Tulipa luettua koko threadi läpi. Jännä miten jotkut on sitä mieltä että ihan paska lääke ja jotkut taas tykkää.
Mulla olis paljon kysyttävää aiheesta, sillä haluan perehtyä tähän vähän paremmin. Mut pohjustetaan ekana (vähän off-topiciksi menee hetkeksi, sori):
Olin yli vuoden tosi maassa, epäsosiaalinen, en jaksanut liikkua (ei huvittanut), en jaksanut/pystynyt tekemään asioita joista nautin, pakkonukutin itteäni jotta päivät kuluisi. Toisin sanoen en ollut oma itseni. 95% ajasta kului kotona. Tämä kaikki siitä, että olin kovissa kivuissa, jotka sitten taas pistivät masentumaan. TK:ssa annettiin buranaa ja sirdaludia, joskus voltarenia, vaikka kuinka monta kertaa kävin samasta asiasta. Heidän suhtautuminen muhun oli aina kovin kankeaa, joskus jopa vihamielistä. En tiedä johtuuko keskuksesta jossa olin, naamasta, vai onko tää oikeasti yleistä. Lopuksi sanottiin että jos ei nämä lääkkeet auta niin kivut on kuviteltua ja turha tulla enää kun eivät voi muuta tehdä. Luovutin ja lukittauduin kotiin. Kului päälle vuosi kunnes tuttuni raahasi mut eräälle erikoistuneelle lääkärille, yksityiselle, ja krooninen sairaus todettiin. Voi että olin onnellinen niinkin oudosta asiasta kun kuulee olevansa sairas; mutta ainakin tiesin nyt, että ne kivut eivät olleet mun päässä. Vihdoinkin joku asiantunteva halusi auttaa ja palauttaa mut takasin elämään.
Sain aluksi Lyricaa, joka auttoi hyvin lievästi. Nyt pari viikkoa sitten sain tramalia rinnalle, 50mg nopeita 2 x pvä. Nää auttoi, muttei tarpeeksi pitkään. Pari kertaa tuli viihteiltyä ja voi jessus mikä panetus tästä tulee mulle, jos hittaa oikealla tavalla. Haluu olla jonkun lähellä ja ennenkaikkea koskettaa toisen ihoa. Mulle ei myöskään ilmene minkäänlaista pahoinvointia, kusilukkoa tai kutinaa, mutta kodeiinista noi kyllä tulee joskus. Tuntuu kans vaikuttavan eri kerroilla vähän eri tavalla, mut ei mitenkään negatiivisesti. Joka kerta, oli annostus mun normaali tai sitten oman käden annostus, olen huomattavasti pirteämpi, kivuttomampi, keskittymiskyky nousee. Ei tästä kovaa euforiaa saa mutta en sitä välttämättä etikään. Kaks kertaa oon ottanut kodeiinia 90-150mg Tramadolin kanssa ja on ollut ihan mukava lisä. Tramadlilla joskus saattaa iskeä nuokut, mutta ne kestää hetken ja taas on pirteä. Uni on tietty erilaista, ei tavallista yhtenäistä unta vaan siinä rajamailla oleskelua. Joskus se on ihan kivaa, joskus rasittavaa kun tuntuu ettei oo nukkunut ollenkaan. Joskus saan hillittömät valveunet, silmät kiinni, ajattelen ensiksi jotain tiettyä (esim. miestä joka istuu kahvilassa) ja juoni lähtee itsestään kulkemaan eteenpäin. Kaikki näkyy ihan äärimmäisen selkeästi. Ihan kuin kattois leffaa.
Mutta Tramal palautti mut takasin siihen omaan persoonaani mitä olin joskus vielä kun olin täysin terve. Elämä tuntuu oikeasti elämisen arvoiselta pitkästä aikaa.
Nyt sit niihin kysymyksiin:
- Suuremmilla annostuksilla (ilmeisesti 500mg->?) riski epileptiseen kohtaukseen kasvaa. Voi ehkäistä pienellä määrällä bentsoa. Kannattaako bentso ottaa vasta ns. laskuvaiheessa, eikä samaan aikaan kun ottaa tramadolit (vie muuten sen pienehkön euforisuuden?)?
- Mistä voi tunnistaa/ennakoida epileptisen kohtauksen alkamisen, vai voiko ylipäätään?
- Mulla on nyt päivä sitten vaihdettu nopeat Tramadolit hitaisiin (100mg depot). Viihdekäytössä kannattaako tätä buustia vai ottaa samalla kertaa? Sain vaikutuksen tätä lukiessa että buustailu on kannattavampaa. Joku esimerkki buustailusta (aikavälit)?
- Onko tätä depottia järkevämpi pureskella vai ottaa vaan ihan normaalisti? Kauan kestää että alkaa vaikuttaa, purskeltuna ja normaalisti otettuna? Apteekkari ei osannut vastata kun kysyin kauanko kestää kunnes lääke alkaa vaikuttamaan.
- Huomasin että monet buustaa aika korkeilla annoksilla Lyricaa Tramadolin kanssa. Jostain luin muutama päivä sitten että pieni annostus Lyricaa buustaisi paremmin kuin suuri annostus, totta vai tarua?
- Suojaako Lyrica kouristuskohtauksilta?
- Kummat ovat mielestänne viihteilymielessä parempia; lyhyt- vai pitkävaikutteiset?
- Kuinka tarkkoja apteekissa ollaan reseptien haun suhteen? Laskeeko ne päivälleen milloin pitäisi olla loppu ja antaa vasta sitten? Esim. kaksi viikkoa etuajassa ei voi hakea?
Äärettömän suuri kiitos jos joku jaksaa syventyä vastaamaan mulle.