Luvassa järkyttävä määrä mielenvirtaa, mahdollista itsensätoistamista ja jossain määrin myös offtopicia. Lue jos olet rohkealla päällä ja aihe kiinnostaa oikeasti :)
powergrower wrote:Alkeellisemmat eläimet eivät tunne rakkautta. Ne vaan nussii siksi että se tuntuu hyvältä.
Tämä on aika mielenkiintoinen väite, jonka merkitys tietysti riippuu siitä, miten tahtoo rakkauden määritellä. Se on lopulta suht vaikea käsite jonka eri ihmiset käsittävät täysin eri tavoin. Ehkä olennaisin pointti omassa sanavarastossani on erottaa rakkaus siihen liitetyistä lieveilmiöistä kuten kiintymys, tottumus, addiktio, menettämisen pelko yms... Uskon ns. puhtaaseen rakkauteen, sellaiseen joka ei odota yhtään mitään, ei edes vastarakkautta. Käytännössä ihmisen on hyvin vaikea kokea rakkautta ilman mitään noista lieveilmiöistä, mutta teen tässä rakkaudesta idealisoinnin selventääkseni tarkalleen, mistä puhun.
Paitsi että nyt selvitin lähinnä mistä en puhu. En tiedä osaanko määritellä rakkautta sanallisesti muuten kuin sen kautta, mitä se ei ole. Todella voimakkaana tunteena, tai ehkä enemmänkin kokonaisvaltaisena kokemuksena kuin tunteena, sitä on mielestäni ehkäpä mahdoton määritellä sanallisesti. Siispä jätän käsitteiden tutkailun tältä erää tähän.
Vaan mistä tiedämme etteivät eläimet tunne rakkautta, jos rakkaus on sellainen kokemus, jota ei pysty sanoin tai muutenkaan älyllisesti syvällisesti kuvaamaan? Miten tätä tutkitaan? (lisää tuonnempana)
Asiasta on tehty tutkimuksia pilvin pimein, ja kaikissa on tultu siihen tulokseen että
Tahtoisin tähän väliin sanoa, että tieteellinen tutkimus ei missään tapauksessa ota huomioon kaikkia asioihin vaikuttavia elementtejä. Tiede etsii ennen kaikkea teoriaa, joka selittää tutkittavan ilmiön mahdollisimman hyvin. Tällä tavalla toimiessaan se ei kuitenkaan millään tavalla vaadi sitä, että asian kaikki vaikuttavat tasot tutkittaisiin tai että niitä välttämättä edes havaittaisiin. Hypoteesi voi toimia ja vaikuttaa oikealta pitämättä silti paikkaansa. Rakkauden kaltaisessa käsittämättömän monimutkaisessa aiheessa ei mielestäni voida mitenkään sanoa, että tiede olisi osannut selittää rakastumisen tunnetta kovinkaan kattavasti. En tosin usko sen olevan edes mahdollista, koska tiede ja logiikka pelaavat kielellä joka on hyvin rajallinen työkalu. Tieteellinen tutkimus on aina yhtä objektiivista kuin näkökulmat joiden kautta sitä tehdään.
Ihmiselle on suotu kyky rakastaa ja kiintyä. Tuntemamme tunne jota kutsutaan ihastumiseksi/rakastumiseksi on evoluution peruja siitä että vanhemmat pysyisivät yhdessä lapsen syntymään asti jonka jälkeen vanhemmuuden vaistot pitävät heitä yhdessä. Näin lapsella on isompi mahdollisuus selvitä kuin jos vain äiti jäisi kuvioihin, kuten monella vähemmän kehittyneellä eläimellä.
Tämä on juuri sellainen näkemys, joka kyllä selittää sen miten rakkaus
saattaa toimia, mutta uskoisin siinä kuitenkin olevan takana aika paljon muutakin kuin vain maailmankaikkeuden ja evoluution äärettömän viisauden ja logiikan (joihin kyllä uskon) seurausta. Tällä tarkoitan ehkäpä jonkinlaista alkusyytä koko kokemamme maailmankaikkeuden ja siten myös evoluution takana, mutta tämä menee taas niin pitkälle sanojen taakse, etten sitä ainakaan tällä hetkellä osaa mitenkään älyllisesti selittää kattavasti. Tämä liittyy todennäköisesti siihen kokemukseen/tuntemukseen, josta ihmiset puhuvat jumalana. Koska sana "jumala" kuulostaa minulle ehkäpä tottumuksen vuoksi väärällä tavalla persoonalliselta (siitä tulee mieleen esim. kristinuskon kuvaama ihmisenkaltainen persoonallisuus), varon yleensä tuon sanan käyttöä.
