ferox wrote:Petri6 wrote:Huumausainerikoksen syyksilukeminen edellyttää teolta tahallisuutta.
Niinkö? Minä olen kyllä lukevinani rikoslaista, että huumausainerikokseen riittää muun muassa huumausaineen hallussapito (RL50, 1 § 1 mom 4).
Petri6 wrote:Noiden pillereiden tilaamiseen sovellettuna tämä tarkoittaisi, että tilaajan on tullut joko tietää tai vähintään pitää varsin todennäköisenä, että tilatut pillerit sisältävät huumausainetta.
Tässä tapailsessa lääke- tai huumausainerikoksesta epäillään maahantuonnin perusteella. Todistettavaksi jää, että lähetyksen vastaanottaja on sen lähetyksen itse tilannut. Lähtökohtaisesti on aika mahdonta tietää kuka sen on lähettänyt. Ellei epäilty myönnä tekoa, tai esim. kotietsinnässä löydy vaikkapa tilauslähetettä, niin esitutkinnan lopputulos alkaa nopeasti näyttää tuloksettomalta. En usko että tiliotteelta juuri koskaan löytyy mitään pitävää, ellei esimerkiksi vendori itse ole suoraan veloittanut korttimaksua, mirä RC-kauppojen ei juuri näe tekevän.
Petri6 wrote:Kyse olisi siis loppupeleissä siitä, pidetäänkö vastaajan väittämää siitä, että hän on luullut pillereiden sisältävän jotain muuta kuin huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta, uskottavana.
Eipä ole kyllä tainnut auttaa niitä täältä, jotka on joskus tuomittu.
Rikoslain erityistä osaa (kriminalisointipykälät) tulee lukea yhdessä yleisen osan kanssa. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavasti:
"Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus.
Jollei toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava."
Esimerkkejä rikoslain säännöksistä, joissa myös tuottamus asetetaan rangaistusvastuun perustaksi ovat muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantaminen (RL 23:1, "joka tienkäyttäjänä tahallaan
tai huolimattomuudesta rikkoo...") ja kuolemantuottamus (RL 21:8, "joka huolimattomuudellaan aiheuttaa.."). Koska huumausainerikoksissa ei vastaavalla tavalla ole säädetty tuottamusta rangaistusvastuun perustaksi, ovat ne rangaistavia ainoastaan tahallisina.
Aikaisemmassa viestissäni käsittelin ainoastaan tapausta, jossa on sinänsä riidatonta (esim. vastaajan myöntämisen perusteella), että vastaaja on myös tilannut lähetyksen ja riidanalaista on ainoastaan, onko hänen täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että tilattu lähetys sisältää huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta. Tämä olisi pitänyt viestissäni ilmaista selvemmin.
Eri asia on, että tuomioistuin voi myös tapauksessa, jossa ei ole esitetty pitävää näyttöä siitä, että lähetyksen vastaanottaja on myös tilannut lähetyksen, soveltaa edellä mainittuja yleisiä kokemussääntöjä ja pakottavaa päättelyä. Tällöin tuomioistuin voisi katsoa, että vastaajan väitettä siitä, että hän ei ole tilannut lähetystä tai antanut suostumustaan lähetyksen tilaamiseen, ole pidettävä yleisen elämänkokemuksen perusteella uskottava. Tällöin ollaan kuitenkin näytöllisesti hyvin hataralla pohjalla, ja on vaikea väittää, etteikö jäisi järkevää epäilystä siitä, ettei vastaaja ole tilannut lähetystä tai antanut suostumustaan sen tilaamiseen. Näin on kuitenkin ainakin kerran käynyt alioikeudessa tapauksessa, jossa henkilön nimiin oli tilattu GBL:ää, ilman, että henkilö oli tästä tietoinen. Tapauksesta oli juttua muistaakseni päihdelinkissä, mutta haulla en onnistunut löytämään sitä. Tuomiosta ei kuitenkaan valitettu, joten mitään ennakkoratkaisuarvoa sillä ei ole.
Viimeiseen virkkeesi viitaten, on syytä tehdä selvä ero siihen, väittääkö vastaaja a) ettei hän ole tiennyt, että hänen tilaamansa lähetys sisältää ainetta X (joka on Suomessa luokiteltu huumausaineeksi) vai b) väittääkö vastaaja, ettei hän ole tiennyt, että hänen tilaamansa aine X on luokiteltu Suomessa huumausaineeksi. A-kohdassa pohditaan sitä, onko vastaajan täytynyt tietää tai pitää varsin todennäköisenä, että hänen tilaamansa lähetys sisältää ainetta X tai muuta ainetta, joka on Suomessa luokiteltu huumausaineeksi. Jos tilauksen lähettäjä on ilmoittanut sivuillaan, että tilattu tuote sisältää ainoastaan aineita F, G ja H (joita ei ole Suomessa luokiteltu huumausaineeksi), on varsin vaikea katsoa, että vastaajan on kuitenkin täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että tuote sisältää ainetta X. B-kohdan tapauksissa kyse on ns. kieltoerehdyksestä (RL 4:2), eli vastaaja on erehtynyt aineen X luokittelusta. Kieltoerehdykselle on kuitenkin asetettu varsin tiukat edellytykset, eikä siihen vetoaminen yleensä menesty.
"Yksi vaarallisimmista huumeiden käyttötavoista on niiden poliittinen käyttö." -Nils Christie & Kettil Bruun
