J. Krishnamurti

[CharlieBigPpotato3]

Sisäisen sekasortoisuutemme pohjimmaisena syynä on toisten lupaaman todellisuuden tavoittelu. Seuraamme konemaisesti jotakuta, joka takaa meille miellyttävän henkisen elämän. Eikö ole kovin omituista, että sisäisesti hyväksymme toisen henkilön auktoriteetin, tyrannian, vääristämään mielemme ja elintapamme, vaikka useimmat meistä vastustavatkin poliittista tyranniaa ja diktatuuria? Jos hylkäämme kokonaan - emme älyllisesti vaan tosiasiallisesti - kaiken ns. henkisen arvovallan, kaikki seremoniat, rituaalit ja opinkappaleet, se merkitsee, että seisomme yksin ja olemme jo ristiriidassa yhteiskunnan kanssa; lakkaamme olemasta kunnioitettavia ihmisiä. Kunnioitettavan ihmisen on mahdotonta päästä lähelle ääretöntä, mittaamatonta todellisuutta.

Kirjoista, papeilta, filosofeilta tai vapahtajilta ette voi saada vastausta kysymykseen, onko olemassa Jumalaa, totuutta, todellisuutta tai miksi sitä nimittänettekin. Vain te itse omakohtaisesti voitte vastata tuohon kysymykseen, ei kukaan eikä mikään muu, ja juuri siksi teidän on tunnettava itsenne. Juuri täydellinen itsetuntemuksen puute on kypsymättömyyttä. Itsensä ymmärtäminen on viisauden alku.

Meille on sanottu, että kaikki tiet johtavat totuuteen - sinulla hindulaisena on oma tiesi, jollakulla toisensa on tiensä kristittynä ja toisella taas omansa muhamettilaisena, ja kaikki kohtaavat toisensa samalla portilla. Kun syvennyt asiaan, huomaat tämän ilmeisen mielettömäksi. Totuuteen ei ole tietä, ja juuri elävyydessä onkin totuuden kauneus. Johonkin elottomaan johtaa kyllä tie, koska päämäärä on liikkumaton. Mutta kun oivallat, että totuus on jotakin elävää, liikkuvaa, jolla ei ole levähdyspaikkaa, joka ei ole temppelissä, moskeijassa eikä kirkossa ja johon ei mikään uskonto, opettaja, filosofi eikä kukaan muukaan voi sinua johdattaa, silloin oivallat myös, että tämä elävä jokin on juuri se, mitä tosiasiallisesti olet. Se on suuttumuksesi, raakuutesi, väkivaltaisuutesi, epätoivoituusesi, hätä ja murhe jonka vallassa elät. Totuus on kaiken tuon ymmärtämisessä; ja ymmärtäminen edellyttää, että osaat katsoa näitä oman elämäsi ilmiöitä. Ideologiat, sanojen muodostama suojus, toivot ja pelot estävät katsomisen.

Intelligence is the capacity to receive, decode and transmit information efficiently. Stupidity is blockage of this process at any point. Bigotry, ideologies etc. block the ability to receive; robotic reality-tunnels block the ability to decode or integrate new signals; censorship blocks transmission.
- Robert Anton Wilson

Huomaat siis, että et voi olla riippuvainen kenestäkään. Opastajaa, opettajaa, auktoriteettia ei ole lainkaan. Vain sinä olet, sinun suhtautumisesi, yhteytesi toisiin ja maailmaan. Mitään muuta ei ole. Tämän havaitseminen joko aiheuttaa suurta toivottomuutta, mikä edelleen synnyttää kyynisyyttä ja katkeruutta, tai se hävittää kaiken itsesäälin, koska näet silmästä silmään tuon tosiasian, että vain sinä itse eikä kukaan muu olet vastuussa maailmasta ja itsestäsi, siitä mitä ajattelet, mitä tunnet, miten toimit. Tavallisesti syyttelemme menestyksellisesti toisia, mikä on eräänlaista itsesääliä.

Vain silloin kun näet sekä ehdostuneisuutesi että sen vaarallisuuden yhtä suoraan kuin näkisit jyrkänteen, sinä toimit.