Miellän jumalan jotenkin panteistisesti olevan synonyymi "sille kaikelle, mitä on", koko maailmankaikkeudeksi, niin meidän aistimaailmamme sisällä kuin ulkopuolellakin. Fyysisen maailman lisäksi se on olemassa jonain sellaisena asiana, jonka voimme kokea, jonka luokse ihmiset pääsevät mm. meditoimalla, rukoilemalla, joogalla, psykedeelitripeillä, kuolemaliippasläheltä-kokemuksilla ja rakastumalla. Sen olemassaoloon, mitä ainakin suomalaisessa kulttuurissa sanalla "jumala" tavataan yleensä tarkoittaa kristinuskon synnyttämien näkemysten vuoksi, en sinänsä ota kantaa. Voi olla että onkin, mistäs minä tietäisin. En ole tavannut, en usko siihen, mutten voi oikein kieltääkään, kun ehken ole vain kokenut. Ehkä se sit on lopulta joku parrakas tyyppi jossain. Logiikka tai todennäköisyydet eivät oikein toimi tällaisissa aiheissa. (Toisaalta uskon oman jumalanäkemykseni selittävän loogisesti ja ristiriidattomasti myös kaikki muut kohtaamani jumalakäsitykset osaksi omaa näkemystäni. Rajallisten ihmisten kirjoittamat kirjat ovat epäloogisia koska kieli on epäloogista. Kokemukset tekstin takana eivät ole. Tekstini saattaa olla epäloogista, koska olen rajallinen ihminen. Kokemus tekstini takana ei ole.)
Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan, mutta tässä vaiheessa yritän jotenkin tiivistää, että nähdäkseni se jumala josta ihmiset eri kulttuureissa erilaisin määritelmin puhuvat, liittyy jollain tavalla oikeastaan kaikkiin voimakkaisiin kokemuksiin, jotka ovat sanallisten määritelmien tuolla puolen. Jokaisella meistä on sellaisia varmasti elämänsä aikana ollut. Jotkut haluavat määritellä ne joka tapauksessa, jolloin jumala voi olla ihan hyvä sana, parempia otetaan vastaan. Jotkut eivät ehkäpä määrittele, tai haluavat ymmärtää kokemuksensa vain älyllisesti, eivätkä siksi tule koskaan ajatelleeksikaan, että hei, tässähän saattaisi olla se sama kokemus ku se josta Jesse puhui Jumalana.
Mielestäni on varsin hauska läppä, että vaikka jumalan olemuksesta voi kiistellä, on kuitenkin aika vaikea kiistää sitä, etteikö kokemus sen alla (=se josta kaikki maailman uskonnot ja jumaltarut ovat alunperin syntyneet) olisi ihan yhtä kiinteä osa inhimillisyyttä kuin mikään muukaan aistielämys tai tuntemus. Tämä tietysti johtuu myös siitä, että jumalan määritelmä on minulla _hyvin_ väljä. Toisaalta, koska miellän sen lopulta tarkoittavan kaikkea olemassaolevaa, niin saa ollakin melekosen laajat määritelmät.
Tätä on ehkä mahdotonta ymmärtää älyllisesti. Jos on kokenut tai oivaltanut sen mistä puhun, sitten ymmärtää. Jos ei ole kokenut niin ainakin osa läpistä todennäköisesti menee täysin ohi, tai vaikka ne olisivatkin älyllisesti ymmärrettävissä, ei ole silti ymmärtänyt "itse asiaa" koska sitä ei voi ymmärtää, sen voi vain kokea.
Aiheeseen tämä vitun pitkä kiemurteluni liittyi sitä kautta, että uskon tuon puhtaan rakkauden olevan kokemusta juuri tuosta "jumalasta".
ihastuminen kestää vain rajallisen ajan. Olikose juuri tuon 9kk jonka jälkeen ihmisellä viimeistään häviää se ihastumisen tunne kumppaniaan kohtaan.
Tämä on lopulta vain keskiarvo, mutta tottahan se on että yleensä ihastuminen katoaa suht nopeasti. Sitä on kuitenkin mahdollista pitkittää ja jatkaa. Toi onnistuu ainakin sen kautta, että pyrkii aina olemaan mahdollisimman paljon läsnä, jolloin kokee jokaisen hetken aivan kuin kokisi kaiken ensimmäistä kertaa (kuten asia onkin, koska kaikki muuttuu jatkuvasti, eikä näkökulmamme tai tunnetilammekaan ole kahta kertaa täysin sama).
Ihminen tuntuu keskimäärin kadottavan uutuudenviehätyksen asioista ensimmäisten elinvuosiensa jälkeen, ehkäpä koska hänelle alkaa kehittyä kieli, käsitteet ja looginen ajattelu. Ilman niistä johtuvaa asioiden lokerointia erilaiset mutta näennäisen samankaltaiset asiat eivät välttämättä tuntuisi saman toistolta uudestaan, vaan niihin osaisi suhtautua läsnäolevasti. Lopulta lapsikin kai kuitenkin pitää kahta samannäköistä, samankaltaisesti käyttäytyvää varista samana, mutta toisaalta aikuinen tuntuu kyllästyvän aivan kaikkeen ensinäkemällä (tai jossei nyt ihan saman tien, niin ainakin ajan kanssa kasvavissa määrin).
