5 kokemusta

[PeteHooley]

Tässä lupaamani yhteenveto dxm-kohtaamisistani viimeisen puolen vuoden ajalta...

1. yritys
Tarkoitus oli ottaa miehekkäät 600 mg, mutta erottelut olivat selvästikin persiillään kun ei tullut kuin takkuinen olo, laatat ja vitutus. Olo oli muutenkin aika tuskainen, taisi olla bensajäämiä. Odottelin ja odottelin että menisi paska ohi mutta kun aina kun lähti liikkeelle huomasi vain olevansa tosi sekaisin. Ei visuaaleja eikä matkoja. TV:n katselu vaikutti jotenkin 3-ulotteiselta...

2. kerta
Erottelin yhden ison Resilarillisen tavaraa, jonka siipaisin huiviini. Aloin odotellessani vaikutuksia erotella toista satsia ja nyt jälkikäteen tuumaten maltti olisi ollut valttia, sillä taisi olla nousut jo ovella. Silti kietasin toisen satsin hetulaan.

Kutinaa ja kuumotusta. Ja sitten kolahti. Enhän poloinen edes tajunnut ennen kuin hyvän tovin perästä olevani täysin matkoilla. Yksi syy siihen oli etten oikein oivaltanut tilan koskevan minua vaan jotain aivan vierasta pariskuntaa, joka oli istuvinaan huoneessa. Vasta kun tein yrityksiä lähteä liikkeelle tajusin että pystyin hädin tuskin liikkumaan. Laatoitusreissu vessaan oli aika roboilusuoritus, mutta ihmeen siististi siitä selvisin ja pääsin jotenkin takaisin sohvalle.

Tuskailin ääneen älytöntä tilaani ja kyvyttömyyttä vaikuttaa asioiden kulkuun mitenkään. "Kenen idea tämä helvetti oli?" kysyin aivan tosissani kun en tiennyt kenelle se pitäisi osoittaa.

Yritin toki lähteä matkalle mukaan, mutta olo oli niin paksu ettei mitään järkevää saanut irti. Mitään mainittavia visuaaleja en kokenut, kaikki mitä silmien eteen piirtyi oli hyvin, hyvin hämärää ja pimeää, kuin olisin lentänyt pienkoneella pimeän sydäntalvisen metsän yläpuolella. Muistutti jotenkin Von Trierin Antichrist-elokuvan loppunäkymiä, tai Rare Exports -joulupukkipätkän synkkiä kuvia. Sitten tajuntani äkkiä kelluskeli vaalealla pienten pilkkujen täyttämällä mittaamattomalla hitaasti pyörivällä tasolla, kuin linnunrata. Kaikki näkymät piirtyivät eteeni hitaasti ja "katse" liikkui pakottaen, kuin hitaasti liikkuvan kameran viemänä. Sitten tuli turpea tunne että ihoni on kauttaaltaan vähintään viisi senttiä paksu. Mieleeni palautui myös jostain lapsuudesta oleva kokemus olosta suuressa pimeässä tilassa täynnä äänetöntä korviahuumaavaa meteliä (tuon paremmin sitä en osaa kuvata. Hmm, mitähän yskänlääkkeitä 70-luvulla oli tapana käyttää?)

Sitten koin että mieleni oli loggautunut internetiin ja että tilani ja ajatukseni oli kaikkien nähtävänä kuin mitkäkin facebook-päivitykset. Olin vakuuttunut että kotiväki näki avuttoman tilani ja oli järkyttynyt ja huolissaan mitä minulle oikein tapahtuu (minun oli pakko tolkkuunnuttuani tarkistaa kaikki soitetut ja vastaanotetut puhelut). Toisaalta olin myös sitä mieltä että tämä on ilman muuta tulevaisuuden tapa surffata netissä. Valikoin mielestäni käsin koskematta spotifystä lisää kuunneltavaa.

Sitten jossain kohden huomasin olevani vakuuttunut että sairastan skitsofreniaa. Skitsofrenia oli itse asiassa selitys moneen mieltäni vaivaanneista asioista itseäni ja ongelmiani koskien. Saatoin havainnoida yhtäaikaa monia jakautuneita persoonoitani ja totesin että tämä tila on ainoa tapa hallita niitä tehokkaasti. "Ei mitään uutta" muistan kuitenkin todenneeni, jotenkin pettyneenä. Siirryin sänkyyn eikä mitään mainittavaa muutosta. Edelleen lentelyä pimeissä maisemissa, jotenkin roolipelien maailmojen henkisiä, tolkienmaisia suuria portteja ym.

Aamulla vielä täysin pää tukossa, liikkuminen vaikeaa, näkö sumea. Vasta Noin 18 tuntia nauttimisesta saatoin todeta olevan takaisin elävien kirjoissa.

