Olemassaoloni rankka ja opettavainen vuoristorata..

[tRip]

Päivä alkoi tavallista positiivisemmin mielin ja ajattelinkin nyt olevan täydellinen mielentila nauttia sieniä joita olin päivää aikasemmin saanut käsiini.
Määränä toimi 1,5g 'mexicolaisia cubensiksia'

Tunsin tutut mukavat tattimaiset nousut Sigur rossin soidessa tausta.. joka osottautuikin täydelliseksi musiikiksi nousuihin.
Hetken päästä pinnatkin jo lähtivät elämään ja mielialani oli entistäkin iloisempi.. Heteken aikaa viellä päätin nauttia mukavuudesta sisällä ennenkuin uskaltauduin ulos kauniiseen ilmaan. Katalysaattorina toimi tupakanhimo
Pääsin tutuille läheisille kallioille, sytytin tupakan ja ajattelin kuinka kaunista ja hienoa kaikki onkaan. Sellaista mukavan raukeata ihmettelyä. Ajatukset vilisivät mielessäni.. Se ei kuitenkaan paljoakaan eronnut siitä, mitä selvinkinpäin kelailen. Ainoa vain, että nyt tunsin ajatuksillani olevan paljon enemmän mahtia.
Hyvin tyytyväisenä lähdin tepastelemaan takaisinpäin, mutta tajusin kuinka ahdistavilta kaikki ihmiset, autot ja ylipäätään kaikki tuntuivat. halusin päästä sisäälle turvaan mahdollisimman nopeasti.

Köllähdin raukeana sängylleni ja jatkoin Sigur rossin kuuntelua.. Se vain oli niin täydellistä musiikkia.
Menin makuulleni ja tunsin koko kehon euforiaa.. Täydellistä kehon euforiaa. En halunnut ajatella mitään, sillä ajattelu tuntui tässä tilassa niin turhalta. En halunnut liikahtaakkaan etten olisi pilannut sitä ääretöntä täydellisyyttä.

Mieleeni alkoi pikkuhiljaa hiipiä ahdistusta.. Aluksi en saanut siitä selvää, mutta pian aloin tajuta sen alkulähdettä..
Alkoi masentaa ja pian vajosinkin jo syvään masennukseen. Pohjattomaan tilaan, mitä ei voi selittää ihmiselle joka sitä ei ole kokenut. Koko olemassaoloni tuntui turhalta.. Kaikki minusta ulkopuolinen tuntui hyvin ahdistavalta. Yritin kait pitää edes jollain tapaa itseäni kasassa. En kuitenkaan halunnut ajatella, sillä se vain ahdisti yhä enemmän.
Taustalla velloi euforia, josta en enää kyennyt tarttumaan. En saanut enää mistään otetta. Kuitenkin se oli jo jollaintapaa tuttua ja osasin ottaa sen ihmeen tyynen rauhallisena vastaan, ts. en lähtenyt panikoimaan.
Jossain sisimmässäni tunsin kuitenkin syvää tyytyväisyyttä..
..mutta ehkä jostain vielläkin syvempää kumpusi ikäviä ajtuksia ja tunteita pilaamaan sitä illuusiota.

Jossain vaiheessa sienet jo alkoivat laskea, mutta mielialani heittelehti koko tunteiden spekrissä.
Aina välillä mieleeni leimahti onnen puuskia ja euforian kipinöitä, joista en kuitenkaan otetta kyennyt saamaan..
Ne kuitenkin hehkuttivat sisälläni kytevää hiillosta.. Elämänhalua. Toivoa. Toivoa muokkata elämästäni sellainen kuin sisimmässäni tahtoisin. Toivoa täydellisestä harmoniasta, että kaikki olisi tasapainossa.

Mielialani on hyvin masentunut, sillä olin tajunnut jotain mikä on elänyt rinnallani pitkään, mutten ole halunnut päästää sitä ajatusta valloilleen. Nyt jouduin antautumaan sille.
Olen ajatusteni ja tunteideni orja. Mielessäni velloo tunteiden ja ajatusten myrsky.. Odotan sen tyyntymistä.

Nyt on aika pistää piippu tulille ja mietiskellä mitä tässä nyt oikein tapahtuikaan..

En lopulta vielläkään tiedä mitä ajattelen.. En osaa viellä hahmottaa kokemusta, joka tapahtui juuri hetki aikaa sitten.

Sen ainakin opin, että haluan oppia elämään itseni kanssa.

Kirjoitin tämän hyvin spontaanisti, lähinnä 'tajunnanvirtaa'-tyylillä..
Toivonmukaan ei ollut liian sekavasti kirjoitettu tai muuten vain täysin turha teksti.
Vaikea ylipäätään pukea tunteitaan sanoiksi ja ajatuksiaan tunteiksi.
En tiedä miksi loppujenlopuksi edes halusin jakaa kokemukseni..
Ehkä syvällä sisimmässäni toivon, että tekstini herätti edes jossakussa jonkinlaista ajatusta tai tunnetta, jostain..

