Eläimet ja päihteet

Asiaa Asiasta Asiallisesti.
tila saha
Lepakko
Posts: 213
Joined: Mon 13 Aug 2007, 13:21

Re: Eläimet ja päihteet

Post by tila saha »

millanen kusipää pakottaa lemmikkinsä kuosaamaan puhaltamalla savuja naamalle tai syöttämällä sille jotain? aivan eri asia jos eläin itse hakeutuu sinne missä palaa tai syö itekseen jotain jne, vittuako sille voi eikä siinä kai mitään jos tykkää ja vaikkei tykkäiskään niin ei ehkä hakeudu uudestaan mutta jonkun marsun koppiin savuttaminen on ihan vitun urpoa kun se ei pääse sieltä pakoonkaan, samoin kuin puhaltaa koiralle naamaan savuja.
äärimmäisenä esimerkkinä tiedän erään piriperheen, oon poistanu pöhinää k.o luukusta pari kertaa, jossa elää myös toistaiseksi nuori dobermanni joka on ikänsä aikana ollut mitä erilaisimmissa tiloissa joista yksikään ei liity mitenkään koiraan, bisseä juotettu, savut puhallettu naamaan, piriä juomaveteen, ryynejä ruuan sekaan kun on ulissut yöllä ulos ja kärppistä ihan vaan kokeilumielessä että näin mun tiedon mukaan, luultavasti jotain muutakin kun niin moni ihminen joutaisi aivottomuudessaan saada lapion naamaan ja dobermanni mun käsittääkseni luokitellaan verikoiraksi, eli tarvittaessa tappaa, että tulee varmaan kivaa tällä perheellä kun tosta kasvaa ja alkaa heräämään. joo on sitä hakattuki ja ulos päässyt mahdollisimman vähän. äärimmäinen esimerkki tää on mutta pistää kyllä vituttamaan kun on niin kusipäistä sakkia että "katotaan mitähän toi tekee jos sitä vähän savuttaa, höhö, se meni ihan jumiin, höhö"
vittumäpoltanpäiväkodin!
frapathea

Re: Eläimet ja päihteet

Post by frapathea »

Tollasilta ihmisiltä pitäis leikata kivekset ja ne pitäs lukita metri kertaa metri kertaa metri -kokoiseen huoneeseen niiden säälittäviksi loppuelämiksi. Mä toivon, että se doobermanni repii niiltä vähintään kädet irti ku kasvaa.
Thoxium

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Thoxium »

Luulis ettei kunnon piripäät tuhlaa piriänsä tommoseen.
tila saha
Lepakko
Posts: 213
Joined: Mon 13 Aug 2007, 13:21

Re: Eläimet ja päihteet

Post by tila saha »

frapathea wrote:Tollasilta ihmisiltä pitäis leikata kivekset ja ne pitäs lukita metri kertaa metri kertaa metri -kokoiseen huoneeseen niiden säälittäviksi loppuelämiksi. Mä toivon, että se doobermanni repii niiltä vähintään kädet irti ku kasvaa.
sehän tässä hauskaa onki ku se on hyvinki mahdollista...
ja mitä niihin piripäihin tulee, se koirahan perheenjäsen.
vittumäpoltanpäiväkodin!
Thoxium

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Thoxium »

Huoh, piripäille sais antaa koiraa, kun koskaan tiedä sitten milloin tommonenki koira käy ihmisen kimppuun.
tila saha
Lepakko
Posts: 213
Joined: Mon 13 Aug 2007, 13:21

Re: Eläimet ja päihteet

Post by tila saha »

dopperi ei tarvi ees huumeita, vajaa huomio ja koulutus riittä hyvin.
vittumäpoltanpäiväkodin!
frapathea

Re: Eläimet ja päihteet

Post by frapathea »

Joo. Noita rotuja, rotikat, dobermannit ym pitäis säännöstellä muutenki ettei ihmiset hankkis niit munanjatkeeks ku oma ei riitä. Ihan naurettavaa nähdä ihmisiä jotka oikein tarkoituksella tekee koirastaan luonnevikaisen ja aggressiivisen.
Thoxium

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Thoxium »

frapathea wrote:Joo. Noita rotuja, rotikat, dobermannit ym pitäis säännöstellä muutenki ettei ihmiset hankkis niit munanjatkeeks ku oma ei riitä. Ihan naurettavaa nähdä ihmisiä jotka oikein tarkoituksella tekee koirastaan luonnevikaisen ja aggressiivisen.
Joo, vois halvauttaa tommoset idiootit.
Kalastaja

