Oma uskontoyhteisö
-
Thoxium
Oma uskontoyhteisö
Olen kelaillut että vois perustaa oman uskontoyhteisön, paljos siihen tarvitaan porukkaa että päästäisiin kirjoihin, 200 ihmistä?
Mietin vaan, ettei mikään noista uskonnoista nappaa ja suurin osa on melko surkeeta.
Tässä omia mietelmiä tulevaan uskontooni:
Ihminen elää ikuisesti, siinä mielessä, että kuoltuaan hän syntyy joko samaan maailmaan toisena ihmisenä, saattaa olla ihan mikä tahana aikakausi, eli voi myös syntyä menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Mahdollisuuksia on myös esim. syntyä täysin toiseen maailmankaikkeuteen, eli oliona jopa. Mieli, ruumis ja kaikki muukin tietysti muuttuu, eli synnytään täysin toiseksi ihmiseksi. Jos syntyy tähän maailmankaikkeuteen uudestaan, esim. vuodelle 1789, niin silloin voi kaikki olla täysin erillaista kuin mitä se oikeasti tässä elämässä oli, eli kaikki asiat muuttuvat seuraavassa elämässä.
Mitään karmasysteemiä ei ole, olit miten paha tai hyvä tahansa, niin se minkälaiseksi synnyt seuraavassa elämässä on täysin randomia, kuitenkin ajattelevaksi olennoksi, eikä eläimeksi. Eli on täysin sama mitä teet muille, mitään seurauksia ei siitä seuraavassa elämässä tule.
Yksi pääkohta tässä uskonnossa olisi elämäntyyli, eli jokainen elää juuri niin kuin parhaaksi katsoo, mitään yhteiskunnan, lain tai etiikan sääntöjä ei tarvitse ottaa huomioon. Tekee juuri sitä miltä parhaalle tuntuu.
Mitään jumalia tai korkeempia olentoja ei tässä uskonnossa ole, vaan jokainen ihminen on oman elämänsä ja maailmankaikkeuden jumala. Eli ainut kenen sääntöjä noudatetaan on itsensä säännöt. Mitä tahansa teetkin, niin teet sen oman mielesi mukaan, kun itse olet määrännyt moraalisi ja elämäntyylisi.
Tuommosia näin alkuun mietin.

sxoxyvg
- OD
- Posts: 1622
- Joined: Tue 19 Jun 2007, 02:22
Re: Uskonto
Miksi?Thoxium wrote:Olen kelaillut että vois perustaa oman uskontoyhteisön
negatiivisesti sekaisin
<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
<Dexma> Okei okei.
<Dexma> MÄ OLEN IHAN PERUSPANO
-
Dagga
- Apteekki
- Posts: 443
- Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
- Location: Kotona
-
Usoda
- LD50
- Posts: 2083
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06
Re: Uskonto
En usko jumalaan tai uudestisyntymään, mutta jokin voima maailmankaikkeutta kuitenkin säätelee mutta uskon sen olevan vain fysiikkaa.
Mielestäni osassa uskontoja on ihan hyviäkin elämänohjeita (kohtele lähimmäistäsi niin kun haluaisit heidän kohtelevan sinua yms.).
Mielestäni osassa uskontoja on ihan hyviäkin elämänohjeita (kohtele lähimmäistäsi niin kun haluaisit heidän kohtelevan sinua yms.).
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
-
powergrower
- Kameleontti
- Posts: 583
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
- Location: viewtopic.php
Re: Uskonto
Juurikin näin. Eikös uskonnoissa tämä ole se idea yleensäkkin? Luoda yhteisö joka toimii ja palvelee sitä johtajaa. Thoxiumin versio on anarkian ja epäjärjestyksen uskonto :]Usoda wrote:En usko jumalaan tai uudestisyntymään, mutta jokin voima maailmankaikkeutta kuitenkin säätelee mutta uskon sen olevan vain fysiikkaa.
Mielestäni osassa uskontoja on ihan hyviäkin elämänohjeita (kohtele lähimmäistäsi niin kun haluaisit heidän kohtelevan sinua yms.).
Assumption is the mother of all fuckups.
-
Thoxium
Re: Uskonto
No jos jotakin pitää palvoa niin asetun uhriksi, kun oon tän liikkeen perustajapowergrower wrote:Juurikin näin. Eikös uskonnoissa tämä ole se idea yleensäkkin? Luoda yhteisö joka toimii ja palvelee sitä johtajaa. Thoxiumin versio on anarkian ja epäjärjestyksen uskonto :]Usoda wrote:En usko jumalaan tai uudestisyntymään, mutta jokin voima maailmankaikkeutta kuitenkin säätelee mutta uskon sen olevan vain fysiikkaa.
