N. 20 minuutin kohdalla aloin tuntemaan voimakasta kutkutusta vatsassa, joka eteni fyysiseksi, "raskaaksi euforiseksi löysyydeksi" varsinkin kävellessä. Pakahduttava sieninousu ikään kuin lähenti fyysistä kehoa, sekä tunne- että mentaalikehoa sielutietoisuutta kohti, avasi kanavan korkeammalle aistimiselle (fyysiset toiminnot, vietit, halut, tunteet, "järki", logiikka -> kosminen tietoisuus, ykseys, intuitio). Tämä tapahtui niin rytinällä, että fyysiset aistit viestittivät samaa keskipakosvoiman tunnetta (hauskaa miten osuvaa, "fiktiivinen voima jonka pyörimisliikkeessä oleva kokee todeksi") mitä huvipuiston hurjimmissa vekottimissakin tuntee. Kattoon tuijottelulla sai myös aikaan järkyttävän suuria perspektiivimuutoksia, katon röpelöinen pintarakenne muuttui hetken tuijottelulla autiomaaksi lentokoneen näkökulmasta katsottuna, 2m->2km. Perhosia vatsaan kuin ennen benjiä tai laskuvarjohyppyä. Tuntui mahtavalta nauraa ystävien seurassa vapautuneesti, äänekkäästi, huoneen täyttäviä nauruja. Ihmiset täyttäviä nauruja. Ilon ihon läpäiseviä värähtelyjä. Huoneessa oli "nuorisossa on tulevaisuus"-idea täydellisesti konkretisoituneena (tämä todellakin ilman sarkasmia), älyn, tunneälyn, rakkauden, kunnioituksen, avoimuuden ja ilon täydellistä synteesiä. Taustamusiikkina käytimme Porcupine Tree:n Voyage 34 trippikokonaisuutta. Sienimatkalaisemme L osoitti n. tunnin kohdalla nauttimisesta vakavia sisätilan riittämättömyys-tuntemuksia ja päätti lähteä käymään kotonaan syömässä. Tällä aikaa valmistaudumme ulkoiluun ja mietimme sateen mahdollisuutta, joka vaikka tuskin haittaisi, vaatisi kuitenki varautumista. Vietettyäni sekunnin parvekkeella, en uskonut hetkeäkään sateen tuloon. Kaikki olisi täydellistä.
Otamme väliaikaiseksi päämääräksemme läheisen lammen pelastusveneen. Matkalla kuitenkin pysähdymme _naurettavan upean_ maiseman kohdalla. Uimaranta, lampi, täysikuu, tähtinen kirkas taivas. Istuudumme vesirajan tuntumaan, kelaamaan. Tuntuu, että vaikka tilanne on jo sinällään aivan täydellinen, tekisi mieli jotenkin tehdä enemmän tilanteen hyväksi, ihan vaan silkasta kunnioituksesta. En aluksi kehtaa edes sylkeä veteen, mutta täällä eivät tuulipuvut tule kertomaan miten rumaa ja epäkohteliasta se on, joten voin sylkeä hyväntahtoisia sylkyjä, joista tuuli tuo pisaroita naamalleni, sen haittaamatta
Olemme avaruudessa. Älykkyytemme rajoissa ajatellun elämän mahdollistavalla planeetalla. Saman lajin edustajia, enemmän irti sitovista valtarakenteista kuin koskaan, yksilöinä yhdessä, vapaasta tahdosta, ilon kautta. Massiivisia perspektiivinmuutoksia taas, meidän ja äärettömyyden välissä olevan pilviharson kuvitteellinen pois puhaltaminen. Vittu hei, liian hyvä.. Jämät maistuvat hyvältä, teollisuuden yritys kopioida alkuperäisen tupakan ideaa, löydän kyllä sen puhtaan tupakan rahanahneen savustuksen kyljestä. Rööki kolisee, saa taivaalla olevista pilvistä muodostumaan mytologisia, ajattoman oloisia jumalhahmoja. Mitähän ne savut tekee Taskussani siis poltteli tiivistettyä luontoa, salvian, sikarin ja savujen (eikä mitä tahansa savuja, gurun kasvattamia, kymmenien vuosien omistautumisen tulosta, koko elämänkatsomus niissä) pyhä kolminaisuus vaarallisesti väsärin taitospisteessä. Pilvien liike oli upeaa katseltavaa, jättimäisiä lohikäärmelentueita, aluksia, hahmoja. Synttärisankari poistuu keskuudestamme ja jatkamme matkaa E:n kanssa. Olemme yhtä mieltä siitä, että jokaikinen asia on nyt vähintäänkin oman trippinsä arvoinen, kaikella on arvokasta tietoa luovutettavanaan, ajatuksia herätettävänään. Suomatta nyt sitten kuitenkaan sen enempää aikaa yksittäisille puun lehdille, jatkamme yleispätevän kokemuksen maksimointia. Saamme ajatuksista pienistäkin vinkeistä otteen, ja pystymme viimeistelemään lauseita ja ajatuksia, helpottaen näin kommunikaation rajoittuneisuuden tuomia ongelmia (ai niin, olemme tässä viime aikoina laittaneet energioita ja telepatiaa testiin, josta saimme em. paikkaan saapuessamme hauskan esimerkin. Olin ollut eräässä paikassa matkan varrella keräämässä kärpässienten lakit