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Kalastaja »

Koska tämän ketjun keskustelu on sekulaarista jauhantaa tyhjästä [viimeistäänkin muuttunut sellaiseksi] siirsin sen yleiskeskusteluun. Tiedepuoli on tarkoitettu tieteelliselle keskustelulle, tai muuten korkeatasoiselle ajatusten vaihdolle.
User avatar
Ayrenum
Lepakko
Posts: 210
Joined: Tue 17 Apr 2007, 10:37

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Ayrenum »

frapathea wrote:Mä toivon, että se doobermanni repii niiltä vähintään kädet irti ku kasvaa.
Jolloin se lopetetaan :(

Järjetöntä kyllä tuommoinen eläimen pakkokuosautus. Toisaalta, mitä voi olettaa jos jengi on noin sekaisin?
olet oikeassa.
Ahab

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Ahab »

BBC.Weird.Nature.6of6.Peculiar.Potions. Tuossa on paljon eläinten päihteilyä. Jopa eläin päihteilemässä hyönteisellä. Tiikeri mussuttamassa caapin lehtiä ennen metsästystä :shock:
Thoxium

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Thoxium »

Ayrenum wrote:
frapathea wrote:Mä toivon, että se doobermanni repii niiltä vähintään kädet irti ku kasvaa.
Jolloin se lopetetaan :(
Tottakai koira pitää lopettaa jos se johonkin ihmiseen käy kiinni, harmi vaan ettei ihmisiin käy sama periaate.
Mangusti

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Mangusti »

3kk vanha kissani tulee bongin kuultuaan syliin passiivisille savuille ja sitten nukahtaaq kehräten... *awww*
Ahab

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Ahab »

Usoda wrote:Kännieläimet:
http://youtube.com/watch?v=Axur5W83znw
Wikipedian Marula artikkelissa tuossa Uses kappaleen kolmanneksi alimmassa kohdassa on aika skeptinen asenne tuota kohtaan ja vielä lähdeviite epäilyille.
User avatar
dimitri
Lepakko
Posts: 223
Joined: Mon 09 Jul 2007, 00:13

Re: Eläimet ja päihteet

Post by dimitri »

Vanhempieni koira tulee aina kinuamaan olutta tai viskiä lasistani. Myös kesällä tuppaa tulemaan parvekkeelle tupakkaseuraksi. On siinäkin koira, kerran jopa rupesi latkimaan viiniä lasista, kun katseeni päästin vaeltamaan johonkin epäolennaiseen.
Ahab

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Ahab »

Jos kuolemani jälkeen tapahtuisikin niin että heräisin koiran ruumista niin en näkisi syytä olla selvinpäin. Oppisin tunnistamaan silokkien tuoksun syksyisin jne.
User avatar
Maor
Kameleontti
Posts: 841
Joined: Thu 22 Sep 2005, 21:19
Location: itä

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Maor »

Toverini chinchilla on tosi perso budhalle, ja sillä myös toimii!
-:- We're All Mad Here -:-
User avatar
Maor
Kameleontti
Posts: 841
Joined: Thu 22 Sep 2005, 21:19
Location: itä

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Maor »

Ahab wrote:Jos kuolemani jälkeen tapahtuisikin niin että heräisin koiran ruumista niin en näkisi syytä olla selvinpäin. Oppisin tunnistamaan silokkien tuoksun syksyisin jne.
Tommosen koiran haluisin, ja tryffelisian.
-:- We're All Mad Here -:-
User avatar
Dagga
Apteekki
Posts: 443
Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
Location: Kotona

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Dagga »

On toi kissa kyl hassu, yrittää aina syödä tupakanpuruja jotka on tippunut lattialle...
Image
User avatar
amx03
Psykonautti
Posts: 106
Joined: Fri 18 Jan 2008, 01:07
Location: Flipperi???