Mielestäni osassa uskontoja on ihan hyviäkin elämänohjeita (kohtele lähimmäistäsi niin kun haluaisit heidän kohtelevan sinua yms.).
-
Miasma
- OD
- Posts: 1486
- Joined: Wed 28 Jun 2006, 23:53
- Location: Kellari
Re: Uskonto
Ei kiitos.
"Jesus! Did I say that? Or just think it? Was I talking? Did they hear me?"
"Life is a joke and death is the punchline."
"Life is a joke and death is the punchline."
-
Thoxium
Re: Uskonto
Siis ei tää ole mikään anarkistinen ja kaaosta haluava "uskonto" tai liike ennemmin sanottuna. Vaan elämäntapa.
-
Kalastaja
Re: Uskonto
Muuten ihan hyvä, mutta uskonnoissa [ainakin vilpittömissä] pyritään äärettömään, ikuiseen rauhaan. Miten uskontosi suhtautuu tähän?
-
Thoxium
Re: Uskonto
Niin, siis tässä voi hakea sitä rauhallista elämää sit seuraavissa elämissä, jos vaikka sattuu syntymään paikkaan missää keskimääräinen elinikä on 1000 vuotta, niin voi katella tykkääkö menosta.Kalastaja wrote:Muuten ihan hyvä, mutta uskonnoissa [ainakin vilpittömissä] pyritään äärettömään, ikuiseen rauhaan. Miten uskontosi suhtautuu tähän?
-
Ayrenum
- Lepakko
- Posts: 210
- Joined: Tue 17 Apr 2007, 10:37
Re: Uskonto
Järjestäytynyt uskonnollisuus kääntyy aina olennaista asiaa, kokemuspohjaista spirituaalisuutta vastaan. Tilalle syntyy aivotonta dogmaattisuutta. En ole nähnyt tästä juurikaan poikkeuksia.
olet oikeassa.
-
Touchet
- Moderator
- Posts: 1711
- Joined: Fri 18 May 2007, 14:45
Re: Uskonto
"Jos ihmismieli on ihmeellisin asia mitä maa päällään kantaa, pyrkimys tutkia narkoottisten ja stimuloivien aineiden psykofysiologisen vaikutuksen syvyyksiä saa tämän ihmeen vaikuttamaan vieläkin suuremmalta."
— Professori Louis Lewin, 1924
— Professori Louis Lewin, 1924
-
Thoxium
Re: Uskonto
No kyllä tuosta uskonnon saisi aikaiseksi. Muta kait elämänkatsomus olis parempi nimitys tolle. Ei siis mitään anarkiaa, en tykkää siitä, eikä mitään kaaosta. Siis elää normielämää noiden vakaamusten pohjalta.
-
spasm
- OD
- Posts: 1510
- Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
- Location: Rubycon
Re: Uskonto
Ja se ei olisi anarkistista / kaaosta jos kaikki eläisivät miten itse parhaaksi näkee?Thoxium wrote:No kyllä tuosta uskonnon saisi aikaiseksi. Muta kait elämänkatsomus olis parempi nimitys tolle. Ei siis mitään anarkiaa, en tykkää siitä, eikä mitään kaaosta. Siis elää normielämää noiden vakaamusten pohjalta.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
-
medicineman
- Lepakko
- Posts: 240
- Joined: Tue 19 Sep 2006, 09:30
Re: Uskonto
Pikkusen ehkä ot:ksi menee, mut eikös nykyiset valtauskonnot perustu aikas pitkälti ihmisten kuolemanpelkoon ja sitä kautta kannattajiensa hallintaan?(Korjatkaa jos olen väärässä.)
Itse en ole kuulunut kirkkoon 15:sta vuoteen, enkä aio liittyäkkään...patsi jos Thoxiumin kelailema kirkkokunta perustetaan. Et näin.
Itse en ole kuulunut kirkkoon 15:sta vuoteen, enkä aio liittyäkkään...patsi jos Thoxiumin kelailema kirkkokunta perustetaan. Et näin.
Fear is the price of imagination.
