Kello oli kymmenen aamulla ja oli lauantai. Me neljä olimme kerääntyneet pöydän ympärille. Inkeri, Jahti, Mauri ja Minä. Minun ja Inkerin silokit oli seikotettuna jugurtiin. Mauri ja Jahti ottivat sienet paljaaltaan. Trippailimme Jahdin talossa joka oli kaksikerroksinen.
Annostukset (kuivia sieniä):
Inkeri: 40kpl (~vähän yli 1g)
Minä: 70kpl (~vähän yli 2g)
Jahti: n. 40kpl? (~melkein 1,3g)
Mauri: 60kpl (~melkein 2.1g)
Olimme saaneet sienet alas. Siirryimme yläkertaan Jahdin huoneeseen odottelemaan nousuja. Lysähdin sängylle makaamaan (mahassa oli alkanut jo vääntää) ja muut kerääntyivät television ympärille. Jahti alkoi pelata Beatles rockbandiä. Peli oli aika psykedeelinen ja värit vilkkuivat ja musiikki pauhasi. Olo alkoi olla jo vähän sieninen.
Nousut olivat alkaneet tuntua kunnolla ja siirryimme takaisin alakertaan. Istahdimme olohuoneen sohville. Pahaolo oli todella kova, kuvotti ja oksetti. Olin varannut itselleni sankon. Katsoin sankoon ja siellä alkoi näkyä visuaaleja. Erilaiset valot ja kuviot pyörivät sankon pohjassa. Oloni oli todella ahdistunut koska pahaolo alkoi käydä sietämättömäksi. Katsoin huonetta ja seinät ja katto väreilivät, aaltoilivat ja muuttivat muotoaan. Kysyin Inkeriltä "Joko sienet olivat alkaneet vaikuttaa? Näetkö mitään?" Inkeri vastasi ettei nähnyt mitään, mutta olo oli todella outo. Mauri ja Jahti olivat menneet säätämään jotain yläkertaan.
Kävin välillä pihalla haukkaamassa happea siinä toivossa että se olisi lievittänyt pahaaoloa, mutta turhaan. Palasin takaisin sohvalle ja Inkeri katsoi minua. Oloni oli niin paha että kyyneleet meinasi tulla silmiin. Inkeri kysyi olenko kunnossa. Sanoin vain että pahaaoloa tämä vain on... Ja sitten se tuli. Oksensin sankkoon ja juoksin suoraa päätä vessaan. Siistiydyin ja tyhjensin sankon vessanpönttöön. Oloni oli paljon parempi. Jahti huusi yläkerrasta "Hei tulkaa, me aletaan kahtoa Liisa Ihmemaassa!"
Siirryimme yläkertaan ja keräännyimme telkkarin ympärille, paitsi Inkeri meni makaamaan sängylle. Piirretty lähti käyntiin...
Oloni alkoi olla todella hilpeä. Liisa oli seurannut kania ja oli mennyt tutkimaan koloa. Sitten, Liisa tippui. Minä repesin, kaikki repesi! Minä yksinkertaisesti räjähdin nauruun. En tiedä miksi, ja miten, mutta nauru vaan tuli. Jostain tyhjästä alkoi vain purkautua hillitöntä naurua. Keskeytimme leffan ja kävimme hakemassa limpparie ja karkkia. Oloni oli todella korkealla. Olin todella iloinen ja luulen että muutkin olivat.
Elokuvan seuraavat kohdat olivat ihan hulvattomia, niissä ei ollut enää mitään järkeä, enkä ollut enää juonessa kiinni. Minä ja muut vain nauroimme hillittömästi, Inkerikin kieri sängyllä ja vilkaisi välillä mitä Liisa oikein puuhaili. Nauroin kovaan ääneen ja kiemurtelin nojatuolissa ja tunsin että pian kuolisin tähän nauruun. Tittelityy ja Tittelitöö (en tiedä menikö oikein
) kertoivat sadun jostain mursusta ja ostereista ja me vaan nauroimme. Liisa kasvoi ja pieneni, kukat lauloivat ja metsä eli.Yhtä äkkiä kuului kauhea rysähdys. Inkeri oli tiputtanut sängyn vieressä yöpöydällä olevan karkkikupin lattialle ja se särkyi ja karkkeja levisi joka paikkaan. Minä meinasin saada sydärin. Jahti katsoi silmät pyöreinä ja sanoin hänelle että keräämme ne joskus. Jatkoimme elokuvaa ja minun kaverini soitti. Puhuimme miten hauskaa meillä oli ja että hänen pitäisi olla täällä. Jatkoimme piiretyn katontaa (ja repeilimme
)Jahti oli alkanut käyttäytyä oudosti... Hän kävi vessassa jonka jälkeen hänen sepaluksensa ja vyö olivat jääneet auki (teistä ehkä hauskaa niin kuin oli meistäkin aluksi). Hän myös jumitteli ja oli muutenkin kumman oloinen. Hän kysyi kelloin aikaa. Sanoin että "Kello on (jtn en muista)!" jonka jälkeen hän kysyin varmaan kolme kertaa "Mitäh!?" ja toistelin kellonaikaa hänelle. Elokuva oli varmaan puolessa välissä kun lopetimme koska Jahti hörhöili ties missä, ja elokuvasta oli tullut muutenkin katkonaista. Alkoimme siirtyä takaisin alkakertaan. Olo oli kuin kovassa kännissä ja hoipertelin portaat alas.
