En usko, että edes harjaantunut kuosaaja näkee musta päällepäin, että käytän jotain. Paitsi tietysti silloin jos ne näkee mut ylipirteessä tilassa tms. kuosissa.
Pukeudun tavallisesti ja näytän tavalliselta. Asun tavallisessa kodissa, ajan tavallisella autolla, tunnen tavallisia ihmisiä ja tienaan hyvin. Joskus kun oon kertonut käyttäneeni nuorempana huumeita, mulle on sanottu että musta ei kyllä uskois. Siis ajatellaan, että ei nisti eikä edes entinen nisti voi olla fiksu eikä pärjätä.
Ja mun tekee mieli luennoida niille siitä, kuinka huumeiden vaikutukset ovat vaikuttaneet taiteeseen ja aiheuttaneet tieteellisiä läpimurtoja. Ja kuinka Freud käytti kokaiinia ja siinä sivussa mullisti länsimaalaisen ihmiskäsityksen ja eli 80-vuotiaaksi ja että kyllähän Motörheadin Lemmy ja Rollareiden Keithikin vielä eläkeiässä jaksavat heilua keikkalavoilla vaikka ovat käyttäneet omaisuuksia huumeisiin. Ja niin edelleen.
Mutta en jaksa luennoida. Pitäkööt he omat käsityksensä, niin minä puolestani elättelen omia suuruudenhulluja visioitani siitä, kuinka minäkin vielä kehitän huumeiden avulla itseäni ja luon alallani jotain aivan uutta. Useimmilla käyttäjillä ja ei-käyttäjillähän sellaiset unelmat eivät toteudu. Mutta unelmointi ja visiointi ja kaikenlainen yrittäminen, ne ovat jo itsessään kivoja asioita.
Moniko teistä ns. normikansalainen?
-
Uke
- LD50
- Posts: 2130
- Joined: Mon 01 Dec 2008, 01:05
- Location: Hki
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
Heh.. Kuulostaa jotenki iha ku..ois melkeepä ite kertonu tänCaptainZ wrote:En usko, että edes harjaantunut kuosaaja näkee musta päällepäin, että käytän jotain. Paitsi tietysti silloin jos ne näkee mut ylipirteessä tilassa tms. kuosissa.
Pukeudun tavallisesti ja näytän tavalliselta. Asun tavallisessa kodissa, ajan tavallisella autolla, tunnen tavallisia ihmisiä ja tienaan hyvin. Joskus kun oon kertonut käyttäneeni nuorempana huumeita, mulle on sanottu että musta ei kyllä uskois. Siis ajatellaan, että ei nisti eikä edes entinen nisti voi olla fiksu eikä pärjätä.
Ja mun tekee mieli luennoida niille siitä, kuinka huumeiden vaikutukset ovat vaikuttaneet taiteeseen ja aiheuttaneet tieteellisiä läpimurtoja. Ja kuinka Freud käytti kokaiinia ja siinä sivussa mullisti länsimaalaisen ihmiskäsityksen ja eli 80-vuotiaaksi ja että kyllähän Motörheadin Lemmy ja Rollareiden Keithikin vielä eläkeiässä jaksavat heilua keikkalavoilla vaikka ovat käyttäneet omaisuuksia huumeisiin. Ja niin edelleen.
Mutta en jaksa luennoida. Pitäkööt he omat käsityksensä, niin minä puolestani elättelen omia suuruudenhulluja visioitani siitä, kuinka minäkin vielä kehitän huumeiden avulla itseäni ja luon alallani jotain aivan uutta. Useimmilla käyttäjillä ja ei-käyttäjillähän sellaiset unelmat eivät toteudu. Mutta unelmointi ja visiointi ja kaikenlainen yrittäminen, ne ovat jo itsessään kivoja asioita.

''Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat: tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista, mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.''
PLUR Peace, Love, Unity, Respect.
-
Aesma
- OD
- Posts: 1063
- Joined: Thu 09 Oct 2008, 15:53
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
Antaa viisaampien päättää mikä minä miehiäni olen.
Mieluusti toki olisin rehti renki!
Mutta polkua jota kuljen, johdattelee henki!
Ja henki tahtoo tehdä niinkuin henki tahtoo tehdä!
Eipä ole tämä valtakunta rajoineen vielä tarjonnut minulle hyvältä puoleltaan paikkaa jonka kelpuuttaisin!
