Jefferson Airplanea soi taustalla soittimestani, kun suuntasin keskustaan. Päivä oli jotenkin syksyinsen apaattinen, vaikka olikin kevät. Ilmassa oli sadetta.
Menin muutaman ystäväni kanssa skeittaamaan alppilan puistoon. Poltin hieman pilveä ja valmistauduin tulevaan psykedeeliin. Pyörimme ympäsiinsä ja seikkailimme seikkailujamme ympäri pasila-vallila-alppila-akselia, mutta se on jo oma tarinansa, joten jätän välistä muutamia yksityiskohtia.
Hyppään tarinassani siis monta tuntia eteenpäin, kun olimme lähdössä kukin omille suunnillemme. Olin kohtalaisen hyvin pilven ja jännityksen turruttama, kun suuntasin ratikka pysäkille ja otin ratikan ystäväni luokse. Jäin pysäkillä, missä ystäväni olikin jo odottamassa. Menimme hänen luokseen ja tarkoituksenani oli nauttia sieniä.
Nielin sienet melko mukisematta alas ja jäin odottamaan innokkaana vaikutuksia. Päätimme pakata tavarat ja lähteä ulos. Portaita alas kävellessäni huomasin pientä heikkouden tunnetta jaloissa ja koordinaatio kyvyn hiljattaista heikkenemistä.
Ulos päästyämme päätimme ottaa suunnaksi lähellä sijaitsevan metsän. Pääsimme metsän reunaan, kun totesimme tarvitsevamme istuin alustat sillä aikaisemmin oli satanut ja maa oli vielä kostea. Päätin jäädä metsän reunaan odottamaan, että ystäväni hakisi kotoaan istuinalustat.
Aloin huomata pientä kutinaa ja jännitystä, joka hiipi taustalta. Päätin sen olevan vain placeboa, mutta olo kuitenkin voimistu jatkuvasti ja muuttui kokoajan euforisemmaksi...
Sieltä ystäväni jo saapuukin mukanaan kaksi istuin alustaa. hyvä, voinemme jatkaa matkaa. Oloni voimistui kovaa vauhtia samalla, kun saavutimme kallioita metsässä, jonne meidän oli tarkoitus istuutua viettämään iltaa.
Saavuimme kallioille psykedeelisen jännityksen vallitessa ilmapiiriä. Kutina ja levoton jännitys lisääntyi jatkuvasti ja olo alkoi olemaan niin sanoinkuvaamattoman mahdoton, että aloin naureskella itsekseni. Juttelimme kaikenlaista ystäväni kanssa ja valitsimme sopivan paikan mihin istuutua.
Menimme aluksi istumaan kallion reunalle. Oloni oli hyvin kummallinen ja avuton, joten päätimme vaihtaa paikkaa. En ollut kokenut mitään tähän suuntaankaan ikinä aikaisemmin. Tässä vaiheessa ajatukseni alkoivat tekemään omia retkiään ties missä. Niitä oli vaikea seurata ja tulkita. Keskityin siis fyysiseen hyvään oloon. Kaikki oli harmoonista ja sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Oloni oli mitä loistokkain ja tyytyväisin, enkä tarvinnut mitään enempää.
Pieni sade pääsi yllättämään joten siirryimme kallionkoloon, jossa oli kuin meille tehty kahdenistuttava betoni muodostelma. Ystäväni poltti vieressäni piipullaan pilveä ja minä aloin vaipua omiin ajatuksiini pikku hiljaa. Katselin maata keinuin edestakaisin. Haukottelin jatkuvasti ja totesin oloni olevan kutakuinkin täydellinen. Ystäväni tarjosi piippuaan, jonka otin mielihyvin vastaan. Poltin jonkin verran, en kuitenkaan liikaa, jottei pilvi olisi vallannut oloani.
Jatkoin keinumista ja haukottelua. Tuijottaessani maahan ja keskustellessani ystäväni kanssa pilven mukavasta olemuksesta katseeni kiinnittyi vasemmassa silmäkulmassa tapahtuvaan maiseman muutoskeen. Ajatukseni harhailivat edelleen ties missä, eikä niissä ollut mitään järkeä, mutta yhdestä asiasta olin varma. Maisema alkoi viettää oudosti oikealle.. Ei.. Katsoin muualle hetkeksi ja kun käänsin pääni takaisin kaikki oli taas normaalia. huh, olin kuvitellut kaiken
Sade oli loppunut ja jatkoimme matkaa viereiseen kallio muodostelmaan. Se oli pyöreä kallio kuoppa kekellä kaikkea. Sen pohjalle oli valettu betonista jokin alusta, jonka halkaisija oli noin 6 metriä. Seisoimme kekellä betonialustaa kallio seinämien ympäröimänä. Tunne oli mahtava. Pyörin ympyrää ja ihmettelin, kuinka kaikki oli täydellistä omalla hienolla tavallaan ja kuinka kaikki voi näyttää mahtavalta. Rakastin lähes kaikkea sillä hetkellä ja tunsin luonnon läsnäolon voimakkaasti jokapuolella ympärilläni.