Re: Eläimet ja päihteet

Post by amx03 »

En oo varma meneekö OT:ksi, mutta mun äiten koirat ja oma kissa tuntuu ainakin siltä, että ne aistis sen, että oot deeleissä. Ainakin tekevät niin luonnottomia juttuja silloin, kun on ite ottanu, mutta joo.. Ehkä se johtuu vaan omasta mielikuvituksestani :lol:

Pieni muokkaus: Potku munille, jos meni offiin. miksei muutenkin :twisted:
Herb is a Godly creation from the beginning of the world. The political worldwide organizations have framed mischief on it and called it drugs.
Mangusti

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Mangusti »

Kyllä ne eläimet tajuaa... jotenkin vaan... tai sitten ne huomaa vaan että käytös on outoa ja vierastaa joskus sen takia
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Jeshu »

Kyllä monet elukat varmaan aistii jos on deeleissä, hyvinkin nopeasti. Varsinkin jos eläin tuntee sut. Kerran LSA päissäni koiramme vierasti mua, olin melko lailla helisemässä valvotun yön jälkeen ja vieläkin vaan jatkuvan tripin aikana - en tuntenut itseäni kovinkaan seuralliseksi. Vahvalla 2c-e tripillä taasen olin ulospäinsuuntautuneempi ja koira tyrkytti seuraansa myöhään yöllä ja örisimme toisillemme :) Koiran vastaanotto on kyllä ollut aina mielenkiintoinen. Tätä luokkaa: :shock: :shock: "apua mitä isännälle on tapahtunut".
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
User avatar
RL
Psykonautti
Posts: 148
Joined: Wed 07 Feb 2007, 22:20

Re: Eläimet ja päihteet

Post by RL »

Meidänkin kissat tuijotti minua perjantaina jatkuvasti (juurikin näin: :shock: ) kun olin LSA-tripillä. Ihmetytti pieniä, mutteivat kuitenkaan pelänneet.
ommmm
User avatar
Lymykonna
Kameleontti
Posts: 858
Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
Location: Nilkkilä

Re: Eläimet ja päihteet

Post by Lymykonna »

No ei siinä mitään, mutta minäpä olen nähnyt saapasjalkakissan. ... Ehkä.

:foil:
User avatar
dimitri
Lepakko
Posts: 223
Joined: Mon 09 Jul 2007, 00:13

Re: Eläimet ja päihteet

Post by dimitri »

Mikä ihmeen psykoosivaikutus Barberin Agnus Deillä (Adagio for Stringsin kuoromuunnos) on eläimiin? Oma koira näyttää saavan aina jonkin paniikkihäiriön tuota kuunnellessa, kaikenlisäksi näyttäisi näkevän omiaan ja elukan pupillit kasvavat järkyttävän kokoisiksi.

Eläimet kyllä huomaavat hyvin jos joku ei ole tavallisessa mielen ja ruumiin tilassa, koirat tulevat aina lähelleni kiehnäämään kun olen pilvessä, muuten omaa koiraa lukuunottamatta koirat karttavat jostain syystä minua.
User avatar
20g_utopiaa
Karvakuono
Posts: 38
Joined: Wed 14 May 2008, 00:06
Location: Tampere

Re: Eläimet ja päihteet

Post by 20g_utopiaa »

Minu kissa joskus aikoinaa söi minu puskien lehtiä, kukkaan ei kosketa mut ne lehdet...
Ja joskus muutama vuos sitten tehtiin hamppukaakaota kokeilumielessä varsista ja lehdistä mitä ei muuten tarvittu, otettiin parit mukilliset, mentiin toiseen huoneeseen ja jätettiin kattila hellan päälle(levyt pois päältä kyllä) ja sinne oli jääny pohjille vielä sitä maito-kerma litkua + ne lehdet ja varret. No, koira oli sitten yksin keittiössä ja oli jotenkin kiivenny hakemaan sen kaakaokattilan ja kun tultiin takas keittiöön se koira oli vetäny kattilasta _kaiken_ muun paitsi ne varret ja oli aika tuhdeis... Säikähdettiin mielettömästi ja mietittiin siinä(itekin pajoissa) että mitä nyt, mitä nyt ja pitääkö lähtee eläinlääkäriin vai mitä ihmettä. Hetken seurattiin ja se näytti oikeestaan vaan nauttivan, käveli vähä horjuen ympäriinsä ja oli ilosena heti tervehtimässä ku meijät huomas ja ulos päästyä se riemu vasta ratkes kun se alko hyppimään lumisiin ojiin kaaaauheita loikkia :D Peuhattiin sen kanssa sitte pihalla ja sen jälkeen sisälle ja koira meni unille ja si oliki taas ihan normaali seuraavana päivänä.

Väkisin en syöttäis eläimille mitään päihdykkeitä mut vahingoille ei voi mitään ja niistä oppii, ei si seuraavan kerran jätä kaakaokattilaa ja koiraa vahtimatta samaan huoneeseen...
"Normaali on enemmistö, entä sit ku me ollaan enemmistö?"
-JulmaHenri
frapathea

Re: Eläimet ja päihteet

Post by frapathea »

No niin, kun tämän ketjun syvistä syövereistä nyt tulin esiin kaivaneeksi, niin voisin kertoa joitain kokemuksiani aiheesta.