Tunnen.. Minä elän.

[_FOOL_]

Joskus sitä vaan ajautuu alitajunnan vietävänä sellaisiin syövereihin, ettei niistä pääse takaisin konkreettisten aistimusten piiriin ja/tai balanssiin, vaikka kuinka yrittäisi. Mitä enemmän syytä matkan ikävään suuntaan yrittää selvittää, sitä kierommaksi se käy. Jos taas hetkenkin uskoo omaan jumalaansa, saa avun esille alta aikayksikön. Sen muistaminen on vaan niin pirun vaikeaa outojen ja intensiivisten tapahtumien keskellä. Jokatapauksessa sienet tekivät tehtävänsä, oli syy mikä tahansa. Merkitykset ymmärretään vasta myöhemmin.Tämä vaan imho. Tuli vaan sellainen olo, että piti jotain tähän kirjoittaa, kun pystyi samaistumaan joihinkiin hetkiin.

EDIT:edit

[aphos]

Ihan mielenkiintoinen stoori.. psykedeleelit voivat tosiaan hakata aika maan rakoon psyykkisesti. Minulle ainakin musiikki on ehkä se tärkein asia tripatessa, kaikki muu on aika sivuseikka.

Näinhän se on, että ihminen on kärpäsen pieru universumissa, mutta ei se tarkoita sitä, että yhden ihmisen elämä olisi merkityksetöntä: kaikella on merkitys, riippuu ihan katsontakannasta.
Meikäläiselle tulee ainakin yleensä mieleen kaikki ne asiat, miten omaa elämää pitäisi muuttaa, vaikeinta on todellisuudessa toteuttaa ne. Itsekin vituttaa (tai oikeastaan säälittää) ympäröivien ihmisten elämän ankeus, joka tarttuu. Syy, miksi tämä maa on täynnä puolijuoppoja kusipäitä, eivätkä anna muille ihmisillekkään mahdollisuutta menestyä. Kyse on kai kateudesta.

Olen myös huomannut, etta asioiden luominen (piirtäminen/musiikki/kirjoittaminen etc.) on tosi terapeuttista, purkaa omia ajatuksia ja saada luomisen kautta jotain syytä ja suuntaa omaan olemassaoloonsa. Jos ei hallitse, niin voi kehittää itseään kelailemalla, pitämällä itsestään vaikka fyysisesti huolta (ts. vaikka urheilua) tai mitä ikinä.

Pitäisi aina muistaa, että sitä asutaan kuitenkin maassa, jossa siihen on mahdollisuus.. en tiedä pitäisikö siitä olla kiitollinen vai pitäisikö sen olla perusoikeus kaikille ihmisille. Jälkimmäinen tod.näk.

Rauhaa ja rakkautta vaan.

[Jeshu]

Tuli tuosta ahdistukseen syöksymisestä mieleen oma salvia kokemus josta telttaiseen salvia topikkiin jo kirjoitinkin, paitsi en tätä osiota kokemuksesta. Todellakin synkät/kyyniset/pessimistiset ihmiset, ihmiset jotka eivät halua nähdä vapautta ympärillään, osaavat ahdistaa. Ja näin tämän tunsin Salvioissakin erityisen vahvasti. Semmoinen Tosi Ahdistus. Siitä, että olen antanut tälläisen vaikuttaa itseeni, ja että kuinka avuton sen edessä olen ollut. Ja, että piinaavasti se liittyi juuri yhteen tiettyyn ihmiseen josta en näytä pääsevän ajatuksien tasolla millään irti - toisaalta enpä käytännössäkään.

Ja sitä haluaa syöksyä sinne ahdistukseen. Haluaa ratkaista ongelman ja päästä siitä yli, vaikka en tiedä pitäisikö siitä yli päästäkseen tehdä juuri toisinpäin, eli olla syöksymättä sinne. perkele.

[tRip]

Mukava, että kertomukseni herätti keskustelua..

Trippi osottautui oikeastaan juuri sellaiseksi, jota olin lähtenyt hakemaan.. Toisaalta kokemus yllätti aika rankastikin.

Jatkoin tattimeininkiä hyvän ystäväni seurassa, sillä halusin vain päästä juttelemaan jollekulle ja setvimään kokemusta.
Päädyimme spontaanisti nauttimaan d-amfea, jonka hienovarainen sympatogeeninen (ehkä jopa empatogeeninen) ominaisuus pääsi hyvin oikeuksiinsa. Koko yön jutustelimme ja tunsin syvää yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan.
Uskon, että kokemus syvensi ystävyyssuhdettamme ja sain lisää pontta ajatuksilleni, joita tripillä heräsi.
Tämä spontaani 'kuosailu' ikäänkuin kruunasi koko tripin.

