Hyvä posti. Siltähän tää näyttää, että rivoja on tolkuttoman paljon ja huomattavasti aiempaa halvemmalla. On suorastaan suhteettoman helppoa hankkia näitä verrattuna edes mietoihin valmisteisiin julkisesta terveydenhuollosta. Ja kun apteekkitavara maksaa kadulla minkä maksaa, niin moni päätyy syömään mitä sattuu tietämättä ollenkaan sisällöstä. Alaikäisetkin pääsee kahmimaan näitä purkeittain, usein vailla minkäänlaista käsitystä bentsoriippuvuuden luonteesta.
Mainittakoon nyt kuitenkin, että omat kokemukset näistä on ainakin toistaiseksi suhteellisen positiivisia. Neljännes tuntuu vastaavan lääkinnällisesti vähintään vitospamia, mikä menisi ekvivalenssin puolesta aika lailla odotetusti, vaikka vaikuttava aine olisikin jotain muuta kuin luvattu. Olen kyllä aistivinani lyhyemmän vaikutusajan ja vähäisemmän tai melkein olemattoman lihasrelaksaation. Mutta laadunheittely ei ole niin valtavaa kuin aikoinaan eräissä xanaxeissa. Toisaalta olen käyttänyt näitä niin satunnaisesti, että on vain saattanut käydä hyvä lykky batchin kanssa. Mitään etitsolaamin kaltaista vaikutusta en ole havainnut, sitä ostaisin mieluusti omalla nimellään.
Joo siis ei mullakaan mitään näyttöä siitä ole että Etitsolaamia sisältäisivät. Olen vain aistivinani jotain samantapaista (näissä) Rivotrileissa sekä Etitsolaamissa. Hyvin nopeasti nousevat ja laskevat sellaiselle väsyttävälle levelille parin tunnin sisällä. Ahdistuksen kyllä vievät pois totaalisesti kuten Klonatsepaami.
Saako sen labran nimeä mainita täällä mihin lääkkeitä ym. huumeita sai lähettää testautettavaksi? Jos saa niin joku voisi heittää sen linkin niin lähetän seuraavasta purkista 10kpl sinne testattavaksi.
Nyt sain tos pari pv sitten omat 0.5 MG rivatrillit apteekista ja testasin toissapäivänä 4x 0.5mg rivaa ja se nyt toimi niinkuin pitikin, (ylläri ) nyt heitin yhen 2mg rivOn suuhun. Vertailun kannalta editoin ja ihmisiä tuntuu kiinnostavan. Nämä omat aikasemmat rivOhankinnat on tehty Pohjois-Savon alueella jos silllä jotain merkitystä.
Kyl rivatril on henk.koh. paras bentso mulle. En saa päätä sekasin näillä vaikka yrittäis, nää ei väsytä armottomasti vaan pikemminkin piristää! motivoi hoitaan asioita ja tunnen itteni "normaaliksi". Vittu kun meil klinikalla vaihtu kaikille opamox (hyvää yksilöllistä hoitoo muute ) joka toimii mul mut, vaikutus aika on ihan liian lyhyt ja loppuu tosi äkkipikaiseen. lisäks mul katkee muisti näillä jopa terapeuttisil doseilla todella herkästi. Tää on se isoin ongelma.
Mut... Vittuuks meillä, mei vaan olla yhtä tasa-arvoisia kun toiset...
Nyt hoitaan asioita, RIVATRIL ROCKS! Kuoseja mää en näillä saa enkä haekkaan, et sekin plussaa!
Velho wrote: Wed 28 Aug 2019, 19:34
NYT VITTU RYHDISTÄYTYKÄÄ DOUPPI ON ELÄMÄN PARASTA AIKAA ja muuteki sillo on jänskää
Tuli pojoidpohjsnmaalla oulun suuunnilla vastaan hyvää erää olrvis rivotrilleja jotka tuntuvat olevan sitä itseään vaikutuksen sen vaikutus aja minttuisen maun koostumuuden ja ulkonäön perusteela. Toimii !!
Onhan se arpapeliä nuiden ulkomaan rivojen kanssa jotku kun ei toimi, siksi suosin ofionin 5mg ja 10mg pameja tai galenikan bensedinejä ja muita.
“It’s getting so hard to understand why, when only way to get respect is when you die..if you’re a friend of mine I feel hurt, i feel sad ,I feel lonely, i feel mad..i feel disappointed in you”
Nyt liikkeellä olevat rochen rivat ovat muuten iha ok, mutta niistä puuttuu se piristyminen, sosiaalisuus yms. Toimii samalla tavalla kuin jotku xanorit mulle, eli vaan makaa sohvalla eikä päässä liiku mitään.