Että semmoinen tapaus. Perkele, en kyllä anna periksi vielä, päätin minä

Number 3.
No niin, ei mennyt kuin kuukausi kun olen taas kemistinä. Tällä kertaa yritti ainakin pitää tolkun touhussa. Ensin erotellen yksi puteli, aikalailla huikalla menemään. Toista tuntia odottelua ja sitten alkaa tuntua mukavalta, kuin hyvä pilvi. Höpisen itsekseni mukavia, mutta eipä mene kauaa kun olen jo erottelemassa uutta satsia buustatakseni vielä puolikkaalla. Seurauksella että tähänastisista selvästi paras fiilis häippäsee jonnekin tokkuran uumeniin, enkä pysty kuin nuokkumaan sohvalla. Laattaamassakin pitää käydä.

Mitään erityisempiä visuaaleja tai matkailua ei irtoa. Ei silti, pidän ihan opettavaisen ja havainnoivan terapiaistunnon itselleni ääneen höpisten, siihen tämä disso tila sopii varin mainiosti. Taustamusiikiksi vaihtamani pianojazz toimi mukavan rauhoittavasti. Kaiken tyyppisen vokaalimusiikin huomaan kuullostavan aivan hirvittävän epäpuhtaalta, esim. normioloissa ensiluokkaisen King's singers -lauluyhteyeen kuuntelu oli hirvittävää tuskaa. Herkistyykö korva kenties hertsilleen ääritäsmälliselle harmonialle?

Koitos 4.
Jälkeenpäin oivalsin virheekseni että olin aiemmin vedellyt dexmit liian täyteen mahaan, mikä osaltaan vaikutti annoksen turhan suureen kokoon ja turhan pitkään ja tokkuraiseen dagenefteriin. Viikon päästä otinkin vielä encoret, nyt järkevästi pienensin annosta 450 mg:aan mikä osoittautui sopivaksi. 45 minuutin jälkeen alkoi tuntua nupissa mukava sirinä. Ja pian ei enää tajuakaan olevansa pöllyssä - kaikki kun tuntuu nyt tapahtuvan jollekin toiselle, dissosiatiivi totta tosiaan. Tämä on se hetki kun tulee aina otettua ne hätäiset buustit.

Nyt keskityin tarkkailemaan kokemaani tunnetilaa, mikä on kieltämättä aika sanoinkuvaamaton. Nyt sen vasta taas "muisti" (siis muistan muistaneeni, en kyllä enää pysty tuota tunnetta palauttamaan) mitä se tarkoitti kun dexmit on päällä: uskomaton "toiseus", ihmeellinen alue jossa normaalit tunteet ja kokemukset eivät päde. Olin taas siinä paikassa, siinä äärimmäisen henkilökohtaisessa tilassa, kuin kentällä tai metsäaukealla, missä tuo outo kokemus tapahtuu. Ja se mitä tapahtuu on yksinomaan kokijan mielestä kiinni. Minusta tuntui että täällä oleskelu ei aivan heikoimmalla psyykkeellä onnistu. Voin hyvin kuvitella kaikki kuvaukset kuolemasta, paniikista, psykooseista, matkoista milloin minnekin, ja ne kaikki saavat alkunsa täältä. Mitä outous, mikä toiseus, ihmeellistä!

Ei silti, en voi yhtäkään vierailuani kuitenkaan miellyttäväksi sanoa. "Synkkyyys, staattisuus, pimeys" kuvastavat parhaiten näitä minun neljää dxm-kokemustani. Saatan ehkä olla "liian kyyninen" luonne antaa dexmin toimia vapaasti: "etkö parempaan pysty?" muistan tuumineeni joistakin orastavista punaisista kartioista joissa kuljin. Voi olla että näiden kokemusten ajankohdan (joulu-tammikuu) kaamoksisuus vaikuttaa osaltaan.

Tajuan taas kuinka totaalinen trippi dxm on ja että kuinka eroa leppoisaan kaljatokkuraan on kuin yöllä ja päivällä. Harmittelen taas muutamaan otteeseen taas avuttomuuttani "palata kotiin" ja totean kuinka hurjaa tavaraa tämä onkaan.

Jonkin ajan päästä palailen ikään kuin normaaliin päin. Kuvittelen kaiken olevan jo ohi kunnes nousen seisomaan ja köpöttelen pää pehmeänä ympäriinsä, ja tajuan että olen kaukana selvinpäin olosta. Tämä toistuu useaan otteeseen. Aika matelee. Fiilis on levoton mutta lievän euforinen. Huomaan alinomaa kokevani itseni erilliseksi ja on työn takana vakuuttaa itselleen että tämä tapahtuu minulle, se olen MINÄ joka olen dexmeissä. Jossain kohden havahdun sängystä ja mietin hetken kenen helvetin jalat maata retkottaa sängylläni.

