Olen kärsinyt toistuvista masennusjaksoista viidenneltä luokalta saakka. Viime vuosien aikana olen käynyt sekä yksilö että ryhmäterapiassa ja käytin parin vuoden ajan masennuslääkkeitä. Cipralexiä (essitalopraami) käyttäessäni tein melkein itsemurhan ja Venlafaxinia (venlafaksiini) vetäessäni erosin vaimostani. Kumpaakaan asiaa tuskin olisin tehnyt ilman näitä mielen toimintaa häiritseviä kemikaaleja. Avioero vaikuttaisi nyt jälkeen päin ajatellen olleen erinomainen ratkaisu, mutta (melkein) itsemurhan tekeminen on kuitenkin aikamoinen sivuvaikutus. Lopetin näiden kemikaalien käyttämisen noin vuosi sitten. Ne ovat myös erittäin addiktiivisia. Vaikka vähensin annosta erittäin hitaasti ja vaihdoin sitä ennen venlafaksiinin takaisin pidemmän puoliintumisajan essitalopraamiin, vieroitusoireet olivat hirveitä ja kestivät pari kuukautta. En suosittele masennuslääkkeiden käyttämistä kenellekään.
Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut Amerikan alkuperäisväestön viisauteen. Kyseessä on niin sanottujen tolteekkien oppi (mikä ei viittaa varsinaiseen tolteekkikansaan). Jos asia kiinnostaa suosittelen kirjaa "The Complete Idiot's Guide to Toltec Wisdom" - löytyy myös eKirjana ainakin Play-storesta. Se on kaikista avartavin itsehoitokirja, minkä olen lukenut ja olen lukenut monia. Kirjassa tosin ei käsitellä psykedeelien käyttöä uudelleenohjelmoinnin apuna, mutta kuten tiedämme Amerikan alkuperäisväestö käyttää niitä vieläkin henkisen kasvun tukena. Kirjan myötä, olin päättänyt tulla soturiksi - tolteekkien käyttämässä väkivallattomassa merkityksessä.
Viime kuukausina olen perehtynyt myös Carl Jungiin. Se on ollut aivan mieletöntä. Jung keskittyy pääasiassa unimaailmaan mutta hänen teoriansa alitajunnasta sopivat kuin nakutettu psykedeelisiin kokemuksiin. Suosittelen ehdottomasti kaikille aivonauteille tutustumista Jungiin ja mytologiaan. Arkkityyppiset tulkinnat alitajunnan kosmoksesta tuovat aivan uusia aspekteja trippien tulkintaan.
Olen tehnyt Jungin kehittämää aktiivista kuvittelua jonkin aikaa. Se tarkoittaa keskustelemista (tai vaikka leikkimistä) alitajunnan hahmojen kanssa ikään kuin ne olisivat todellisia henkilöitä. Ja mielelle ne ovatkin yhtä todellisia kuin sinä ja minä. Muutama päivä ennen trippiä tajusin, että en ole ikinä kuunnellut "Rage" (Raivo) nimistä hahmoa mielessäni. Temperamenttini ja ennen kaikkea yritykset sen kahlitsemiseksi ovat olleet ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy masennusjaksoilleni. Niinpä aloin päivittäin kysellä Ragelta:"Miten sulla menee?". Se oli (mielikuvituksessani) täysin häkeltynyt:"Mitä? Ei kukaan oo ikinä kysyny multa." Tiesin kuinka voisin tavata Ragen silmästä silmään. Ennen trippiä kirjoitin itselleni ison muistilapun näkyvälle paikalle:"MEET RAGE". Arvelin kohtaavani jonkinlaisen liekehtivät demonin, mutta se mitä löysin olikin jotakin aivan muuta.
Olin erotellut DXM:n Resilarista edellisenä päivänä. Join jääkaappikylmän nesteen, eikä se maistunut ihan yhtä pahalta kuin muistelin.
Noin puolen tunnin kuluttua DXM alkoi vaikuttaa. Pahoinvointi oli pahempaa kuin koskaan. Oksensin yhteensä kolme kertaa. Siinä vaiheessa kaikki DXM oli kuitenkin ehtinyt jo imeytyä kuten olin laskenut. Tunnin päästä pahoinvoinnin helpotuttua laitoin happolapun suuhuni. Otin myös Propral 40mg, mikä on määrätty paniikkikohtauksiin laskemaan sykettä. Psykedeelinousuissa sykkeeni nousee muuten aina yli sataan, mikä saa aikaan "Mää kuolen!" -ajattelua.
