ja paikan taju ei sekoa enää. Puhun jotain kaverin kanssa. Selitän, että 450 mg tuntui paremmalle, kun ei ollut niin sekavaa vaan oli jotenkin enemmän loogisella tripillä. Niin, tämä trippihän loppui kuin seinään, jos edes oli trippi alkuunkaan. Niin, nyt on jo laskut menossa. Ihan varmasti. Vaikka kello on vasta noin 18. Olen siitä varma. Olen väärässä...
Kaveri ehdottaa, että käydään polttamassa savut. Oli jotain lehteä. En paljoa älyämpäristä ottanut, mutta en kyllä paljoa tarvinnutkaan. Alkaa heti jytäämään... Mitä? Olenkohan sittenkään laskuissa. Olen laskuissa. On pakko olla. Tässä käy niin, että savut potkii ressujen yli. Vai voisiko ollakkin niin, että savut vaan voimistavat dexmin vaikutusta... Ei vittu. En muuten varmaan olekkaan laskuissa, vaikutushan on vasta huipussaan. Tai ainakin kellon mukaan... Kellohan on vasta vähän yli 18. Otin dexmit siis noin 2 tuntia sitten.
Olikohan virhe ottaa savut? Ääh... Paskat. En jaksa kuumotella. Nyt lähdetään matkoille. Takaisin olohuoneeseen makaamaan siihen löhötuoliin. Sekavuutta, muttei niin pahaa kuin aiemmin. Lähden matkoille. Olen matkoilla. Olen jossain. Olen takaisin löhötuolissa.
Sekavuutta on turhan paljon. Yritän valita jotain trippailumusiikkia, mutten kykene löytämään mitään sopivaa. Mainitsen turhautuneena ääneen jotain sekavuudesta. Kaveri vastaa jotain: "Otat vaan kaiken vastaan mitä tulee. Otat vaan kaiken vastaan. Kaikki vastaan." Vittu viisaimmat sanat ikinä. Tiesin sen itsekkin. Miksi en muistanut sitä. Nyt olen tyytyväinen. Hienoa, kun on tällaisia kavereita joiden seurassa voi kuosailla muillakin aineilla kuin keskikaljalla tai kossulla ilman, että joutuu kuuntelemaan moralisointia.
Makaan löhötuolissa tyytyväisenä. Viisaita sanoja. Sekavuus hälvenee ja alan päästä enemmän ja enemmän matkoille. Tai ehkä sekavuus ei hälvene, mutta jää taustalle. Lennän uudelleen. Avaruudessa. Pimeydessä. Dexmeissä. Yskänlääke... Haha... Yskänlääkettä... Hahahaha...
Visuaaleja avaruudessa. Valtavia rakennuksia. Dexmisiä rakennuksia. Olen PahaArkkitehti... Hihihi... Lisää visuaaleja. Epämääräisiä kuvioita. Dexmimäisiä kuvioita. Jonkinlainen kone. Suuri kone. Mikä se on ja mitä se tekee? Pyörittää maailmankaikkeutta? On DXM:än uloin kuori? Mitä? Miksi? Milloin? Miten?
Avaan silmät. Hölmistynyt olo. Totean ääneen kavereille jotain: "No nyt muuten oon matkoilla."
Silmät kiinni. Makoilua. Matkailua. Avaruutta. Dissosiaatiota. Tuntuu hyvältä, kun ei tunne ruumista. Miten se on mahdollista? Tunnenko ruumiin, mutten tiedosta sitä? Euforiaa. Olen taas avaruudessa. Syvemmällä kuin äsken. Aika ei kulu. Ajatukset juoksevat. Visuaalit paukkuu... Huippua. Vaikutusten huippu. Olen matkoilla ja kaukana...
Miten matkustin näin kauas? Ja miten pääsin tänne asti näin nopeasti ja helposti? Kiinnitän huomiota siihen, että taustalla soi jotain trancen tyylistä musiikkia. Musiikki on vienyt minua mennessään ja lujaa. Hyvä niin. Avaan silmät. Kaverit istuu sohvalla. Selaa nettiä.
Tulee pakottava tarve lähettää terveisiä tänne Vaulttiin muille matkailijoille.
Yritän sanoa kaverille: "Avaa Vaultti!" Se on vaikeaa.
Minä uudelleen: "Avaa Vaultti!"
Kaveri: "MITÄH?"
Minä: "Avaa Vaultti!"