Sinun on oltava oma opettajasi ja oma oppilaasi. Sinun on epäiltävä kaikkea minkä ihminen on hyväksynyt arvokkaaksi ja välttämättömäksi.

Ellet seuraa ketään, tunnet itsesi yksinäiseksi. Ole siis yksinäinen! Miksi pelkäät yksin olemista? Koska silloin kohtaat itsesi sellaisena kuin olet ja havaitset olevasi tyhjä, turtunut, typerä, ruma, syyllinen ja huolestunut - mitätön kehno, epäaito olento. Suhtaudu tähän tosiasiaan avoimesti. Katso sitä, älä pakene. Juuri pakenemisesi hetkellä pelko syntyy.

Jotta voisit tarkkailla oman mielesi ja sydämesi, koko olemuksesi liikettä, mielesi täytyy olla vapaa. Eikä mieli ole vapaa, jos se on samaa tai eri mieltä jonkun kanss, jos se asettuu kiistassa jollekin puolelle, väittelee pelkistä sanoista. Sen on mieluummin seuraamalla tilannetta koetattava ymmärtää - mikä on erittäin vaikeaa.

Juuri alituinen tutkiminen, todellinen tyytymättömyys, herättää luovan oivalluskyvyn. Mutta tutkimisen ja tyytymättömyyden vireillä pitäminen on tavattoman vaivalloista, eivätkä useimmat ihmiset halua lastensa olevan tällä tavoin oivalluskykyisiä, sillä on sangen epämukavaa elää sellaisen henkilön kanssa, joka alituisesti asettaa hyväksytyt arvot epäilyksenalaisiksi.

Kaikki olemme tyytymättömiä nuorena, mutta onnettomuudeksi tyytymättömyytemme pian haihtuu jäljittelytaipumuksemme ja auktoriteetin palvonnan tukahduttamana. Vanhemmiten me kangistumme, tulemme tyytyväisiksi ja aroiksi.

Oikea vallankumous ei ole väkivaltaista. Se syntyy, kun ihmisissä kehitetään eheytymistä ja oivaltamista. Ja näiden ihmisten pelkkä elämä aikaansaa vähitellen ratkaisevia muutoksia yhteiskunnassa.


Koottu J. Krishnamurtin kirjoista Ajattelun tuolle puolen ja Tulevaisuus on nyt

Lisää tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jiddu_Krishnamurti

[CharlieBigPpotato3]

Toiminta ilman päämäärää

Hän kuului lukuisiin järjestöihin ja oli toimivana jäsenenä niissä kaikissa. Hän kirjoitti ja puhui, keräsi rahaa, organisoi. Hän oli riidanhaluinen, hellittämätön ja pystyvä. Hän oli erittäin hyödyllinen henkilö, jota tarvittiin kaikkialla, ja alituisesti hän matkusteli maata ristiin rastiin. Hän oli osallistunut poliittisiin levottomuuksiin, ollut vankina, seurannut johtajia, ja nyt hän oli tulossa tärkeäksi henkilöksi oman toimintansa nojalla. Hän oli kertakaikkiaan suurten suunnitelmien välitön toteuttaja; ja kaikkien sivistyneiden tavoin hänkin oli perehtynyt filosofiaan. Hän sanoi olevansa toiminnan mies eikä mikään mietiskelijä. Eräällä sanskritinkielisellä sananparrella hän halusi ilmaista koko toiminnan filosofian. Tuohon väitteeseen sinänsä, että hän oli toiminnan mies, sisältyi, että hän kuului elämän välttämättömiin perustekijöihin - ehkä ei juuri persoonallisesti, mutta tyyppinä. Hän oli luokitellut itsensä ja tehnyt siten itsensä ymmärtämisen mahdottomaksi.

