Otin tiistai iltana n. klo. 20.00 aluksi 3x7,5mg Zopinoxia ja jäin odottelemaan vaikutukisa. N. 10min päästä huomasin mm. julisteiden elävän, esim julisteiden henkilöt liikkuivat, kuten myös teksti). Ajattelin ottaa 20mg 4-ho-metiä buustaamaan olotiloja, ja jo aika altayksikön olinkin jo full-blown deliriumissa, ilman että ymmärsin sitä. Seinien ja lattian sisällä liikkui valkoisia "rättiolioita" jotka tuntuivat haluavan pois toiselta puolelta. Jotkin olivat ilmeisesti verisiä.
Oikeiden ihmisten kasvot vääristyivät ja kun katsoin itseäni peilistiä näytin olevan maalaus synkällä taustalla. Mikään ei kuitenkaan pelottanut.
Tiistai illan jälkeisiä tapahtumia en muista torstaihin asti kunnolla, mutta muistan polttaneeni Spice Goldia ja Smokea säängyssäni ja syönneeni jossain vaiheessa Harmalaa ja punakärpässientä. Jossain vaiheessa upposin todella intensiiviseen väritunneliin, en tienny olinko silmät auki vai kinni, sillä en tuntenut enää kehoanii. Matkustin jonkun todella kaartevan, värillisen ja ison tunnelin kautta, tuntien jotain todella outoa joka puolella. En tiedä oliko se unta, oev:ja vaik okentirs cev:ja
Savua tuli joka puolelta ja kaikki tavarat väänyilivät ja kääntyilivät minun puolelleni. Ovet kääntyivät sisään ja ulos, mikä oli melko koomisne näköistä sillä ne vain kääntyivät toisin päin kuin olisivat jotai kumia. Näin todella voimakkaita hallunsaatioita. Tietokone muuttui jossain vaiheessa akvaarioksi ja huoneeni näytti samanlaiselta. En tunnistanut paikkoja missä olin, huoneeni oli täysin vieras itselleni. Tekstistä ei saanut mitään selvää, sillä se muuttui kesken kaiken tai kirjaimet liikkuivat paikoiltaan.
Koko eilinen päivä on mulla täysin sekava, en tiedä mikä oli hallunisaatoita ja mikä todellisuutta. Aluksi en ollut tietoinen minne tavarani olivat hävineet, muttao nneksi xanorpaketti löytyi avaamattomana kaapin päästä, ja bongi + poltettavat paremmassa tallessa. Imovanpurkin löysin semmoisesta paikasta mihin en muista sitä pistäneeni, siil äoli 14kpl jälellä, eli voisi siis olettaa että tuli syötyä 16 kappaletta imovanea ainakin kahden päivän aikana.
Senkin vielä mainitset että HPPD:ja vielälkin näkyy, savua random paikoissa, tai sitten musta juoni tavallaan mun kehosta.
max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
-
Thoxium
max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Last edited by Thoxium on Thu 02 Oct 2008, 17:40, edited 3 times in total.
-
bol
- Kameleontti
- Posts: 601
- Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Kuullostaa todella pelottavalta sekoilulta. Ei ihme, että noin monta päivää on pimeänä, koska tsopiklonin puoliintumisaika on viisi tuntia suositelluilla annoksilla.
Onneksi ei ole pahempia sattunut, tai et ole vielä huomannut.. Tuskin tuo Xanoreidenkaan katoaminen hirveästi auttaa asiaan, jos et tiedä oletko niitäkin syönyt..
Mutta kyllä sitä kaikesta selvitään, ennemmin tai myöhemmin. Pärjäile
:
"Suositeltuja annoksia käytettäessä muuttumattoman tsopiklonin eliminaation puoliintumisaika on noin 5 tuntia" ( Lääkelaitos )
Onneksi ei ole pahempia sattunut, tai et ole vielä huomannut.. Tuskin tuo Xanoreidenkaan katoaminen hirveästi auttaa asiaan, jos et tiedä oletko niitäkin syönyt..
Mutta kyllä sitä kaikesta selvitään, ennemmin tai myöhemmin. Pärjäile
-
Thoxium
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Eipä pahempaa käynyt, kuin imurin hajoittaminen. Mutsihan pisti sitten xanorit pois ja otti bongin talteen. Onnekseni löysin xanorit, joihin en ollut koskenut laisinkaan, mikä on hyvä juttu. Pistin nyt xanorit syvälle pois. Vanhempien eilen ollessa poissa, olin menny keittelemään harmalaa ja punakärpässientä nämä nautittuani ei mennyt kauaa ennen kuin lens laatta.
Tosiaan, tää oli mielenkiintoisin ja "hienoin" kokemus minkä olen tuntenut. Ne värit ne värinät ja tunteet, olivat todella mukavan tuntuisia, en ollut ollenkaan tässä todellisuudessa, olin jossain värillisessä astraalimatkalla sinne sunne tänne.
Kokeilisin tätä komboa milloin tahansa, mut seuraavalla kerralla tripsisteri tietenkin mukaan.
Olkaa siis varovaisia, helposti se lähtee jo oiha kolmesta imovanestakin, et herää parin päivän päästä kuin jostain deliriumista, tai sitähän se olikin, tosin hvyin mielenkiintoinen. Savua, tracereita, vieraita olioita seinissä ja lattiassa. Seinät ja lattiat tuntuivat akvaarion lasilta, jonka sisällä ui jotain outoja vesieliöitä. Kaikki vääntyile todella kierosti taas päin. Kunnon värillinen diashow jossain vaiheessa. Tuntui siiinä tulleisvaiheessa olevan jossain katatonisessa tilassa, en voinut liikkua, enkä halunukaan, kun avasin silmät näin vain hyvin värillisiä polygoneja ja outoja hallunisaatioita.

