Mustanaamion huumetilauksille piste – Poste restanten käyttö vaatii pian oikean nimen - Aamulehti
Itella lopettaa kuluvan kevään aikana anonyymin poste restante -palvelunsa, koska palvelun rikollinen käyttö on lisääntynyt rajusti.
– Asiakkaan on annettava oikea nimi ja todistettava henkilöllisyytensä, kun hän hakee lähetyksen, sanoo Itellan turvallisuus- ja riskienhallintajohtaja Markku Rajamäki.
Tällä hetkellä noutopostia voi lähettää vaikka osoitteella Mustanaamio, poste restante, 33100 Tampere. Kirjeen voi noutaa Tampereen pääpostista kuka tahansa sanomalla, että tuli noutamaan Mustanaamion postin. Henkilöllisyystodistusta ei tarvita, jos kyseessä on kirje.
Rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen tullista kertoo, että anonyymi noutoposti on tullin rikostorjunnassa merkittävin yksittäinen ongelma. On hyvin tavanomaista, että huumeiden käyttäjä tai huumekauppias tilaa nimettömänä huumausaineita ulkomailta noutopostin avulla.
Mustanaamion lisäksi tulli on törmännyt mitä erilaisimpiin poste restante -nimimerkkeihin, joita on käytetty rikoksissa. Sinkkonen muistaa esimerkiksi nimimerkit Keisari Suuri, Koneisto Tuuletin, Albiino Jääkarhu ja Mopopoika 15. Myös toisen henkilön nimen käyttäminen on tavallista. Jopa tasavallan presidentin Sauli Niinistön nimeä on Sinkkosen mukaan käytetty poste restantessa.
Posti ei ole näkyvästi mainostanut mahdollisuutta käyttää poste restantea nimettömänä. Sen käyttöä opastetaan kuitenkin lukuisissa huumeisiin liittyvissä internetkeskusteluissa ja esimerkiksi Wikipediassa.
Poste restantea käyttää laillisesti tuhannet suomalaiset. Jatkossakin noutopostia voi käyttää niin, ettei saapuneesta lähetyksestä tule omaan osoitteeseen mitään ilmoitusta.
Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
-
King Ink
- LD50
- Posts: 3910
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38
-
Feya
- OD
- Posts: 1239
- Joined: Sun 26 Sep 2010, 14:52
- Location: Turku
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Splittasin tämän viestin Pienet uutiset -topicista, koska tämä on varmaan foorumin käyttäjille sen verran relevantti uutinen, että se ansaitsee oman ketjunsa.
Luin tuosta itse juuri Turun Sanomista ja en kyllä yhtään yllättynyt. Tullipoliisi on viimeisen puolen vuoden aikana koventanut otteitaan ja jahdannut pienienkin määrien tilaajia, joten tämä seuraava askel oli jo odotettavissa. Huumeiden tilaaminen netistä on kasvanut aika räjähdysmäisesti ja nykyään kaikki tekevät sitä - vain 5 vuotta sitten se oli Suomessa suht pienen ihmisjoukon hommia ja huumeita pystyi tilaamaan ilman mitään ongelmia tullin kanssa.
Mielenkiintoista nähdä, miten tämä tulee vaikuttamaan ihmisten huumeidenkäyttöön, etenkin niiden uusien nuorten käyttäjien, joilla ei ole muita kontakteja internetin lisäksi. Itseäni se ei kyllä totta puhuen jaksa paljoa hetkauttaa, etenkin kun viime kuukausina douppaaminen on vaan kiinnostanut vähemmän ja vähemmän, ja elämässä on jo paljon muuta joka innostaa ja kiinnostaa.

Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Joo olihan tämä odoteltavissa. Vaikka samalla ajattelin, että tälläinen systeemi joka on vakio toimintatapa ymmärtääkseni muualla maailmassa, että voi "nimettömänä" hakea postinsa voidaan Suomessa purkaa...