matkaani, ja ajattelin poimintahetkellä, että miettiiköhän kukaan miksi näistä on poimittu vain lakit, ja saatoin jopa suoda ajatuksen sillekin, että se ajattelija olisi E, niin kuin oli ollutkin. Energiajäljen poiminta, tai skeptisesti vain hauska sattuma, kumpi noista tapahtumista opettaa ja edistää ihmistä matkallaan enemmän?). Lähestyessämme määränpäätämme, kävelemme paikkoja sulkemassa olevan tanssilavan ohi ja hörähtelemme ajatukselle jos pahan katseen suoville tuulipuvuille sanoisi keskustelunaloitukseksi ”ei avoimuutta, vaan vääriä johtopäätöksiä”, mikä olisi reaktio. Toivottavasti pistäisi ajattelemaan. On niin helppo elää menneisyyden hallittavissa tilanteissa ja todeta kaiken kyynisesti menevän päin vittua (kyvyttömyys elää nykyhetkessä, vaatii avoimuuden).
Saavumme kaupungin toisella laidalla olevalle uimarannalle, katselemme venettä ja katselemme avaruusputkea. Akryylibongia, se venyy ja kutistuu E:n kädessä, joskus se on kuin ensi kertaa sen nähtyäni, iso bongi, ja hetkeä myöhemmin tottumisen jälkeinen käteensopiva chilu. E ottaa siihen vedet ja mietimme onkohan se nyt järkevää lähteä sienissä soutelemaan, tuoko se ei-toivottua kuumotuselementtiä trippiin. Nauramme mahdollisuuksille. Menemme kaltevan viheralueen päällä sijaitsevaan kioski?/puku?-kopin alle istumaan ja miettimään L:n olinpaikkaa. Hetken soittelun jälkeen ilmenee, että siellä ei ole maltettu
L oli lähtenyt vastaan ja oli nyt jo lähtöpisteessämme. Noh, etäisyydet ovat yhdentekeviä (keho kuljettaa möhiseviä aivoja ). Lapsellinen malttamattomuus savujen suhteen saa minut lataamaan puolet mukana olevista paukuistani pesään. Nimensä veroisesti avaruusputki, vaikka molemmat näkevät veden bongin pohjalla, keveys taistelee sen olemassaoloa vastaan. Ajatukset ylittävät aistien viestin. Kyseenalaistavat.Tuuli on elementti jota ei ota kyllä huomioon päihtyneenä savujen polton yhteydessä, luulen pesän tyhjentyneen jo useasti tuulen voimasta, mutta Coltin liekki varmistaa, että ei huolta. Sytytän ja poltan, vaikka olin valmistautunut, putki tyhjeni jotenkin odottamattomasti, kuin jotain olisi jäänyt kokemuksesta puuttumaan. Pidätän salvian vuoksi savuja kymmeniä sekunteja, ja ihmettelen miksei tunnu missään, jo kolmas kerta tauon jälkeen poltetuista savuista jotka eivät kolahda heti. Kerkeän hetken aikaa raportoida savukokemuksen mietoutta E:lle, kunnes..
Salvia iskee. Avautuu, ensimmäistä kertaa elämässäni, täydellinen salviakokemus. Se on ihan saatanan voimakasta. Jos deeleissä yleensä pystyy syventymään katseella ja ajatuksilla maisemaan, salvia toi fyysisyyden siihen mukaan. Otin sellaisen pienen takakenon ja annoin kehonkin lähteä imeytymään ja möhisemään visuaalien mukaan. Salvia tuo sellaista tärinää/värähtelyä kaiken pinnalle, punaviherruskea salviaverho laskeutuu, vai kohoaa kaksoiskuvana todellisuuden rakenteiden päälle. Salviassa on jotain luonnollista, kosmoksellista, universaalista. Yhteydenotto, joka vaatii set-settingiltään 95% täydellisyyttä. Viimeinen hienoviritys luonnon ja energian värähtelytaajuuksille. Aktiivinen tilanteen hioja, jumalallinen avaruuskemikaali. Koitin mielenkiinnosta lähettää vastaanottavaisuussäteen avaruuteen, kirkkaita tähtiä kohti, toivoen edes jonkun/jonkin pystyvät aistimaan sen. Tämä säde, muuttui punaviherruskeaksi matkustusputkeksi (tiedättehän niitä tyhjiöputkia missä sisäiset postit liikkuu vauhdilla). Ajatukset lipovat mielenterveyden rajaseutuja, visuaalit ovat intensiiviä ja järjettömiä silmäluomien alla. Ajatella, että sitä harkitsikin pienen kärpässienilisän ottamista semien kera. Äskeistä olis voinut sit jo kutsua itsensä hulluks polttamiseks. Kaikki on energiaa, energia värähtelee, sitä aistitaan hierarkisesti täydellisissä tietoisuuden tiloissa. Ovatko nämä sitten vain ihmisen luomia käsitteitä joilla helpottaa kokonaisuuksien hahmottamista, vai tietoa todellisuuden pysyvistä rakenteista, en tiedä, mutta tämä on ihmisenä kulkemani matkan, henkisen kehityssuunnitelmani huipentuma. Elämäni merkittävimpiä tapahtumia, voimakkaimpia päihtymyksiä ja selkeyksiä.