Kuten ylläoleva kirjotti niin täl hetkellä taitaa liikkua rochen rivoja joka ei ihan vastaa alkuperäisiä. Itselle sattui näitä. Kyllä tuntuvat normi rilleiltä ja aluks vaikutti et ovat todella heikkoja mut nyt kun miettii nii ei eilis illalta oo mitää muistikuvia mitä oon touhunnu... Vaikka en mikään bentsojen suurkuluttuja tai asian tuntija ole mut kyllä nää tuntu klonatsepaamia sisältävän, mut tuskin sitä luvattua 2mg. Halvan hinnan vuoksi en kuitenkaan sanoisi huonoksi ostokseksi.
Se on viel pakko mainita tähän nykypäivän huumekauppaan, katoin ilmoitusta ja "tilasin" no ei menny 20 min ja ovella olil ukko, erittäin siistin näkönen ja asiallinen äijä. Tällläistä päihdekaupan pitäis ollakkii.
Joo nappaan näitä 5 kerralla, ei taatusti ole klonatsepaamia, vaan sitä tutkaria, minkä nimeä en muista, mutta se on riva/xanor tyylinen sekoitus. Söin suomi rivoja epilepsiaan noin 10 vuotta, että kyllä huomaan eron.
Joo tänään löysin yhden 0.5mg suomiapteekkirivan niin täytyy sanoa että APU JA VAIKUTUS PAREMPI MITÄ osassa 'mannerivoja' siis ihan oikeasti välillä on hyvä ottaa näitä laadukkaita suomiapteekin lääkkeitä pieni dose huomatakseen miten paljon parempia nämä silti ovat, kuin et säästää rahaa esim ostamalla paljon liikenteessä oluita feikki rivoja
[17:14] <bong_aqua> oot kyllä kohtuukäytön ruumiillistuma
Aah tänään sain lätkän galenikan 2mg rivoja! Nää on todella legit ja vastaa suomiapteekkirivan toimivuudeltaan. 2x 2mg ja todella letkeä Flow aijon makoilla vaan loppupäivän pumpulitaivaassa. Ehkä otan vielä yhden illaksi Unohdin miten rento olo näillä on saavutettavissa metadon hoidon kanssa.( en suosittele riskialtista touhua)
Ihana pehmee parasta bentsoa tää clonazepam
[17:14] <bong_aqua> oot kyllä kohtuukäytön ruumiillistuma
Kävinpä tänään apoteekissa hakemassa 100kpl 2mg Rivatrileja, tuota olen harrastanut viimeset 15 vuotta. Annos on 2 x 2mg/vrk. Ehkä ensimmäiset 10 vuotta söin tuota annosta vrk, sitten olen pudottanut sen 0.5mg-1mg/vrk. Kun silläkin pärjää. No tänään päätin kumminkin ottaa vanhojen hyvien aikojen kunniaksi tuon 4mg ja kyllähän siitä aika leppoisa olo tuli Mutta mielumin lääkinnällisenä ottaa 1-2mg/vrk ja siihen kylkeen 75mg- 150mg lyricaa. Eipä ole tästä lääkkeestä teho hävinnyt pitkässäkään käytössä kun pitää doset sopivina. Tenox on myös ollut sen 15v käytössä dosella 20-40mg/vrk, siihen paljon ikävämpi koukku, vattumainen sairaus tuo unettomuus. Mut Rivat Rocks!
nantes wrote: Sat 24 Jul 2021, 22:57
Sellai info päivitys et Galenikan 2025 vuoden rivat on ihan ehtaa tavaraa. Niissä on laatu pysyny selkeesti hyvänä mitä sit taas ksaloleissa ei
Samaa mieltä Rivoista, oikein hyviä ovat. Ksalolit toimivat hyvin myös mutta ei niissä sitä yhtä milliä alproa ole. Etizolaamia tai jotain sen tyyppistä bentsoa seassa on imo
Luulin olevani ainoa laatuaan kunnes katsoin ystäviäni ja tajusin että he ovat aivan yhtä sekasin kun minäkin
Huomasitko loleissa sitä mitä ite huomasin et osassa napeissa on todella paljon enemmön vaikuttavaa ainetta kun taas osassa vaikka olis sama levy? Rivojen kohdalla en ole huomanmut töllasta ollenkaan. Ne on tasalaatusia kaikki noissa levyissä. Tänään oli pakko hakea jemmaan vielä yks lätty. Testasin myös huvikseni galenikan bensedinejä ja pakko sanoa että todella laadukkailta tuntui! Yks kympppimillinen bensedini ja tuli tosi letkee olo
Saan tänään pitkästä aikaa suomispteekin RiVAtrilleja ja voin sanoa et fiilis on hyvä kun tietää et saa ahdistus paskan loppumaan vihdoin. Otan 2x 2mg lähtöön koska on ollut tätä maailman parasta bentsoa niin kova ikävä <3
[17:14] <bong_aqua> oot kyllä kohtuukäytön ruumiillistuma
Ite kans sain maanantaina 2x2mg suomrivaa joista toisen annoin muijalle ja toinen kielen alle. Ai että, toimi kyllä mielettömän hyvin kun pelkkiä mokseja käyttänyt pitkään täs. Yllätyin miten vahvasti futas ihan vaan yks nappi ja ihanan pitkä vaikutus noilla. On riva kyllä yks parhaista bensoista itelle.