Musta tässä on kumminkin huonoja puolia myös. Mun mielestä netistä tilaaminen oli, huumausaineiden käyttäjänä itselleni etu silläkin tavalla, että se toi turvaa huumeiden käytölle. Oikeastaan. Huumeiden tilaus netistä helpotti hitosti mun normaalia elämää normi yhteiskunnassa. Päihteet olivat huomattavasti "puhtaampia" ja vaikka kyseessä olisi ollut "vaarallisempi" (ainakin statuksensa mukaan) huume niin silti tiesi mitä sai. Ennen esim tätä tuli yleensä hommattua aika arveluttavaa piriä mitä arveluttavammilta tyypeiltä. Myös tää vaikuttaa käyttäjän sosiaaliseen elämään. Itellä netistä tilaaminen auttoi aikanaan sitä, ettei tiettyjä huumeita käyttääkseen tarvinnut oleskella ihmisten kanssa joista ei tykännyt ja jotka tietyllä tapaa oli "huonoa" seuraa. Oikeastaan viime vuosina netistä tilaaminen helpotti niin paljon omaa huumeiden käyttöä, että se vähensi niiden käyttöä määrällisesti (jossain määrin ainakin) ja varsinkin ongelmia huumeiden käytöstä itselleni. Nykyään huumeiden käyttö, ei vie multa niin paljon energiaa, ja näin ehtii keskittyyn muuhunkin oikeasti tärkeään asiaan. Tietyllä tapaa myönnän olevani erittäin epätoivoinen käyttäjä monesti vaikken ehkä enään niin pahasti.
Jännä nähdä, tulevatko ihmiset epätoivoisemmiksi tai miten heidän päihteiden käyttö muuttuu, kun he eivät voi valita omia päihteitään. Alkaako kelpaan taas vitun paskasti jatkettu piri? Kuinka paljon taas perinteinen kannabiksen poltto tulee siksi peruspäihteeksi tietyllä porukalla, koska ei saa helposti parempaa? Kuinka paljon porukka alkaa tilaan vain kotiinsa? Itse spekuloin jo, että pari vuoden päästä kotiin tilaaminen saattaa taas olla helpompaa eikä tulli ole niin kiinnostunut siitä jos tämä auttaa "postihuumeiden" vähentymistä.
No joo. Itelle tämä asia heti toi päänvaivaa. Vaikken tosiaan pidä enään huumeita niin isoina asiana elämässäni enkä edes paljoa ole hommannut päihteitä muutakuin subua, niin silti huumeet on ollut monesti eräänlainen turva monellakin elämän osa-alueella. Jos haluan, että turva on siellä jossain olemassa, kun saatan haluta sitä niin joudun nykyään miettiin, että sen turvan pitää rakentua eri konstille kuin nykyään? Ajatus siitä, että joskus lopetan subun käytön ja aloitan silloin tällöin esim kerran viikossa ottaan oikeasti hyviä ja erikoisia huumeita pikkaisen horjahti juuri äsken. Ainakin tämä hankaluttaa tietyllä tapaa huumeiden saantia ja varsinkin säännöllistä huumeiden tuloa, varsinkin jos vielä haluaa itse tiettyjä huumeita. Vaihtoehdoiksi nousee äkkiä "KATUKAUPPA" (tarkoitan enemmän sosiaalista kavereilta hommaamista) jonka koen todella rasittavaksi touhuksi ja se niin sanottu säätäminen vie monelta muulta mielekkäältä asialta aikaa. Toisena vaihtoehtona tulee tietenkin kotiin tilaaminen, mutta oma kokemus on ollut viimeksi, kun lopetin sen noin pari vuotta sitten, että siinä kiinni jääminen oli aika mahdollista, varsinkin sen ajan tilausmäärien kohdalla.
Jännä on nähdä, mitkä on mun mietteet tästä asiasta vuoden päästä ja miltä näyttää vaultin keskustelu vuoden päästä.

frapathea
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Taide ja media, for real? Siirretty yleiskeskusteluun, ei ne nimimerkit nyt niin luovia olleet.
Itse aihe ei itseäni muutoin järkytä kuin siten, että paskaa jos ei voida jo lopettaa pikku nistien vainoomista ja antaa aikoja hyvin toimineen systeemin porskuttaa kuten ennenkin.

Pen
- OD
- Posts: 1290
- Joined: Tue 19 Jun 2012, 15:26
- Location: Tampere
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Kuten jossain toisessa topikissa sanoinkin, niin kyllähän tää oli vaan ajan kysymys.
Tosi harmillinen asia omalta kannalta, kun oon perso noille huumehille joita ei niin paljon suomessa näy: heroiini, MXE, ketamiini, LSD ja niin edelleen. Tai näkyyhän noita varmasti mut pienet piirit ja hinnat on moninkertaset verrattuna suureen maailmaan. Nyt varmaan munlaiset "syrjäytyneet psykonautit" joutuu etsimään sen vakioluukun tai miehistymään ja tilaamaan himaan. Suurin ongelmahan ainakin itselläni tos kotiin tilaamisessa on juurikin se, että mahdollisesti vievät puhelimen sekä tietokoneet tutkintoihin. Nettiriippuvaisena pari kuukautta ilman tietokonetta oikeesti varmaan tarkottas mun kohalla itsemurhaa.