Happo alkoi vaikuttaa nopeammin kuin koskaan. Jo puolen tunnin kuluttua olin maailmanluokan tripillä. DXM ja LSD -combossa erityistä on se, että DXM saa aikaan silmät kiinni hallusinaatioita (closed eye visions) ja happo tekee niistä eloisampia. Laitoin Synasthesian Desideratum-albumin soimaan ja kävin makuulle patjalle. Laitoin huivin silmilleni, koska oli päivä ja suljin silmäni.
Väitetään, että ihminen käyttää normaalitietoisuudessaan vain 10 prosenttia aivokapasiteetistaan. Uudet aivoskannaustutkimukset osoittavat, että LSD:ssä aivojen koko kapasiteetti on käytössä. Eli sama kuin tietokone, joka normaalisti käyttää 10 prosenttia prosessoritehoa käyttääkin yhtäkkiä 100 prosenttia. Mieli tuntuu toimivaan äääääääääääärettömän nopeasti. En muista lähellekään kaikkea, mitä ohitin alitajuntani avaruudessa, mutta tiedän että laskeuduin takaisin maahan kaikkein tärkeimpien asioiden kanssa.
Silmät kiinni hallusinaatiot olivat todella kouriintuntuvia. Paljon konkreettisempia ja elävämpiä kuin normaalit psykedeelivisiot. Ensin kaikki pyöri fraktaalimaisissa spiraaleissa valtavalla nopeudella. Oli ikään kuin olisin sukeltanut järjettömällä nopeudella valtavan tietovaraston lävitse. Sitten vuoristorata hidasti vauhtia ja pysähtyi hetkeksi.
Se ei ollut varsinaisesti pallo, vaan ennemminkin kaksi palloa toisiinsa kiinnittyneinä. Ihan kuin kaksi solua - tai atomia. Niiden ympärillä pyöri pieniä kellanhohtavia valoja valonnopeudella. Ikään kuin ne olisi kuorutettu jatkuvasti lentorataansa muuttavilla valohiukkasilla. Kaiken ympärillä melko kaukana tästä tuplapallosta oli laajempi pallo, jonka sisällä tietoisuutenikin nyt oli. Se oli paljon häilyvämpi, kellanoranssi. Muu oli pimeyttä. Visio toi minulle mieleen kohdun. Sanoin itselleni:"Okei, nyt mä oon käynyt Alussa." Tiesin kuitenkin, että kyseessä ei ollut varsinainen "alku" vaan tämä oli aina ollut ja tulisi aina olemaan. En tiedä, oliko kyseessä universumin "alku", olinko siinä kaksisoluisena organismina äitini kohdussa VAI mikä vaikuttaa tuon vision muodon perusteella todennäköisimmältä: oliko kyseessä vetyatomi. Se, miksi uskon tämän olevan todellinen muisto johtuu tripin hyvin realistisesta luonteesta ja siitä tosiseikasta, että DXM:n avulla on mahdollista palata hyvin syviin muistijälkiin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kehoni tallentama muisto. Nauha oli nyt kelattu alkuun.
Olen aiemmissa pohdiskeluissani tullut siihen lopputulokseen, että jos tietoisuuden on mahdollista kehittyä universumissa, sen alkulähteen täytyy sijaita jossain syvimmällä. Kvanttimekaniikassa on osoitettu, että kaikkein pienimmätkin löydetyt hiukkaset pystyvät "kommunikoimaan" ja "oppimaan" toistensa spinin. Ja se on vieläpä kommunikoitavissa ilman etäisyyden rajoituksia. Kaikki on siis jollakin tapaa jatkuvassa yhteydessä (interconnected).
Joka tapauksessa, jos olin tietoinen jo äitini kohdussa kun olin kahden solun kokoinen organismi, etiikka on mallinnettava uusiksi. Abortti olisi todellakin murha. Samoin lihan syöminen olisi aivan yhtä eettistä kuin veganismi.
Tämän ilmestyksen jälkeen olin vain minä. Tarkoitan tässä minällä puhdasta Tietoisuutta. Olin tyhjässä avaruudessa. Mietin "Mitä helvettiä tarkoittaa egon häviäminen? Jos mä oon kerta tullu näin pitkälle, niin kyllähän se olis jo väistämättä tapahtunut." Ehkäpä minulla on nykyisin normaalitietoisuudessakin pieni ego. Tiedostan syvästi, että en ole kehoni enkä mieleni - sen että olen tämän kehon avulla tarkkaileva tietoisuus. Tietoisuus tiesi, että se on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ja juuri tässä muodossa. Se ei ikinä sulautuisi toisiin tietoisuuksiin, mutta olisi kuitenkin aina jollakin tapaa osa kaikkia muita tietoisuuksia.