[Ayrenum]

Ongelmien myöntäminen on ihan oikeasti ensimmäinen askel niiden selvittämiseen.

[Asidyyli]

Triin aikana sitä ehtii kelailla jotain aihetta suunnasta jos toisestakin, usein aivan päinvastaisista. Se mitä hetken ajan on luullut täydellisesti tajuavansa, avautuukin pian aivan toisesta täydellisen tajuamisen näkökulmasta. Se on tunteiden sekamelska. Kaaottinen pyörremyrsky.

Kaikesta voi muodostaa kokonaiskuvan, se on järkeilyä, samantapainen kuin looginen kokonaiskuva asioista jonka selvin päin muodostaisi - ainakin se muistuttaa sitä. Mutta ei saa otetta siitä hallusinogeenisestä kokoaniskuvasta, se on liian muodoton, ei hahmotettavaissa.

Tuntuu että on ehkä lähempänä jonkin "mysteerin" ratkaisua, melkein näkemässä verhon taakse, alitajunnanko? Jos halutaan olla dramaattisia tai suureellisia, ehkäpä kys eonkin vain pienemmisät seikoista, kuitenkin jostain niin vaikeasti hahmotettavasta, ettei siihen ole ennen pystynyt. Eikä pysty nytkään. Sitä vain raottaa verhoa ja näkee toisiinsa liittymättömiä vilahduksia. JOstain ratkaisemattomasta kokonaisuudesta.

Tuntee että ratkaisu on lähellä, mutta liian kaukana.

Mitä minä todella ajattelen, kuka olen, mikä merkitys asioilla on?

[tRip]

Ongelmien myöntäminen on ihan oikeasti ensimmäinen askel niiden selvittämiseen.

Mutta jos ongelma ei olekkaan ongelman itselleen myöntämisessä, vaan sen kohtaamisessa.. ja itsensä muuttamisessa.
Tiedän tarvitsevani muutosta, mutten kertakaikkiaan siihen kykene..
Oman kyvyttömyytensä tunnustaminen ahdistaa.

Trippailuilla olen ikäänkuin yrittänyt kiertää totuuden katsomatta sitä ensin silmiin. Hakenut uusia näkökulmia haluamatta nähdä edes nykyistä. Yrittänyt jättää osan persoonastani jonnekkin matkalle.

Ratkaisu on liian lähellä hahmotettavaksi kokonaisuutena..

[Ayrenum]

Mutta jos ongelma ei olekkaan ongelman itselleen myöntämisessä, vaan sen kohtaamisessa.. ja itsensä muuttamisessa.

Lopulta nuo menevät niin limittäin, että pitäisin ongelman myöntämistä ja kohtaamista melkeinpä samana asiana. Muutokset tapahtuu hitaasti, maltillisuus lienee ainoa tapa kehittyä koska malttamattomuus saa lopettamaan ennen kuin muutosta on ehtinyt tapahtua.

Ratkaisu on liian lähellä hahmotettavaksi kokonaisuutena..

Sitten pitää ehkä katsoa kauempaa?

Psykedeelit tiettävästi toimivat mikroskooppeina, eli saavat katsomaan lähemmäs. Ehkä siinä ratkaisu ongelmaasi? Mikroskoopit kaappiin hetkeksi.

[tRip]

Ratkaisu on liian lähellä hahmotettavaksi kokonaisuutena..

Sitten pitää ehkä katsoa kauempaa?

Psykedeelit tiettävästi toimivat mikroskooppeina, eli saavat katsomaan lähemmäs. Ehkä siinä ratkaisu ongelmaasi? Mikroskoopit kaappiin hetkeksi.

Kummasti ne psykedeelit vain vetävät puoleensa..
En sano että pidän vaikeista tripeistä.. Mutta se on ainoa tapa saada riittävästi tahtoa muuttua ihmisenä.

[Ayrenum]

Kummasti ne psykedeelit vain vetävät puoleensa..
En sano että pidän vaikeista tripeistä.. Mutta se on ainoa tapa saada riittävästi tahtoa muuttua ihmisenä.

Jos bändi soittaa koko ajan täysillä, volyymista menee teho ja se alkaa puuduttaa. Voi olla jopa korville vaarallista.

[tRip]

[quote="Ayrenum"Jos bändi soittaa koko ajan täysillä, volyymista menee teho ja se alkaa puuduttaa. Voi olla jopa korville vaarallista.[/quote]
Se riski on aina otettava, että korvat voivat myös jäädä soimaan..

Tuolloin korvatulppien käyttö kuitenkin vaimensi liian kovan melun..
..mutta kun otti ne pois, tajusi kuinka paljon tulpat olikaan voimakkuutta vaimentaneet.

Tulipa hauska vertaus