Yön nukun perin huonosti. Kuten aiemmillakin kerroilla, seuraavana päivänä olo tuntuu kuitenkin jotenkin seesteiseltä, ei lainkaan morkkismaiselta. Pientä euforiaa vielä; vähän kuin olisi ollut edellisenä päivänä kapakassa ja saanut illan päätteeksi pillua.

5. yritys
Sitten vielä kesäisempi kokemus. 600 mg huolella eroteltuna kerralla huiviin. Tunnin päästä alkaa tuntua, ikävä nausea. Puolisen tuntia sinnittelen sen kanssa ja sitten laattaamaan. Sitten onkin jo eforisempaa. Ei kuitenkaan mitään ihmeempiä kokemuksia. Musiikkia ja spiraaleja. Euforiaa, aika matelee. Taas oivallan että tämä on todellakin TRIPPI, täällä ollaan eikä meinata. Oivallan taas asioita, olo tuntuu jotenkin varmalta ja seesteiseltä. Olen oman itseni herra. Kaikin puolin positiivisempi yleisfiilis kuin aemmilla kerroilla.

Seuraavana päivänä taas ihan mukava fiilis. Ei jää tämä tähän. Ensi kerralla voisi kokeilla 300 + 300 + 300. Jos kodeiinia sattuisi löytymään niin voisi kokeilla sillä kombottaa.

Summarum
Käyntini lienevät olleen jossain 2- ja 3-plateaun tietämissä. Vaikka kokemukseni muista tököteistä ovat olemattomat, täytyy sanoa että DXM on aine joka herättää kunnioitusta. Sen vaikutukset ovat varmastikin hyvin suuresti kuulijasta kiinni, mutta uskon että ketään se ei, todella toimiessaan voi jättää kylmäksi. Jos se olisi tunnettu jossain intiaanikulttuurissa, sitä kohdeltaisiin varmastikin Erittäin Pyhänä Aineena. Siinä on jotakin hyvin syvällistä, hyvin kylmää ja pimeää, mutta myös hyvin armollista ja lohdullista.

Tuntuu että sitä ei tulisi kovin usein käyttää; 3-4 viikon päästä pullollisesta tuntuu vielä että unet saavat hieman erilaisia piirteitä ja niissä on tuo tietty "toiseus" läsnä. Rankkaa tavaraa - matka jatkuu...

[tunnusta]

Kiitoksia vaivannäöstäsi useiden hyvien tarinoiden tuottamisen eteen! Oli mukavaa tekstiä ruokalukemiseksi.

kun dexmit on päällä: uskomaton "toiseus", ihmeellinen alue jossa normaalit tunteet ja kokemukset eivät päde.

^ TÄMÄ, tämä on sitä niin dexmisintä dexmiä. Itse kun olen DXM:ää ottanut, niin alkuun on aina tullut hieman epämääräinen ja voisiko jopa sanoa lievällä tavalla huonohkon vivahteinen olo... KUNNES yht'äkkiä pärähtää ja huomaa, että nyt ollaan tultu määränpäähän: dextroverseen. Sinne saapuminen säväyttää aina mukavalla tavalla kun sen huomaa, (epä)todellinen alternative reality. Kaikki on kuten normaalisti, mutta mikään ei ole kuin normaalisti.

Esimerkkinä DXM:ssä kun istuin parvekkeen lattialla ja kun nojasin seinää kohti, niin normaalisti selästä olisi lähtenyt tieto aivoihin, että nyt selkäni koskettaa seinää ja se tuntuu fyysisesti tältä. DXM:n vaikutuksen ansiosta tämä tunne oli jotain aivan muuta kuin sitä, että "selkä koskettaa seinää". Sen tunteen tilalle oli tullut jotain aivan absurdia, mitä DXM mielestäni onkin.

[PeteHooley]

Pitkästä aikaa taas mökillä, eväslaukussa resilaria ja pikkuisen pilveä. 300 mg ensin, yllättäen ilman nauseoita, 1½ tunnin perään 150 mg buusti. Aika modestit vaikutukset, pystyin suhteellisen vaivattomasti seuraamaan SM-liigaottelua televisiosta. Hieman jo näreissään sitä sitten sytyttää erätauolla sätkän, muutama hatsi ja wohou - johan lähti kuin hauki rannasta! Ei tosin mitään mullistavia kokemuksia, mutta aitoa dextroverse-surffausta. Taustamusiikin kautta fiiliksien säätelyä Pink Floyd - Jean-Michel Jarre - Bach - pianojazz. Hienoja flow-vaihteluja, vaikkei mitään ihmeempiä visuaaleja.

Sitten tuli mieleen kokeilla miten ASMR-videot toimivat dexmeissä, mutta pettymyksekseni kaikki euforiset tuntemukset loistivat poissaolollaan, vaikkakin sinänsä rauhoittavat ASMR-jutut sopivat tilaan varsin hyvin. Ilmiöstä sinänsä suosittelen googlettamaan youtuben puolelta; toiset tunnistavat tilan, toiset ei.

