Istuin x:n kanssa eräänä lauantai-iltapäivänä asunnossani. Olimme puhuneet, että saattaisin tripata. Hän itse piti psykedeelitaukoa. Nautin sienet noin kolmen aikaan iltapäivällä teenä, jossa oli myös inkivääriä. Olin hedelmäpaastonnut muutaman päivän ja meditoinut hieman normaalia enemmän. Alkufiilikset olivat hyvät, odottelin innolla. Uskoin, että x olisi hyvää trippailuseuraa.
Istuimme noin puoli tuntia lattiallani juttelemassa niitä näitä ja kuuntelemassa musiikkia. Ajattelin nousta hakeakseni vettä. Heti noustuani tajusin, että nyt alkaa nousta! Tunsin oloni kovin keveäksi ja raukeaksi. Hihittelin tovin asialle. Sää oli hyvä, joten x ehdotti, jos menisimme erääseen mukavaan paikkaan kämppäni lähellä. Ympärillä metsää ja kauniit näköalat kauas. Pakkasimme mukaan vettä, tupakkaa, rasiallisen nektariineja, paperia, kyniä ja kaiuttimen. Juuri ennen lähtöämme jumitin hetkeksi tuijottamaan parkettilattiaani ja huomasin parketin syiden ikäänkuin katoavan. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Haukottelin ja venyttelin tovin.
Pian pääsimme jo paikalle ja nousut kiihtyivät entisestään. Ihmettelin hieman, sillä yleensä vaikutukset noin pienellä dosella eivät iske minulle noin lujaa ja nopeasti. Heittäydyin makaamaan ja x pisti jotain chillsteppiä soimaan. Suljin silmäni ja pian mieleni täyttyi otsikon mukaisesti elävistä kuvista. Nämä poikkesivat aiemmista näkemistäni CEVeistä paljon! Aluksi näkökenttäni täyttyi tummanvioletista ja -vihreästä, jotka ikäänkuin levisivät toistensa alueille muodostaen kuvia erilaisista eliöistä. Pian tämä muuttui kaleidoskooppimaiseksi värien ilotulitukseksi. Pohdin samalla vähän sitä sun tätä. Olin ollut jo pitkään vähän jumissa mitä ihmissuhteisiini tulee. Koin itseni kovin yksinäiseksi. Yhtäkkiä päähäni iski tieto siitä, että en todellakaan ole yksin. Ympärilläni on paljon hienoja ihmisiä, joita en aina valitettavasti osaa kunnioittaa heidän arvoonsa sopivalla tavalla.
Nousin ja avasin silmäni. Katselin ympärilläni vellovaa metsää. Se oli vihrein metsä, jonka eläissäni olen nähnyt. Käännyin katsomaan x:ää. Tuijotimme toisiamme kuulemma kymmenisen minuuttia sanomatta mitään. Se oli eräs hienoimpia hetkiä matkan aikana. Se hetki ei vaatinut sanoja. Käperryin hänen syliinsä ja vuodatin muutaman kyynelen. En ilosta, en surusta. Liikutuin tuntemani yhteyden vuoksi. Samalla hetkellä purskahdin elämäni nauruun. Nauroin kauan. Euforiasta. Mä vain olin. Se hetki ei vaatinut mitään muuta, se oli täydellinen.
Nousuni olivat jo hieman tasoittuneet ja kykenin jo liikkumaan. Päätimme toverini kanssa lähteä seikkailemaan vähän. Hän käänsi jointin ja minä tupakan. Sienissä tupakoiminen on ehkä parasta, mitä tässä maailmassa on. Savulla leikkiminen ja sen keveys...
En tiedä, kuinka kauan kävelimme, mutta pian löysimme itsemme kämppäni läheltä ja ajattelimme mennä takaisin kämpilleni. Heti sisälle päästyämme kääriydyin kokonaan paksun viltin sisään, mutta huomasin, että visuaalit alkavat jo häipyä pikkuhiljaa. Minua alkoi ahdistaa vähän. Sille ei ollut mitään syytä, mutta se tuntui pahalta. Mä miltei kykenin näkemään mustan, jäätävän kylmän möykyn kylkiluideni liitoskohdassa. Pyysin x:ää poistamaan sen liman minusta. Hän asetti kätensä juuri tuohon samaiseen paikkaan, vaikka en ollut edes kertonut hänelle, missä se möykky on. Samalla hetkellä tunsin sen sulavan.
Puhuimme niitä näitä, paransimme maailmaa sängyltäni käsin. Pikkuhiljaa vaikutukset katosivat täysin ja muistin taas, millaista on olla selvä. Oloni oli hieman haikea, joskin onnellinen. Kiitin hiljaa mielessäni maailmankaikkeutta olemassaolostani. Matka oli kokonaisuudessaan hieno. Sen visuaalinen anti antoi minulle pitkästä aikaa inspiraation taiteiluun ja se oli ehdottomasti hedonistisin matkani. Henkinen anti taas ei ollut niin suuri, mutta jotain sekin muutti. Tuon tripin jälkeen olen opetellut kohtelemaan minulle rakkaita ihmisiä sillä tavalla, minkä he ansaitsevat. Olen saanut riisuttua huonoja käyttäytymismalleja. Työtähän se on vaatinut, mutta jokainen päivä on edistystä. Tuo olisi voinut tapahtua ilmankin tuota trippiä, mutta sienet todellakin boostasivat tuota.