Mitä teet isona?

[CaptainZ]

Jossain topicissa oli hyvä kysymys, jota olen itsekin miettinyt, että mitähän niille 60-luvun happopäille tapahtui. Varmaan osa niistä on vielä elossa, mutta monikohan niistä vielä kuusikymppisenä hellii kukkaisia aatteitaan ja löytää ihmeitä tajuntansa syövereistä.

Siitä tuli mieleen, että millaisia tulevaisuudensuunnitelmia tämän foorumin aktiiveilla on. Jengin ikäjakauma näyttää omakuvista ja profiileissa mainituista ikävuosista päätelleen olla jtn plusmiinus 20, eli mua kymmenisen vuotta nuorempaa. Millaista elämää te ajattelette elävänne viiden, kymmenen tai 20 vuoden päästä? Oletteko ajatelleet lopettavanne kuosailun jossain vaiheessa tai vähentävänne sitä? Jos aiotte lopettaa, ajattelitteko sen tapahtuvan ihan luonnostaan kun ikää tulee, vai tarvitsetteko siihen jonkin rajun kokemuksen tai elämänmuutoksen? Vai aiotteko jatkaa harrastustanne ihan hautaan saakka?

Jos kaveripiirinne koostuu kuosaajista, aiotteko vaihtaa piirejä tai asuinpaikkaa? Millaisia urahaaveita teillä on?

[Aesma]

Riippuu ihan mielenkiinnosta..
En usko että pitkään jaksan opiskella tai työskennellä yhdessä mestassa, katotaan jos sais edes jonkun perustutkinnon suoritettua..
Työnteko kyllä kiinnostaa vaihtelevissa ammateissa..
Niin.. Päihteitä nyt käytän kausittain mielenkiinnon mukaan, jos joskus niihin mielenkiinto loppuu niin käyttö myös luonnollisesti loppuu tai vähenee rujosti..
En näe itseäni tulevaisuudessa menestyvänä työntekijänä tai yrittäjänä, massii voi tulla jos onnistun jotain keksimään tai kirjoittamaan tms. mikä sekin melko epätodennäköistä.
Varmaan turhaudun jossain vaihteessa kun tajuan ettei ole varaa omaan kämppään tai kunnolliseen ruokaan ja alan sit dokaamaan rajusti ja kuolen siinä ~40 kieppeillä ellei sitä ennen satu onnettomuutta.

Toki on toinen puolikin, kyllä minua yliopisto kiinnostaisi mut ensinnäkin tuli peruskoulusta melko huono päättötodistus kun rellestin sillon aika paljon,
tuli koulussa dexmuiltua sun muuta jännää, ja toisekseen niin tahtoisin vain opiskella niitä asioita mitkä minua kiinnostaa, mikä ei onnistu lukiossa ja yliopistossa. Ja toki.. On myös yksi toinen koulu/tutkinto mikä minua kiinnostaa, mutta siihen valitaan vuosittain vain ~5 ihmistä ja minun arvosanoillani ei välttämättä siihen päästä, mutta toivotaan parasta! Tosin sillä alalla ei töitä ole varmaan yhtään ellei perusta omaa firmaa, ja silloinkin vähän.
Mut mut on taiottu semmoseen taikaan että mulla tulee menemään elämässä kaikki ihan hyvin

Mitä elämältäni toivon?
Paljon, paljon retkiä ynppäri maan!
Vaelluksia.. Luontoa.. Psykedeliaa.. Taikaa..
Ehkä yksin, ehkä jonkun kanssa.. Kenties kaikkeuden kanssa..
Näihin melkein vaaditaan rahaa, ja kuulemma sitä saadakseen tarvitsee opiskella jokin ammatti, mut enpäs sitä tiedä..

Hetki sitten oli pari päivää kovat pohdinnat ollakko rosmo vai eikö olla? En vieläkään osaa sitä päättää joten lakkasin taas suuntaamasta minnekkään..
Toivon mukaan tulevaisuus näyttää itsensä minulle eikä minun sitä itse tarvitse jostain maanalta tonkia.. Olen meinaa laiskaa sorttia...

[King Ink]

Ha, paha kysymys.

En tiedä, ei kiinnosta. Koitan siitä huolimatta hoitaa asiat nyt nuorena niin,
ettei sitten myöhemmin kaikki mee päin vittua sen takia että nyt sooloilen.
Joka tarkottanee nyt vaan sitä et koitan saada opiskeltua kunnolla, enkä vammauta itteäni pysyvästi.