Ei mitään ihmeellistä raportoitavaa, paitsi että täytyy todeta että dxm-trippailun jälkeen voi todeta olonsa kerrassaan erinomaiseksi. Kuin Lester Burnham elokuvassa American Beauty hiukan ennen kuin saa kuulan kalloonsa. "I'm great!"

[placebo]

Toi ASMR-ilmiö on mulle ihan uus juttu. Täähän on ihan huippua, meinaan nää videot näin pilvessä. Ja muutenkin varmasti toimii rentouttajana. Tajusin just kuinka oon kokenu tota ennemminkin..mielenkiintosta. Tollehan vois melkein perustaa oman topicin.

[PeteHooley]

Ohhoh! Nyt tuli koettua jotain ihan uutta.

Lähdin nimittäin ihan fyysiselle vaellusretkelle metsän pöpelikköön Lapin erämaihin. Matkaan pakkasin kupillisen dexmiä (600 mg).
Päästyäni sitten eräälle autiotuvalle ja arvellen yksinäisyyteni rikkumattomaksi heitin parilla buustilla em. satsit naamaan.
Ensin pari käytännön miinushavaintoa:
- maha aivan sekaisin, eli erottelussa on kuin sorbitolit olisi tulleet mukana tai sitten olen muuten herkistymään päin tälle moskalle
- purjot piti heittää plus tuprut pössyä ennenkuin päästiin asiaan

Mutta sitten! Kuka sanoi että dexmi on synkkää tavaraa? Kuka väitti että taustamusiikki on pakollinen juttu? Mikä matka! Mikä riemu! Sähköttömässä erämaamökissä kun olin niin ei ollut muuta kuin hiljaisuus. Niinpä silmät kiinni painaen alkoikin sellainen musikaali etten moista olisi voinut edes kuvitella.

Ensin aloitettiin konemusiikilla, hienoja taustoja ja sfäärejä jotka säestivät syntyviä kuvioita.

Sitten huomasin kuinka suuri merkitys on valon läsnäololla: pimeässä kaikki oli ikäänkuin pysähdyksissä. Staattista ja synkkää. Koko silmien pimeys oli kuin tumma kangas tai erityinen materia joka jähmettyi silmien eteen.

Sitten vaihdoin asentoa siten että auringonvalo lankesi suoraan silmiini. Argh, liian kirkasta! Sävyt katosivat ja kaikki oli aivan liian kakofonista. Paras lopputulema syntyi kun valo tuli vaivihkaa alaviistosta, antaen mielikuvitukselle tilaa laukata.

Ja kyllä se laukkasikin. Ilman taustamusiikkia kaikki luotiin pääni sisällä. Kokonainen konsertti, täydellinen musikaali. Uskomatonta musiikkia, ennen kuulematonta mutta samaan aikaan kovin tuttua. Genreä pystyi vaihtelemaan toiveen ja fiiliksen mukaan. Mielestäni paras oli kun loin mielessäni uuden pianojazz-biisin jota tulkitsi herkästi Anita O'Day jäljittelemättömällä tyylillään.

Ainoa mikä harmitti etten kyennyt ainuttakaan päässäni soivista kappaleista tallentamaan, sillä olin varma että ne olisivat kaikki olleet hittiainesta, kukin lajissaan. Niin tuttuja, mutta silti uusia ne kaikki olivat. Mikä musikaali!

Ihmeellistä! Riemullista! Tunsin suljetuin silmin kuinka kasvoillani paistoi alati autuas hymy. En voinut uskoa että tällaista voisi dexmeissä edes kokea!

Kuvittelin (lievästi) autiotuvan koostuvan joukosta muusikoita jotka tätä kaikkea tuottivat ja melko pitkään tätä kestikin. Loppuillan en voinut kuin ihmetellä mitä ihmettä oli tapahtunut.

Loppupäätelmäni on että dxm on hyvin, hyvin set & setting -herkkää tavaraa; erittäin pitkälti kiinni kokijan senhetkisistä tuntemuksista, samoin kuin tiiviisti riippuvainen kaikista aistihavainnoista, ollen niitä suorastaan "orjallisesti" seuraileva.

[Peikko]

Nyt keskityin tarkkailemaan kokemaani tunnetilaa, mikä on kieltämättä aika sanoinkuvaamaton. Nyt sen vasta taas "muisti" (siis muistan muistaneeni, en kyllä enää pysty tuota tunnetta palauttamaan) mitä se tarkoitti kun...

Oon huomannut itekkin, että tunnetiloja ei voi muistaa. Voi vain muistaa ajatukset, joita ajatteli tunteen kokemisen aikana.