Päätin lopettaa pyörimisen ja kerätä ajatukseni. Sytytin tupakan, joka oli ehkä paras tupakkani, mitä olen koko pienessä elämässäni ehtinyt polttaa. Rupesimme katselemaan ystäväni kanssa kallion seinämiin maalattuja graffiteja. Ne olivat todella hienoja ja värikkäitä ja niistä löytyin jos jonkinlaisia kuvioita kätkettynä. Yritin kehitellä niistä jotain hienoa kaikista ja naureskelin ajatuksilleni niistä, sillä melkein kaikista löytyi jotain enemmän tai vähemmän irvokasta ja rivoa. Selitin ystävälleni innoissani, kuinka jokin graffiti muodosti moottoripyörän ja kaksi matkustajaa ja, että jokin toinen graffiti muodosti 3D kuvion kun katsoi oikeasta kulmasta.
Tutkimme graffiteja melko pitkään ja ehdin ketjupolttaa melkein kaikki tupakkani. Minua oli vain häirinnyt suunnattomasti yksi asia tarkastellessamme maalauksia. Ystäväni hiukset olivat muuttuneet jatkuvasti vihertävimmiksi. Mikään muu ei saanut samaa sävyä, paitsi hiukset. Minun oli pakko kysyä häneltä, että onko hän kenties joskus värjännyt hiuksiaan vihreiksi, mutta tajusin kysymykseni hölmöyden samantien sen möläytettyäni ja nauroin vaikka kuinka pitkään. Asia ei tosin ollut muuttunut yhtään parempaan suuntaan sillä nyt ympäröivä kallio alkoi saada samaa vihreätä sävyä ja lopulta silmieni eteen oli vedetty vihreä harso, joka muutti koko näkökentän hieman vihertäväksi.
Menimme pois kalliokuopasta ja istuimme aurinkoon. Ystäväni jatkoi piiputteluaan ja tarjosi minullekkin muutamaan otteeseen. Olin niin tyytyväinen olooni, että en yksinkertaisesti kaivannut mitään, enkä osannut murehtia mistään. Olin suunnitellut aikaisemmin, että poltan hieman harmalaa sienten huippukohdissa ja tuomitsin sen hetken tulleen nyt. Käärin siis sätkän, johon laitoin sisälle harmala jauhetta. Sätkän kääriminen olikin vaikeampaa, kuin luulin. Käteni ei toiminut yhtään halutulla tavalla, joka voinee johtua siitä, että tarkastelin niitä huomattavan matkan päästä, enkä ollenkaan omasta ruumiistani. Totesinkin ääneen olevani "autuaan kädetön". Ilmaisu oli niin osuva siihen tilanteeseen, että sienimäinen naurun purskahdus pääsi taas valloilleen.
Lopulta olin saanut sätkän käärittyä ja sytytin sen. Poltin sitä lähes puoli tuntia samalla, kun juttelin ystäväni kanssa henkeviä. Harmala antoi miellyttävän säväyksen matkaan. Se toi nousujen täpinät uudelleen pintaan, kuitenkin ilman sitä euforian purkausta. Aloin kehitellä teorioita kodeiini riippuvuudesta ja sen tuottamista vieroitusoireista ystäväni kanssa. Oloni oli virittynyt juuri täydellisesti kehittelemään erilaisia teorioita. Päädyimme mielenkiintoiseen tulokseen, mutta sen voinee nyt jättää välistä.
Oloni oli keskustellessamme hieman tasoittunut, joten päätimme lähteä kävelemään. Maanläheinen rakkauden tunne oli edelleen voimakas ja metsä tuntui sillä hetkellä läheisemmältä ja elävämmältä, kuin koksaan aiemmin. Tunsin suurta ymmärrystä luontoa ja eläimiä kohtaan. Toisin, kuin kaikki ihmisen rakentama tuotti suurta vastemmielisyyden tunnetta. Tunsin myötätuntoa ja sympatiaa lähellämme hyppeleviä jäniksiä kohtaan. Päätimme kiertää ne hyvän matkan päästä, jotta emme häiritsisi niitä.
Kiertelimme metsässä hetken jutellen, kunnes lopulta päädyimme meren rantaan. Istuimme metsän ja meren väliin kalliolle, katselemaan auringon laskua. Aurinko heijastui horisontista punertavan oranssina meren pintaan ja tuuli teki pieniä laineita rantaan. Tunnelma oli runollinen. Suljin silmät ja annoin lämpimän kevät-tuulen puhaltaa kasvoilleni. Pystyin kuvittelemaan itseni pienelle saarelle keskellä merta. Istuin siinä ystäväni vieressä, joka näytti myöskin vaipuneen ajatuksiinsa. Menin makuulleni kalliolle ja katselin taivaalle. Pilvet olivat niin puhtaan valkleita ja täynnä mitä ihmeellisempiä kuvioita, että mieleni teki sukeltaa niiden sekaan. Linnut lauloivat kevät laulujaan takana puissa ja jostain kuului koiran haukkumista. Kaikki oli, kuin suoraan jostain kirjasta
Pilviä katsellessani koitin keksiä jotain keinoa jolla tätä kaikkea näkemääni ja kokemaani kauneutta ja rakkautta voisi kuvata. Koin selvänä sanojen ja runojen tuoman vapauden ja ymmärsin niiden äärettömyyden. Näin koin jonkinlaisen kutsumuksen ryhtyä kirjailijaksi. Nostin katseeni ystävääni, joka oli edelleen jossain aivan muualla. Kysyin, että lähtisimmekö kauppaan, kun alkoi tulla hieman nälkä. Nousimme ylös ja suuntasimme kaupalle.