Savuista en oikein tiedä mitä sanoa
, ehdottomasti jotain tuttua ja turvallista, tilannetta voimistavaa, yhdistävää siinä tapahtui. Mukanani on Fun & Fruit-appelsiini-mango-passio mehutiiviste (1+9 suhteella laimennettava, mutta ei tällä kertaa ), maistan sitä, ja maistan enemmän kuin mitä luulisi makuaistilla olevan mahdollista. Tämä tiukka sokeri-luontotiiviste käskee jokaista kielelläni olevaa makua aistivaa solua täyttämään tehtävänsä, viemään viestin että NYT SITÄ MAKUA ON, koko kaistan leveydeltä. Koen narkahtamisen pikakelauksella, juon tiukkaa mehua, joka liiallisesti nautittuna selkeästi rupeaa hapon lailla syövyttämään hampaita, muuntuu vatsakivuksi ja kaiken lisäksi loppuu ja saa haluamaan lisää. Eikä se nautinto ole isoilla huikilla enää kaiken huomioon ottaen niin vaikuttava kokemus kuin pieninä arvostuksen lirauksina. Ollaanhan varovaisia päihteiden kanssa, tuntekaa itsekurinne rehellisesti. Mut pidetään myös hauskaa !Lähdemme matkaan kotia kohti. Mietimme oikaistako veneellä lammen poikki, koska se olisin ihmisen ikiaikaisilla vaistoilla loogisin reitti, pelon siihen luo mieli. Tuntuu että puhun, saati sitten ajattelen vaikeaselkoisia, jopa ylimielisen (joka alentaa itsensä, se ylennetään, mutta myös päinvastoin) analyyttisiä lauseita, pikkutarkkoja huomioita yhden(vai kaiken)tekevistä asioista. Teemme luottamusharjoituksia aistiemme kanssa, nojaamme koko painolla silmät kiinni yhden käden varassa puuhun. Se tuntuu hyvältä. Kämpällä poltan vielä pienet savut Moby Dickiä, jotka väsymyksen takaa sanovat jotain, ainakin poistavat järkyttävän nausean joka kävelymatkalla takaisin alkoi, mutta en tiedä oikein sanoa mitä. Siirryn ruoan orjaksi, lähden ruokaralliin, kreikkalainen jugurtti jonka otan jääkaapista, edustaa makuaistin toista laitaa. Tiukan makupommin sijaan, pehmeä, taivaallinen koostumus, vatsaarauhoittavine ominaisuuksineen siloittaa oloa. Turhanpäiväisesti mätän myös aamulla tekemäni jauhelihatomaattikastikkeen ja pastan, kylmänä... Ja siirryn täytelakupussiin joka on lojunut hyllyssä koska olen pitänyt niitä pahoina. Suklaatäytteiset lakut ovat kaikkea muuta kuin pahoja. Oli siellä kyllä niitäkin makuja jotka eivät karkkipussiin missään tapauksessa kuulu. Tässä ohessa kuuntelemme rajuinta in-your-face breakcorea mitä olen genren faninakaan hetkeen kuullut. (2005) Mutant Sniper - Invasion From xXx Dimension, on levyn nimi. Niin rajuja komppien tirautuksia, että, huumoria ja musiikin arvojen kyseenalaistamista unohtamatta.
Kyllähän tästä taas sai elämään uutta näkökulmaa, levollisuutta ja turvallisuuden tunnetta, jonka uskon myös kestävän pitkään. Haalennee tripin merkitys toki jossain määrin, mutta arvot jäävät vahvistuneina elämään. Näinkin lähellä luontoa voi käydä, vaikka asuu kaupungissa. Meni kyllä kliseet nappiin tän reissun osalta, kaikki oli vitun siistiä ja mä rakastan teitä kaikkia
: 