Elikkäs! Resilar 200ml = 600mg DXM.
Kaveri sitä vastoin otti sen pienemmän annoksen.
*****
Istuttiin sitten tällä kaverilla iltaa viettämässä ja minä olin tuonut pari pulloa ressua sinne. Mietittiin, että pitäisköhän sitä kun tämä olisi ensimmäinen kerta kaverillani kyseisen aineen kanssa.
Happoa olemme molemmat toki ottaneet, mutta hänelle tämä olisi tosiaan ensimmäinen kerta dexmin kanssa.
Olin kertonut paljon tästä kyseisestä substanssista, mutta tällä frendillä ei ollut kuin hämärä aavistus ja hän suhtautui hieman epäröivästi.
Erotteluvälineitä meillä ei ollut, vaan kylmiltään kiskaisimme tavaran huiviin vähän noin kello yhdeksän maissa illalla.
Maistui polttavalta ja karvaalta.
Heti juomiseni jälkeen tuli outo olo ja oksetti, mutta ei tietenkään vielä mitään ns nousuja.
Menimme takaisin olohuoneeseen chillailemaan ja kuuntelimme musiikkia.
Istuskelin lattialla ja vain kuuntelin musiikkia.
Muistelen, että noin kello kymmenen pintaan taikka jälkeen aloin selkeästi tuntea tietynlaista pehmeyden tunnetta, ja halutti kovasti mennä makaamaan lattialle.
Siispä toteutin aikomukseni.
Lattiamatto tuntui hyvältä allani.
Käännyin selälleni ja tuijottelin kattoon joka tuntui jatkuvan loputtoman korkealle.
Frendi ilmoitti, että nyt hänkin tuntee jotain, mutta ei osaa kuvailla sitä.
Hänen äänensä tuntui tulevan jostai kaukaa.
En halunnut kuunnella häntä vaan halusin makoilla vain lattialla ja hiplata hiuksiani
Aikamme makoiltuamme päätin nousta ylös.
Nyt noustessani pystyasentoon tuntui selkeästi painovoiman muutos, se halusi tavallaan vetää mut alas, ja toisaalta päästää mut irti.
Kävely tuntui ihmeelliseltä, musiikki oli sanoinkuvailemattoman siistiä, kaikki tuntui todella mahtavalta.
Tässä vaiheessa pitää sanoa, että nyt en muista kellon aikoja, tai ajankulua yhtään.
Otimme esiin Aliaksen ja aloimme selittää toisillemme mitä sekavampia juttuja, ja tietysti nauroimme päälle.
Olo oli höyhenenkevyt, ja tunsin leijuvani ilmassa.
Sanoin tämän ystävälleni, ja hän kertoi tuntevansa samoin.
Kävelimme ympäriinsä loputtoman pitkässä olohuoneessa, joka oli laajennut käsittämättömiin mittoihin.
Seinät olivat kuperat ja olin näkevinäni eräänlaisia ristikkoisia kuvioita seinissä.
Yhdessä vaiheessa iltaa ajattelimme sitten polttaa savut.
Tuumasta toimeen.
Istuimme nenätysten lattialla ja vuorotellen imaisimme bongia psytrancen soidessa taustalla.
Kaikki tuntui mielettömän hyvältä.
Äkkiä jossain vaiheessa tuntui humahdus, ja mieleni alkoi syöttää minulle sanoja ja lauseita, joita en käsittänyt. Mieleeni pulppusi kuvia ja sanoja virtana, jotka tunsin väistämättömiksi kirjoittaa ylös.
Menin ties monennenko kerran makaamaan lattialle.
Silloin kaikki muuttui yhtäkkiä vaaleansinertäväksi ja reunoiltaan pehmeiksi, ihan kun kaikki olisi ollut vaahtokarkkia.
Tunsin maailman keinuvan ympärilläni ja mieleni syötti edelleen sanoja minulle.
Kännykän käyttö muuttui todella vaikeaksi, en osannut tai tiennyt miten sitä käytetään, joten laskin sen käsistäni.
Tunsin olevani osa sitä pehmeyttä, ja vain nautin.
Jossain vaiheessa sitten olimme kaverini kanssa sängyllä ja juttelimme.
Sielläkin sitten nauroimme ja olo oli edelleen mahtava. Sitten taisimme nukahtaa.
Aamulla heräsimme ja puhuimme kokemuksistamme.
Kysyin kaveriltani mitä mieltä oli.
Vastaus oli yksinkertainen - hän oli ihastunut tähän aineeseen.
*****
Noniin, tälläinen kokemus tällä kertaa!