Tämä muistuttaa mieleeni uuden fyysikoiden teorian siitä, että avaruus ei olekaan ääretön, vaan aika. Eli universumi on aina ollut. Ei ole ollut mitään alkuräjähdystä. Minulle teoria alkuräjähdyksestä on yhtä lailla vanhentunut teoria, ihan niin kuin teoria maan litteydestä on vanhentunut. Universumi näyttää joka pisteestä katsottuna laajenevan kaikkiin suuntiin siitä syystä, että se kiertyy itsensä sisään (eli on jatkuvassa, ikuisessa liikkeessä). Sen miten se tapahtuu, näin toisella happotripillä. Tämä on paljon parempi selitys kuin se, että alkuräjähdys olisi tapahtunut samaan aikaan kaikkialla. Se on vain huonon teorian jeesusteippifiksaus. Aivan sama kuin väittäisi, että 2 + 1 on 4, koska toinen ykkönen oli vain piilossa tuon näkyvissä olevan takana.
Joka tapauksessa tämän jälkeen seurasi uskonnollinen kokemus. Minulla oli sädekehä aivan kuin uskonnollisilla hahmoilla maalauksissa. Se oli kuin puhdasta sähköä. Jossain vaiheessa koin jonkinlaisen ruumiistairtautumisen. Tietoisuuteni vaikutti irtoavan ruumiista, joskin vain noin kymmenen senttimetriä ennen kuin se palasi paikoilleen. Luultavasti vastustelin liikaa, jotta täysi irtoaminen olisi tapahtunut. Rakastan kehoani liikaa jättääkseni sen yksin.
Jonkin ajan kuluttua palasin syntymän jälkeiseen aikaan. Kiepuin elämäni läpi kuin olisin supertietokone etsimässä valtavasta datamerestä jotakin. Ja lopulta pääsin perille. Olin ehkä nelivuotias tai vähän nuorempi. Selkeä muisto. Hyvin voimakas tunne. Olin antanut tunteelle itse nimen, koska perheessäni ei koskaan puhuttu tunteista. En siis voinut tietää kyseisen tunteen tavanomaista nimeä. Käytin siitä nimitystä "puukka". Olin muistanut tuon sanan eräällä aiemmalla tripilläni, mutta silloin se tarkoitti jonkinlaista surullisuutta. Tällä kertaa se tarkoitti äärimmäistä turhautumista ja tukahdutettua raivoa. Toisin sanottuna käytin sitä jonkinlaisena yleiskäsitteenä sietämättömille tunteille.
Muisto oli hyvin hyvin elävä. Aivan kuin se tapahtuisi nyt. Seison ulkona. Puita ympärillä. Jonkinlainen metsikkö. Isäni on edessäni. Isoveljeni on vähän kauempana sivustallani. Isäni huutaa minulle raivoissaan:"Sä et saa lyödä veljeä!" Ääni on kuin ukkosmyrsky. Korviini sattuu. Tunnen polttavaa raivoa rintakehässäni ja olen äärimmäisen turhautunut. "Vituttaa niin saatanasti ja ei saa tehdä mitään?" Vilkaisen veljeäni. Hän seisoo häpeissään olevan näköisenä: pää painuksissa, olkapäät lysyssä. Totesin silloin, että tätä tunnetta siis kuuluu hävetä ja se täytyy pitää piilossa. Minun pitäisi tästä lähtien hävetä jotakin, mikä on osa minua.
Ensin aioin ohittaa tämän muiston, koska se oli niin tuskallinen. Mutta nyt minä, Tietoisuus (tai Jumala) sanoi:"EI. Just tätä ei koskaan käsitelty." Palasin muistoon. Koska olen Jumala, osa Jumalaa, ja Kaikkivaltias alitajunnassani, tottakai voisin muokata sitä. Kelasin muiston alkuun ja näyttelin sen uudestaan. Toisin sanottuna korvasin alkuperäisen muiston uudella. Tällä kertaa olin sekä isä, että poika samanaikaisesti. Isänä sanoin tiukalla mutta rauhallisella äänellä "Sä et saa lyödä veljeä" ja tällä kertaa lisäsin "mutta huutaa saat niin kovaa kuin jaksat." Pienen pojan helpotus ja riemu oli sanoinkuvaamaton. Hänen päänsä nousi välittömästi pystyyn ja ryhti kohosi ylpeänä suoraksi. Kun myöhemmin katsoin peiliin, huomasin että nykyiselle kehollenikin oli käynyt niin. En ole enää häpeissään oleva poika. Minusta on tullut mies. Aikuinen. Initiaationi on suoritettu. Uudestisyntyäkseen on kärsittävä ristillä. Oltava kuin Jeesus, muu osa kristinuskossa on paskaa - kuten Nietzsche totesi.