No okei. Ehkä mä vaan hommaisin uuden koneen, mut silti aika arvokasta kun sakot laitetaan siihen päälle vielä. Ehkäpä se odottelu ja kuumottelu, et millon tullimiehet tulevat ovesta sisään ois asiassa jopa pahinta, kun en tollasesta yhtään tykkää.
"Isoja maahantuojia" tää tuskin hetkauttaa - mä kun en usko että niillä mitää tekemistä oli restan kanssa jokatapauksessa. Pienemmät, itselleen tilaavat lähinnä kärsivät. Hinnat suomensisäisesti tulee noissa harvinaisemmissa aineissa nousemaan entistä suuremmiksi ja varmaan laatukin huononemaan.
Veikkaan että mulla ainakin alkaa selvemmät ajat, piristä kun en välitä tai muistakaan "suomihuumeista" niin erityisesti. Toki ganjaa tulee jatkossakin poltettua, sitä kun kasvaa ihan täällä maan sisäpuolella sen verta paljon. Resilarin erottelu varmaan yleistyy omalla osalla tosi paljon, koska en usko että dissoja muuten on helposti saatavilla.

Joo siis aika paljon odotan, että kyseiset aineet häviää hieman käyttäjiltä ja näistä ei välttämättä tälläkään foorumilla niin paljon puhuta. Oikeasti jännä nähdä kuinka paljon vaultissa tullaan puhumaan uusista päihteistä jatkossa? Jos nyt ajattelee, vaik kysymystä, kuinka iso osa vaultissa puhutuista kuoseista on oikeasti hommattu postista?Penttike wrote: Tosi harmillinen asia omalta kannalta, kun oon perso noille huumehille joita ei niin paljon suomessa näy: heroiini, MXE, ketamiini, LSD ja niin edelleen. Tai näkyyhän noita varmasti mut pienet piirit ja hinnat on moninkertaset verrattuna suureen maailmaan. Nyt varmaan munlaiset "syrjäytyneet psykonautit" joutuu etsimään sen vakioluukun tai miehistymään ja tilaamaan himaan.
Veikkaan, että hinnat tosiaan menee suuremmiksi, mut määrät myös pienemmiksi. Kyl happoa ja ketkua aina jostain löytää, mut vähenee ja siirtyy varmasti sinne bileporukoihin niinkuin ennen. "hippipiireihin"... Heroiinin kaltaisia huumeita, en odota muutenkaan juurikaan näkeväni omissa piireissä ihan lähiaikoina. Sienet tulee varmaan takaisin muiden hyvien tutkarien päälle...
Jos oikeasti puhutaan sellaisesta psykonautismista, mitä esim itselläni on, että kemikaaleja joita on kokeillut on lähemmäs varmaan tänäpäivänä jo 80 kappaletta ja osaan niistä on käytetty hieman vaivaa netissä hillumiseen jotta olen löytänyt noi kaikki. Yli 30 näistä on erilaisia psykedeelejä ja muut ovat muita huumetyyppejä. Arvioisin, että noin 20-30 kappaletta on Suomessa yleisesti huumausaine käyttöön meneviä lääkkeitä tai "katukauppa" huumeita. Täs kohtaa vaik, en enään itse kauhean innostunut ole kokeileen kaikkea niin näen, että heti huumeiden käytöstä puuttuu jotain, kun ei ole enään niin helppo "harrastaa" erilaisia päihteitä. Vain joutuu juurikin tyytyyn sellaisiin päihteisiin jota ei ehkä niin paljon innosta ja niihin peruspäihteisiin. Opiaatit varmasti tulee jatkossakin oleen saatavilla Suomessa niitä ei saa pois mikään enkä uskoiskaan, että perus pirikään lähtee. Pirin laadun kyllä voin kuvitella laskevan taas samalla tasolle, mitä se oli ennen. Eli ei kandee vaivautumaan. Bileissäkin varmasti samat huumeet tulee aina pyöriin. Sienet, essot ja happoo aina löytyy, mut veikkaan, että niiden määrä vähenee.
Tosi jännä nähdä mitä tässä käy vai käykö mitään. Tuntuuks tää vain nyt musta niin isolta, kun oon niin addiktoitunut internentin laatuun?