Matkalla kauppaan sattui ja tapahtui kaikkea kummallista. Ylittäessämme hiekka kenttää luoksemme säntäsi kaksi hyvin kookasta koiraa räksyttäen ja haukkuen. Normaali oloissa olisin saattanut pelätä koiria hieman, mutta nyt nekin tuntuivat turvalliselta ja rakkaalta osalta luontoa. Koirat kävivät tutustumassa meihin ja poistuivat sitten paikalta haukkuen. Seuraava kummallinen tapahtuma matkalla oli puisto. Se oli jokin kaupungin viritelmä, jossa pusikot, viattomat luontokappaleet, oli alistettu ihmisen tahtoon ja kuriin saksin ja veitsin. Loputtoman pitkät pusikko rivit oli leikattu tarkasti muotoonsa ja niistä rakentui pitkiä jonoja. Koin suunnatonta myötätuntoa kasveja kohtaan ja kehotinkin niitä ryhtymään kapinaan. Tässä puistossa tarvittiin anarkiaa ja vallankumousta! Kehotin kasveja kuihtumaan pois, jolloin niiden ei tarvitsisi alistua puutarhurin tahtoon. Olin varma, että kasvit kuuntelivat joka sanan mitä sanoin.
Ajatukseni ja oloni oli edelleen hyvin kummalisia, enkä ole vielä tähänkään mennessä kuvata niitä paremmin kuin sanalla "sieni". Saavuttuamme kauppaan ja oloni oli mitä parhain. Tätä ihmiset varmasti tarkoittavat "minä pystyn mihin vaan"-ololla sillä olin niin itsevarma ja mieltynyt mukavaan tyytyväiseen oloon, joka vallitsi, että en edes halunnut ajatella, että oloista pitäisi vielä luopua joskus. Kehittelimme vielä kaupassakin erilaisia teorioita mehupurkeista ja niiden luomista koko illuusioista.
Lähdimme kävelemään ratikka pysäkkiä kohti, koska suunnitelmissani oli lähteä kotiin nukkumaan. Matka oli väsyttänyt aika tavalla. Hyppäsin ratikkaan ja ihmettelin oloani. Se oli jo paljon selkeämpi, kuin aikaisemmin, mutta edelleen hieman sienimäinen.
Päästyäni kotiin menin suoraan kylpyyn. Oloni voimistui yllättäen ja laitoin silmät kiinni. Yllättävintä oli hieno värikäs maailma, joka odotti luomieni alla tutkijaansa. Matkan henkinen puoli oli tasaantunut niin kauan aikaa sitten, että olin jollain tapaa tottunut sen läsnäoloon ja luulin matkani olleen lopuillaan jo kauan sitten. Makasin kylpyammeen pohjalla hieman yli tunnin ja katselin, kuin elokuvaa. Suljettuani silmät näkökenttäni olikin mustan sijasta kirkkaan sininen ja täynnä valkoisia pisteitä. Taustalta alkoi nousta kuvioita, jotka liikkuivat minua kohti ja lopulta silmieni ohi. Näkymä oli, kuin Star-Wars elokuvissa, kun siirrytään valonnopeuteen, mutta musta oli korvattu sinisellä. Kuviot olivat ihmeellisä ja kummastelinkin niitä pitkään. Avasin silmäni ja säädin suihkua hieman lämpimämmälle. Asetuttuani uudelleen kylpyammeen pohjalle ja suljettuani silmäni näkymä oli jälleen muuttunut. Tällä kertaa luomieni alla kieppui erilaisia pinkkejä ja violetteja kuvioita, joita en osaa kuvailla mitenkään sanoin. Tässä vaiheessa kuitenkin visuaalit olivat jo hyvin heikkoja.
Aikani kylvettyä päätin mennä nukkumaan. Nukuin hyvin ja pitkään ja heräsin virkeänä. Sama luonnon ja maan läheinen olo on säilynyt, mutta hieman etäisempänä. Kokemus vaikutti yllättävän syvästi ajatuksiini ja kunnioitukseni luontoa kohtaan kasvoi suuresti ja näin sienet jäivät ikäänkuin "henkiseksi oppaaksi" ajatuksiini.
p.s. Suosittelen ehdottomasit kokemusta kaikille kiinnostuneille ja suosittelen myös valitsemaan paikan tarkoin. Metsä lienee se paras vaihtoehto. Sienet olivat tosiaan Mexican Cubensiksia ja annos oli 2.5g, alla oli hieman pilveä, matkan aikana poltin sitä lisää ja huipuissa harmalaa. Tupakkaa paloi älyttömiä määriä
-immuzu
mäku luulin sitä pitkäks 
hyvä jos tarina kelpasi 