En tiedä olisko tämä voinut tapahtua aiemmin. Luultavasti nyt kaikki palapelin osaset vain napsahtivat yhteen. Minulla on nyt suunnilleen samanikäinen poika, joka olin kun luonteeni määrättiin häkkiin lukittavaksi. Hänellä on samanlainen temperamentti kuin minulla. Tuskin olisin aiemmin osannut asettua tuliluontoisen pojan isän rooliin ja antaa oikealle isälleni anteeksi. Vasta kaksi päivää on kulunut tripistäja DXM:n afterglow on vielä päällä, mutta tiedän että tämä muutos tulee olemaan pysyvä. Se tulee muuttamaan kaiken. Suhteeni muihin ihmisiin ja ennen kaikkea itseeni. Nyt tiedän, että minussa ei ole mitään vikaa. Minut on vain taottu tulesta!
Tämän äärimmäisen selkeän kohtauksen jälkeen alitajunnan avaruus lähti jälleen kiertymään eteenpäin kuin valonnopeudella pyörivä karkuun päässyt maailmanpyörä. Jossain kohtaa katsoin kelloa ja totesin, että vasta kaksi tuntia oli kulunut hapon nauttimisesta. Ja se kaksi tuntia oli tuntunut minusta kahdelta kymmeneltä. "Ei helvetti, tää hullunmylly jatkuu vielä tuntikausia!" En pystynyt arvioimaan pulssiani, koska aikakäsitykseni oli täysin normaalista poikkeava. Mittasin verenpaineeni mittarilla ja paine oli vain hiukan normaalia korkeammalla ja syke normaali. Totesin, että en siis kuole. Siltikin olisin ottanut neuroleptejä jos niitä olisi ollut, koska päänsisäinen ajatusavaruusvirta tuntui niin ylitsevuotavalta. Jos normaali tajunnanvirta on pieni puro, niin nyt oli kyseessä Niagaran putoukset. Huomasin onneksi kuitenkin, että silmät auki pystyn hieman hidastamaan ajatuksenjuoksua.
Kun trippi oli illalla laskuvaiheessa katossa liukui amerikan alkuperäiskansojen kuvioita. Ne olivat hämmästyttävän samanlaisia kuin vaeltajakansojen taide. Kuviot olivat erittäin aidon näköisiä kohokuvioita. Led-spottivalon vaihtuva väri heijastui niistä aivan kuin oikeista esineistä. Tällaisia ei perus-happotripillä näe. Nukkumaan mennessäni näin silmät kiinni todella realistisia kohtauksia. Eräässä olin jossakin levykaupassa. Sinne tuli ensin paljon ihmisiä, mutta ne lähtivät yksitellen pois. Sitten jäljelle jäi pelkkä levyhylly, joka ei häipynyt "katseestani" pitkään aikaan. Se oli melko rasittavaa. Vielä seuraavana iltana tripin jälkeen näin erittäin realistisen naishahmon vieressäni sängyllä kun suljin silmäni. Tietysti harrastin seksiä sen kanssa. Se oli uskomattoman realistista, vaikka todellisuudessa minulla ei ollut edes erektiota.
Omituisin juttu tapahtui kuitenkin tripin jälkeen. Seuraavana päivänä punnitsin itseni ja totesin hämmästyksekseni laihtuneeni 6 kiloa. "Ei ole todellista!" Vaaka näytti myös rasvaprosentin pudonneen neljällä, joten puolet pudotuksesta olisi muuta kuin nesteitä. Luulin keksineeni jonkinlaisen metafyysisen tavan pudottaa painoa, mutta ei sentään. Seuraavana päivänä eli tänään vaaka näytti jälleen entisiä lukemia. Vaaka on digitaalinen, joten siinä on voinut olla jonkinlainen toimintahäiriö. Aiemmin se on kuitenkin toiminut häiriöttä. Ehkäpä leijuin vielä osittain tripin jälkimainingeissa. Jeesuksenhan sanotaan nousseen taivaisiin
Aivan uskomaton yhdistelmä kyllä tämä. Suosittelen kuitenkin vain kokeneille aivonauteille, jotka ovat valmiita kohtaamaan silmästä silmään kaikki alitajuntansa möröt.