Nimilaput näyttävät tuottavan tyydytystä. Sen luokan, johon meidän katsotaan kuuluvan, hyväksymme tyydyttävänä elämänselityksenä. Olemme sanojen ja nimilappujen palvojia; emme milloinkaan näytä pääsevän symbolin tuollepuolen, emme näytä käsittävän symbolin arvoa. Nimittämällä itsemme täksi tai tuoksi me turvaamme itsemme enemmiltä häiriöiltä ja vakiinnumme. Eräs aaterakennelmien ja organisoitujen uskomusten kirouksia on niiden tarjoama lohdutus, kuolettava tyydytys. Ne saavat meidät nukkumaan, nukkuessamme me uneksimme ja uni muodostuu toiminnaksi. Miten helposti huomiomme hajoitetaankaan! Ja sitä useimmat ihmiset haluavatkin; useimmat ovat lakkaamattomien ristiriitojen uuvuttamia, ja ajanvietteet muodostuvat tarpeiksi, ne käyvät tärkeämmiksi kuin se mikä on. Voimme leikitellä ajanvietteillä, mutta emme sillä mikä on. Ajanvietteet ovat harhoja, ja niiden ilo valheellista.

Mitä on toiminta? Miksi me toimimme? On varmaa, ettei pelkkä toimeliaisuus ole toimintaa; jatkuva puuhaaminen ei ole toimintaa, eihän? Perheenemäntä on puuhakas, sanoisitteko sitä toiminnaksi?

- "En, tietenkään en. Hän on kiinnostunut vain arkipäiväisistä, mitättömistä asioista. Toiminnan mies askartelee laajakantoisempien ongelmien ja velvoitusten parissa. Kauaskantoisempien ja syvällisempien asioiden parissa askartelemista voidaan nimittää toiminnaksi, ei yksinomaan politiikassa, vaan myös henkisellä alueella. Se vaatii kykyä, tehokkuutta, organisoitua pyrkimistä, jatkuvaa tavoitteeseen tähtäämistä. Sellainen ihminen ei ole mietiskelijä, mystikko, erakko, hän on toiminnan mies."

Laajakantoisempien asioiden parissa askartelemista te nimitätte toiminnaksi. Mitä ovat laajakantoisemmat asiat? Ovatko ne jokapäiväisestä elämästä erillisiä? Onko toiminta elämän kokonaisprosessista erillinen? Onko silloin toimintaa kun olemassaolon monet kerrostumat eivät ole eheytyneet yhdeksi kokonaisuudeksi? Eikö toiminta ole pelkkää tuhoisaa toimeliaisuutta silloin kun emme ymmärrä emmekä siis pysty eheyttämään elämän kokonaisprsessia? Ihminen on kokonaisprosessi, ja toiminnan täytyy olla tämän kokonaisuuden tulos.

- "Mutta tuohan merkitsisi toimimattomuutta, jopa kaiken toiminnan lykkäämistä epämääräiseen tulevaisuuteen. Toiminnantarve on pakottava eikä siitä kannata filosofoida."

Emme nyt filosofoi, vaan haluaisimme saada selville eikö teidän ns. toimintanne aiheuta ääretöntä vahinkoa. Uudistukset aina vaativat lisää uudistuksia. Osittainen toiminta ei ole lainkaan toimintaa, se aikaansaa hajautumista. Jos teillä on kärsivällisyyttä, niin voimme nyt, ei tulevaisuudessa, oivaltaa sen toiminnan, joka on kokonaista, eheytynyttä.

Voidaanko määrätietoista toimintaa sanoa toiminnaksi? Jos teillä on päämäärä, ihanne, ja työskentelynne suuntautuu sitä kohti - onko sellainen toimintaa? Kun toiminta suunnataan tuloksensaavuttamiseen, niin onko se toimintaa?

- "Kuinka voisi muulla tavoin toimia?"

Sanotte toiminnaksi sellaista, mikä tähtää tulokseen, tavoitteeseen, eikö niin? Suunnittelette tuloksen tai teillä on jokin aate, uskomus, johon työskentelynne tähtää. Johonkin käytännölliseen tai psykologiseen kohteeseen, tavoitteeseen, päämäärään tähtäävää työskentelyä tavallisesti sanotaan toiminnaksi. Tämä toiminta on ymmärrettävää jonkin aineellisen tosiseikan, esimerkiksi sillanrakentamisen, yhteydessä. Mutta onko se yhtä helposti ymmärrettävissä kun kysmyksessä on psykologinen tavoite? On selvää, että me nyt keskustelemme psykologisesta tavoitteesta, aaterakennelmasta, ihanteesta tai uskomuksesta, jonka toteuttamiseen työskentelymme tähtää. Sanoisitteko tällaista psykologiseen tavoitteseen tähtäävää työskentelyä toiminnaksi?