Istuimme alakerran sohvilla. Kaikki oli niin kaunista. Seinällä olevassa taulussa puut heiluivat kuin tuulessa ja ulkona ruohikossa näin outoja kuvioita. Kaikki oli ihan kuin piirrettyä. Päätimme lähteä ulos. En tiedä miten seuraavat tapahtumat meni, mutta Mauri lähti koska hänellä oli tylsää ja Jahdin hörhöilystä ei oikein saanut selvää joten emme päässeet lähtemään ulos, joten minä ja Inkeri jäimme vain. Inkeri meni yläkertaan ja minä konttasin portaat perässä. Näkökentässäni vilisi outoja kuvioita. Huusin Jahdille että laittaa pelikoneen päälle että tehtäisi edes jotain. Jahti tuli yläkertaan ja katsoi rikkinäistä kuppia pöydällä. ”Mitä tuolle on tapahtunut?!” Kysyin että eikö hän muista kuinka Inkeri tiputti sen lattialle. Hän katsoi vain oudosti ja sanoi että ei. Tässä vaiheessa aloin epäillä että kaikki ei ollut kohdallaan.
Jankutin Jahdille että laittaisi pelin pyörimään. Jahti vain tuojotti oudosti, niin kuin hullu... Tässä vaiheessa aloin jo epäillä että kaikki ei ole TODELLAKAAN ollut kunnossa. Jankutin hänelle että tekisi edes jotain. Ja yhtä äkkiä hän käski meidän häipyä. Hän kuulosti turhautuneelta ja kysyimme Inkerin kanssa että emmekö voisi mitenkään jäädä. Hän vain käski meitä häipymään. Alkoin kerätä äkkiä kamojani, minua pelotti tosi paljon että jos Jahti tekisi meille jotain. Jahti lähti onneksi viemään roskia ulos.
Keräsin vielä kamojani kun Inkeri huusi ovelta heippa. Huusin että hän ei jättäisi minua tänne yksin, mutta hän oli jo mennyt. Yritin epätoivoisesti pelastaa karkkejani jotka Inkeri oli kerännyt uuteen kuppiin. En löytänyt mistään pussia johon kaataa niitä. Jahti palasi sisälle. Yritin olla kiltti hänelle ja hän vain käski pistää vauhtia touhuun. Kysyin josko hän voisi auttaa minua laittamaan karkit pussiin sillä aikaa kun laittaisin vaatteeni päälle. Jahti otti karkkikupin kädestäni, käveli roskikselle ja kaatoi ne sinne jonka jälkeen hän katsoi minua hullunlailla. Ajattelin mielessäni että nyt oli hyvä aika häipyä enkä ajatellut muuta. Nappasin reppuni, ja takkini. En löytänyt hanskojani mistään mutta minulla ei ollut aikaa etsiä niitä. Pelkäsin että Jahti tekisi minulle jotain. Olin ovella kun kuulin kuinka Jahti alkoi puhua puhelimessa. Jäin ovelle. (Jahti puhuu isälleen joka on jossain vaapaapäivänään) "Voitko nyt tulla kotiin?" "Miksi?" "Minulla on pahaolo..." "No mitä nä oot syöny?" "No voitko nyt vain tulla!" Tässä vaiheessa löin oven kiinni.
Ulkona satoi, normaali syksyinen päivä. Hyppäsin pyörän selkään. Ajoin kotiin ilman käsineitä ja välttelin ihmisten katseita.
Olin koko loppu päivän surullinen ja alakuloinen, koska päivä kääntyi päälaelleen. Myönnän että aluksi oli ollut todella hauskaa, mutta... En tiedä...
Inkeri oli soittanut Jahdille ja hän oli kuulema kunnossa. Seuraavana päivänä juttelin Jahdin kanssa ja hän kertoi että muisti oli huono ja hän luuli joitain tapahtumia uneksi. Arvelen että hän olisi ollut lievässä psykoosissa...
Onneksi Jahdin isä ei epäillyt mitään.