Kaveri: "Niin niin... Kuulin äsken, että sanoit: ota vauhtii..." (Oli ilmeisesti ottanut just vauhtia...
)Minä: "Höh..."
Kaveri avasi Psyvaultin etusivun. Yritin selittää lisää, miksi Vaultti piti saada auki. Ei ilmeisesti päästy mihinkään järkevään ratkaisuun, koska kaikenlainen toiminta tuntui itselleni sillä hetkellä lähes mahdottomalta. Ei haitannut. Vaultin etusivu oli auki ja minulla oli sentään jokin yhteys muihin vaulttilaisiin. Olin tyytyväinen ja jatkoin matkailua.
Pitää mennä vessaan. Menen vessaan. Onpas hämmentävä vessa. Näin tilava... Unohdun ihmettelemään peiliä. Tuijotan heijastustani. Siinä on paljon tuttua, mutta vähän jotain vierasta. Jotenkin ilkikurinen ilme. Alkaa hymyilyttämään. Kuva hymyilee takaisin. Ollaan varmaan aika samanlaisia...
Ai niin. Paskalle piti tulla. Hommat rullaamaan. Unohdun ihmettelemään seiniä. Liikkuvatkohan ne edes vähän? Mieli sanoo, että seinät liikkuvat jotenkin, mutta silmät väittää, että ei liiku. Hämmentävää. Istun pöntöllä ihmettelemässä seiniä ilmeisesti aika pitkään, sillä joku ilmeisesti huutaa oven toiselta puolelta jotain ilmeisesti minulle. Vastaan jotain. Yksi universaali totuus selvitetty. Kun menen vessaan dexmeissä, vessan ulkopuolinen maailma ei katoa minnekkään vaikka siltä tuntuu. Palaan vessasta makaamaan löhötuoliin. Kaverit yrittävät houkutella minuakin istumaan sohvalle heidän kanssaan. En halua. En jaksa. En pysty. Ei kiinnosta.
Kaverit: "Tuu tähän sohvalle."
Minä: "En."
Kaverit: "Tuu vaan."
Minä: "En tuu."
Kaverit: "Tuu, tuu."
Minä: "Ei, kun en halua... Enkä jaksa... Enkä pysty..."
Kaverit: "Tule nyt vaan, niin ei tarvii olla siellä yksin. Ei oo mitään väliä kauanko kestää. Tule kävellen, tai vaikka ryömien, tai lentäen, tai jotenkin. Kunhan vaan tuut."
Minä: "En tuu... Hihihi... Ei tee mieli."
Tuntui siltä, että kaverit yrittivät hämmentää ja sotkea ajatuksiani. Jotenkin huvittavaa. En halunnut sohvalle, joten jatkoin avaruusmatkailua löhötuolissa. Aiemmin kämpästä lähteneet kaverit tulivat takaisin vähäksi aikaa ja toivat minulle jaffaa, jota olin pyytänyt tuomaan heidän lähtiessään. Sama kaveri, joka yritti jututtaa nousujen aikana, yritti jutella taas jotain. Nyt oli vähän helpompaa puhua, muttei silti tehnyt mieli puhumaan pahemmin. Hetken kuluttua kaverit lähtivät taas pois. Yksi heistä jäi kuitenkin kämppään minun ja kahden koko ajan kämpällä olleen kaverin kanssa.
Jatkoin matkailua avaruudessa. Hämärää seikkailua... Ajatukset heitti kippuraa. Välillä piti tosissaan miettiä, että sanoinko jotain ääneen vai ajattelinko vain sitä...
Kaverit alkoivat vaihdella musiikkia. Musiikki ei ollut enää oikeanlaista. Hyvältä se kuulosti silti. Seikkailin vielä hetken avaruuksissa, mutta pikkuhiljaa laskut alkoivat saamaan selkeästi voiton oloista.Osa 3: Laskut.
Laskut alkavat tulla selkeästi esiin. Visuaalit alkavat loppumaan tai en ainakaan jaksa yrittää etsiä niitä enää. Loppuvat ne. Ei niitä äsken tarvinnut etsiä. Olo selvenee jotenkin. Tai on ihan selkeästi vielä dexmeissä, mutta alkaa olla paljon järkevämpi olo. Tulee älyttömän sosiaalinen ja energinen olo. Musiikki kuullostaa hyvältä. Tekisi mieli lähteä baariin. Ihan kun ois essoissa. Mitä?