Mutta onni onnettomuudessa.. Kaikille on paikka.. Toisille lait on tehty rikottavaksi, toisille noudatettavaksi..
No ei.. En kai mä enää usko noihin juttuihin.. Olen vain pieni ja mitätön Sampsa Uimonen..
No okei.. En pysynyt kysymyksen rajoissa.. En ole ns. normikansalainen ainakaan vielä..
Mikä järki tässä kirjoittamisessa on? Menee hyvää kallisarvoista aikaa hukkaan ja suurimman osan viesteistäni pyyhin kun tajuan kuinka järjetöntä touhua ja sit alan tekemään jotain mielestäni järkevämpää.. No mut päästetään tää kuitenkin läpi.. Ihan vaan huvin vuoks..
Noin.. Teimpä sen, tulipa hyvä olo.

C0H0
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
Työttömänä tuli ns. kuosailtua useasti, ja muutenkin huumeista olin aina kova puhumaan, itseasiasa lempiaiheeni oli huumeet. Nykyään käyn töissä ja päihdytän itseni melko harvoin, noin kerran tai pari kuukaudessa joskus pitempääkin ilman päihtymistä. Päihteistä en jaksa enää puhua, jos joku paasaa miten huumeet ovat pahasta ja huumesota ok, niin kohautan vaan olkapäitäni, toki saatan sanoa oman mielipiteeni mutta siinä se, en jaksa väitellä. Ei oikeastaan enää liiemmin kiinnosta osallistua keskusteluun. Välillä käytän päihteitä, mutta eivät ne enää ole osa identiteettiäni. Koska näen laittomien päihteiden (ts. huumeet) kuuluuvan alkoholin ja tupakan kanssa samaan kastiin, niin välttelen huume sanan käyttöä. Normikansalaiseksi minua kai voi kutsua, välillä käyn ns. kemiallisella lomalla, olkoon se sitten alkoholi, kannabis, LSD, ketamiini tai tramadoli.
-
FlippinDouble
- Psykonautti
- Posts: 71
- Joined: Tue 29 Mar 2011, 13:23
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
Kerro,mitä sulla tulee mieleen sanasta "normikansalainen".Niinku kaikki se mitä tulee mieleen siitä.Eiköhän se ole sillä määritelty..tRip wrote:Voiskohan joku, ihan oikeesti, määritellä mulle ns. normikansalaisen..?
"Olen ollut kauan poissa teidän luotanne, tästä ajasta, tästä kaupungista. Olen ilmaa kevyempi, hyvin vaikeasti havaittavissa." -Pekka Streng
-
Kosmonautti
- Psykonautti
- Posts: 134
- Joined: Thu 08 Jul 2010, 04:46
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
ite oon suhtkoht mitä nyt varastelen.
Ja en näytä kauhealle hörhölle.
Ja en näytä kauhealle hörhölle.
Marsin kamaralle päästyä marsin sen ympäri. Marsin ympäri! monta kertaa...
en ole maanympäri matkaaja vaan marsin ympäri matkaaja
en ole maanympäri matkaaja vaan marsin ympäri matkaaja
-
IommiSG
- Psykonautti
- Posts: 100
- Joined: Wed 05 Jan 2011, 18:01
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
Ei normi, kunniakansalainen 
"We came to L.A. to record, and we stayed at a house in Bel Air. At the end of the day, it was all dope, booze, drugs, fucking chicks. Oh, dear, we had some fun in that house."
- Tony Iommi of Black Sabbath
- Tony Iommi of Black Sabbath
-
seesee
- Lepakko
- Posts: 272
- Joined: Sat 02 Jul 2011, 17:40
Re: Moniko teistä ns. normikansalainen?
No en tiedä. Kyllä mummat ja paapat kieroon katsoo lävistysten takia. Mutta kyllä mä opiskelen ja selvät tulevaisuudensuunnitelmatkin on. Ja tässä jokin päivä sitten työkaveri ainakin kehui mua niin kovin kiltiksi, kun en tahtonut lähteä töiden jälkeen terassille mukaan. Että kun mä olen sellainen kilttityttö. Teki mieli töksäyttää että joo viime vkl:kin meni sillee kivasti aineissa. Mutta en mä tyhmä ole. Olin siis hiljaa.
Siis tottakai tyhmä saa olla..
Mut ei noin vitu aivokuollu
- puslu
Mut ei noin vitu aivokuollu
- puslu