Itsehän en siis ikimaailmassa antaisi eläimille päihteitä huvin vuoksi – se rikkois yhtä mun harvoista, harvoista periaatteistani. Jos elukka tulee kuitenkin omin avuin varta vasten pyörimään esim. bongin viereen, en estä sitä. Yhden kaverin kissi meni kerran ihan mutkalle, kun tuli tuoksujen perässä jointin viereen nuuhkimaan, eikä suostunut lähtemään kaverin hätistelystä huolimatta... Makasi koko illan ihan jumissa ja tokkurassa, ja kaveri pyöri ympäripaukuissa kauheassa huvittuneisuuden ja huonon omatunnon ristitulessa.

Yksi mainittavan arvoinen kokemus oli LSD:n ottaminen koiran ollessa kanssamme kotosalla. Paikalla oli mun lisäksi kaksi koirallekin tuttua ja läheistä ihmistä – kumppanini ja veljeni – ja me kaikki kolme oltiin melko hyvissä hapoissa. Koira käyttäytyi muutoin täysin normaalisti, mutta lainatessani Hannibal Lecteriä koira nosti tämän äänen vaikutuksesta kuononsa kohti kattoa ja ryhtyi ulvomaan suden lailla, mikä ei kyseiselle vanhalle herralle kovin ominaista ole – mitä hiljaisin elukka kyseessä, nääs. Nukkuvaa koiraa katsellessa sain kyllä monenlaisia uusia näkemyksiä elollisiin otuksiin ynnä ihmisen ja eläimen suhteeseen, sekä ymmärsin jotain uutta unien toimintamekanismeista hyvin syvällä tasolla.
maikkum

Re: Eläimet ja päihteet

Post by maikkum »

Itsekkään en kyllä missään tapauksessa suvaitsisi/itse harrastaisi tuota eläimen "pakkosekoittamista", vahinkoja on tosin joskus sattunut. Vanha lapinkoirani esim nälkäpäissään söi keittiön pöydältä n. 1,5g budia. Vartin päästä kaveri törmäilikin jo seiniin ja nukahteli pitkin lattioita. Paniikki meinas itellle iskeä, mutta onneksi säikähdyksellä selvittiin.

Kaikki kissat on taas olleet sellaisia, että ne tulee suoraan samaan huoneeseen, jos haistavat hatsin. Yks kissa söi yhden puskan elävältä vuosia sitten, kun asuttiin vielä kommuunikämpässä.

Sit taas mulla oli yliherkkä estehevonen, joka ei päästäny mua ees selkään, jos olin pilvessä/päissään/muissa kamoissa. Jos tämmöistä erehtyi kokeilemaan, sai kokea erittäin karun rodeon ja koni saattoi olla asiasta loukkaantunut useita päiviä. SAmainen eläin oli yliherkkä kauralle (?) jos sitä erehtyi sen vatsalaukkuun, ei se pysynyt paikoillaan, vaan aloitti hyvin piripäisen kilaroinnin. Kyseinen elukka oli kyllä täysiverinen, että olihan se kuuma jo valmiiksikkin, mut toi kaura aiheutti jonkinlaisen ydinräjähdyksen sen päässä.
rlsmooth
Apteekki
Posts: 309
Joined: Wed 01 Aug 2012, 18:07

Re: Eläimet ja päihteet

Post by rlsmooth »

Täälpäi kissat ainakin tulee savuille hengailemaan lähistölle. Lisäks frendin kissa on itse(ei siis syötettynä) syönyt pöydällee unohtuneita cubensiksia ison kasan, ja liponut pirisäkkiäkin kerran. Lungi otus<3
porter

Re: Eläimet ja päihteet

Post by porter »

Kaverin koiralle ei mehu maistu, mutta kun kaljaa juuaan niin tulee siihen kerjään :cheers: jos pullon laittaa maahan niin tunkee koko kielensä pulloon ja rupee lipittään =D, myöskin jos kaljaa tippuu lattialle niin koira on heti nuolemassa sen pois ! ja kun savuja poltellaan niin tulee aivan naaman eteen oikeen että "aah anna anna" tämä sen jälkeen kun söi 1g kaverin lefaa =D... tuon jälkeen aina budin savu rupes maistuun.