Dive
- Karvakuono
- Posts: 45
- Joined: Sat 23 Aug 2008, 15:52
- Location: HKI
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Huhhuh...
Onneksi(tai no onneksi ja onneksi...) en ehtinyt vielä kokeilla tuota imovanea...
Kuulostaa aika jännittävältä/pelottavalta tuo sinun kokemuksesi..
Toisaalta tuskin olisin tuollaisella combolla kokeillut.

mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
eipä se imovaani mikään ihmeellinen/vaarallinen ynm. oo. Thoxium veti aika paljon muutakin että tuli tollanen kokemus.
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
-
Dive
- Karvakuono
- Posts: 45
- Joined: Sat 23 Aug 2008, 15:52
- Location: HKI
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
niin, siksi sanoinkin että tuskin olisin tuollaisella combolla kuitenkaan kokeillut...mauser1911 wrote:eipä se imovaani mikään ihmeellinen/vaarallinen ynm. oo. Thoxium veti aika paljon muutakin että tuli tollanen kokemus.

-
Thoxium
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
No tuli kahden päivän aikaan napsittua 16x 7,5 iomvanee, ja tosiaan toi 4-ho-met vaikutti aika paljon, tuntui jopa synergiselta. Ajattelin testata tätä uudelleen, ku tarvitsee vain trippivahdin, koin siellä jotain sellaista mitä en osaa sanoin kuvailla, en edes ajatuksillani. Tuntui kun olisi astraalimatkustanut, menin todella kovaa ja koin todella paljon tunteita, koin myös semmosia tunteita mitä en ole koskaan ennen tuntenut. En ole koskaan päässyt millään muulla aineella noin intentssiviseen tilaan.mauser1911 wrote:eipä se imovaani mikään ihmeellinen/vaarallinen ynm. oo. Thoxium veti aika paljon muutakin että tuli tollanen kokemus.
Pitää vaan varata kaks päivää aikaa ja joku luotettava tripsisteri, tällä hetkellä vanhemmat sattuivat paikalle.
Last edited by Thoxium on Thu 02 Oct 2008, 17:25, edited 1 time in total.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Mie haluun tuota tsopiklonia... 4-ho-met voisi olla myös kivaa, mutta en ole vielä löytänyt paikkaa mistä sitä ostaisi... dämn.... spicea on tulossa...
-
Thoxium
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
Nyt tosiian tässä rouskuttelen lopu imovanet pois.
Reseptin ku uusin, ni pistän lukkojen taakse sen jälkee.
Reseptin ku uusin, ni pistän lukkojen taakse sen jälkee.
-
mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: max. 105mg Tsopikloni + 20mg 4-HO-MET + Spice Gold + Smoke
hah haa! tuli hauska mielikuva: omat vanhemmat trippivahtinaThoxium wrote:No tuli kahden päivän aikaan napsittua 16x 7,5 iomvanee, ja tosiaan toi 4-ho-met vaikutti aika paljon, tuntui jopa synergiselta. Ajattelin testata tätä uudelleen, ku tarvitsee vain trippivahdin,mauser1911 wrote:eipä se imovaani mikään ihmeellinen/vaarallinen ynm. oo. Thoxium veti aika paljon muutakin että tuli tollanen kokemus.
Pitää vaan varata kaks päivää aikaa ja joku luotettava tripsisteri, tällä hetkellä vanhemmat sattuivat paikalle.
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"