- "Sellainen toiminta, joka ei tähtää tavoitteeseen, ei ole lainkaan toimintaa, se on kuolemaa. Toimimattomuus on kuolemaa."

Toimimattomuus ei ole toiminnan vastakohta, se on aivan eri tila, mutta tällä hetkellä emme käsittele sitä; voimme keskustella siitä myöhemmin, mutta palatkaamme asian ytimeen. Tulokseen, ihanteeseen tähtäävää työskentelyä tavallisesti sanotaan toiminnaksi, eikö niin? Mutta miten ihanne syntyy? Onko se jotain aivan muuta kuin se mikä on? Onko vastaväite jotakin muuta kuin väite ja siitä erillinen? Onko ei-väkivaltaisuuden ihanne jotakin kokonaan muuta kuin väkivaltaisuus? Eikö ihanne ole itsen heijastelma? Eikö se ole omaa tekoamme? Kun toimintamme kohdistuu tavoitteeseen, ihanteen saavuttamiseen, te tavoittelette omaa heijastelmaanne, eikö niin?

- "Onko ihanne oma heijastelmani?"

Te olette tällainen ja haluatte tulla tuollaisiksi. On selvää, että tuollainen on ajatuksenne tulos. Kenties se ei ole tiedän oma ajatuksenne tulos, mutta se on ajatuksesta syntyisin, eikö niin? Ajatus heijastaa ihanteen; ihanne on ajatuksen osa. Ihanne ei ole mitään ajatuksen tuollapuolen olevaa; se on ajatusta.

- "Mikä ajatuksessa on vikana? Miksei se saisi luoda ihannetta?"

Olette tällainen, se ei tyydytä, niinpä haluatte olla tuollainen. Jos tällainen ymmärrettäisiin, syntyisikö tuollainen lainkaan? Koska ette ymmärrä tällaista, te luotte tuollaisen ja toivotte tuollaisen avulla voivanne ymmärtää tai paeta tällaista. Ajatus luo sekä ihanteen että ongelman; ihanne on itsen heijastelma, ja juuri tuon heijastelman saavuttamiseen kohdistuvaa työskentelyä te sanotte toiminnaksi, tavoitteeseen tähtääväksi toiminnaksi. Toimintanne rajoittuu siis omaan heijastelmaanne, olipa kysymyksessä Jumala tai valtio. Tuo liikkuminen omien rajojenne kehässä on häntäänsä tavoittelevan koiran toimeliaisuutta; ja onko se toimintaa?

- "Mutta onko toimiminen ilman tavoitetta mahdollista?"

Tietenkin on. Jos näette mikä on totuus tavoitteeseen tähtäävästä toiminnasta, silloin on vain toimintaa. Sellainen toiminta on ainoata tehokasta toimintaa, se on ainoa perinpohjainen kumous.

- "Tarkoitatteko minätöntä toimintaa?"

Niin juuri, toimintaa ilman aatetta. Aate on Jumalaan tai valtioon samaistunut itse. Tuollainen samastunut toiminta aiheuttaa vain lisää ristiriitaisuutta, lisää hämmennystä ja kärsimystä. Mutta ns. toiminnan miehen on vaikeata syrjäyttää aatetta. Ilman aaterakennelmaa hän tuntee olevansa hukassa, ja hän onkin. Niinpä hän ei olekaan toiminnan mies, vaan omiin heijastelmiinsa takertunut mies, jonka toimiminen on itseihannointia. Hänen toimeliaisuutensa edistää erillisyyttä, hajaantumista.

- "Mitä siis on tehtävä?"

Ymmärrettävä mitä teidän toimeliaisuutenne on, ja vain silloin toiminta on mahdollinen.

- Kirjasta J. Krishnamurti: Hetkestä hetkeen