Tuntuu, että nyt voisi puhua koko vuoden edestä, jonka olin avaruudessa. Kauanko olin siellä? Pari tuntia ehkä...Käydään ottamassa vessassa pienet savut älystä. Euforia kasvaa entisestään. Paukut ei vieläkään potki yli dexmeistä. Palataan olohuoneeseen. Mietin ääneen jotain viinan ottamisesta. Kaverin mielestä se on hyvä idea. Sekoitan viinaa jaffaan. Viina maistuu ehkä hieman liikaa läpi, mutta ei haittaa. Se on taivaallista.
Istun lattialla kaverin kanssa. Juodaan ja poltetaan tupakkaa. Euforiaa... Mielenrauhaa... Hieno juttu nämä huumeet.
Tupakka on hyvää. Parempaa kuin yleensä. Lattialla istuminen on mahtavaa. Jostain syystä tuntuu, että dexmeissä maa vetää puoleensa todella voimakkaasti, vaikka olisi muuten ihan avaruudessa. Lattialla istuminen on mahtavaa...Kaksi kavereista juo kaljaa. Tulee kauhea himo saada kaljaa. Pyydän yhden. Maistelen pari huikkaa ja totean, ettei se ollut oikeastaan alkuunkaan hyvää. Palautan oluen oikealle omistajalleen ja juon viinan ja jaffan sekoitusta. Se on parempaa.
Yksi kavereista soittaa netistä jotain musiikkia. Ruger Hauer: Täällä. En tykkää genrestä alkuunkaan. Silti kyseinen biisi kuullostaa jotenkin tosi hyvälle. Melodia tai jotain. Kuulin biisin ensimmäistä kertaa pari viikkoa aiemmin, kun vietettiin yhden kaverin läksiäisiä. Tuli ihan sellainen olo, että olisin taas niissä läksiäisissä. Pyysin että laittaa seuraavaksi soimaan Jujun Hurrikaanin. Edelleen en tykkää alkuunkaan genrestä, mutta kun tämänkin biisin kuulin ensimmäistä kertaa niissä läksiäisissä, niin jotenkin tuli sellainen pakottava tarve kuulla se nyt. En kyllä osannut keskittyä lyriikoihin ollenkaan ja niiltä osin biisi meni totaalisen ohi, mutta hyvältä se kuulosti. Melodia...
Palasin lattialta takaisin löhötuoliin. Vähän aikaa kerkesin löhöillä, kunnes aiemmin paikalla olleet kaverit tulivat takaisin mukanaan yksi puolituttu naishenkilö. Melkein samantien oltiin lähdössä jonnekkin... Kaksi kaveria joiden kanssa olin ollut koko ajan kämpässä olivat menossa kuulemma baariin. Ei hyvä... Se puolituttu piti heittää jonnekkin bileisiin ja sen jälkeen muut olivat menossa saman kaverin luo josta alunperin lähdettiinkin. Kaveri sanoi että hänellä on siellä kotonaan polttoa. Sinne siis.
Kaikki ei mahdu autoon. Menen takakonttiin. Muut menee autoon. Lähdetään liikkeelle. Koputan takapenkin selkään ja huudan autossa oleville, että laittaisivat soimaan jotain oikein kunnon rave-musiikkia, että voin reivailla yksin takakontissa. Ei tullut rave-musiikkia... Jotain iskelmää... Mitä?
Muut polttaa ilmeisesti tupakkaa autossa. Olisi pitänyt pummia yksi, niin olisi ollut tekemistä.Alkaa riittämään se iskelmämusiikki. Laitan omaa musiikkia. Keskityn katselemaan aukkoja, joista välkkyy kontin sisälle katuvalojen loistetta. Aika siistiä tällainen matkustaminen. Voi makoilla ja kaikkea, kun vaan saisi pikkusen suoristettua jalkoja.
Tulee mieleen, että mitäs jos poliisit pysäyttävät auton? Alkaisin varmasti nauramaan kauheaa huutonaurua, jos kuulisin pysähdyksen yhteydessä: "Ajokortti ja rekisteriote, kiitos." No en nyt välttämättä nauraisi huutonaurua, mutta sen verran hihittäisin, että minut kuultaisiin. Mitäs sitten? Säikäyttäisinkö poliisit, kun ne avaavat konttia, vai nousisinko istumaan silleen niin kuin Drakula nousee arkustaan? En kyllä jaksa kuumotella kyseistä tilannetta. Olisihan se ainakin koomista, kun älyttömissä dexmilaskuissa ja paukuissa poliisit löytää matkustamasta takakontista. Pupillit lautasina ja silmät punoittaen: "Olenko muka tehnyt jotain väärää?"
