Viimekesä...
Duunia niska limassa, maailman parhaat synttärit vaikka pieni porukka meitä olikin, lämpö ja kuumuus. Muutto uuteen kämppään, pidettiin säälittävän ranskalaisen parvekkeen ovia auki niin kauan kuin ilmat vain salli - eli 24/7 miinus sadepäivät. Erityisesti mieleen on jäänyt se yksi sateinen/sumuinen lauantai, jolloin kämppiksen huone oli niin täynnä roinaa ettei lattiaa varmaan ees näkyny. Sohva oli levitetty sängyksi; koko päivä kitattiin kaljaa ja kylhän sitä jotain käryski. Ja kuunneltiin Heikki Kuulaa. Meillä oli aurinkolasit ja kaikilla pipot päässä. Siitä hetkestä on kuva.
Taistelukärpäset katossa.
Tutustuin moniin tyyppeihin, joita en edes muista. Joidenkin kanssa olen myöhemmin törmännytkin. Morjenstetaanhan jos tavataan, vaikka tuskimpa mua kukaan täältä tunnistaa jos kadulla tulisin vastaan

Ulkona tuli oltua niin paljon kuin vain pystyi - tuntu että piti säilöö sitä kesän tuoksua ja tunnetta, kaikkea, että jaksaa talven yli. Kaljaa kului lukemattomia litroja. Erityismaininnan arvosta on myös se, että kun vihdoin pääsi yöllisten puistoreissujen jälkeen kämpille ja saattoi kattoa kuinka aurinko alkoi jo nousta Oulun päällä jo heti Tuiran kohdalla. Käytännössä aurinko ei tainnu ees päästä kunnolla laskemaan heinäkuun aikana, aina sen bongas jostain horistontista.
Kitara ja huuliharppu oli myös kova sana. Monesti seuraavan päivän kaljarahat tais tulla siten.
Elämäni paras kesä. Ei kai auta muu kuin miettiä kesämuistoja näinä hetkinä, kun ulkona on -20 ja talvi tuntuu loputtomalta. Tammikuu on ollu aivan liian pitkä, mutta pikkuhiljaa tääki talvi alkaa taittua. Valoa on koko ajan enemmän, kohta alkaa aurinkoki lämmittämään!