Velho wrote: Wed 28 Aug 2019, 19:34
NYT VITTU RYHDISTÄYTYKÄÄ DOUPPI ON ELÄMÄN PARASTA AIKAA ja muuteki sillo on jänskää
SadPanda wrote: Tue 21 Dec 2021, 14:49
Suomi Rivatril on bentsojen aatelia
Se on kyllä tosi kuin vesi. Vähä aikaa sitten sain scorattuu 5x2mg suomirillui ja kun en mitäö rivaa oikeesti pitkään aikaan ole syönyt. Mulla on melko korkea tole bentshoihin yleisesti niin silti iha 1x2mg yllätti erittäin positiivisesti. Yllätyin heti kun alkoi nousta nopeasti jo 5min päästä syömisestä. Vaikutti voimakkaasti ja ihanan pitkään kuten kuuluukin.
Et kyllä suomirillu on itellä top 3 betsois!
Velho wrote: Wed 28 Aug 2019, 19:34
NYT VITTU RYHDISTÄYTYKÄÄ DOUPPI ON ELÄMÄN PARASTA AIKAA ja muuteki sillo on jänskää
Tykkään ottaa välillä 1mg rivatrillia stressiin ja ahdistukseen mut oon koittanut pitää aina viikon taukoa ja välillä jotai parin kk taukoja. Tiedän joitain tyyppejä jotka syö päivittäin ja en haluu siihen samaan tilaan, ettei enää pärjää ilman niitä. Ne kai tekee jotai pysyvii muutoksia aivoihin ja kun niit syö pitkään nii siitä ei enää palaudu välttämättä koskaan. Jos ottaisin aina ku ahdistaa niitä niin käyttäisin varmaan pari kolme kertaa viikossa mut koitan lieventää ahdistusta lähinnä urheilemalla. Joskus oon syönyt kaikki bentsot ennen aikojaan ja sit pirilaskuissa ei oo ollu ja joutunu vaan kestää ne olot. Nukkumalla ne on yleensä mennyt pois.
1kk3vko tuli oltua ilman bentsoja. Tänää sit ostin 1.5lätkää galenikan rivotrilleja. Mitenhän tuntuu et olis tehoja vähemmän ku ennen vaikka ei tolea ja otin 10mg.
Jokatapauksessa clonazepam imo. Paras lääke ehdottomasti ahdistukseen ja jopa masennukseenkin tehoaa.. Menee mulla sertraline 150mg et se on hyvin pitänyt masentelut poissa.
Itseasiassa onhan näissä tehoa kokoajan tulee kovempi nuuskan/tupakan himo ja makean himo myös.
Riva ottaa aikansa että huipussaan ja onneksi tasaisesti laskee ja vaikutus kestää pitkälle iltaan
[17:14] <bong_aqua> oot kyllä kohtuukäytön ruumiillistuma
Bentseeni wrote: Thu 09 Jun 2022, 19:01
Sieltä napsahti viikko etujassa purkki 2mg Rivatrilia TK-lekurilta, en voi valittaa.
Bentseeni wrote: Tue 14 Jun 2022, 19:36
Tänään toinen lääkäri oli uusinut taas purkin 100kpl purkin 2mg Rivatrilia. Can't blame him.
Niin..?
Tarkoitus on hataran käsitykseni mukaan keskustella klonatsepaamista aka Rivatrilista.
Respan uusinnat hoitaa kyllä lääkäri joo
…
Itse en oikein diggaile Rivatrilista, vaikka se vuosia joskus olikin respalla. Jotenkin.. itsellä aiheuttaa jonkinlaista itsetuhoisia fiiliksiä.