Meinaan alkaa nauramaan mielikuvalle. Pysähdytään. Kaveri avaa kontin. Nousen pois kontista, toivotan illan jatkot ja kiipeän autoon. Jatketaan matkaa jonnekkin, missä on bileet. Se puolituttu naishenkilö alkaa houkuttelemaan meitä mukaan bileisiin. Kaveri on sitä mieltä, että pitäisi päästä nopeasti sinne sen kämpille. Poltettaisiin tupakat tässä alhaalla ja lähdettäisiin sitten. Mutta kun meidätkin on kutsuttu sinne bileisiin ja voidaan kuulemma polttaa ne tupakat siellä ylhäälläkin... Lyhyehkön keskustelun jälkeen oltiin sitten menossa sinne bileisiin polttamaan ne tupakat.
Kerrostalon alaovelle tulee alaston mieshenkilö avaamaan ovea... Mitä? Nyt on iskenyt joku psykoosi tai sitten täällä on saunailta. Maailman pisimmät portaat... Olikohan 4. vai 5. kerros. Tuntui oikeasti niissä oloissa, ettei ne portaat lopu koskaan... Mennään sisälle bileisiin. Mitä? Kaksi miestä suutelee eteisessä. :O No nyt on todella paha psykoosi tai sitten täällä on jotkut bileet, joissa ei yleensä tule käytyä... Mitä? Nämähän on homobileet...
Ei jääty bileitä ihmettelemään pitkäksi aikaa vaan siirryttiin tupakoiden jälkeen autoon ja lähdettiin kaverin kämpälle pilven polttoon. Kaverin luo päästyä paukut alkoivat jo potkimaan melko selkeästi dexmilaskujen yli. Lakritsijäätelö oli taas herkullista.
Kotiin lähtiessä linja-autossa istuminen tuntui jotenkin erittäin epätodelliselle. Kaikki muut ihmiset vaikuttivat epätodellisille. Vain linja-auto tuntui todelliselle. Samoin todelliselle tuntui ikkunasta heijastuva kuvajaiseni, joka hymyili edelleen jotenkin ilkikurisesti. Metsän läpi kotiin kävellessä näin vielä ilmassa lentäviä valojuovia. Piti miettiä hetki, että näinkö niitä oikeasti vai enkö? Tulin siihen lopputulokseen, että näin. Miksi en olisi nähnyt, kun kerran huomasin ne?
Oli ihan mielenkiintoinen kokemus tuo 3. plate. Tosin aluksi eteenkin nousuissa se sekavuus oli jotenkin todella häiritsevää. Toisaalta aina kun ei keskittynyt siihen sekavuuteen se tuntui hieman vähenevän ja matka lähtevän jotenkin paremmin käyntiin.
600 mg:tä en varmaan ihan heti ota kerta-annoksena uudelleen, mutta ei tuo mitään traumojakaan jättänyt. Tulen varmasti ottamaan vielä joskus. Sitten kun siltä tuntuu.
Totesin, että 450 mg:n annostuksella on vielä mahdollista lähteä ulos ihmettelemään maailmaa sen jälkeen, kun on laattailut suorittanut. Sen sijaan 600 mg:n annoksella ei minulla ainakaan ole mitään asiaa ihmisten ilmoille...
Ensikerralla 450 mg DXM:ää + noin 7 g punakärpässientä alkuun, ja sitten kun alkaa laskemaan, niin tarvittaessa tasureiksi vielä 150 mg DXM:ää. Katsotaan sitten mihin se vie...
Tarinan nimi "Askel pimeyteen" ei liity itse trippiin mitenkään. Satuin näkemään muutama päivä tripin jälkeen unta, jossa YLE FST:ltä oli tulossa dokumentti, jonka nimi oli "DXM: Askel pimeyteen". Dokumentti olisi käsitellyt Resilarin "väärinkäyttäjiä" ja heidän elämäänsä. Oli kyllä pettymys herätä kesken unen. En sitten nähnyt sitä dokumenttia... Hyvän nimen siitä sai kuitenkin tälle trippistoorille.
graz