Minkälainen muutos juurikin tulee vaik "syrjäytyneiden psykonauttien" käyttötavoille? Pahimmillaan mitenkä tämä näiden ihmisten elämään tulee vaikuttaa kokonaisuudessa? Itselläni tälläinen pari vuotta sitten ainakin olisi pistänyt maailman aika hyvin ympäri ja en varmasti olisi tälläisessä elämäntilanteessakaan varmasti jos en olisi tehnyt omia "psykonautti" tutkimuksia...
Joo kyl sen tutkimisen sun muun jälkeen on aika vittumaista, jos tilailee sen kerran kuussa jonkun setin ja vaik vain joka 6 tilaus toisi 300 euron sakot. Tietenkin jos porukka rupee tilaan taas hitosti nyt vain kotiin, niin ei välttämättä poliisit jaksa selvittää kaikkea mitä löytää. Silti aika hyvin jaksettiin tutkia kirjeen saajat vaik vasta parin kuukauden päästä sen kirjeen tulemisesta maahan pari vuotta sitten, kun porukka suurimmaksi osaksi vielä tilasi kotiin.Penttike wrote: mut silti aika arvokasta kun sakot laitetaan siihen päälle vielä.
Jos tää menee vähän offtopikiksi niin viekää asia takaisin sit raiteille tai jotain...
-
Neste
- OD
- Posts: 1057
- Joined: Sat 03 Jul 2010, 14:41
- Location: Tutkan alla
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Pystyttäkää omat postilaatikot...
If the doors of perception were cleansed every thing would appear to man as it is, infinite -William Blake
-
Kottonmouth
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Olin juuri tulossa sanomaan samaa. Käytte jonkun lyömässä oman laatikon johonkin ja tilaatte ihan eri nimellä siihen tietysti kuin mitä oma nimenne on. Ja aina parempi jos lukollisen laatikon.Neste wrote:Pystyttäkää omat postilaatikot...
-
Pen
- OD
- Posts: 1290
- Joined: Tue 19 Jun 2012, 15:26
- Location: Tampere
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Toimiiko toi oikeasti noin? Jos heittää jollain olemattomalla nimellä vaikka oman kerrostalon seinään laatikon ja tilailee sen osoitteeseen niin ei liene kytät tajua tulla katselemaan kun tämä kyseinen henkilö ei oikeasti juuri siinä osoitteessa oikeasti asu, vaikka laatikko löytyykin?
Vai oisko suositeltavaa heittää laatikko johonkin ihan pöndelle tai ainakin eri talon pihalle? Vähän mietityttää että tuoko ne muka kiltisti postin tyypit postin perille asti jos heidän tiedoissaan ei ole mitään tietoa henkilön X asumisesta osoitteessa Y vaikka laatikko sieltä löytyisikin.
Vai oisko suositeltavaa heittää laatikko johonkin ihan pöndelle tai ainakin eri talon pihalle? Vähän mietityttää että tuoko ne muka kiltisti postin tyypit postin perille asti jos heidän tiedoissaan ei ole mitään tietoa henkilön X asumisesta osoitteessa Y vaikka laatikko sieltä löytyisikin.
-
Kottonmouth
Re: Nimimerkin käyttö Poste Restantessa loppuu pian
Se toimii juuri noin. Mulla on pari laatikkoa ympäriinsä, en todellakaan tilaa kotiin mitään.Penttike wrote:Toimiiko toi oikeasti noin? Jos heittää jollain olemattomalla nimellä vaikka oman kerrostalon seinään laatikon ja tilailee sen osoitteeseen niin ei liene kytät tajua tulla katselemaan kun tämä kyseinen henkilö ei oikeasti juuri siinä osoitteessa oikeasti asu, vaikka laatikko löytyykin?
Vai oisko suositeltavaa heittää laatikko johonkin ihan pöndelle tai ainakin eri talon pihalle? Vähän mietityttää että tuoko ne muka kiltisti postin tyypit postin perille asti jos heidän tiedoissaan ei ole mitään tietoa henkilön X asumisesta osoitteessa Y vaikka laatikko sieltä löytyisikin.
Turha riski kun parinkympin panostuksella pääsee kaikesta kuumotuksesta.
Frendi on postissa töissä ja sanoi että ei todellakaan voi tietää asuuko joku siellä mihin laatikkoon postit pudottaa. Esimerkiksi joskus osoitteet on kirjoitettu ihan päin vittua, mutta silti ne menee perille.
Kunhan merkkaat sen selvästi sen nimen siihen laatikkoon ja katsot että se osoite minkä ilmoitat haluamaasi paikkaan on samanlainen kuin muilla (- tietysti asunnon numero, sen voit heittää hatusta).
Virkavalta ei todellakaan järjestä mitään ympärivuorokautista valvontaa siihen laatikolle