Aika moni psykedeelien käyttäjä kokee ainakin hetkellisesti läsnäolon paluun elämäänsä. Psykedeelit saavat ihmisen keskittymään kokemiinsa asioihin syvällisesti, kokemaan ne voimakkaasti juuri sellaisena kuin ovat, ja keskittymään eri ominaisuuksiin ja yksityiskohtiin intohimoisesti. Tästä johtunee se hippien kliseinen "kukat ovat kauniita"-oivalluskin. Tämä voi tuntua täysin käsittämättömältä/naurettavalta sellaisesta ihmisestä, joka ei ole kokenut aikoihin vastaavaa eikä välttämättä edes muista kokeneensa lapsuudessa ihan samanlaisia kokemuksia. Tätä kokemusta voi kuitenkin ylläpitää ihan selvänäkin, kunhan sen olemassaolon on muistanut uudestaan. (Psykedeelien ajoittainen käyttö saattaa auttaa muistin virkistykseen ;)
Tämän jälkeen jäljelle jää rakkaus, jos on jäädäkseen. Voitanee sanoa että ihastuminen on se fyysinen aivokemiallinen reaktio, kun rakastuminen on se psyykkinen, opittu side kahden yksilön välillä.
Tässä minä määrittelen rakkauden täysin eri tavoin. Näyttäisi siltä, että se, mitä sinä pidät ihastumisena, on se mitä minä pidän puhtaimpana rakkautena. Kuvaamasi rakkaus on enemmänkin riippuvuutta.
Pointtinani on se, että tuon ihastuksen/rakkauden ei tarvitse kadota. Psykedeelit ovat näyttäneet ainakin minulle, että jokainen asia on läsnäolon ja ihastumisen arvoinen. Ihastuminen mihin tahansa miellyttävään ilmiöön on mahdollista kokea äärettömiä kertoja uudestaan koska todellisuudessa niin kokija kuin koettavakaan eivät koskaan ole kahta kertaa samoja. Jotta tätä ihastusta saisi ylläpidettyä ihmissuhteissa, on sitä varmaankin oltava muillakin elämän alueilla, ts. ihminen joka on jatkuvasti ihastuksissaan ympäröivästä maailmasta, osaa todennäköisemmin ihastua myös kumppaniinsa kerta toisensa jälkeen. Miten tähän pystyy käytännössä? No, luulisin että ainakin se voi auttaa, että kokee sen käytännössä mahdolliseksi, eli vaikkapa tripillä havahtuu siihen että joku näennäisen tuttu asia onkin yllättävän kaunis. Ei asia muutu, vain oma suhtautuminen. Tätä sitten selvinpäinkin tavoittelemaan.
sehän on paluu primitiivisempään toimintamalliin, ja siksi väite että häneltä jää kovin paljon kokematta.
Terence McKennalla on muuten mielenkiintoinen visio ihmisten ns. primitiivisistä tavoista seksin suhteen (johon psykedeelit McKennan ajatuksen olennaisena osana liittyvät).
Ah, tuli vielä lopuksi mieleen, huomio että taidat puhua kahdestakin eri rakkaudesta, ensin eläinten yhteydessä ehkäpä siitä rakkaudesta mitä minä tarkoitan, ja myöhemmin sitten rakkaudesta joka on vain kiintymystä ym. Kyllähän eläimet kiintymystä ja riippuvuutta kai kokevat?
No, olipa järkyttävän pitkä teksti, mutta kun mieli rönsyilee... Tiivistäminen on taitolaji. Ayrenum ei osaa.
En ole tänne aikoihin kirjoittanut, enkä tiedä minkälainen on ns. väittelymentaliteetti, mutta rakentamattoman vääräs-oikees-väittelyn estämiseksi tahtoisin tarkentaa, että tekstini ei ollut kohdistettu vihaisiksi vastaväitteiksi powergrowerin näkemyksiin, jotka toimivat enemmänkin innoituksena kirjoittaa aiheesta jotain. Monella foorumilla tuntuu että ihmiset ovat turhan herkästi sotajalalla, toivottavasti täällä ymmärretään paremmin. Siltä ainakin näyttäisi. Vetäkää pleksiin jos olen itse liian aggressiivinen!
En todellakaan osaa tiivistää.
olet oikeassa.
suosittelen 
mutta se orkku kesti myös pidempään kuin koskaan, oli parempi kuin koskaan! 
Ja en kyllä noin kattavaa postausta osais ihan hetkes rakentaa kasaan :<