-
Thoxium
Re: Uskonto
Tälle pitäis löytyä lisää kannattajia vaikka millä mitalla, sentään paljon järkevämpi ja parempi "uskonto" tai siis "elämänkatsomus" kuin mikään muu uskonto. Eli "kerran tässä vaan eletään" -ajatus ei kuulu tähän uskontoon ja elämällensä voi tehdä mitä haluaa, mitään "tavoitteita" ei elämässä ole, muuta kuin ne mitä itse asettaa tavoitteiksi. Ei mitään sitomuksia johonkin "jumalan" säääntöihin.medicineman wrote:Pikkusen ehkä ot:ksi menee, mut eikös nykyiset valtauskonnot perustu aikas pitkälti ihmisten kuolemanpelkoon ja sitä kautta kannattajiensa hallintaan?(Korjatkaa jos olen väärässä.)
Itse en ole kuulunut kirkkoon 15:sta vuoteen, enkä aio liittyäkkään...patsi jos Thoxiumin kelailema kirkkokunta perustetaan. Et näin.
-
h.s.t.
Re: Uskonto
Niin miksi tuollainen uskontokunta pitäisi perustaa? Miksi et vain itse voisi elää ajattelemallasi tavalla? Miksi siihen pitää muita sotkea?
-
Thoxium
Re: Uskonto
Että voisin aivopestä ja käyttää ihmisiä hyväksenih.s.t. wrote:Niin miksi tuollainen uskontokunta pitäisi perustaa? Miksi et vain itse voisi elää ajattelemallasi tavalla? Miksi siihen pitää muita sotkea?
Eikun olis hienoo jos sais kaikki samalla tavalla ajattelevat ja elelevät ihmiset kokoon.
-
Thoxium
Re: Uskonto
Sarkasmifrapafrapathea wrote:mäki liityn tohon jos thoxi perustaa. perustetaan vaikka valtio.. 8----)
-
frapathea
Re: Uskonto
eiku totinen. jostai löytyy varmasti esim sopiva saari saarivaltion perustamiseks!Thoxium wrote:Sarkasmifrapafrapathea wrote:mäki liityn tohon jos thoxi perustaa. perustetaan vaikka valtio.. 8----)
-
Ahab
Re: Uskonto
Nuo aloitusviestin määritelmät jo mahdollistavat niin eri tavalla ajattelevia ja eläviä jäseniä että toihan menee ihan ristiin koko ajatus.Thoxium wrote:Eikun olis hienoo jos sais kaikki samalla tavalla ajattelevat ja elelevät ihmiset kokoon.
-
Thoxium
Re: Uskonto
Jaa-a, no meikä ajattelee ainakin noin, jos ehkä joku muukin ajattelee samalla tavalla? Ei tuossa musta mitään ristiinmenevää ole.Ahab wrote:Nuo aloitusviestin määritelmät jo mahdollistavat niin eri tavalla ajattelevia ja eläviä jäseniä että toihan menee ihan ristiin koko ajatus.Thoxium wrote:Eikun olis hienoo jos sais kaikki samalla tavalla ajattelevat ja elelevät ihmiset kokoon.
-
Ayrenum
- Lepakko
- Posts: 210
- Joined: Tue 17 Apr 2007, 10:37
Re: Uskonto
Sen perusteella, miten tuollaiset lahkot yleensä muodostuvat (en näe mitään syytä miksi konstruktiotasi ei voisi sanoa lahkoksi), en oikeasti näe hyötyä. Tuollainen kääntyy todella nopeasti itseään vastaan. Vähänkään isommissa ihmisryhmissä on äärimmäisen vaikeaa saavuttaa konsensusta siitä, mitkä ovat yhteiset pelisäännöt, mikä on oikein ja mikä väärin.Thoxium wrote:Eikun olis hienoo jos sais kaikki samalla tavalla ajattelevat ja elelevät ihmiset kokoon.
olet oikeassa.
-
_FOOL_
- Apteekki
- Posts: 375
- Joined: Mon 03 Sep 2007, 01:58
-
Darw
- Psykonautti
- Posts: 129
- Joined: Sun 09 Sep 2007, 16:09
Re: Oma uskontoyhteisö
Onko tässä hieman yrityksen makua saada nimeään historinkirjoihin..?
Oman näkemykseni mukaan uskonnot perustuvat aina jonkun korrkeamman voiman tai paremman henkilön palvomiselle.. Ja miksi aloituksen kaltaista elämäntapaa harjoittavien pitäisi kokoontua yhteen, mitä hyötyä siitä saavutettaisiin. Eikö olisi vaan helpompaa laittaa kaupan ilmoitustaululle lappu ja järjestää miitti?

Askel viimeinen pudottaa