Tarinassa kaikki nimet ovat muutettuja! Annoksena oli NOIN 1-1,5g kuivattuja silokkeja (Mittasin pelkän näön perusteella, koska ei ollut vaakaa ja otin sen verran miltä tuntui.) Tarina ei ole mitenkään kauhean järisyttävä mutta kummiskin…
Vähän johdatusta: Elikkäs, olimme kokoontunet minun kotiini viettämään lauantai-iltaa katsomalla elokuvaa ja pelaamalla pelejä. Olimme aloittaneet jo ilta kahdeksalta ja kello oli tässä vaiheessa 00:00. Halusin kovasti sieniä, koska tämä saattaisi olla ainoa mahdollisuuteni pitkiin aikoihin (porukat olivat olleet pois koko viikon ja palaisivat vasta huomenna ilta myöhään). Kaverini eivät kummiskaan halunneet että otan sieniä, koska "Menisit kummiski ihan sekaisin ja ei kukaan jaksas vahtia sinua!" Jos olet lukenut muita tarinoitani niin ihan ymmärrettävää heiltä... Mutta olen oppinut jo virheistäni oikein kantapään kautta. Olin jo päättänyt että otan sieniä eikä kukaan saisi päätäni enää kääntymään.
Haa, noin 15 minuuttia oli kulunut siitä kun laitoin sienet sitruunamehuun. Oli aika. Pieni kuppi jossa sienet likosivat olin laittanut pesukoneen taakse pesuhuoneeseen (jossa oli myös vessa). Sanoin käyväni "tarpeilla", ja olin myös luvannut olla ottamatta sieniä, joten minulla ei ollut paljon aikaa. "Ei kait tässä muukaan auta" ajattelin kun katsoin iljeettävän näköistä ja hajuista silokkimössä. "Kerralla vain alas", ja kippasin koko kupillisen suuhuni. Maistelin vähän seosta suussani. Yleensä alan kakomaan jo kun haistelen silokkeja. Se ei maistunut yhtään niin pahalle kuin yleensä, ehkäpä sitruuna peitti suurimman osan mausta? Nielaisin. "Sepäs oli helppoa...", vetäisin vessan kaiken varalta että "tarpeillani" käynti olisi mahdollisimman realistinen.
Enni oli varmaan jo tunnin "vahtinut" minua etten ottaisi sieniä. Vessasta tultuani hän kuitenkin sanoi lähtevänsä ja päädyin saattamaan hänet ulkona odottavalle skootterille. Pakkasesta huolimatta skootteri käynnistyi melkein heti.
"Ethän sinä sitten ota mitään? Kun sinä menet niistä kummiski ihan sekaisin..." "En, en... Minä lupaan."
Voi kuinka hölmö sinä Enni olit... Pupillini olivat jo varmaan laajentuneet koska aloin tuntea nousut ja nähdä pieniä visuaaleja, ja olin muutenkin vähän ”jännän” oloinen, etkä sinä huomannut mitään.
Palasin sisälle muiden seuraan (suurin osa porukasta oli jo lähtenyt) ja istahdin sohvalle. Inkeri ja yksi toinen pelasivat singstaria. Näin jo visuaalit hyvin ja olonikin oli jo aika sieninen/hauska. Inkeri lauloi ihan fiiliksissä ja katsahti välillä minuun. Hänkään ei huomannut mitään. "Senkin hölmöt..." ajattelin. Menin sängylle, laitoin kuulokkeet korviin ja sujahdin peiton alle. Soittimesta kuului jotain iloista musiikkia. Olin todella rentoutunut vaikka olikin vähän pahaolo. Katselin välillä peiton alta visuaaleja lattiassa. Ne olivat toistuvia kuvioita jotka peittivät koko lattian. Niissä oli keskellä vaaleanvihreää, reunoilla keltaista ja vähän ruskeaa. Näen aina nämä samat kuviot sienissä ja oli ihanaa tuntea se tunne ja nähdä ne jutut pitkästä aikaa.
Nousin sängyssä ja tiskailin astioita sun muuta. Sitten vaan vetkuilin ja mietin syntyjä syviä. Inkeriä ja Aanaa alkoi varmaan epäilyttää kun olin niin rauhallinen ja omissa maailmoissani mutta eivätpähän ainakaan kyselleet mitään.
Loppujenkin vieraiden oli aika lähteä. Inkeri ja kaksi muuta pääsivät autolla, mutta Aana joutui kävelemään. Hän oli vähän huppelissa ja halusin jopa saattaa häntä. Kello oli varmaan jo yli kaksi yöllä koska vähän matkan päässä katulamput olivat jo sammuneet ja tie oli ihan pimeä. Tästä edemmäs en uskaltanut enää mennä, koska tiesin että joutuisin palaamaan yksin eikä ajatus huvittanut minua. Sanoin hyvästit Aanalle ja käännyin takasin. Kotiinkaan ei haluttanut mennä koska siellä ei kummiskaan olisi ollut mitään.
Kävelin pitkin hiljaista kylää, en nähnyt matkallani ketään. Lumi kimalsi ja katuvalot valaisivat tietä. Kaikki oli niin kaunista. Lumessa oli kuvioita, katuvalojen valokehässä oli kuvioita joka paikassa oli kuvioita. Oloni oli euforinen.
Olin kiertänyt jo koko kylän ympäri ja palasin takaisin kotiin. Avasin oven ja tunsin heti oloni ontoksi. Halusin että joku olisi minua vastassa mutta ei. Visuaalit vain pyörivät edelleen lattiassa. Käynnistin tietokoneen ja istuin siinä KAUAN. Kirjoitin muistaakseni siinä välissäkin jonkun trippistoorinkin... Otin myös kuvia lattiasta ja siirsin ne suoraan koneelle. Näin visuaaleja myös kuvassa, ja ajattelin paintillä piirtää siihen päälle ja ikuistaa visuaalini, mutta en kummiskaan kopeutunut tähän koska se tunnosti liian hankalalta siinä mielentilassa
Katsoin olohuoneessa olevaa sotkua. Minulle tuli kauhea siivoushulluus ja aloin kaivelemaan imuria komerosta. Kello oli tässä vaiheessa varmaan jo kuusi aamulla ja minä vaan imuroin... Mahtoivat naapurit kyllä tykätä...
Kello mahtoi olla puoli kahdeksan aamulla kun aloin nukkumaan ja sain unen päästä kiinni melkein heti.
P. S Kahdenkin päivän jälkeen pupillini olivat edelleen laajentuneet vähän ja näin pieniä visuaaleja lattiassa.
Kului kaksi viikkoa ja erotin edelleen pieniä kuvoita lattiassa ja kohinaa näkökentässä. Näkyykö kellään visuaalit näin pitkään???