Harvempi varmaan suunnittelee oikeasti meinaako käyttää huumeita vielä vanhempana,
vai suunnitteleeko? Näillänäkymin kyllä, miksi ei,
mutta mielenkiinnostahan se riippuu, siitä et säilyykö se.

Kyl mää kelasin ihan vanhaks asti elää..

[Mandown]

Mulla ei oo mitää havaintoo..
Voi olla et meen joskus opiskelee, valmistun, saan töitä ja otan asuntolainan. Mut voi olla etten.
Ei mitää tietoo.

[Dexma]

Ajattelin ruveta hommaan itelleni koulupaikkaa musakoulusta tai jotain..

jos tää ei onnistu niin varmaan ajattelin öööööö perustaa rautalanka kitara bändin JA bändin joka koveroi 60 luvun peruspaska rokkia, ja sitten alan soittaan humppalavoilla ja häälavoilla. Sitten tuun teidän häihinne soittaan ja pyydän koko bändille 300 egee keikasta. PRKL.

Ja hmmm jos musaa pääsis opiskeleen vois olla pienen pieni mahollisuus, siitä, että päihteet taas vähenis (mut tuskin kun mä ihan rehellinen olen, ees itelle). Jos en pääse opiskeleen niin sitten kyllä varmaan päihteiden käyttömittari käy ennätyslukemassa.

[Vltr]

Päihteiden käytöstä tulevaisuudessa en osaa sanoa, ehkä harvenee, ehkä pysyy samana, ehkä lisääntyy, luultavasti kaikkia nuita mahtuu mukaan. Tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole sen kummemmat kuin nykyisetkään suunnitelmat, musiikkia olen tehnyt ja tulen tekemään. Tosin täytyy painottaa etten tähtää kaupalliseen menestykseen taikka suosioon. Teen musiikkia koska tykkään tehdä musiikkia, se että tykkääkö muut musiikistani on eri juttu, jollei oikeastaan ole niinkään väliä. Onhan se toki mukava jos joku sattuu jostain luomuksestani pitämään, mutta ensisijaisesti itselleni musiikkia teen.

Muttamutta, jokaisen pitää tehdä niinkuin parhaaksi näkee (kunhan ei muita vahingoita)

[idfgho]

Mie 10 vuoden päästä...

Jos elän vielä silloin, niin helppo on kuvitella tilanne jossa käyn töissä, maksan asuntolainaa, elelen kissojen kanssa, ja jos pollepoika pysyy terveenä niin eiköhän ole kuvioissa mukana loppuun asti.

Lapset on kai suuri haave ja täyttäis jonkunmoisen aukon elämästä, mut se jää ajan kysymykseks. Miehestä en tiedä ja yksinhuoltajuus on rankkaa.
Jos lapsia on, niin miettimättä huumeet jää. Ehkä viisissä kymmenissä löytäisin ne vähän uudelleen? Kun alkaa olla lainat maksettu ja poikaset lentämässä pesästä.

Ehkäpä siinä iässä vielä oisi joidenkin foorumilaisten kanssa yhteyksissä ja vois tällasiaki kirjotuksia muistella.

[naponen]

Haluan olla hyvä äiti ja ihminen.

[Kottonmouth]

Alusta loppuun täysillä. Eläen kuin rokkitähti, oli elämäntilanne mikä tahansa Tällä periaatteella eteenpäin

[Televisio]

Kun mä olen iso, mä en aiheuta kärsimystä mun läheisille, olen ympäristölleni hyväksi
ja mulla on enemmän annettavaa kuin pyydettävää. Pitkä matka.

[CaptainZ]

Heh, mun ja monien teistä välillä on muuri. 10 vuoden elämänkokemuksen muuri. Mä tiedän mitä lukioikäiselle itselleni ja monille sen tovereille tapahtui seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Tiedätkö sinä? En halua leikkiä viisasta ja kokenutta, mutta leikinpä silti.

Muutama tuttu vain kyllästyi huumeidenkäyttöön, kun tuli uusia ihmissuhteita, ehkä lapsia, inspiraatio ammatinvalintaan tms. Nyt ne elävät keskiluokkaista elämää vaimoineen ja jotkut lapsineen rivi- tai omakotitaloissaan. Saunakalja silloin tällöin.

