22:00 alkaa toimia tuttu kutina ja musiikki alkaa kuulostaa syvällisemmältä ja tuntea kosmista läheisyyttä A:ta ja B:tä kohtaan. Maataan sohvilla ja kuunnellaan musiikkia käydään röökillä ja juodaan parit oluet henkilö A on jokseenkin stimuloitunut ja henkilö B selvästi 3.plateualla liikkumatta sohvallla. Tästä lähtien ajantaju ei ole enää kovin selkeä.
23-24 nousut on kunnolla menossa oksennan kerran vessaan kerran nurkalle ja pari kertaa kukkapenkkiin poltamme röökiä henkilön A kanssa pihalla ja naureskelemme kaikelle ja puhumme jtn semi henkevää deeleistä dissoista ja mailmankaikkeudesta. Kommunikointi menee vaikeaksi ja muistan että hetkinen 4kk ilman matkoja ei yhtää mun tapasta -> vahva tunne että kohta tulee jtn ylidiippiä. Haluan ensin pysyä maanpinnalla ja (just have a good time) mutta ei onnistu näkökenttä ja minuus heittelehtii ympäri pihaa. Lähden kävelemään yksin lähistölle istuskelemaan kelojeni kanssa.
01-02 Huiput tuttua mustuutta DXM vie kaiken tuskani ja ahdistukseni pois ja tuo saman vahvuuden itsevarmuuden ja lievän maanisuuden tunteen kuin aina itselleni. Rakastan tätä ainetta ja sen tasavertaista ja tuomitsematonta rakkautta, mutta en pysty tuntemaan sitä koska tää tekee jstn ''tunnekentästä'' nii mustaa, tän kelan jälkeen tajuan että täähä on just sitä mitä tarvin ja alan kelata lapsuuteni muistoja läpi yksin jossain random ojassa maaten: sitä miten näin isäni ekan kerran 12v, sen miten synnyin mahdottomana tapauksena sopeutua yhteiskuntaan ja pikkupojalle määrätään neuroleptit jotta ympäristön ei tarvis kestää sen muka ''vääriä'' tekoja ja tunteita, sen miten olin koulukiusattu ja yksinäinen ja hain apua päihteistä ensin oikealla, sitten väärällä ja nyt taas oikealla tavalla, ja yleensäkin kaikkea ylimustaa paskaa minkä keskellä kasvoin. Kohtaan nuo asiat aluksi jokseenkin tunteettomasti, mutta kun ymmärrän miksi ne tapahtuivat ja mitä niistä höydyn ja miten DXM päästää minut käsiksi johonkin kauemmaksi muistiin mihin en selvinpäin pääse käsiksi. Egoni alkaa murtua kun ymmärrän aineen taian ja kaikki mitä tällä hetkellä tahdon on antaa sitä samaa valkeaa rakkautta tälle aineelle mitä se sai minut kokemaan itseäni kohtaan. Tän jälkeen kaikki onki valkeaa eikä sitä samaa mustaa mitä yleensä. Sain asiani tältä erää käsiteltyä ja vielä takaisin sen mitä kylvin.
Loppuyö: Pystyn puhumaan henkilön A ja B kanssa niinkuin lapsena, sanat vain tulevat ulos enkä mieti mitä sanon ennenkuin teen sen, masennus on lähes kadonnut, mutta kaikki positiiviset puolet siitä jäi (rappioromantiikka,tuomitsemattomuus) tunnen olevani sydämmessäni enkä egossani tai päässäni ja jokseenkin valaistuneeni ja vaihtaneeni polkuani/ kulkeneeni vanhan vaikean polkuni loppuun. Ei haluta enää päihteitä paitsi kukkaa ja DXM joskus. Lupaan itselleni etten vejä niitä enää liikaa ellei sitte lähe käsistä sillehä ei moni mitään mahda.
2vk myöhemmin: Pysyvää muutosta jäi todella paljon ainakin mun mittapuulla (pari darraa tuli kyl jo hankittua mutta kuitenki todella lievää siihen verrattuna mitä yleensä), masennus ja ahistus lievittäny vitusti, helppo puhua ihmisille, ja koen että tää on jotenki pysyvämpää kun tuo meni kuitenkin lähinnä ongelman eikä oireen poistoon paljon enemmän kuin ennen ja koko trippi oli ainakin samantasoista läpimurtoa kuin ensimmäinen happomatkani joskus 3v sitten