Nykyisin virallinen käyttöindikaatio taitaa klonatsepaamilla olla enää vain epilepsian hoitoon. (Toki off-label voidaan määrätä muuhunkin, kuten aina ennenkin).
Epilepsialääkkeitä yhdistää myös se että käytetään kroonisessa - hermopaattisessa kivussa. Ja monessa jo ihan pakkausselosteessa mainitaan nuo itsetuhoisten ajatusten mahdollisuus.
Onneksi on erilaisia bentsodiatsepiineja erilaisiin käyttötarkoituksiin
Mulla halusi lääkärisetä vaihtaa tennarit rivoihin, koska ne on kuulemma turvallisempi vaihtoehto.
Vaivana siis krooninen unettomuus.
En kyllä ymmärrä tätä kohinaa mikä katukaupassa näiden ympärillä pyörii.
Olen nyt puolisen vuotta yrittänyt etsiä annosta, joka antaisi unen, mutta ei lamaisi seuraavan päivän toimintakykyä. En ole onnistunut.
Niin perkeleen pitkävaikutteinen (ja hitaasti alkava vaikutus), että pitää ottaa jo alkuillasta ja silti on pitkälle aamupäivään aivan saamaton, vittuuntunut ja zombimainen olo. Melkein kuin oisi mirtazapiinia, tai ketiapiinia ottanut. Kahvia pitää vetää pannullinen ennen töihin lähtöä, ettei nuku rattiin.
Toivottavasti näistä hyvä olo jollekkin tulee.
Todella pieni annos voisi olla miellyttävä jonkin stimuloivan opparin, kuten oxyn, tai tramalin kanssa.
MrAhab wrote: Wed 13 Sep 2023, 23:14
Mulla halusi lääkärisetä vaihtaa tennarit rivoihin, koska ne on kuulemma turvallisempi vaihtoehto.
Vaivana siis krooninen unettomuus.
En kyllä ymmärrä tätä kohinaa mikä katukaupassa näiden ympärillä pyörii.
Suoraansanoen en kyllä itsekään ole koskaan oikein ymmärtänyt ihan sitä hypetystä.
Ja vielä jos uneen, niin sen verran pitkävaikutteinen, että taatusti vaikuttaakin seuraavaan päivään.
1,5vrk kestää se vaikutus.
Vaikea sanoa mikä siitä nyt sitten tekee turvallisemman, mutta on siitä jotakin tutkimuksia, että tematsepaami aiheuttaisi hengityslamaa enempi kuin muut klassiset bentsodiatsepiinit.
Näin itse bentsojen "suurkuluttajana" ja itelkin toleranssit nii et nappaan aamulla 3mg alpratsolaamia, et pärjään päivän, mutta se ei kyl päihdytä(tästä tullut kommenttia et "siistii late kun et oo enää sekasin bentsoista aina, et jäbä on iha normaali, hyväs kondiksessa") nii pakko sanoo...
Oikeesti ei oo yhtään mitään järkeä tai syytä syödä 20mg rivaa tms. Se vaikutus ei parane mihkää tietyn pisteen jälkeen, muisti vaan katoaa enemmän ja usein tulee tyhjä olo, jota haluu paikata jollain kamalla. Mut noin iso annos tekee sen, et sen tyhjyyden täyttäminen ei oikein onnistu, koska se turruttaa niin voimakkaasti et mikään ei vaa tunnu miltään. Pahinta on yrittää korjata sitä syömällä lisää bentsoja, se vaa pahenee ja muisti katoaa entistä enemmän ja pidemmäksi aikaa.
Joskus tietenkin on kiva ottaa vähän extraa bentsoja, mut suosittelen opettelemaan et joku 4-6mg esim sitä rivaa riittää. Tollanen ees yksittäisenä kertana nostaa joksikin aikaa toleranssit ihan naurettavan korkeelle.
Pliis, kokeile ees. Oon ite sössiny bentsoilla niin monesti aikoinaan, et tiiän mistä puhun.
Velho wrote: Wed 28 Aug 2019, 19:34
NYT VITTU RYHDISTÄYTYKÄÄ DOUPPI ON ELÄMÄN PARASTA AIKAA ja muuteki sillo on jänskää
Voin allekirjoittaa Natin tekstin, olen syönyt kerran elämässäni väärin, ajattelin päihtyä ja nappasin 74 x 2mg Rivatrilia. Vaikutus ei ollut sen kummempi kun jollain. 6mg, no kun pillerit loppu vierotusoireet oli jotain mitä en toivo mulkuimmallekaan. Onneksi sain aposta huomattavasti etuajassa uudet.