Eräs 2000-luvun alun kovista kuosittajista pyörittää nykyään omaa yritystä ja menestyy aika mukavasti. Toinen ravepiireissä 90-luvulla viihtynyt henkilö on nykyään useimmille meistä tuttu persoona tv:stä ja lehdistä. Skarppi, omaperäinen ja lahjakas tapaus, joka on ansainnut maineensa ja kovat tulonsa. Kuulin jostain, että hän käyttäisi edelleen LDS:tä.

Ainakin pari tuttua on kuollut - epämääräiset rotanmyrkkyessot yhdistettynä MAO-lääkitykseen ei ole turvallinen kombo, mikä Suomessakin aikoinaan kokemuksen kautta huomattiin. Jonkun väitetään kuolleen subuihin, joku ampui itsensä, joku kuulemma kuoli butaaniin. Pari sen ajan säätäjistä on sittemmin istunut linnassa salakujetus- ja ampuma-aserikoksista. Niille se elämäntapa kai tuntuu omalta.

Muutama tuttu on kilahtanut ilmeisen lopullisesti. Mun tuntemissa tapauksissa laukaiseva tekijä on aina ollut stimulantti, yleensä amfetamiini. Kerran kai kokaiini ja yhdessä tapauksessa GHB (tästä on tosin kuultu eri versioita). Kaava on aina sama: eräänä päivänä vauhdinhurma stoppaa omituisiin harhoihin, jotka vain voimistuvat päivien tai viikkojen kuluessa. Jossain vaiheessa lähdetään lääkäriin ja sieltä sit ehkä pöpilään. Maataan sairaalassa ja syödään psykoosilääkkeitä, jotka lisäävät ruokahalua merkittävästi -> lihotaan 20-30kg muutamassa kuukaudessa. Vuoden (ja vielä seitsemänkin vuoden) jälkeen se vanha vauhdikas nuorimies tai -nainen on 100kg ja rapiat, hidasälyinen kummajainen, ei yhtään entisensä. Nää on ollu ikäviä juttuja seurata.

Pari frendiä on erkaantunut huumepiireistä ja alkoholisoitunut, ehkä siksi että huumeita ei enää ole heidän saatavillaan. Jotkut on katkeria, velkaantuneita yhteiskunnan elättejä, joilla pyörii päässä itsemurha ja se, kuka lainais rahat seuraavaan mäyräkoiraan.

Jotkut kai kuosaavat edelleen. En juurikaan tiedä heidän kuulumisistaan. Kiinnostaisi kuulla.

Itselläni kannabiksen voimistamat itsetunto-ongelmat ja sosiaaliset vastoinkäymiset ja masennus johtivat siihen, että tein vuosien helvetinmoisen työn saadakseni paremmuuden kokemuksia. Halusin näyttää maailmalle kuinka fiksu ja lahjakas olen, tahdoin rahaa ja statusta, auton ja kämpän, esittelykelpoisen muijan, matkustella pitkin maailmaa. Halusin voida olla ylpeä itsestäni ja nauttia elämästäni myös ilman päihteitä. Näin kävi.

Oliko se sen arvoista? Onko nyt hienoa? En tiedä. Tää on semmoinen vaihe, että en tiedä. Mutta on tää luultavasti parempi kuin että jos olisin nämäkin 10 vuotta vain käyttänyt huumeita. Jos se pysynyt elämäni pääsisältönä, mitään muuta kehitystä siinä sivussa tuskin olisi tapahtunut. (Se, että "haluan olla parempi kuin muut" on kyllä ollut ihan selkeästi typerä lähtökohta, sen mä jo tajuan.)

Joskus 19-vuotiaana polteltiin välillä pilvee viiskymppisen hipin kanssa. Hänellä oli mulle neuvo, jota hän oli itse noudattanut: kannattaa lopettaa se pilvenpoltto parikymppisenä ja olla seuraavat 20 vuotta ilman. Sinä aikana kandee lukea hirveä määrä kirjoja, hankkia tietoa maailmasta, nähdä ja kokea jne. Sitten 20 vuoden kuluttua, kun päässä on kaikki sen ulkopuolelta tullut tieto, sitten voi alkaa uudestaan poltella.

Se kuulosti harkinnan arvoiselta neuvolta: musta on ollut ihan hyvä nähdä ja kokea maailmaa arkijärjellä ilman mitään substansseja, ottaa oma asemansa yhteiskunnassa, kehittää oma elinkeinomallinsa, panna perustukset kuntoon ehkä pian alkavaa perhe-elämää varten. Sitten vanhempana voi olla mielenkiintoista kokea, miltä oma alintajunta kaiken tämän jälkeen näyttää.

[tweek]

Aion kuolla.